Stefan on tosi söpö ja ihana ❤️ Hän osaa laittaa ruokaa, paistaa kinkkua, grillata ja näyttää olevan hyvä kokki. Stefanilla on bisnesälyä ja tyylitajua. Stefanilla on hyvät sukujuuret ja kaikenpäälle häntä on siunattu komealla ulkonäöllä. Melkoinen paketti koko mies❤️
Aikaa on kulunut ja näyttäisi että Stefan on hyvissä väleissä entisen puolisonsa ja lapsensa äidin Martinan kanssa ja tapaa sekä viettää aikaa ihanan tyttärensä kanssa.
Stefan viihtyy kaveripohjalta auttaen ja tukien ystävänsä entisen naisystävän ja tapailemansa naisen kanssa. Tämä kertoo siitä että Stefan on myös avarakatseinen ja sydäminen mies.
Hyvää joulua ja kaikkea ihanaa tulevaan vuoteen Stefan sinulle ❤️
Aikaa on kulunut ja näyttäisi että Stefan on hyvissä väleissä entisen puolisonsa ja lapsensa äidin Martinan kanssa ja tapaa sekä viettää aikaa ihanan tyttärensä kanssa.
Stefan viihtyy kaveripohjalta auttaen ja tukien ystävänsä entisen naisystävän ja tapailemansa naisen kanssa. Tämä kertoo siitä että Stefan on myös avarakatseinen ja sydäminen mies.
Hyvää joulua ja kaikkea ihanaa tulevaan vuoteen Stefan sinulle ❤️
Vastaukset 123
Vanhimmat
Nyt lyö ihan tyhjää, kuka kaunis tumma missi se oli jonka väitettiin tapailleen Stefania joskus?
Riitta Väisänen?
Satu Tuomisto
Niin olikin ja olisivat näyttävä pari. Satu Tuomisto on todella luonnostaan kaunis nainen ja hyvin maanläheinen ihminen.
Stefanin perhetausta vaatisi kyllä tasoisensa naisystävän..
Satu Tuomisto olisi hänelle sopiva, mutta joku siinä silloin meni pieleen, oliko Maralla nyrkit pelissä ???
Mikä perhetausta? Ei se, että puhuu ruotsia ja että joku perheessä on aikoinaan osannut hoitaa bisneksiä (ennen kuolemaansa ja firman ajautumista konkkaan) tee kenestäkään hyvätaustaista. Stefan vetää viinaa ja kuuntelee Tauskia, onpa tasokasta!
Taukin biisit on niin puhkikuluneet.
Tunteeko tämä Mara-sanaa käyttävä sielunveljeyttä Satu Tuomiston kanssa.
Ei, ei ole tasokasta touhua, tavallista rahvasta on, edesmennyt isä siellä sen rahan teki kiinteistö bisneksillään. Perintörahoilla tämä jälkikasvu nyt yrittää elantoa saada, mutta bilettämiseksi se tahtoo ainakin Stefanin puolelta mennä.
Vähän samaa näköä nykyisen muijan kanssa.
Stefan on ihan juntti, kuuntelee Tauskia ja panee Johannaa. Sofia luulee iskeneensä miljönäärin mutta kohta on isän perinnöt menny ja jäljellä vaan tuulen huuhtoma perse.
Tauski on heidän tasoaan.
Satu Tuomisto kertoi että Stefu oli valehdellut hänelle että ovat eronneet Martinan kanssa. Kun Satu tämän sai tietää niin kertoi että lopetti suhteen. Meni takaisin Pikkaraisen kanssa jatkamaan avoliittoaan.
Stefanille on kasvanu naisten rinnat liiasta dokaamisesta. Instastoryssä valkoinen paita ja kunnon ketunnokat näkyy läpi. Teki ihan pahaa silmille. Stefan ei todellakaan oo söpö eikä ihana, alkonkäyttö alkaa jo näkyä.
34-v? Kyllä on elähtäneen näköinen. Näkyy että jotain vedetään, iho ja silmät punoittaa. Juu lihonut on tosta keskivartalosta just sellattii ällösti...tissit kuin 15-kesäisellä teinitytöllä..yök. muuten ihan lihaksiston ja veltto. Ei taida Fyllaksen ruuat tehdä hyvää kropalle😂😂
Liianlaiha ei miehekäs, pituus on aivan ok
Juu saman huomasin, ei kaunis näky. Aloittajalla on huumoria ainakin.
Minun miehellä ei näy ketunnokkia vaikka tuplasti Stellan ikäinen🦊🦊🦊
Melko terhakkaat b-kupit ja lienee luomut.
Näin livenä lauantaina. Tuli kyllä ekana mieleen eksynyt ja epävarma. Hirveän huono itsetunto "selvänä" ja todellakin päihteiden käyttö näkyy jo olemuksessa ja liikkeissä. Käytös ei hienostunut, ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta. Kaahaa ja öykkäröi, kuten perus nousukas. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Tän kersan ainoa apu on isän perintörahat. Muuten tuuleen huutais, etenkin naisrintamalla. Täys ikuinen lapsi. Huomionkipeä sellainen. Elämänhallinta täysin kateissa, sori. Ketunokat järkyt. Rahalla saa Sohvin seuraa toki🎄🎀🎄
Siis tarkkaan ottaen ex avopuolisoa !!!!! on pieni ero avioliitossa olevaan puolisoon, olkoonkin, että ero käytännössä on juridinen.
Ei ole enää katkera erosta Stefan, siksi heillä on nyt normi ero välit Martinan kanssa.Kiva asia tyttärenkin kannalta ajatellen.😃
Nykyisin on jo muuttunut, voi verrata jo avoliittoa juridistikkin avioliittoon.
No tuskin Therman on tässä keississä katkera ollut, eiköhän se lähinnä tämä Martina sitä katkeruutta itkenyt.
Eipä pidä paikkaansa !
Stefan voisi nyt muuttaa kurssia ja etsiä itselleen arvoisensa naisen.
Mee nyt jo Sofia nukkuun
Itse on tunnustanut pettäneensä.
Anteeksi,toiseen aloituksesn, Maisaan liittyvä. Sorry.
Onko vitsillä kirjoitettu .onhan.
Tietenkin on vitsi. Kukaan ei voi noin hömppä olla 😂🤣🤣
Mukava vitsi! Että Stefan söpö? Lösö nyt kumminkin, 34 v ja kroppa roikkuu jo.
Ainakin rikas ja antelias.kyllä jonoa on
Stefanin kelkkaan .nyt varattu elämänsä rakkaudelle
Ei kinkkua Stefan tänä Jouluna, huolestuttavasti on kiloja kertynyt keskivartaloon. Ja varsinkin ylävartaloon. Tehdäänkö miehillekin rasvaimua?Muistatteko muuten katiska oikeudenkäynnissä kun Nikio syytettiin Sofian pahoinpitelystä niin määrättiin salaiseksi se kun Niko antoi oman selityksensä niille käsivarsien mustelmilla? Jälkikäteen syyttäjä sanoi säälittäväksi selitykseksi, oisko sairaasti vihjaillut rasvansiirrosta (tiedätte kyllä minne)?🙄🙄
Stefanin elämän rakkaus on vasta tulossa ❤️
Nyt sinkkumies ja kaverina Sofian kanssa.
Stefan on fiksu mies, ei hätiköi sitoutumaan kevyin perustein.
Ihan kuva kun tyttönsä kanssa laskettelemassa, kovin on taitava tyttö, pientä temppuakin jo pystyy suksilla tekemään. Onnellinen ja ylpeä isä, kiva juttu.
Siis " ihana "sorry
Sofia pistää miehensä kuntokuurille ja dieetille..
Hetkellinen laastarisuhde oli Sofian kanssa, nyt järki päässä Stefanilla.
Stefan ja tytär molemmat niin suloisia. Toivottavasti Stefan löytää itselleen kivan ja kiltin naisen.
Martinan tytöt on kyllä ihania.
Tarkoitin kyllä Thermanin tyttöä !!!!!
Stefanin elämän rakkaus on: Stefan Therman❤️
Anne anna olla. Haisee.
Stefun tyttö on suloinen ja taitava!
Minusta Stefan on komea ja mukavan näköinen mies. Ihan normi kunnossakin näyttää olevan. Antaisin varmasti jos vain kelpaisi.
Stefan on nyt sinkku, inboxiin vaan viestiä ❤️
Voin kuvitella Sinun anteliaan ulkonäkösi: mihinkä tissit loppuu siitä maha alkaa. Tuskin olet pimppiäsi vuosiin nähnytkään, vainu paljastaa?
No huhhuh..Laitapa kuvasi? Voidaan kattoo kelpaatko🙄🤭🤭🤭
Suurin vika ja todella vie kaiken hyvän miehestä pois on liika päihteiden käyttö. Nyt on kyllä skarpannut, mutta kauanko jaksaa olla ihmisiksi.
Varmasti kun löytää oikean naisen rinnalleen..
Nyt kun Martina ja Sofia on nähty, kuka olisi Stefanille sopiva nainen?
Satu Tuomisto, mutta onko jo varattu ?
Miten olis sieppo tai kulju.
Sieppi 😍
Tuomisto on 👌
Ja vielä fiksukin.
Oranen
Joulun. Mutta Dubaissa SOKKA irti🤸😂😂😂
Lenita Airisto?
Sadulla miehet vaihtuu...ei tykkää maaseudusta🙈Hangosta siis🤭
Stefu ikävöi Martinaa ja laittoi instaan Martinan ottaman kuvan. Perhe oli kuitenkin Stefulle tärkeä ja ei heti löydä pysyvää suhdetta.
Laastarisuhteet täytyy käydä läpi kunnes löytää onnensa. Tosi hienoa että parin välit ovat nyt kunnossa tyttären vuoksi. Kummallekin ensimmäinen joulu erossa pitkän suhteen jälkeen, varmasti vaikeaa Hienoa että ovat molemmat Levillä ja tytär saa nähdä joulunaikaan kumpaakin vanhempaansa. Todella hienosti toimittu vanhemmilta ja kertoo että ajattelevat tyttären parasta.
No mitä sitä ikävöidään, toinen tavis mökissä ja toinen luksus huvilassa, äkkiä Martina kamat kasaan ja luksus mökkiin lasten kanssa, niin on hehkutettu " perhe " taas koossa ja niin siunattu#onnellinen#kiitollinen" tarina voi jatkua !
Se Sikahan on sikailllut monta vuotta jo...yhdeksän? Hyppinyt vieraissa minkä kerkiää..ilmoittautumaan tänne typyt..Johanna esim. Hyi vittu mikä äijä,🤮⛄
Martinan paikkaa on aika vaikea täyttää ja Stefu tietää sen.
Aikansa siinä menee että saa otettua etäisyyttä eron jälkeen ja pystyy taas näkemään toisen arvon vaikka ei yhdessä enää ollakaan. Tälle parille tulee vielä hyvä ystävyys ja vanhemmuus suhde. .
Ihania ovat Sofian kans, Stefan on rakastunut ensimmäistä kertaa elämässään ❤️
Välillä vähän rakasteli muita, todella rakastunut. Ilmoitti erosta, todella rakastunut!
Stefan ei varmasti fiksuna miehenä tuohon suhteeseen jää. Nää on näitä läpimeno juttuja, eivät tule kestämään. Eikä ole tarkoituskaan.
Eron jälkeen ollaan hukassa ja haetaan epätoivoisesti unohdusta ja hyvää oloa. Tässä on off kaverijutussa missä on kokoajan suurennuslasin alla ja saa tarpeetonta kuraa kokoajan niskaansa ei varmasti ole onnellinen. Liian epävakaa suhde jotta voisi tuoda onnen kummalekaan.
Tämä on toiveajattelua..
Marakin oli valmistautumassa joka vuosi kesähäihin, mutta kun Stefan ei rakastanut 😢
Niinpä ja siitäkin varmasti opiksi ottaneena Stefan harkitsee tarkkaan ennenkuin lähtee suhteeseen.
Nyt kannatta lentää kukastakukkaan niin paljon kuin sielu sietää 😘
Ei tarvitse mennä naimisiin vaikka rakastaisi kuinka, ei se naiminen mikään rakkauden mittari ole.
Sofia sanoi että kahden vuoden sisällä hänellä on perhe ja mies. Sofiallehan nimenomaan avioliitto on tärkeä. Ollut jo kerran naimisissa, oli menossa Ranen kanssa naimisiin vankilassa ja nyt suunnittelee mitä todennäköisemmin kaappaavansa Stefanin nimenomaan avioliittoon, ei avoliittoon. Tai ei voi olla varma koska samassa vlogissa taas kerran puhui Ranesta ja jopa avioliittosuunnitelmista hänen kanssaan. Sofiasta kun ei ikinä tiedä. Mutta uskon että sen ottaa kenet saa vietyä alttarille. Tuskin siinä miehellä mitään sanomista on.
Ei tietenkään ole avioliitto mikään mittari, mutta on se kuitenkin sitoutuminen ihan eri tavalla , myös juridisesti.
Sohvi puhuu puuta heinää ,riippuu mielialasta ajatukset sen mukaisesti.
Lentääköhän Stefan jouluna kaverinkin kukkaan? 🌹🥀 Nuuh, maiskis ja nam. 😇
Stefanin huumeiden käyttö ei mahdollistanut häitä! Lähipiirin tietoa🥺 kamikatsemies ei olisi pystynyt kävelemään SUORAAN alttarille🙈🤩
Juu ei...kumi paukkuu niin paljon ettei äänneltä muuta kuulu😭🤭
Onko morsmaikku ehdokkaita näköpiirissä?
Onko vapaaehtoisia vai määrätäänkö?
Mä?
Sinkku ei taida olla mutta söpö kuitenkin 😍
Kun Sofia huomasi että Stefanilla vientiä ja naisia on tyrkyllä,hän katsoi parhaaksi pitää Therman otteessaan.ST on hänen -ja vain hänen-lompakkonsa!
Mitä vientiä?
Sofia ihan samaa tasoa sinitukan kanssa. Ei ole vientiä ollut eikä tule.
Sinkku on ❤️
Stefan Therman - Tissit? Ei sillä ennen ollut tommosia...Sohfi tai Fyllas?
No fiksut naiset kiertävät Stefun kaltaiset öykkärit kaukaa. Siksi on tyytyminen noihin raha perässä juoksevien zilikooni bimboihin a la Sohvi.
jouluna vietetään kihlajaiset
Toivottavasti Therman ei oikeesti hänen kanssaan kihloihin mene, sitten on jo ihan silkkaa tyhmyyttä. Nämä sekoilut voi vielä laittaa eron piikkiin.
Nyt Therman järki päähän, kyllä se onnellinen rakkaus vielä sieltä vastaan tulee.
Ottasin Stepukan heti vaikka olis puolta köyhempi 😍
Juu ihan varmaan.. näitkö ne ketunhäntätissit? Voiko olla miehellä hirveempää? 😂😂😂
Ja joo kommentoin omaa, edellistä. Ketunhäntätissejä ei ollut Martiinan aikana, miksi nyt? Tutkivaa journalismia... Fyllas?
Eli älkää menkö Fylläkseen jos ette halua samanlaisia..ei ole maksettu mainos🙈🙈
Ne on muuten ketunnenätissit, mutta toki voi olla ketunhäntä kainalossa... 😇🎄🕯️
Maksettu mainos🙄
Aika terhakat kintaat kuppiukolla kyllä.
Joulurusinat steppulla, soffin suuhun sopivat.
Stefulla kasvaa tissit ja maine samaan tahtiin. Universumin laiskin "kotirouva" a'la Marbella ei viitsi ja osaa laittaa terveellistä ruokaa. Tönkkö joulupuurokin tarjottiin Levillä matalilta leipälautasilta. Stefu elää Fyllaksen roskaruolla, tulokset näkyy.
Juu en suosittelisi Fyllaksen ruokia kellekään..tulos nähdään tossa 🙈 Oisko C-kuppi? Nyt salaattilinjalle, ei alkoo tmm..
Stefan kelpais kelle vaan, siksi Marsun on pakko haukkua ja vakuutella että hän se jätti vaikka ikikullan valkeana ei olisi jättänyt itse. Naimisiin hinku Stefun kans joka ikinen vuosi, Stefu ei vaan lämmennyt ajatukselle.
Narsku narsississi kosi joka vuosi kun pelästyi Marttiinaan lähtöä..ainahan Marttiina on ilmoittanut että häntä on kosittu. Ihme ehtoja miten pitää käyttäytyä yms. Ihan selkeä narsisti koko jätkä😂😂
Steppu on kyllä ihana, pisteitä erityisesti siitä että pääsi lohikäärmeen kynsistä irti, toisin kuin tanssipoika-tossukka.
Pisteitä Stadin törkeimmistä miestisseistä myös.
Juu hyvät on.
Aijuu..aika terhakat? Ei oo Nikolla tollasia🤭🤭😁😁😁
Eerikäinen aivan ihastuttava persoona. Olisi kiva nähdä enemmän TV:ssä..Tsemppaan tyyppiä👍
Koko suomen🙄
Miten se menikään...koko planeetan?
Eikun koko...
Ei se oikeastaan ole ihmekään, että kuppiukko Thermanni saa palstalla niin paljon sympatiaa. Sehän näyttää aivan palstan vakiokävijältä läskimahansa ja pienien tissiensä kanssa.
Amis, WT, sinitukat, koksu, man boobs ja Tauski. Jätän väliin.
Kyllä on oikein unelmamies kovalla bisnesälyllä :DD
Ihaileeko tämä Mara-hokija eli Martinan pahin ja pitkäaikaisin vainoaja Satu Tuomistoa? Sellainen käsitys tulee tästä vuoden 2020 ketjusta ja myös joistain muistakin vanhoista ketjuista vuodelta 2014.
Ei uskoisin ulkonäön perusteella että Stefan Therman käyttäisi alkoholia paljon, kasvot on edelleen poikaaiset ja ennen kaikkea hyvä kroppa on miehellä .
Mara-hokija ihailee tosiaan Satu Tuomistoa ja kuten täältäkin näemme että luulee että joku Anne täällä kirjoittaa. Sellainen kommentti tuolla edellä vuonna 2020. Eli valitettavasti jonkin sortin vainoharhaisuutta myös.
Stefu on aina ollut liikunnallinen koska on ollut aivan SM-tason alppihiihtäjä mikä ura päättyi loukkaantumiseen. Myös Mara pakotti Stefun liikkumaan ja treenaamaan ja Stefu sanoikin jossain haastattelussa että mikä heitä yhdistää Maran kanssa niin sanoi että mm. liikunnallisuus. Mara pakotti Stefun osallistumaan joskus myös triathlon -kisaan ja sitä varten pitää treenata. Stefun käskettiin luonnehtia Maraa ja Stefu sanoi että tempperamenttinen, menevä, aikaansaava ja hurmaava. Stefu tarvitsi Maran tyyppisen justiinan pitämään mies edes jonkinlaisessa kuosissa. Muutama vuosi eron jälkeen meni sekä liikunnallisesti että taloudellisesti persiilleen mutta kyllä tuo vanha liikunnallisuus kantaa, kun aloittaa taas treenaamisen.
Se on jo vuonna 2012 ketjussa väittänyt että Anne on tehnyt aloituksen kun oli joku aloitus Satu Tuomiston miehestä, jota sillä kertaa alkoi tapailemaan. Siis ihan oikeasti? Satu ei ollut edes silloin vampannut vielä Stefuakaan, joten siihen ei liittynyt.
Vuonna 2012 sille naureskeltiin Hymyn kommenteissa että nyt se meni suomi24 riehumaan ja luulee että Martina siellä hänelle vastailee.
Hah hah haa. Se tuolla 2020 kyselee että kukas se oli se tumma missi joka Stefu tapaili. Ja näin sai puheen siirrettyä Tuomistoon ja sitten alkaa Tuomistoa kehumaan.
Rikas mies on aina söpö ja haluttava mies..