Monoliitit ympäri maailman Saatanan merkkejä!

Anonyymi

Elämme maailman lopun aikoja. Koronavitsaukset, ilmastonmuutokset, hirmukauhumyrskyt, sodat, rutot yms lisääntyy. Nyt Saatana on alkanut asennuttamaan monoliitteja ympäri maailman merkiksi, että maa on pahuuden vallassa. Saatana on tehnyt liiton maailmanlaajuisen nimeltä mainitsemattoman joukon kanssa, joiden tehtävä on pystytellä näitä paaluja joka kolkkaan Saatanan siunauksella. Ne toimivat myös palvontapaikkoina. On lukuisia viitteitä Saatanan joukoista, jotka näitä paaluja pystyttää.

Emme vain vielä tiedä, kuka tämä Saatanan joukko on. Sekin tulee ajan mittaan selviämään. Saatanan joukoissa tiedetään sekin, että maa ei ole pallo, vaan litteä. Aivan, kuten aitouskovaisetkin uskovat. Saatanan omat pyrkivät vain pitää pallotarua ilmassa, jotta muut pysyisivät harhassa.

Jeesuksen nimessä me taistelemme pahuuden voimia vastaan. Poistamme kaikki havaitsemamme monoliitit pikimmiten pois, jottei pahuus pääsisi valloilleen. Aitouskovaiset kaikkialla maailmassa on kehoitettu poistamaan joka ainut monoliitti, jonka havaitsee, sekä levittämällä maatietoisuutta kaikkialle! Maa ei ole pallo, vaan litte ja Jeesus on Herra!

24

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noita maailmanlopun aikoja nyt on ennustettu iät ajat, eikä tuota vieläkään "selkeistä" merkeistä huolimatta kuulu.
      Et viitsisi sekoittaa Raamattua ja littumaateoriaa, tosin Raamatussa sanotaan jotenkin niin, että lopunaikojen edellä tulee vääriä profeettoja. Nuo ovat juuri niitä jotka sekoittavat Raamatun totuuden ja littumaavalheen.

      • Anonyymi

        Litteään maahan tuntuu liittyvän vähän persumaisia tai ainakin populistisia piirteitä. Ehkä islamilaisiakin vaikka sekin on oikeasti hieno kulttuuri jossa tiedetään samat asiat kuin missä tahansa mutta siinä merkityksessä jona se kristilliseen maailmaan välittyy. Ehkä ei välity sinnekään edes aina niin mutta sellaisen kuvan saa helposti. Summa summarum litteä maa on kuin vedettäis mutkat suoriks ja mentäis oikotietä.


    • Anonyymi

      Äläpä siinä! Kyllä minä tekisin parempia monoliitteja kuin nuo alumiinipellistä popniitatut!

      Terv. Saattana

      • Anonyymi

        Oli ne tehty pölymiinistä, histamiinista tai polymiitista, niin yhtä pedon merkkejä nuo monoliitit ovat. Kivinen, rautanen, luinen tai sampainen, niin samaa ne symboloivat. Pahuuden valtaa.


    • Anonyymi

      Kun on kaikenmaailman -liivejä ja -hattuja niin onko nuo monoliitinpystyttäjät sitten monoliittihattuja vai monoliittimonoja?

    • Anonyymi

      Monoliittejä kasvaa maasta sen takia kun rumppi hävis vaalit. Rumpetti oli viimeinen ihmiskunnan toivo. Nyt pahuus ja ihmisten tuho tulee väistämättä. Edes jesse ei meitä reppanoita enää pelasta. Tuho on varma, se selvisi minulle viime yönä unessa. Liekehtivä aamunkoitto varmisti asian. Kauheeta.

      • Anonyymi

        Se että Trumpia markkinoidaan määritelmällä "ihmiskunnan viimeinen toivo" jo osoittaa sen että kyseessä on jotain täysin päinvastaista.

        Kukaan ihminen ei ole ihmiskunnan viimeinen toivo.

        NWO markkinamiehet nyt vaan osaa asiansa, sinäkin nielit sen.


      • Anonyymi

        Trump on tämän ajan messias, Jumalan inkarnaatio, Jeesuksen toinen tuleminen. Vain Trumpin (Jumalan/Jeesuksen) seuraajat pelastuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump on tämän ajan messias, Jumalan inkarnaatio, Jeesuksen toinen tuleminen. Vain Trumpin (Jumalan/Jeesuksen) seuraajat pelastuvat.

        Eli siis kyseessä tosiaan on Donald Antichrist Trump.

        Olen samaa mieltä.


    • Anonyymi

      Sitten kun Illuminaatit häviää sen NEW WORLD ORDER hankkeensa, niin me luukutetaan ympäri Helsinkiä Queenin "WE ARE THE CHAMPIONSIA".

      Kyllä hatuttaa näitä satanisteja sen jälkeen.

    • Anonyymi

      Eiköhän monoliitit kuitenkin ole jonkun konepajalla vitsailevan miesporukan kahvitauolla väsäämiä vitsipylväitä.

      • Anonyymi

        Ei. Ne on saman taustatahon aikaansaannoksia, vaikka tekijöitä voikin olla ja ehkä onkin useita. Taustataho on koordinoinut tämän kaiken!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Ne on saman taustatahon aikaansaannoksia, vaikka tekijöitä voikin olla ja ehkä onkin useita. Taustataho on koordinoinut tämän kaiken!

        Onko niillä taustatahoilla paljon konepajoja ympäri maailman? Tässähän saattaa olla raksamiesten salaliitto kyseessä!


    • Anonyymi

      On vain ajan kysymys milloin Suomen amispojat älyää pystyttää ensimmäisen monoliitin.

      • Anonyymi

        Nivalasta löytyi monoliitti. Sehän on tunnettu amiksista ja bensalenkkareista. Tosin he eivät sitä pystyttäneet. Suuremmat voimat tässä on nyt taustalla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nivalasta löytyi monoliitti. Sehän on tunnettu amiksista ja bensalenkkareista. Tosin he eivät sitä pystyttäneet. Suuremmat voimat tässä on nyt taustalla!

        Virroilla ja Oulussa ainakin kuulema myös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nivalasta löytyi monoliitti. Sehän on tunnettu amiksista ja bensalenkkareista. Tosin he eivät sitä pystyttäneet. Suuremmat voimat tässä on nyt taustalla!

        Siellähän se taitaa kököttää virtain hiekkarannan vieressä yksityisaluella saattaa jopa näkyä, mutta kuka tietää.
        JOS noin on niin kyse voi olla 2 asia- salalilu ja ulkoavaruuden ufot, jne- taikka salaliitto eliitin tekemänä maapallolla- kumpikin olisi outoa toimintaa plamneetallamme- hyvin outoa.

        Eliitti kyllä rtaitaa olla aika sekaisin, ajaessaan tätä antikristus-teknologiaa ikoronapankkikorteineen joiss a vain rikas voi ostaa ja myydä, jne.


        https://fi.wikipedia.org/wiki/Utahin_monoliitti


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Niitä Homoliittejä nyt löytyy kaikkialta.

      Ensin oli homo-geenistä maitoa ja mitä siitä seurasi; nyt tämä.

      On se kamalaa, pakoon ei pääse.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homogenoitu maito lisäsi maitoallergioita:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Homogenointi

        Seurauksena ovat osteoporoosi ym. tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä hapan mahalaukku.

        Aikuinen ihminen ei maitoa tarvitse.
        Oikeastaan ihminen ei maitoa tarvitse kuin imeväisikäisenä, kuten ei muutkaan nisäkkäät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homogenoitu maito lisäsi maitoallergioita:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Homogenointi

        Seurauksena ovat osteoporoosi ym. tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä hapan mahalaukku.

        Kyllä minä olen sitä mieltä että se lisäsi myös niitä "tasa-arvoisia".

        Kun minä oli pieni niin ei niitä lehdistössä tai televisiossa (kaksi kanavaa) koskaan näkynyt.

        Mutta sitten tuli se homo-geeninen maito, ja nyt meillä on "tasa-arvoisia" kaikkialla.

        Muutama vuosikymmen siihen meni, jotenka pelolla mietin mitä on 30v päästä noiden homoliittien ansiosta jos niitäkin tulee kaikkialle.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuostahan onkin linnuntietä vain lyhyt matka moneenkin cnc-yms työstöä tekevään firmaan, jotka varmasti osaisivat tehdä tuollaisia metallipölkkyjä. :)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe