Oli kynttiläkulkueita, joista porvarimedia ei kerro. Ihmiskunnan vapauttaja suhtautui lempeästi myös Suur-Suomi kiihkoisiin suomalaisiin. Lopulta ketään ei rankaistu. Suomalaiset itse panivat syylliset linnaan. Anteeksi jos, on vähä typo . Ollaan vähä juotu tänään ihmiskunnan kunniaksi.
Koko Suomi juhlii Stalinin syntymäpäivää
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kannatus on tosi laajaa yhä. Nuorisoa tulee mukaan koko ajan.
Onhan niitä juopottelijoita kaiken ikäisissä.
Kyllä Stalin oli suurin suomalainen.
Ei olut suomalainen eikä liioin suuri! Oli vaan historian pahin massamurhaaja!
Vähän yrittää lahtari taas liioitella. Stalin teki sen mitä piti.
TODELLISUUDESSA teki sen, mitä EI PITÄNYT TEHDÄ!
Stalinin synnttäri sai kyllä Suomen vieläkin aika sekaisin. Ihmiset olivat iloisia ja juhlatuuleella sankarin puolesta. Vaikka on koronaaika.
Koko joulunalusviikko juhlaa Stalinin syntymästä. ja sitten Jeesuksen syntymästä
Ei kukaan muista enää veristä diktaattoria! Toki voi juhlia sitä, että hän
Lysi kuolla kusilammikkoonsa!
Stalinin ansioita ei tosiaankaan ole syytä unohtaa. Mutta koska Neuvostoliitossa ihmishenki oli käytännössä arvoton, joten tarkkoja tilastoja ihmishenkien menetyksistä ei ole. Jopa englanninkielinen Wikipedia pystyy esittämään vain uhrien minimi- ja maksimiarviot. Kun lukuja verrataan N-liiton väestötilastoihin. niin voidaan todeta maksimiarvion olevan selvästi lähempänä todellista uhrilukua.
Lenin: (kuolleiden minimi- ja maksimiarvio tuhansina)
Punaiset vainot (600 - 1 000)
Nälänhätä 1921 (5 000 - 5 000)
Yhteensä 5 600 - 6 000
Stalin:
Kulakkivainot (3 000 - 5 000)
Holodomor 1931-32 (5 000 - 10 000)
Puhdistukset 1936-38 (1 500 - 3 000)
Kansojen siirrot (1 500 - 3 000)
Otetut sotavangit (1 000 - 2 000)
Palanneet sotavangit (1 000 - 1 500)
Akselivaltojen siviilit (1 000 - 2 000)
Nälänhätä 1947 (1 000 - 1 500)
Yhteensä 15 000 - 28 000
Leninin ja Stalinin aika yhteensä 20 600 - 34 000
Jos lasketaan vain N-liiton kansalaiset, niin 18 600 - 30 000
30000 kuolee ihan luonnollisesti suurvallassa. Vääristelet asiaa, koska Stalin pelasti Suomen demokratian 1944.
Normaalisti tuon kokoisessa maassa kuoli ainakin 1 500 000 ihmistä vuodessa, luultavasti lähemmän 2 miljoonaa. Siis yhdessä vuodessa.
Kaikki kuolemat silloin oli luonnollisia
Stalin VIHASI demokratiaa eikä tuonut sitä mihinkään maahan! Kaikkein vähiten omaansa!
Niinpä nii, mutta milloinkas se Stalin alias Josif Vissarionovitš Džugašvili syntyi?
Tähän sopinee tarina Outokumpu oy:n Porin tehtaalta.
Kun tieto Stalinin kuolemasta tuli Poriin, meni pääluottamusmies hallintojohtaja R:n luo
kysymään, liputetaanko ?
R soittaa saman tien henkilöstöpäällikölle kysyen onko meillä ollut töissä joku Stalin.
Saatuaan kieltävän vastauksen, R sanoo pääluottamusmiehelle "ei liputeta".