Kuule, luoksemme jäljet lattian meidät vievät

Anonyymi

Muu muu mustikkaa syöppäs mustikkaa se tulee kun muodossa ajan menneen kiinteä olemus löytyi hyllystä ja samassa fannya vastapäätä alkoi näkyä ärtyisät jalat, joiden asennosta päätellen on aika napsauttaa pannu ja astiat miten sattuu. Että sitä työnsarkaa olisi vielä pirtin vierellä totesi eeva että mitäs tässä sunfa sunfa sunf sunf kun pitäisi mätisäkit saada kantapään yli edemmäs, jotta iloinen mutta samaan aikaan totinen olevainen osa tilanteen olevaisuutta voisi ryhdistäytyä. Kuule marjatan ääntä että pitäisi ottaa se kaulin ja liikkeitä tutumpaan tapaan sanoi auli tästä kaikesta, kun heijastuksesta heijastunut sai hänen suunsa apposen auki. Murr näinhän se tietysti on siirin harjatessa ja vertaillessaan itseänsä oikean tilanteen omahahmoon hänen täytyy muuttua ja saada menetetty aika takaisin jynssäämällä elvin räteillä entistä ripeämmin lautaa vasten. Jotta helga ei erehtyisi työntahtiin liikkumaan hänet murdok, murdok, murrrrdok toiseen olevaisuuteen vetävässä liikehdintäpaikka olevaisuudessa eri tavoin. Sen varmistaakseen hän on ripeänä joka paikassa yhtäaikaa, jotta näkisi viereisen viistoon kaareutuvan varatilanteen kautta työskentelyn sylvi silviisii mukaisesti. Ettei hildan virkatuista hampaista muodostuisi lause että siskot nyt takaisin töihin. Iltasamppanjaa, iltasamppanjaa, jalkaa tömistäen karjakko sai ajatuksen hypähtää toisen huomatun olevan vierelle, josta heidän oli mahdollisuus kutsua tapahtuma, joka estäisi heidän liikkumisen vastarannalle, kun meillä on nämä omat työt.

6

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      luu

      • Anonyymi

        Luu ja luu. Kyllä luut tiedetään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luu ja luu. Kyllä luut tiedetään.

        luu


    • Anonyymi

      Voi jeesus mitä lätinää. Voititko paljonkin veikkauksen peleistä?

    • Anonyymi

      Ei hvetti minkälaista juttua.

    • Anonyymi

      Heissan!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      398
      5884
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1819
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      64
      1284
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1053
    5. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      47
      963
    6. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      106
      962
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      57
      948
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      57
      931
    9. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      919
    10. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      871
    Aihe