Yli 400 00E0 euroa Mannerheimin mustamaalaamiseen

"Mitä Oula Silvennoinen nyt tutkii? Vastaus löytyy Suomen Akatemian rahoituspäätöksistä. Hän on saanut viisivuotisen rahoituksen hankkeelleen Suomi ja Lopullinen ratkaisu: valtio, hallinto ja historiakulttuuri kansanmurhan periferiassa. Silvennoisen saaman rahoituksen suuruus on peräti 434 485 euroa ja kausi päättyy syksyllä 2022."
https://www.paivanlehti.fi/suomi-ja-natsien-suunnittelema-juutalaisten-kansanmurha-liitetaan-taas-yhteen-valtiolta-yli-400-000-euroa-tutkijalle/

Kannattaa lukea tuo juttu, siinä kerrotaan myös miten silvennoinen jo aikaisemmassa kirjassaan kertonut valheita Törnistä, väärä syntymävuosi, väärä kuolinpaikka ja että olisi palautettu Saksasta koska juopotteli ja tappeli, vaikka todellisuudessa ei ollut upseerinpaikkoja vapaana, juopotelleet kaksi henkilö aivan muita.

Yleisradio sitten levittää edelleen näitä valheita eikä suostu oikaisemaan. Myös Saksassa koulutuksessa olleita veteraaneja syytetty täysin perusteettomasti osallistumisesta siviilien murhiin natsien joukoissa ja monia muita valheita. Pitäisi laittaa koko ylen johto vaihtoon tai rahoitus lopetettava jos ainoa tarkoitus on epäisänmaallisten valheiden levittäminen.
65114
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Oula puhuisi venäjää jos meillä ei olisi ollut Mannerheimia.

Äänestä
  • Mikä ongelma se venäjän puhuminen nyt on?
    Puhuuhan Halla-ahokin täydellistä venäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ongelma se venäjän puhuminen nyt on?
    Puhuuhan Halla-ahokin täydellistä venäjää.

    Haluat siis venäjän äidinkieleksi ja ainoaksi sallituksi? Eipä ihme suvakilta kun venäjällä on paljon muslimeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluat siis venäjän äidinkieleksi ja ainoaksi sallituksi? Eipä ihme suvakilta kun venäjällä on paljon muslimeja.

    Kielitaito on persulle mystinen asia. Jopa oman äidinkielensä.

    Äänestä

  • Mannerheim puhui venäjää, kun oli tsaarin armeijassa kolmekymmentä vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kielitaito on persulle mystinen asia. Jopa oman äidinkielensä.

    Kansallisuus on suvakeille mystinen asia. Jopa oman isänmaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kielitaito on persulle mystinen asia. Jopa oman äidinkielensä.

    Aika harva heistä osaa henkistä äidinkieltään venäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansallisuus on suvakeille mystinen asia. Jopa oman isänmaansa.

    Aika harva heistä on käynyt inttiä tai puolustaisi sodassa Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kielitaito on persulle mystinen asia. Jopa oman äidinkielensä.

    Halla-aho pihuu paskaa.

    Mutta sääli että Jacko menehtyi- murhattiin?

    Olisi voinut esittää mustaa Mannerheimia Hollywood-versiossa- natsi-univormukin päällä jo valmiikis- iannoi natsi-tohuja?

    http://www.mourningtheancient.com/r-metallica2ffh11b.jpg

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho pihuu paskaa.

    Mutta sääli että Jacko menehtyi- murhattiin?

    Olisi voinut esittää mustaa Mannerheimia Hollywood-versiossa- natsi-univormukin päällä jo valmiikis- iannoi natsi-tohuja?

    http://www.mourningtheancient.com/r-metallica2ffh11b.jpg

    Idiootti rysssätrolli uskoo lapsellisiin kuvamanipulaatiohin, mutta hienoa kun todistit jälleen kerran miten tyhmiä te olette :D

    MJ oli oli ehkä kaikkien aikojen paras muusikko, mutta myös fiksu, ei olisi ollut tarvetta eikä halua esittää Mannerheimia, arvosti varmasti jos tiesi henkilön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ongelma se venäjän puhuminen nyt on?
    Puhuuhan Halla-ahokin täydellistä venäjää.

    Halla-aho on sivaripelle, ei sellaista voi ottaa tosissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho on sivaripelle, ei sellaista voi ottaa tosissaan.

    Ketään naisia ei voi ottaa vakavasti elleivät ole käyneet edes sivaria.

    Äänestä

Mistä nuita stalinisti kommunisteja sikiää? Tuonki vanhemat ois montunpohjalla kiväärinluoti takaraivossa ilman mannerheimiä.

FAKTA TIETO!

Äänestä
  • Montun pohjalla ilman Mannerheimia tai sitten Mannerheimin ansiosta.

    Äänestä

Veronmaksajien rahoja tuon persereijän valetutkimuksiin? EI SAATANA!

Äänestä
  • Ketkähän tuonkin päätöksen tehneet. Laskin että töissä on 103 naista ja vain 41 miestä, eipä ihme että hömppätutkimuksiin riittää rahaa, etenkin naisten tekemiä aivan naurettavia itsestään selvyyksiä ja sitten näitä epäisänmaallisia.

    https://www.aka.fi/Yhteystiedot/yhteystiedot/

    Äänestä

  • Stalin antoi niskalaukauksen Neukkulaan loikainneille punikeilemme sanoen että olette
    isänmaanne pettäneet joten saatatte pettää hänetkin

    Äänestä

Mistäs persu saisi vaadittavan päivittäisen ahdistusannoksensa jollei Yleä olisi?

Äänestä
  • Kerropa omin sanoin, miksi näiden sankareiden mustamaalaaminen ja epäisänmaallisuus on sinusta niin hieno asia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropa omin sanoin, miksi näiden sankareiden mustamaalaaminen ja epäisänmaallisuus on sinusta niin hieno asia?

    Totuuden kertominen on aina hieno asia. Venäjää puhuvilla asia on tietenkin toisin päin, ja persuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuuden kertominen on aina hieno asia. Venäjää puhuvilla asia on tietenkin toisin päin, ja persuilla.

    Olet oikeassa, suvakkitotuus ei ole koskaan hieno asia!

    Ylen pääjohtajan mielestä Mannerheimin väärä syntymäaikakin ja keksityt valheet Törnistä ovat vain tutkijan näkemys ja hyväksyttävää. Näinhän se suvakeilla menee.

    Äänestä

Vielä se otsikko jäi väärin, siis 400 000 euroa.

Samaa sarjaa on suvakkien järjestelmällinen ja lapsellinen propaganda äärioikeistosta ja uusnatseista, kaikki isänmaallisuus halutaan leimata vääräksi ja esim perussuomalsiet väkivaltaisiksi rikollisiksi, vaikka totuus juuri päinvastainen. PS vastustaa moninkertisesti suomalaisia enemmän väkivaltarikoksiin syyllistyvien elintasopakolaisten ottamista maahan.

Suvakit syyllistyy itse rikoksiin ja haluaa maahan näitä rikollisia ja terroristeja. Mikä näitä ihmisiä oikein ajaa epäisänamaalliseen toimintaan, ennen se oli suomettuminen, nyt jotain päätöntä globalismia, mikä vain velkaannuttaa maat ja ajaa rikkaiden asuntosijoittajien ja pankkien asiaa.

Äänestä
  • Suvakkien propaganda äärioikeistosa ja uusnatseista on lapsellista, mutta persujen propaganda kommunisteista on miehekästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suvakkien propaganda äärioikeistosa ja uusnatseista on lapsellista, mutta persujen propaganda kommunisteista on miehekästä.

    Taitaa kommunismipropaganda esiintyä lähinnä suvakkien kommenteissa kaiken muun ohella, mutta kommunistisen neuvostoliiton teoista kerrottava faktaa ja myös nykyvenäjän aggressioita PS ilman muuta vastustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa kommunismipropaganda esiintyä lähinnä suvakkien kommenteissa kaiken muun ohella, mutta kommunistisen neuvostoliiton teoista kerrottava faktaa ja myös nykyvenäjän aggressioita PS ilman muuta vastustaa.

    Juu niin, kommunistit ne varmaan tässäkin ketjussa haukkuvat tuolla muita kommunisteiksi.

    Äänestä

  • Minä inhoan suvakkeja, kommareita, uusnatseja, muslimeita ja niitä jotka myöntävät Oulalle ja muille huijareille veronmaksajien rahoja haaskattavaksi turhuuteen!

    Äänestä

Silvennoinen totesi teeveessä muutama päivä sitten, että nykyinen äärioikeisto on Lauri Törni - myytin kautta ilmaissut itseään.

Äänestä
  • Suvakit ovat häikäilemättömiä propagandassaan, myös feminismi halveksii miessankareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suvakit ovat häikäilemättömiä propagandassaan, myös feminismi halveksii miessankareita.

    Juopot ja tappajat ovatkin persujen sankareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juopot ja tappajat ovatkin persujen sankareita.

    Terroristit ja narkt ovat vihervasemmiston suosikkeja eli ootta vielä pahempia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juopot ja tappajat ovatkin persujen sankareita.

    Suvakit arvostaa eniten islamista huumaantuneita päiden katkojia.

    Äänestä

Niin siis valheita vastaan voi taistell vain faktoilla; jos on ja löytyy näyttöä siitä että jokin tutkimus tai asia on virheellinen, niin tällöin tulee vaatia kirjoitus- tai asiavirheen korjaamista, mikä tulee toteuttaa...

Äänestä
  • Miksiköhän valheiden oikaiseminen ei koske valtiollista yleä, jonka pitäisi olla se luotettavin media. Eipä toisaalta ihme kun tietää millainen hallituskin maassa on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksiköhän valheiden oikaiseminen ei koske valtiollista yleä, jonka pitäisi olla se luotettavin media. Eipä toisaalta ihme kun tietää millainen hallituskin maassa on.

    Koskee se! Aina välillä YLE tiedottaa saamastaan Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) oikaisuvaatimuksesta, ja sitten kertoo kuinka asia todellisuudessa on.

    Mutta ei noita langettavia ratkaisuja siis todellakaan helposti saa; se pitää olla perusteltu, ja pohjautua olemassa olevaan muualta saatavaan tai saatuun aineistoon.

    Joissain lehdissä on aina välillä "tutkimuksia" ja "haastatteluita" jotka ihan selvästi ovat mainoksia, jotka JSN myös tutkii valituksen pohjalta, ja jos aihetta, niin lehti joutuu kirjoittamaan oikaisut, ja ehkä maksamaan sakkoa/veroja.

    Fiksummat oikaisisi virheensä ja valheensa ilman että JSN kehoittaa.

    Äänestä

Mannerheim oli homoseksuelli.

Äänestä
  • antaisit varmasti

    Äänestä

  • Komea mies ja sankari, seksuaalisuus toissijaista. Kummallista miten juuroí suvakeilla on tarve vääristellä sitä kun väittävät olevansa suvaitsevaisia myös seksuaalivähemmistöjen suhteen.

    Törni ollut suorastaan kaunis ja puhtoinen kasvoiltaan, herättää varmasti kateutta suvakkifemakoissa edelleen.

    Äänestä

Lauri Törni oli autistinen poika Karjalasta joka syyllistyi 1944-45 maanpetokseen ja valtiopetokseen. Hän munasi itsensä ja pakeni Amerikkaan ja osin alkoholisoitui vaikka jatkoi sotaleikkejään. Hän hävisi kaikki sotansa myös sen viimeisen Vietnamissa. Kuvaa jotenkin ääliön luonnetta että kehtaa mennä kiusaamaan pyssyllään vietnamilaisia talonpoikia. Hänen loppunsa oli surkea.

Vietnamin urhoollisella kansalle peukutukset👍👍👍. Natseille ja USAlaisille sotarikollisille🖕👺

Äänestä
  • Johan se russokin ilmestyi öyhöttämään :D

    Mitenkäs ne Mainilan laukaukset menikään, joko kaikki histriankirjat venäjällä kertoo taas että ne ammuttiin Suomesta?

    Voihan sitä sotarikokseksi sanoa, että amerikkalaiset pelastaneet russot kahdesti nälkäkuolemalta ja myös natseilta. Moni tunnustaakin jo sen olleen virheen, olisi pitänyt puolustaa Suomea ja länsimaita, Aatu olisi saanut hoidella russot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan se russokin ilmestyi öyhöttämään :D

    Mitenkäs ne Mainilan laukaukset menikään, joko kaikki histriankirjat venäjällä kertoo taas että ne ammuttiin Suomesta?

    Voihan sitä sotarikokseksi sanoa, että amerikkalaiset pelastaneet russot kahdesti nälkäkuolemalta ja myös natseilta. Moni tunnustaakin jo sen olleen virheen, olisi pitänyt puolustaa Suomea ja länsimaita, Aatu olisi saanut hoidella russot.

    Entä sitten? Jos pari kertaa pelastaa jonkun nälältä, se ei oikeuta tappamaan toista omassa maassaan.

    Eikö persu ymmärrä edes perusasioita elämästä?

    Äänestä

  • Voi sinua nuija.
    Törni ei paennut Amerikkaan, vaan lähti sinne Ruotsin kautta, Paasikiven armahdettua hänet linnatuomiostaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä sitten? Jos pari kertaa pelastaa jonkun nälältä, se ei oikeuta tappamaan toista omassa maassaan.

    Eikö persu ymmärrä edes perusasioita elämästä?

    Sitä sitten. Mikään ei oikeuta musuja tappamaan muita omissa maissaan.

    Eikö suvakki ymmärrä edes perusasioita elämästä?

    Äänestä

Minä näin muutama vuosi sitten YLE:ltä dokumentin Mannerheimistä ja minusta näytti, että hevosen selässä oli ihan selvä ________

Äänestä

Joo, kovin tummapintainen oli tuo YLE:n Mannerheim. Sotamuseosta oli haettu uniformu ja sisään oli ängetty ilmiselvä l___p____

Äänestä

..hei, miksi ei? koska Venäjän rikollinen johto on syytellyt Suomea Stalinin hallinnon tekemistä hirmuteoista. On asiaa tutkia Suomessa asiaa. Suomi oli natsien kanssa liitossa ja meillä kävi Himler pyytämässä juutalaisia Suomesta. Ja tapetiinhan vankileireillä asiattomasti Neuvostoliiton sotavankejakin, joissakin tapauksissa.
Mannerheim oli Suomen sankari, mutta olimme liitossa maan kanssa ,joka murhasi yli 10 miljoonaa ihmistä keskitysleireillä. Jospa on hyvä tehdä taas yksitutkimus...

Äänestä
  • Heheh, stalina murhautti moninkertaisesti omiaankin, myös suoamlaisia siirtolaisia ja sotavankeja pakkotyössä, raiskasivat ja murhasivat Saksassa kaikki pikkulapsista mummoihin. Samaa jatkaneet Tsetseniassa, Ukrainassa jne.

    Suomessa on sotarikoset tutkittu jo aikoja sitten ja putinistien väitteet valheiksi todettu.

    Äänestä

  • Sosialismi on sumannut 100 milj ihmistä maailmassa ja homma jatkuu

    Äänestä

No, Mannerheim oli tunnetusti ho......rtonomiasta kiinnostunut. Eli varsin epäilyttävä heppu.

Äänestä

Tilatkaahan itsekin allaoleva videokanava. Itse olen Espoosta, mutta Tampereen ja Oulunkin asiat kiinnostavat, koska nyt on pakko tehdä jotain ja paljon suomalaisten hyväksi.

Olemme jo auttaneet muita riittävästi ja NYT SAA MYÖS MÄDÄTYS RIITTÄÄ!

https://youtu.be/q02XritHw4E

Äänestä

Nyt tehdään valkoisesta musta. Haamun palvonta on muuttunut, niin kuin filmissä; Musta Marski Nairopista. Maailma muuttuu Eskoseni!

Äänestä

Oula saa reilun 0,4 milj. euroa tutkitun tutkimuksen tutkinmiseen.

Aiemmin annettiin 0,15 milj. euroa parille taiteellisen ulosteen tutkijalle.

Suomen edistyksellinen hallitus jakaa hallitusti rahaa, jota siis saadaan hyväosaisten verotusta kiristämällä, myymällä valtion omaisuutta ja ottamalla lisää ulkomaista velkaa (Antti Rinteen kolme teesia).

Lisää rahoituspohjan vahviketta saatiin, kun ei annetukaan vappusatasta eläkeläisille eikä euroakaan Hurstin ym. turhiin leipäjonoihin

Äänestä
  • Minkälainen olisi ollut yksipallisen natsikorpraalin kaavailema Suurgermanian protektoraatti nimeltä Suomi??
    Tuo sekopää oli suunnitellut meille vain maan tasalle tuhotun Leningradin vartioinnin. Mannerheim vinoili Mikkelissä psykopaatin juoksupoika W. Erfurthille, että no sittenhän venäläiset joutuvat rakentamaan kaupungin uudestaan.
    Luuleeko joku tämän päivän natsipalleromme, että maallamme olisi ollut jonkinlainen äänivalta natsisaksan hirmuhallinnossa???
    Ihan natsien tiedoksi: Stalin jätti meille yya-sopimuksesta huolimatta (tai juuri siksi) kansanvaltaisen demokratian, josta maamme suurimmat valtiomiehet J.K. Paasikivi ja UKK pitivät huolta. Suomettumisen vaihtoehtona olisi ollut sovjettuminen, kuten DDR.
    Lopputulos 1980-luvulla oli (ja ON) ihan hyvä, eikö niin?

    Äänestä

  • vv-ministeri Vanhanen jakoi juuri venäläiselle kiekkoseuralle yli 800 000 euroa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vv-ministeri Vanhanen jakoi juuri venäläiselle kiekkoseuralle yli 800 000 euroa

    Joo lopputulos on yhä ihan hyvä. Suomi on jälleen kerran MAAILMAN ONNELLISIN MAA.
    Maanpetturi törni tuli maitojunalla takaisin jo waffen-ss-tappajien kaartista, mutta takaisin piti sinne natsisikojen armeijaan päästä vaikka sitten sukellusveneellä. Turha reissu oli sekin. Onneksi valitsi Vietnamin tappajaisissa sentään juuri oikean helikopterin.
    Eiköhän siinäkin jenkkien häviämässä kahinassa jo ollutkin poltettu ja ammuttu mm. vanhuksia ja pikkulapsia napalmilla tarpeeksi ja myrkytetty riisipeltoja oikein jenkkikoneilla.

    https://yle.fi/uutiset/3-11843568

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkälainen olisi ollut yksipallisen natsikorpraalin kaavailema Suurgermanian protektoraatti nimeltä Suomi??
    Tuo sekopää oli suunnitellut meille vain maan tasalle tuhotun Leningradin vartioinnin. Mannerheim vinoili Mikkelissä psykopaatin juoksupoika W. Erfurthille, että no sittenhän venäläiset joutuvat rakentamaan kaupungin uudestaan.
    Luuleeko joku tämän päivän natsipalleromme, että maallamme olisi ollut jonkinlainen äänivalta natsisaksan hirmuhallinnossa???
    Ihan natsien tiedoksi: Stalin jätti meille yya-sopimuksesta huolimatta (tai juuri siksi) kansanvaltaisen demokratian, josta maamme suurimmat valtiomiehet J.K. Paasikivi ja UKK pitivät huolta. Suomettumisen vaihtoehtona olisi ollut sovjettuminen, kuten DDR.
    Lopputulos 1980-luvulla oli (ja ON) ihan hyvä, eikö niin?

    Ei taida olla nykyään muita kuin suvakkinatseja jotka unelmoi kalifaatista Suomeen, vaikka ensimmäisenä menettäisitte päänne :D

    Onhan se harmi ettei Aatu saanut tuhottua ryssiä, maailma olisi paljon parempi paikka ilman niitä. Vapaaehtoisesti antautuneet olisi voinut siirtää kaikki siperiaan minne kuuluvatkin.

    Äänestä

Johan Bäckman krijoitti aiheesta kirjan ja häntä yritettiin estääkkin, eikä saannut centtiäkään rahaa. Mistä se johtuu että toinen "tutkija" saa noin paljon rahaa, ja toinen ei saa yhtään?

Äänestä
  • On erinomaista, jos/kun Oula Silvennoiselta on luvassa lisää mielenkiintoista luettavaa, kuten on varsinkin upea teos 'Tuntematon Lauri Törni' , Oula Silvennoinen - Juha Pohjonen, Otava, 2013. 416 sivua.
    Kirja on ensimmäinen, josta saan rehellisimmän käsityksen tuosta sotahullusta. Käsittämätöntä on, että lähes puoli vuosisataa oli odotettava tämän kaltaisen teoksen ilmestymistä. Mistä se viestii?
    Lähes sama aika vaadittiin. ennen kuin alettiin vakavasti kääntää ihan oikeita kiviä suomalaisten waffen-ss-sotilaiden tekemien sotarikosten päältä itärintaman retkillään. Siinäkin piti saada ensin yhdysvaltalaisen Simon Wiesenthal -keskuksen viesti.
    https://arkisto.fi/uploads/Arkisto/2.pdf

    Äänestä

  • Desantti saa rahoituksen ryssiltä, varmaan osa ylen toimittelijoistakin saa. Taisivat tosin kyllästyä jo ryssätkin desanttiin :D

    Äänestä

  • Onneksi oli Törnit, Häyhät ja kaikki muut, pistivät valtavat määrät ryssiä kylmäksi.

    Äänestä

Hienoa että meillä oli Talvi- ja Jatkosodassa Lauri Törnin kaltaisia taistelijoita. Siinä sai neuvostopunikit tulta munaskuille. Lauri Törnin muutto USA:han oli aika luonnollista Laurin kaltaiselle ammattisotilaalle ja hänen taistelukokemustaan osattiin siellä arvostaa, toisin kuin kommunistien valvomassa Suomessa.

Äänestä

onko "Oula" miehen, naisen vai sekametelisopan etunimi?

Äänestä

Vastemmistolainen todella alhainen taktiikka on liittää jokaiseen kansalliseen asiaan jokin negatiivinen leima, he haluavat tuhota suomalaisuuden perustan joka asteella. Suomi on valitettavasti tämän mätäsakin käsissä, johan tuollaiset miljoonapotit huuhaalle ja valheelle sen todistavat.

Äänestä

Tutkikaa mistä se rahoituspäätös tulee?
Tuleeko Brysselistä painostusta, tilausta.

Tää on osa kansanmurhaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Mitä Oula Silvennoinen nyt tutkii? Vastaus löytyy Suomen Akatemian rahoituspäätöksistä. Hän on saanut viisivuotisen rahoituksen hankkeelleen Suomi ja Lopullinen ratkaisu: valtio, hallinto ja historiakulttuuri kansanmurhan periferiassa. Silvennoisen saaman rahoituksen suuruus on peräti 434 485 euroa ja kausi päättyy syksyllä 2022."
https://www.paivanlehti.fi/suomi-ja-natsien-suunnittelema-juutalaisten-kansanmurha-liitetaan-taas-yhteen-valtiolta-yli-400-000-euroa-tutkijalle/

Kannattaa lukea tuo juttu, siinä kerrotaan myös miten silvennoinen jo aikaisemmassa kirjassaan kertonut valheita Törnistä, väärä syntymävuosi, väärä kuolinpaikka ja että olisi palautettu Saksasta koska juopotteli ja tappeli, vaikka todellisuudessa ei ollut upseerinpaikkoja vapaana, juopotelleet kaksi henkilö aivan muita.

Yleisradio sitten levittää edelleen näitä valheita eikä suostu oikaisemaan. Myös Saksassa koulutuksessa olleita veteraaneja syytetty täysin perusteettomasti osallistumisesta siviilien murhiin natsien joukoissa ja monia muita valheita. Pitäisi laittaa koko ylen johto vaihtoon tai rahoitus lopetettava jos ainoa tarkoitus on epäisänmaallisten valheiden levittäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu