Miksi jotkut hankkii lapsia liikaa ja kaikille

Kiimingissä monien muiden pikkukylien lailla on tapana se, että joku lapsen tasolle jäänyt moottorikelkkailijapoika (ikä 25 - 35v) ja autoja rassaava hankkii lapsia jonkun teinituttunsa kassa. Erohan siitäkin sitten tulee. Kohta sitten löytää paikallisesta jonkun naisen ja heti on agendans alusta saakka pistää sekin paksuksi, ettei pääse karkuun. - Tekisi mieli oikeasti ottaa osaa kun näkee sen uuden uhrin mahan röhnöttävön vaikka Facebook -kuvissa, kun sitä saavutusta siellä esitellään. Kun se kersa syntyy, niin sama meno jatkuu kuin aiemmankin kanssa, että ”mies” on kuin mykkä paskalla ja aika ja rahat menee lapsellisissa harrastuksissa eikä todellakaan parisuhde ole sen parempi kuin entinenkään. Yhtä tuskaa naiselle/ tytölle!

Mutta miksi aina pitää ne lapset siittää ja sotkea siihen, kun ei se ainakaan paranna ja anna parempia edellytyksiä parisuhteelle? Eli jos jonkun naisen ja lapsetkin sotkee elämäänsä, eikö olisi aika ensin kasvaa aikuiseksi ja lopettaa ne kalliit ja aikaa vievät harrastukset ja miehistyä? Ei ole mikään meriitti että on liuta lapsia. Herätkää nyt hittolainen totuuteen ja lopettakaa se sairas toiminta!
61247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No jo on surkeaa sun elämä..

Äänestä
  • Tuoko olikin omaelämänkerrallinen juttu? Enpä olisi arvannut.

    Äänestä

Lapsen siittäminen on kuin pallo jalkaan.

Äänestä
  • Ei se vanhemmiltaan mitään pahoja juttuja opi, autoharrastus on hyvä harrastus.

    Äänestä

Näissä taloissa ei vaimot pääse edes ulos, häintuskin halpahalliin maitoa hakeen.
Isännällä ja jätkillä mopoja, moottoripyöriä ja mönkijöitä.
Tyttölapsilla ei mitään.
Emännällä on kuitenkin hella ja pesukone sekä luutu.

Äänestä

No kun ne nuoret poijat on pölijiä. Kulli seisoo ja ruppi täynä hormoonija. Kun näkkee tyttären niin kimppuun vaan heti ja kanittamaan. siinä se sitte on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiimingissä monien muiden pikkukylien lailla on tapana se, että joku lapsen tasolle jäänyt moottorikelkkailijapoika (ikä 25 - 35v) ja autoja rassaava hankkii lapsia jonkun teinituttunsa kassa. Erohan siitäkin sitten tulee. Kohta sitten löytää paikallisesta jonkun naisen ja heti on agendans alusta saakka pistää sekin paksuksi, ettei pääse karkuun. - Tekisi mieli oikeasti ottaa osaa kun näkee sen uuden uhrin mahan röhnöttävön vaikka Facebook -kuvissa, kun sitä saavutusta siellä esitellään. Kun se kersa syntyy, niin sama meno jatkuu kuin aiemmankin kanssa, että ”mies” on kuin mykkä paskalla ja aika ja rahat menee lapsellisissa harrastuksissa eikä todellakaan parisuhde ole sen parempi kuin entinenkään. Yhtä tuskaa naiselle/ tytölle!

Mutta miksi aina pitää ne lapset siittää ja sotkea siihen, kun ei se ainakaan paranna ja anna parempia edellytyksiä parisuhteelle? Eli jos jonkun naisen ja lapsetkin sotkee elämäänsä, eikö olisi aika ensin kasvaa aikuiseksi ja lopettaa ne kalliit ja aikaa vievät harrastukset ja miehistyä? Ei ole mikään meriitti että on liuta lapsia. Herätkää nyt hittolainen totuuteen ja lopettakaa se sairas toiminta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu