Tunen suurta avuttonuutta ja surua lapsenlapsestani joka ei mistään saa apua vaikka sitä on pyydetty useaan kertaan. Hän ei nykyisin enäö osaa hoitaa asioitaan , on harhainen, mieliala seilaa laidasta laitaan. Hän kokee itsensä terveeksi mutta kaikki on pielessä.. ongelmat alkoivat jo lapsena ja oli sijoitettuna että peruskoulu tuli käytyä. Sen jälkeen ei ole onnistunut työnteko eikä opiskeku. Pöihteet koko ajan kuviossa ja sen myötä tilanne luisunut toivottomaksi. Nyt on jo kolmas häätö päällä ja talvi tulee. Kukaan viranomainen ei halua häntä auttaa vaikka hän kuuluu vielä jälkihoihon piiriin. Tämä on hirveää meille kaikille Pakkohoitokriteeriä ei muka ole. Yksi yritys ollut kesäkuussa mutta se jäi siihen. Hän ei ole omasta mielestään avun tarpeessa. Mitä tässä vou tehdä kun täysi-ikäisyys jöttää hänet heitteille. Me siis jäämne odottanaan että hän löytyy jostakin kuolleena makaamasta. Onko hyvinvointivaltio näin julma omille kansalaisilleen? Mistä me saamme apua kuka uskoo hätäämme?? Auttakaa!!
Töysi-ikäinen/ pöihteet/mielenterveys
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvinvointivaltio on julma. Olen itse mielenterveyssyillä eläkkeellä. Koska olen nk. asiallinen, niin avun saanti vaati luovuutta. Sitäkin, että on oltava hullumpi kuin on. Jos ihmiseltä itseltään puuttuu sairaudentunto ja pakkohoidon kriteereitä ei ole, niin tilanne on huono.
Käsittääkseni psykoottisuus on pakkohoidettavia asioita. Onko hoitava taho edes huomioinut harhaisuutta? Käsittääkseni pakkohoidon kriteereitä pitäisi olla, jos ihminen on vaaraksi itselle tai muille, ja etenkin, kun on harhainen, eli todellisuudentaju heittää. Oletteko puhuneet hoitavan yksikön kanssa?
Eri kunnissa saattaa olla terveysasioissa neuvovia puhelimia. Soittakaa johonkin sellaiseen. Ehkä siellä on aikaa kuunnella ja luovuutta keksiä tilanteeseen toimiva ratkaisu.