Mikä tää juttu oikein on? Naurettavalta ja typerältä kuulostaa vai onko Iisalmen sanomilta loppunut jutut kesken?
Iisalmen sanomat "liikenneralli"
Anonyymi
17135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Loukataan ja poletaan perustuslaissa määriteltyä liikkumavapautta tälläisellä vähä-älyisellä sääntelyn yrityksellä.
9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Ensin valitetaan mopopojista ja nyt valitetaan jo autoilustakin. Eli viedään nuorilta kaikki mielekäs tekeminen yksi kerrallaan ja kohta ihmetellään taas kun nuoret syrjäytyy entisestään. Alkaa rikokset, huumeiden käyttö ja masennukset kasvaa kasvamistaan lisää. Nämä seikat on jo hälyttävällä tasolla ennestään.
En puolustele yhtään häiriökäyttäytymistä liikenteessä, koska se ei sinne kuulu vaan radalle tai muualle missä ei ole vaaraksi muille.
Toisekseen jos totaali kieltoa joku haaveilee, niin mielestäni tälläistä asian puolesta ajavan on syytä katsoa myös peiliin jos hankkiutuu keskelle kylää asumaan jossa on varmasti meteliä sen sijaan, että iisalmessa voi muuallakin asua missä ole lähellekkään yhtä paljon meteliä. Tämäkin kuuluu perusoikeuksiin valita asuinpaikkansa, mutta täytyy ottaa huomioon asuinpaikkaa valitessa asuuko keskellä kaupunkia vai syrjemmässä.
Nyt AP teki sellaisen keskustelun, että ainekset asiattomaan keskusteluun on valmis.
Vae mielekäs tekeminen,vaarannetaan ihmisten henki rälläyksellä,tuhotaan postilaatikoita ym,kortti pois sellaisilta.Ajo harjoittelu rata on rälläämistä varten ääliöt.
Ennen vanhaan satamaan aurattiin jäärata, jossa sai käydä autolla ajelemassa, miksi tälläista ei enää tehdä?
Siellä pystyisi luisuttelemaan ja ei olisi vaaraksi yleisessä liikenteessä.
Vaikka kaupungin asukkaitten ikärakenne vanhenee, niin pitäsi silti nuorisollekkin olla mielekkäitä vapaa-ajan paikkoja. Jos täältä hyssytellään pois kaikki tapahtumat ja harrastuspaikat, niin ei täällä kohta muita olekkaan kuin, eläkeläisiä ja bingohalleja.
Olet aivan oikeassa, liukkaan kelin harjoittelupaikkoja ei ole yleiset liikenneväylät.
Kuka maksaa nuo aurakset, onko esim. Iisalmessa moottorikerhoja tai vastaavia?
Sanomattakin on selvää ja sanoen vielä selvempää, ettei nurmikentillä, kirkon
pysäköintialueella ja tavaratalojen parkkipaikoilla kaahailu ole "HARRASTUSTA",
se on ilkivaltaa ja piittamattomuutta, verovaroilla rakennettujen paikkojen turme-
lemista!
Rekkarit vain ylös ja tarpeeksi isot sakot, "kyllä hevoselle kengittäjä löytyy".
Iisalmeen ei muuta yhtään uutta asukasta eikä talous kohene, jos houkuttimena
on muutaman viikon auki oleva jäärata ja luistelubaana!
Kyllä ihmisillä on olemassa liikkumavapaus edelleenkin, mutta autokouluissa ei ainakaan minun aikanani opetettu häiriökäyttäytymiseen ajoneuvoilla.
Ajoneuvoilla ei tulisi ajella esim. urheilukentillä, eikä ajella nurin sähkötolppia, eikä rikkoa meidän Iisalmelaisten veromarkoilla ylläpidettäviä ....mitä tahansa.
Jos on halu ajella ajoneuvolla miten sattuu, niin pitää mennä sinne korpeen pelloille ajelemaan.
Meillä on veromarkoille muutakin käyttöä, kuin maksella tahallaan rikottuja alueita/paikkoja.
Kyllä sitä pistää miettimään, että missä kasvavat nykyään miehet sekä naiset?
Sellaiset täysipäiset?
Nykyään saa lukea lehdistäkin vaan aikuisikään ehtineiden, mutta vailla älliä .....typeriä tekosia.
Kyllä Suomeen pitäisi saada lakiuudistuksia, jos koulu ei maistu niin töihin sitten.
Joutilaisuus teettää tuollaisia pahoja tekoja, ilkeillään että saadaan joltain taholta arvostusta muka.
Ai sen sinun kulta poju Bemarilla siellä liikenteen seassa harrastaa?
Vai syrjäytyy lapsukaiset ja alkavat huumeitten käyttäjiksi yms., kun eivät saa mielinmäärin rällätä missä vaan ja tuhota verovaroilla rakennetteju paikkoja.
Mistä näitä älykääpiöitä sikiää?
Keskellä kaupunkia ei Iisalmessa normiliikenteestä tule mitään rasittavaa meteliä. Asuinpaikkana ihan ok.
Mutta nämä normaalista poikkeavat voivat mennä rälläämään johonkin salolle, missä eivät haittaa ketään, kunhan eivät luontoa tuhoa sielläkään.
Liikumisvapaus toki on, mutta missä ja millä liikutaan on taas eri asia.
Korjaus:Liikkumisvapaus...
Eka+alotukseen+vastaaja+jo+sanoi,+että+kunhan+ei+auheuta+liikenteessä+häiriökäyttäytymistä+eli+hajota+paikkoja+tai+aiheuta+vaaraa.+90%+vastauksista+on+joko+lukutaidottomia+tai+luetun+ymmärtäminen+hakusessa.+;)
Ihmishenki+vai+muutaman+kympin+auraus+jonnekkin,+niin+kumpiko+lie+sitten+joillekkin+arvokkaampaa.+Nillitetään+vaan+nillittämisen+halusta.
"Vai+syrjäytyy+lapsukaiset+ja+alkavat+huumeitten+käyttäjiksi+yms.,+kun+eivät+saa+mielinmäärin+rällätä+missä+vaan+ja+tuhota+verovaroilla+rakennetteju+paikkoja.
Mistä+näitä+älykääpiöitä+sikiää?
Keskellä+kaupunkia+ei+Iisalmessa+normiliikenteestä+tule+mitään+rasittavaa+meteliä.+Asuinpaikkana+ihan+ok.
Mutta+nämä+normaalista+poikkeavat+voivat+mennä+rälläämään+johonkin+salolle,+missä+eivät+haittaa+ketään,+kunhan+eivät+luontoa+tuhoa+sielläkään.
Liikumisvapaus+toki+on,+mutta+missä+ja+millä+liikutaan+on+taas+eri+asia."
Tässä+oikein+uunommasta+päästä+oleva+henkilö,+joka+ei+kykene+järkevään+keskusteluun.+Onko+sossun+rahat+loppuun+ryypätty,+kun+noin+kovasti+kiukuttaa+ja+haukututtaa?
Ainakin tänään yksi valkea lavajenkki tuplaputket hytin takana. vanha mustaa savuttava tumma farkku mese. Hopeinen farkku bmw. Musta farkku bmw. Tumma farkku bmw paljon lisävaloja. Valkea coupe Mersu. Kaikki jäi videolle tänä iltana liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Meinasivat ajaa kaikki pahoja kolareita kun menettivät auton hallinnan ja lähti "luisuun". Lähellä oli osumatkin.
Peräkylien puupäät, vieroitettu rintaruokinnasta liian aikaisin.
joo joo puuta ei nyt ooooo
Paljon korjaantuisi häiriöt, jos vaadittaisiin niille kulkupeleille äänenvaimentimet. Kun kuuntelee esim. jonkin mopon menoa, niin varmasti on jotain häikkää vaimentimissa, tai niitä ei ole lainkaan. Sama on joissakin autoissa, joita luistatellaan kaduilla.
Läpyskällä on jutut loppuun jo 2010
Kukapa sitä kotipaikkakunallaan kaupoissa käy kun on niin raju asennoituminen aivan tavallista tavallisimpiinkin ihmisiin.
Kuka se usuttaa "poikotoimaan" yöllä avoinna olevaa kauppaa?
Hyvä ettei asiakkaiden päälle ajanut joku ruputtavalla peltilaatikollaan joku "ikiteini".
Sitten vielä tuo rupukin ääni yöllä kantaa tosi kauas, kun sitä ryplyytetetään.
Onko tosiaan niin, että joissakin piireissä ei tiedetä mitä ovat järjestyssäännöt.
Jos itse tykkää tuollaisesta ryplyytyksestä, niin pysyy kotonaan ja kuuntelee siellä jostain netistä.
Ei tuollainen yöllinen mekastus tee kenestäkään mitään sankaria, päinvastoin.
Jos joku vielä yllyttää tuollaisia hyväuskoisia kuskeja mellastamaan, niin eipä ole paljon älyosastolla ketään kotona.
Kaupalle tekee hallaa ja huonoa mainosta, eihän tuonne yksinäiset uskalla mennä asioimaan kun kuulevat tuon rälläämisen, mutta se lienee tarkoituskin.
Kenen polkupyörässä räpätit