Jumalan tahdosta

90-luvulla keski-Afrikassa käytiin yksi viime vuosisadan verisimmistä sodista ja tehtiin 2. maailmansodan jälkeen suurin joukkotuhonta kun muutamassa viikossa tapettiin yli 800000 ihmistä.

Molemmat osapuolet, hutut ja tutsit, ovat erittäin uskonnollisia, kristittyjä kansoja. Joiden papit ja saarnamiehet usuttivat heitä toisiaan vastaan selittämällä että kyseessä on Jumalan tahto ja että Jumala on nimenomaan heidän puolellaan.

Mikä on tietysti selvää sontaa.

Suomeenkin asti näitä pappismiehiä sitten päätyi pakolaisena sodan jälkimainingeissa ja ainakin yksi heistä on myös saanut tuomion joukkotuhonnasta.

Mutta kyse ei olekaan Jumalan tahdosta tai siitä mitä nämä henkilöt tekivät, vaan siitä mitä kaikkea paskaa ihmiset ovat valmiita uskomaan ja tekemään kun heille vakavalla naamalla selitetään että kyse on Jumalan tahdosta ja taivaspaikkaa pukkaa.

Täältä Suomesta käsin on asia helppo tuomita, kaikkien, myös uskovaisten. Mutta oletteko te uskovaiset muka parempia ihmisiä, ettekä yhtä helposti höplästä vedettäviä kuin hutut ja tutsit olivat?

Ette ole. Uskovaisuus on mädättänyt arvostelukykynne ja sen avulla teidät saa triggeröityä uskomaan melkein mitä tahansa soopaa. Kunhan muistaa sitä suoltaessaan mainita että kyse on Jumalan tahdosta. Uskovaisten korvasyyhyä on helppo rapsuttaa myötäkarvaan.

Esimerkkejä riittää, nuoren maan kreationismista, tiededenialismin kautta aina salaliittoteorioihin ja roketevastaisuuteen. Pelkästä hömpästä aina yhteiskunnankin kannalta vaarallisiin, koko yhteiskunnan terveyttä ja turvallisuutta vaarantaviin harhauskomuksiin. Ja aina mielestänne on kyse Jumalanne tahdosta.

Joka ei sitten viime kädessä kuitenkaan ole mitään muuta kuin esittäjänsä oma mielipide tai käsitys jolle haetaan selkänojaa väittämällä sitä Jumalan tahdoksi.