Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna

Anonyymi

Loistavia uutisia, jotka nostavat hymyn huulille:

Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"

Seurakuntien ja seurakuntayhtymien yhteenlaskettu tulos tammi–huhtikuussa oli tänä vuonna 81,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 ensimmäisen neljänneksen tulos oli liki 101 miljoonaa euroa.

Evankelis-luterilaisten seurakuntien tuloksesta on sulanut alkuvuoden aikana yhteensä liki 20 miljoonaa euroa verrattuna vuodentakaiseen.

Seurakuntien ja seurakuntayhtymien yhteenlaskettu tulos tammi–huhtikuussa oli tänä vuonna 81,9 miljoonaa euroa, mikä on huonoin tulos vuosien 2017–2020 välisessä vertailussa. Vuonna 2019 ensimmäisen neljänneksen tulos oli liki 101 miljoonaa euroa.

"Katastrofaalinen tilanne"

Jos koronakriisin talousvaikutukset jatkuvat nykyisellään tai heikkenevinä koko vuoden, ollaan seurakunnissa jopa ”katastrofaalisessa tilanteessa”.

Tiedot käyvät ilmi Kirkon tilastopalvelun tuoreista taloustilastoista.

Loput linkistä:
https://kymensanomat.fi/uutiset/lahella/1cbf4d7f-527b-4bfb-b3d1-aac9d057b32e

9

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eivät seurakuntiemme tulot vähene, koska me kompensoimme kaikki tulojemme mahdolliset alenemiset vastaavasti kirkollisverojamme korottamalla siten, että esim. alenemisen yhtä prosenttiyksikköä kohti nostamme aina vastaavasti neljä prosenttiyksikköä kirkollisveroja. Terv. Tuomiokapitulantti.

    • Olisiko yt-neuvotteluiden aika?

      Ei sentään, otetaan lisää valtion veroista tukea taikauskolle, sehän on hyvä sijoitus!

      • Anonyymi

        Sen päivän kun näkisi, että kirkon eliittiporsaita koskevat samat lainalaisuudet kuin
        meitä kuolevaisia.


    • Anonyymi

      Ilosanomaa

    • Anonyymi

      Voi voi, pitääkö Helsingin piispalle nyt ostaa alahyllyn shamppanjaa sen kaikista kalleimman sijasta. Ihan sääliksi käy.

    • Anonyymi

      Kateus. Se on kuoleman synti, ja Raamattu on siinäkin taas kerran täysin oikeassa.

      • Anonyymi

        Kateus todella olen sen hyvfätuloisena nähnyt vaikka olenkin tehnyt arvokasta oikeaa työtä suomen hyväksi vaikka sitä ei ole arvostettu mutta kohta se näkyy kun oikeat tekijät loppuu


    • Anonyymi

      Mitä ne oikeen munii siellä byrokraattisessa uskon laitoksissa, takametsää voi laittaa lihoiksi ja palkata lissää duunareita?😇😇

    • Anonyymi

      Vuodenvaihteessa iskee seuraava pommi, kun kymmenet tuhannet lopettavat kirkollisveron maksamisen erottuaan tänä vuonna kirkosta. Enää hölmöt jatkavat konkurssikypsään firmaan "sijoittamista".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1559
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      68
      1352
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      217
      1323
    4. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      231
      1291
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1100
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1059
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1009
    8. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      973
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      89
      950
    10. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      848
    Aihe