Monissa kirjoituksissa vakuutat, ettet ole "uskis". Mutta silloin vakuutat myös tietämättömyyttäsi siitä, että olet silti syntinen...Ei uskovaisuus tee ihmistä syntiseksi...synti oli jo maailmassa kun isäsi siitt sinut synnissä äitisi kohtuun...sinun sikiökehityksesi on lihallinen...syntinen...sinun syntymäsi on syntinen...olet syntinen lapsesta asti..tähän päivään asti..olet saastainen..olet kelvoton...itsessäsi täydellisesti kelvoton...uskoit tai et...silti olet Jumalan pyhien kasvojen edessä kelvoton...mutta Jeesus
ei saanut alkuaan joosefin tahdosta...se mikä sikisi neitsyt Marian kohdussa, ei ollut ihmisen saastuttamaa...istukan kautta vain ravinto kulkeutui jeesuksen vereen...syntisen juutalaisen Marian veri ei sekottunut Jeesuksen, Jumalan pojan pyhään puhtaaseen vereen..jeesuksen kehitys oli puhdas...samoin syntyminen,,,samoin lapsuus ja nuoruus..samoin aikuisuus...ja jeesuksen veri riittää puhdistamaan sinutkin kaikesta pilkan synnistä , jos otat jeesuksen vastaan...olethan jo kastettu vesikasteella...versi puhdisti jo syntisi Jumalan edessä...ytarvitset vielä Pyhän Hengen vakuudeksi..uskon jeesuksen vereen ja niin puhdistut...ellet tee parannusta pilkaamisestasi ja muista synneistäsi ja ota vastaan Jeesusta Vapahtajaksesi kun nyt viimeisen kerran pyydän, olet kadotettu jos kuolet synneissäsi...joudut tuonelan vaivoihin...jossa on tuskaa..liekkejä ja janoa...siellä sielusi kärsii piinaa ja hirmuista tuomion odotusta...silti vaikka olisitkin ateisti...tuonelan ja helvetin olemassaolo ei ole kiinni meidän uskostamme tai uskomuksistamme tai kieltämisistämme...mutta usko Jeesukseen pelastaa meidät kadotustuomiolta...Tuonelasta jumala kutsuu kaikki jälleen ruumiiseensa takaisin...kuolleet nousevat...uskossa kuolleet nousevat 1000 vuotta aikaisemmin elämän ylösnousemuksessa ja saavat olla Herran kanssa ensin taivaassa karitsan häissä vihan maljojen kaatuessa ihmiskunnan päälle ja sen jälkeen Messias-valtakunnassa maan päällä...kadotetut nousevat kuolleista vasta 1000-vuotisen rauhanvaltakunnan jälkeen...siihenkö joukkoon tahdot...kukaan ei tahdo...Jeesuksen nimessä tee parannus!
ei saanut alkuaan joosefin tahdosta...se mikä sikisi neitsyt Marian kohdussa, ei ollut ihmisen saastuttamaa...istukan kautta vain ravinto kulkeutui jeesuksen vereen...syntisen juutalaisen Marian veri ei sekottunut Jeesuksen, Jumalan pojan pyhään puhtaaseen vereen..jeesuksen kehitys oli puhdas...samoin syntyminen,,,samoin lapsuus ja nuoruus..samoin aikuisuus...ja jeesuksen veri riittää puhdistamaan sinutkin kaikesta pilkan synnistä , jos otat jeesuksen vastaan...olethan jo kastettu vesikasteella...versi puhdisti jo syntisi Jumalan edessä...ytarvitset vielä Pyhän Hengen vakuudeksi..uskon jeesuksen vereen ja niin puhdistut...ellet tee parannusta pilkaamisestasi ja muista synneistäsi ja ota vastaan Jeesusta Vapahtajaksesi kun nyt viimeisen kerran pyydän, olet kadotettu jos kuolet synneissäsi...joudut tuonelan vaivoihin...jossa on tuskaa..liekkejä ja janoa...siellä sielusi kärsii piinaa ja hirmuista tuomion odotusta...silti vaikka olisitkin ateisti...tuonelan ja helvetin olemassaolo ei ole kiinni meidän uskostamme tai uskomuksistamme tai kieltämisistämme...mutta usko Jeesukseen pelastaa meidät kadotustuomiolta...Tuonelasta jumala kutsuu kaikki jälleen ruumiiseensa takaisin...kuolleet nousevat...uskossa kuolleet nousevat 1000 vuotta aikaisemmin elämän ylösnousemuksessa ja saavat olla Herran kanssa ensin taivaassa karitsan häissä vihan maljojen kaatuessa ihmiskunnan päälle ja sen jälkeen Messias-valtakunnassa maan päällä...kadotetut nousevat kuolleista vasta 1000-vuotisen rauhanvaltakunnan jälkeen...siihenkö joukkoon tahdot...kukaan ei tahdo...Jeesuksen nimessä tee parannus!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Menepäs nyt pieni raimo kertomaan tuo kirjoituksesi lääkärisedälle, että pääset pikaisesti hoitoon.
Jeesus itse ja hänen hoidossaan juuri olen.
Etsi profetia-palstalta Muromaa käsittelevä kirjoitus,,,sen alaviitteissä on aivan hiljattain juuri minulle tullut "hoitava" profetia jumalan hengessä jeesukselta...ylilääkäriltäni...
Et ymmärtänyt asiaani:
SYNTISYYTESI EI RIIPU SINUN UKOSTASI TAI USKOSTA OSATTOMUUDESTASI...PELASTUKSESI KUITENKIN RIIPPUU
JA NYT OLET HELVETTIIN MATKALLA ILMAN JEESUSTA...TEE PARANNUS TÄNÄÄN!
Ai että itse jeesus on lääkärisi!
Nyt mars mars vauhtia lääkärisedän juttusille. Vielä kerkeät.
Niin, ei Raimon lääkäriin mennä tarvitse. Tosiasia on kuitenkin satoja ihmisiä paranee Suomessakin. Voit lukea heidän todistuksia esim. täältä:
http://www.rukousystavat.fi/mparan.html
Tutustu Mirka ensin asioihin kaikessa rauhassa. Älä kommentoi impulsiivisesti ajattelematta.
Sen sijaan tuo Raimon näkemys ihmisen synneistä, ei ollut mielestäni aivan oikea. Yleisesti sanotaan, että vastasyntynyt lapsi on vielä viaton ja synnitön. Seksi ei ole syntiä, ellei sitä harrasta jokaisen vastaantulijan kanssa. Olen varma, että Jumala on sitä mieltä, että ihmisten pitää kokea läheisyyttä ja lämpöä myös fyysisesti.
Joskus ihmeitä selitetään placebo-ilmiöllä. Melkoinen placebo tarvitaan, kun ihminen paranee imusolmukesyövästä. Lääkärit sanovat, ettei mitään toivoa ole. Sitten menee jokunen päivä, eikä syövästä löydy merkkiäkään. Lisäksi parantajan ja parannettavan ei tarvitse olla fyysisesti samassa paikassa vaan parantumisia tapahtuu, vaikka toinen olisi satojen kilometrien päässä.
Psykologian tohtori professori Lauri Rauhala on kirjoittanut muutaman sanan aiheesta teoksessa Ihmisen ykseys ja moninaisuus (Tampereen yliopisto). Tiedemiehetkään eivät voi sanoa, että parantumista ei tapahdu, sillä näkeväthän he itse parantumiset. He vain yrittävät keksiä toivottamasti etsiä selitystä parantumisille. Ja vaikka se selitys löytyisikin tieteestä, niin mitä väliä sillä on? Eikö parantuminen ja hyvä elämä sekä hyvä olo ole tärkeintä?
On erittäin epäolennaista pohtia Jeesuksen syntymistä Neitsyt Mariasta. Olennaisempaa on pohtia itse sanomaa. Raimo on myös liian hyökkäävä. Hän ei voi tuomita eikä käskeä uskoon tuloon. Raamattu sanoo, "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi".
Monesti puhutaan siitä, että raamattu on pahasta, koska siellä jossakin puhutaan helvetin tulesta. Mutta miksi? Tässäkään ei todellisuudessa ole tarkoitus ahdistaa ihmisiä. Päinvastoin. Tässä ehkäistään ihmisiä vihaamasta toisiaan ja olemasta ilkeitä toisille. Tavallaan "helvetin tuli" on pelote, mutta siinä ei vaadita mitään muuta kuin olemaan tekemättä pahaa lähimmäiselle. Normaalilla hyväluontoisella ihmisellä ei ole siis mitään pelättävää. Tuo pelote "helvetin tuli" myös suojelee.
Ajatellaanpa kilttiä tavallista ihmistä, jota joku haluaisi kiusata. Joku saatettaisiin vihastuksissaan tappaa, mutta kun elämässä on usko, että myös paha "helvetin tuli" on olemassa, niin hän päättääkin olla tekemättä toiselle pahaa.
Sellainen uskovainen, joka tuomitsee toisen sanoen, että sinä olet paha ja joudut helvettiin, tekee ehdottomasti väärin. Hän ensiksikin tuomitsee toisen ihmisen, johon hänellä ei ole oikeutta. Raamattu siis kieltää tuomitsemasta ja syyllistämästä ketään. Pelottelu helvetin tulella tai muulla vastaavalla on Jumalan sanan vastaista. Sen sijaan on annettava pyhän hengen toimia eli annettava elämässä väärintekijöille anteeksi ja osattava nöyrtyä ja antaa anteeksi.
Monella lahkolla on asiat aivan päälaellaan. Uskoa voi, mutta lahkoissa ei kannata olla. Tuo rukousystävät esimerkiksi ei pakota mihinkään lahkoon vaan on merkki oikeasta rakkaudesta. On ihmisiä, jotka vääristävät eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa oikein, mutta minä en voi heitä arvostella. Kerron vain oman näkemykseni.
IHMEIDEN AIKA ON OHI
Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Tämä arvioitava pieni kirjanen on sen jälkiselitysteksti, ei-tieteellinen kansanpainos.
Miettisen tutkimuksen virikkeenä oli Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkanut toiminta. Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ei ainoakaan elimellinen sairaus parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa. Vain yhtä viidestä niistä, jotka testattiin psykologisesti MMPI-testillä, voitiin pitää persoonallisuudeltaan normaaleina.
Seurannan ulkopuolella yritti Miettinen jäljittää muutamia kansan suussa kiertäviä ihmeparannuskertomuksia, mutta kohde siirtyi joka kerta kauemmas ajallisesti ja paikallisesti, ja kertomuksetkin muuntelehtivat.
Simson työryhmineen julkaisi vuonna 1977 raportin usean tunnetun amerikkalaisen parantajaevankelistan (kuuluisin lienee Kathryn Kuhlman) toiminnasta: 350 parantuneeksi ilmoitetusta henkilöstä oli parantunut 5, ja näillä parantuneilla oli ollut vaivoinaan erilaisia hermostollisia häiriöitä. Lourdesin 2.5 miljoonasta ilmoitetusta parantumisesta ihmeeksi julistetut 64 parantumista sopivat hyvin sattumahaarukan sisään - olipa osa sitten sattumia tai ei. Samaan ihmeparantumisen kannalta aika masentavaan suuntaan viittaavat hiukankaan kontrolloidut tutkimukset.
Niinpä ei Miettisen käteen jää mitään todellista parantumista, vaan hän joutuu selittämään ihmeparannusilmiön yksilöiden psykologisina piirteinä, usein oman viiteryhmän käsitysten ja rituaalien vahvistamana.
Eipä ihme että Miettinen sai kaksi kiloa vihapostia plus kääreitten paino, ja puhelin rinkasi ensimmäiset viikot helvettiä ja jumalan kostoa sekä syvää hätää Miettisen sielunelämän puolesta. Ryöpystä saivat Tampereen yliopiston rehtori ja Kirkon tutkimuskeskuksen johtajakin omansa.
Oman tutkimuksensa lisäksi esittää Miettinen pienoisen katsauksen parantamisen ja ihmeparantamisen historiaan, luonnehtii katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon sekä herätysliikkeiden suhtautumista siihen.
Neutraalisuutensa vuoksi on kirjanen luettavan arvoinen, sillä uskon Miettisen lähtökohdan ja lopputulemankin olleen sangen lähellä neutraalia, eli hänen lähtökohtansa olleen avoimen uteliaisuuden eikä kouristuksenomaisen tarpeen kieltää kaikki tieteellisen kritiikin nimissä. Vanhana parahurjana täytyy minun sanoa, että vuosikymmenien aikana omat äärimmäisen epätieteelliset vaikutelmani ovat yhä enemmän alkaneet lähentyä Miettisen saamia tuloksia, vaikka niin mielelläni olisin jotain todellisempaakin nähnyt. Mutta tutkimukseni kulkikin päinvastaiseen suuntaan: näinkin terveiden sijasta sairaita, korviensa välissä pilvilaivat mahtavasti purjehtien. Niiden ei koskaan oltu nähty laskeutuneen arkisen maan karulle kamaralle.
ja herrain Herra on ylilääkäri...lääkärienkin lääkäri...Jeesus kantoi kipumme ja sairauteemme Golgatan ristille, että meillä olisi rauha ja hettä hänen haavainsa kautta parantuisimme!
Et voi ymmärtää asiaa, koska et ole uskis!
tutkimus ei lähtenytkään siitä ,että EI tulisikaan löytää mitään ,ihme parantumisia,jätän yli vainion rauhaan ,hän on kuollut ja on taivassa,niin on jumala luvannut joka uskoo jesuksen kristukseen pelastuu,tässä eräs toinen tutkimus.
TÄNÄÄN TÄÄLLÄ PARANEE JOKU
Pasi Turunen
Rauman seurakunnan lähetyssihteeri Sirpa Riihimäki teki vuonna 1997 pro-gradu työnsä Jyväskylän yliopistossa rukouksella parantamisesta. Tutkimus ilmestyi sittemmin kirjana otsikolla ”Tänään täällä paranee joku”. Riihimäen kirjan tutkimuksen lopussa todetaan yhteenvetona: ”Syy miksi uskotaan rukouksen avulla voivan parantua on hyvin arkinen: On pakko uskoa, kun itse näkee tai kokee.” Tutkimuksen liiteosastossa on lista sairauksista, joista tutkimuksen yhteydessä on kerrottu parantuneen. Listalta löytyy oksetustautia, korvasärkyä, haavoittunutta reittä, epilepsiaa, tuberkuloosia, autoimmunisaatiota, leukemiaa, sydämen läppävikaa, iskiasta, syöpää yms. Tämä artikkeli perustuu Sirpa Riihimäen kanssa tekemääni radiohaastatteluun ja se julkaistiin 90-luvun loppupuolella Kipinä -lehdessä.
Sirpa Riihimäki kiinnostui rukouksella parantamisesta yliopisto-opintojensa yhteydessä. Opintoihin folkloristiikan parissa kuului tutustumista shamanismiin, käsillä parantamiseen ja vaihtoehtolääketieteisiin. Hän pani merkille, että tenttikirjojen joukosta puuttui kokonaan kristillinen näkökulma.
Kun Sirpa kuuli, että Seppo Juntunen oli tulossa Keski-Suomeen Virtain kirkkoon pitämään rukoustapahtumaa hän päätti mennä paikanpäälle katsomaan.
- Näkemäni sai minut erityisen kiinnostuneeksi aiheesta, Sirpa Riihimäki muistelee. Ensiksikin kirkko oli aivan täysi jo puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. Se oli epätavallinen näky. Olin toki käynyt sunnuntaisin kirkossa jumalanpalveluksissa, mutta niissä oli usein läsnä vain muutamia ihmisiä. Virtain kirkossa sen sijaan oli kaiken ikäisiä ihmisiä ja meno oli hyvä, ihmiset osallistuivat kaikin tavoin. Kun lopussa alkoi rukoushetki ihmiset täyttivät koko leveän käytävän alttarilta ulko-ovelle ja ihan ulos asti. Miten mitä ihmiset oikein menevät edestä hakemaan. En voinut uskoa, että kaikki nämä ihmiset olisivat olleet täysin narrattavissa. Jotakin todellista oli pakko tapahtua. Kukaan aikuinen ei lähde tämmöiseen tuosta noin vain, ellei taustalla ole jotain todellista. Minua alkoi myös kiinnostamaan mitä mukana olevat lääkärit, sairaanhoitajat ja papit, jotka ovat tekemisissä terveyden ja sairauden kanssa, ajattelevat.
Tutkimuksen alkuvaiheessa Sirpa Riihimäki suhtautui rukouksella parantamiseen epäillen, vaikka periaatteessa uskoikin Jumalaan ja siihen, että Hän voi paljon.
- Jossakin tutkimuksen vaiheessa tuli itselleni sellainen tunne, että ei tämä loppujen lopuksi taida pitää paikkaansa, Sirpa Riihimäki muistelee. Mutta kun ihmisten kirjeitä sitten alkoi virrata ja niissä perusteltiin tapahtumia huolellisesti moniin faktoihin nojaten minä aloin lopulta vakuuttua.
Paha ihottuma paranee epäilevien silmien edessä
Suurin osa Riihimäen vastaanottamasta aineistosta tuli itse parantumisen kokeneilta ihmisiltä. Aineistosta kertyi yhteensä 167 tapausta. Eräässä vastauskirjeessä kerrottiin seuraavaa:
”Ensimmäisen kosketukseni rukouksella parantamiseen sain tilanteessa, jossa oli muutamia ihmisiä koolla rukouksen merkeissä. Sanoin haluavani nähdä mitä tapahtuu kun rukoillaan sairaan puolesta. Kysyin oliko paikallaolijoista kukaan sairas. Eräs nuori nainen näytti säärtään, jossa oli pahannäköinen ihottuma. Ehdotin, että panisimme kätemme sairaan paikan päälle Raamatun esimerkin mukaisesti ja pyytäisimme Jeesusta parantamaan ihottuman. Kaikki suostuivat. Joskin vähän epäillen. Rukoillessamme päälleni laskeutui jotain lämmintä ja näkymätöntä. Sairaaseen ihoon kosketuksissa ollut käteni muuttui aivan kuumaksi. Päättäessämme rukouksen ihottuma oli hävinnyt. Sen jälkeen vain kiittelimme Jeesusta tästä parantumisihmeestä. Me kaikki kuusi paikalla ollutta olimme aivan ihmeissämme. Itse voin sanoa jopa hieman pelästyneeni. Myöhemmin muistelimme tapahtunutta ja nauroimme, ettei parantuminen ainakaan meidän vahvasta uskostamme ollut johtunut. Sittemmin rukoilin joidenkin toisten sairaiden puolesta, mutta silloin ei tapahtunut enää mitään.”
Sirpa Riihimäki teki tutkimustaan haastattelemalla ihmisiä ja tutkimalla parantuneiden hänelle lähettämiä kirjeitä. Aineistoa käsiteltäessä oli pyrittävä kriittisyyteen.
- Kävin aineistoa lävitse moneen kertaan. Helpointa oli tietysti silloin kun mukaan oli liitetty lääkärin todistukset. Lisäksi kuka tahansa yliopistotutkimusta tekevä tietää, että mitä lähempänä kertojaa on silloin tarinan luotettavuus on todennäköisempää. Koskaanhan ei voi sulkea pois erehtymisen mahdollisuutta, mutta olen kyllä ollut kriittinen aineiston suhteen.
Aineiston karttuessa jotkut luulivat, että Sirpa Riihimäki rukoilisi itse ihmisten puolesta.
- Kenties hätä oli niin suuri, että kun he jostain lehdestä lukivat pyyntöni saada materiaalia tältä alueelta se jostain syystä tulkittiin tarjoukseksi rukoilla sairaiden puolesta. Ensin hämmennyin kun alkoi tulla rukouspyyntöjä ja yritin pysyä tutkijan roolin takana. Vähän kerrassaan aloin ajatelle, että en voi kieltäytyä. Ilmaisin selvästi, etten ole varsinaisesti rukoilija, mutta voin silti rukoilla. Se johti itsessänikin jonkinlaiseen kasvuprosessiin. Miksei Jumala voisi toimia minunkin kauttani jos rukoilen. Jouduin tällä tavoin asettamaan myös itseni tutkimuskohteeksi. Kulttuuriantropologinen työ merkitsee sitäkin, että tutkija itse asettuu tutkimusvälineeksi. Meillä on tapana kirjoittaa itsemme mukaan tutkimukseen.
Martti Miettisen tutkimus
Sirpa Riihimäki päätyi parantuneitten omien kuvausten perusteella tutkimuksessaan täysin päinvastaiseen tulokseen rukouksella parantamisesta kuin aikanaan Martti Miettinen, joka tutki Yli-Vainion kokouksissa tapahtuneita parantumisia. Riihimäki pitää Miettisen ja oman tutkimuksensa vertailua vaikeana, eikä osaa tarkkaan selvittää mistä näin radikaalisti erilaiset lopputulokset johtuvat.
- Minulle jäi semmoinen vaikutelma Miettisen tutkimuksesta, että siinä pyrittiin pikemminkin tilastoimaan sitä kuinka paljon ihmisiä käy rukoiltavana ja ehkä jotain tämmöisiä prosentuaalisia asioita siihen miten kansa liikkuu ja mihin uskotaan. Itse en siitä tutkimuksesta kyennyt suoranaisesti lukemaan mitä yksittäinen ihminen kertoo.
Kaatuu… ei kaadu… kaatuu… ei kaadu…
Rukoustilanteisiin paneutuessaan Sirpa Riihimäki huomasi miten kiinnostuneita ihmiset olivat kaatumisesta. Joskus hän kuuli syrjäkorvalla arvioita siitä, että nyt vähän työnnetään ja sen takia joku kaatui. Se mitä ihmiset rukoustilanteessa kokevat vaihtelee suuresti. Kaatuminen on Riihimäen mukaan helposti näkyvä asia.
- Aineistostani voin lukea katkelman: ”…ja hups niin vain kaaduin minäkin, vaikka olen isokokoinen. Kaaduin kuin pumpuliin. Tunsin kuin lämpimät kädet olisivat hyväilleet minua. Minua itketti. Ne olivat Jeesuksen kädet, jotka minua hoitivat. Tuntui kuin muita ei olisi ollut lähellä. Vain Hän.” Ja kuitenkin tämä tapahtui tilanteessa, jossa oli satoja ihmisiä läsnä.
- Eräs toinen sen sijaan kirjoitti: ”Rukoilija otti kädellä ohimoistani ja sanoi, että viedään nämä kaikki Herralle ja rukoili. Ymmärrykseni mukaan osan kielillä puhuen. En tuntenut mitään enkä kaatunut ja ajattelin, että olen täysin kelvoton.” Tällaista pohdittiin kirjeissä paljon, vaikka en asiaa erityisemmin kysellyt.
Sirpa Riihimäki sanoo törmänneensä samaan ihmisen raadollisuuteen normaalissa seurakuntatyössä, kun ihmisille merkitsee enemmän se kaatuuko hän vai kokeeko sisimmässään jotain.
Ihmisillä on tutkimuksen perusteella ollut rukoustilanteessa hyvin erilaisia kokemuksia.
- Esimerkiksi eräs vanhempi mies kuvaa rukoushetkeä alttarilla: ”Kun rukoilijan käsi hipaisi ohimoa kaaduin. Kun nousin hän kyseli tarkemmin kipupaikkaa. Kun hänen kätensä kosketti jalkaa kaaduin heti. Hän kehotti olemaan pitkällään ja otti oikean jalan nilkasta kiinni ja tiedusteli tuntua. Jalka oli kuin tulessa ja kuin sähköjohtoa.”
Tutkimusaineiston joukossa oli myös niitä, jotka eivät kokeneet rukoushetkessä yhtään mitään ja kuitenkin parantuivat, eivätkä enää tarvinneet lääkkeitä.
- Jos näistä olisi vetänyt jotain johtopäätöksiä, niin paranemisen kannalta näillä erilaisilla tuntemuksilla ei näytä olevan mitään merkitystä, Riihimäki pohdiskelee.
Kymmenen vuotta selkäkipua ja sitten…
Sirpa Riihimäen tutkimuksessa on useita mielenkiintoisia parantuneiden lähettämiä kuvauksia. Yhdessä kerrotaan kymmenen vuotta vaivanneesta selkävaivasta:
”Selkäni vaivasi minua lähes kymmenen vuoden ajan. Särky alkoi aina aamuyöstä. Sen jälkeen en kyennyt enää nukkumaan missään asennossa. Viimeisinä vuosina jouduin nousemaan vuoteesta jopa kolmen tai neljän aikaan aamulla vaikka töihin piti mennä vasta seitsemäksi. Eräänä sunnuntai-iltana istuin vaimoni kanssa rukoushuoneessa kuuntelemassa Jumalan sanaa kun puhuja yhtäkkiä kesken saarnan sanoi: ’Tässä huoneessa on henkilö, jolla on ollut kauan aikaa vaivaa selässään. Jumala parantaa sinut tänä iltana.' Puhuja ei silloin tuntenut minua edes ulkonäöltä. Juuri sillä hetkellä en ajatellut edes koko sairauttani. Mutta seuraavana aamuna heräsin ensimmäistä kertaa vuosiin tuntematta minkäänlaista kipua selässäni. Itse en millään voinut käsittää että särky olisi lopullisesti poissa. Kaksi viikkoa odotin sen palaavan.”
Rukoustyö seurakuntaelämässä
Sirpa Riihimäki sanoo usein kohtaavansa Rauman seurakunnan työntekijänä ihmisiä, joiden elämän tilanteet, sairaus yms. vievät tätä nykyä rukouksen paikalle.
- Seurakunnan työntekijän luokse tullaan. Ei tarvitse kuin mennä sunnuntain jumalanpalvelukseen peräpenkkiin istumaan niin joku seurakuntalainen istuu viereen ja alkaa kertoa, että nyt on käyty tutkimuksissa ja syöpä on todettu ja pyytää rukoilemaan puolestaan, Riihimäki kertoo. Joskus ihmiset tulevat toimistoon varta vasten ja aikansa kun on kierrelty ja kaarreltu asian ympärillä kerrotaan minkälaisessa tilanteessa ollaan.
Riihimäki arvelee, että luterilaisissakin kirkoissa on enenevässä määrin rukoustilaisuuksia, koska ne kenties ovat viime aikoina tulleet ”salonkikelpoisiksi”.
- Kyllä kai pienissä piireissä on aina rukoiltu ja uskottu armolahjoihin. Nyt on tällaisia tapahtumia tullut enemmän myös luterilaiseen kirkkoon.
Sirpa Riihimäki haluaa olla varovainen arvioidessaan syitä rukoustilaisuuksien tämänhetkiseen suosioon, mutta arvelee myönteisen julkisuuden olevan osasyynä.
- Tutkimukseni aikoihin esimerkiksi Jari Sarasvuon televisio-ohjelmassa järjestettiin pienimuotoinen rukoustilanne, jossa oli mukana Pirkko Jalovaara, Riihimäki muistelee ja pitää nykyistä ilmapiiriä avoimena tällaisille asioille.
”Aivan kuin näkymätön, lämmin, raskas vaate olisi laskeutunut päälleni”
Tänään täällä paranee joku –kirjassa kerrotaan naisesta, joka parantui skolioosista:
”Olin vaimoni kanssa kylässä eräässä uskovassa perheessä. Kotiin lähtöä tehdessämme vaimoni ehdotti, että rukoilisimme vielä lähtiäisiksi. Hän koki, että minun pitäisi lukea ’Herran siunaus’ nimenomaan perheen rouvalle. Kun sitten menin talon emännän luokse siunatakseni hänet jokin minulle täysin käsittämätön ja odottamaton sisäinen ääni tai tuntemus kehotti minua laskemaan käteni rouvan vasemman jalan päälle ja rukoilemaan tuon jalan ja rouvan selän puolesta. Niin minä sitten rukoilin, vaikka se tuntui lähinnä naurettavalta. Jälleen laskeutui tuo lämmin, raskas, näkymätön, ikään kuin vaate päälleni. Nyt harteilleni. Käteni tuli kuumaksi. Kiitin Jeesusta, mutta olin hieman hämilläni. Epäuskoinenkin. Vihdoin rouva nousi seisomaan ja hämmästyi. Skolioosista johtuva selkäkipu oli poissa ja vasen jalka tuntui jotenkin erilaiselta. Hän ei osannut sanoa miten. Lisäksi hän kertoi tunteneensa rukouksen aikana kuumotusta selässään ja vasemmasta jalassaan. Seuraavana iltana rouva soitti meille ja kertoi, että hänen aikaisemmin viitisen senttiä lyhyempi vasen jalkansa oli kasvanut yhtä pitkäksi oikean jalan kanssa. Hän huomasi sen kävellessään, mutta myös siitä, että kun hän aikaisemmin oli joutunut lyhentämään uusista housuistaan vasemman lahkeen nyt hän joutuisi pidentämään lahkeet entiseen mittaansa. Myös rouvan skolioosi oli lääkärin mukaan parantunut.”
Isä sairastui, ei parantunut, mutta löysi uskon
Jumala on kiinnostuneempi meidän sielustamme kuin ruumiistamme, sanotaan. Vaikka kuinka yrittäisimme parhaamme selittääksemme sairauden ja jumalallisen parantumisen salaisuutta tosi asiaksi jää, että kaikki eivät parane tässä ajassa. Joskus vakava sairaus vetää ihmisen perimmäisten pelastuskysymysten äärelle. Näin tapahtui Sirpa Riihimäen oman isän kohdalla.
- Isäni sairastui syöpään 55-vuotiaana ja vajaassa vuodessa hän kuoli. Tämä tapahtui ennen kuin olin lähtenyt opiskelemaan ja ennen kuin tiesin mitään parantumisesta. Jostain syystä en ollut tietoinen näistä asioista, vaikka nykyään niistä voi lukea paljonkin lehdistä.
- Seurasin sivusta kuinka isäni, joka oli aina harrastanut urheilua ja noudattanut muutenkin terveitä elämäntapoja, ja jolla oli valtava elämänhalu, yritti turvautua vaikka mihin saadakseen jatkaa elämäänsä, Riihimäki muistelee. Kuitenkin hän kuoli. Mieleeni jäi ajatus siitä miten olisi käynyt, jos olisimme osanneet turvata rukoukseen. Jälkeenpäin olen kuitenkin ymmärtänyt, että eihän asia ihan näin voi olla. Jumalalla täytyy olla varattuna oma aikataulu meille jokaiselle. Usein sairaus, kuten mikä tahansa koettelemus elämässä ajaa meitä turvautumaan Jumalaan. Ne saavat ihmisen etsimään ja pysähtymään elämän perimmäisten kysymysten äärelle.
- Kun oma isäni sairastui, näin hänen ottavan Raamatun käteensä. Hän ennätti ennen kuolemaansa käydä koko Raamatun lävitse ja löytää sieltä uskon siihen, että ”niin on Jumala maailmaa rakastanut”, että Hän lähetti Jeesuksen kuolemaan jokaisen puolesta. Myös parantumattomasti sairaan isäni puolesta. Jumala voidaan löytää tietysti myös hyvinä päivinä. Silti meille tulee tällaisia ”herkkyyskausia” jolloin pystymme paremmin kuulemaan mitä Jumala meille haluaa. Kun menee hyvin ei Jumalaa usein tarvita. Vaikeuksien tullessa turvataan rukoukseen.
Ystävän postikortti osoitti tien Jeesuksen luokse
Sirpa Riihimäki sanoo uskoneensa Jumalaan pienestä saakka. Hän vietti nuoren perheenäidin normaalia elämää. Oli suloinen poikavauva ja kaikki muutenkin hyvin. Oli suloinen puoliso ja hyvä koti.
- Jostain syystä alkoi tuntua, ettei koko elämä voi olla tässä, Riihimäki muistelee uskoon tuloaan. Ei elämä voi olla vain sitä, että sukupolvi toisensa jälkeen me vain elämme parhaan kykymme mukaan, huolehdimme lapsista ja suunnittelemme tulevaisuutta.
Jälkeenpäin Sirpa Riihimäki ymmärsi, että Jumala oli antanut hänelle etsikkoajan. Se mitä hän oli lähtenyt etsimään selvisi hänen nimipäivänään.
- Eräs vanhempi ystävärouva lähetti minulle nimipäiväkortin, johon hän oli kirjoittanut: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16). Sanat olivat juuri minulle. Silloin tajusin mitä olin etsinyt – Jeesusta.. Pikemminkin Hän oli etsinyt minua.
Sirpa Riihimäki antoi silloin elämänsä Jeesukselle.
- Koin valtavaa iloa ja keveyttä. Ajattelin, että nyt eivät kyllä jalat tavoita lainkaan lattiaa.
Samalla hän ymmärsi oman syntisyytensä.
- Tajusin myös miten syntinen ja paha olin ollut. Olin yrittänyt muutaman kuukauden, noin puoli vuotta, leikkiä jopa ateistia. Mitä olinkaan aiheuttanut äidilleni, sisarilleni ja muille. Minulle tuli valtava halu kertoa heille mitä olin löytänyt ja pyytää heiltä anteeksi. Samana iltana keskustelin vielä kortin lähettäjän kanssa tästä kaikesta ja heti ensimmäisenä ei muuta kuin äidin luokse kertomaan.
”Parannuin viidestä sairaudesta vaikka epäusko taisteli vastaan…”
”Elin maailman teillä. Ryyppäsin ja resusin. Samaan aikaan hoidin kuitenkin perhettä ja rakensin talon. Saatuani rakennuksen valmiiksi 1978 niksautin niskani uidessa. Alaselän välilevyt alkoivat luiskahdella paikoiltaan samoihin aikoihin. Kansanparantajat, naprapaatit ja kiropraktikot hoitivat minua niksauttelemalla. Seitsemän vuotta elin heidän hoitonsa varassa. Hoitokertoja kertyi 6-10 vuodessa. Sitten eräs helluntaiveli kehotti lähtemään rukouskokoukseen. Siellä näin ihmisten parantuvan sairauksistaan. Onneksi en itse parantunut. En ollut vielä silloin uskossa enkä varmaan olisi vielä tänäkään päivänä jos olisin tullut terveeksi siinä kokouksessa. Tiesin kuitenkin, että rukous auttaa. Tulin uskoon 1983. Illalla tammikuun 26. päivänä 1985 rukoilin sängyssä paranemista. Apua Jeesukselta. Silloin tapahtui ihme. Lämmin virta kulki kantapäistä kohti päätä. Tätä kesti vain muutaman sekunnin. Silloin tiesin, että paranisin vaikka epäusko taistelikin vastaan. Muta sitä en tiennyt, että parannuin kerralla viidestä sairaudesta tai muusta vaivasta. Niska tuli kuntoon. Selkärangan välilevyt menivät paikoilleen. Krooninen virtsatietulehdus ja krooninen poskiontelotulehdus paranivat. Myös vaikun muodostuminen korviin lakkasi. Ainoastaan herkkyyteni vedolle säilyi, mutta sekin aiheuttaa enää hyvin harvoin päänsärkyä.”
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Parantumiskuvaukset Sirpa Riihimäen pro-gradu tutkimuksesta (Jyväskylän Yliopisto, 1997) ”Tänään täällä paranee joku”
IHMEIDEN AIKA ON OHI
Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Tämä arvioitava pieni kirjanen on sen jälkiselitysteksti, ei-tieteellinen kansanpainos.
Miettisen tutkimuksen virikkeenä oli Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkanut toiminta. Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ei ainoakaan elimellinen sairaus parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa. Vain yhtä viidestä niistä, jotka testattiin psykologisesti MMPI-testillä, voitiin pitää persoonallisuudeltaan normaaleina.
Seurannan ulkopuolella yritti Miettinen jäljittää muutamia kansan suussa kiertäviä ihmeparannuskertomuksia, mutta kohde siirtyi joka kerta kauemmas ajallisesti ja paikallisesti, ja kertomuksetkin muuntelehtivat.
Simson työryhmineen julkaisi vuonna 1977 raportin usean tunnetun amerikkalaisen parantajaevankelistan (kuuluisin lienee Kathryn Kuhlman) toiminnasta: 350 parantuneeksi ilmoitetusta henkilöstä oli parantunut 5, ja näillä parantuneilla oli ollut vaivoinaan erilaisia hermostollisia häiriöitä. Lourdesin 2.5 miljoonasta ilmoitetusta parantumisesta ihmeeksi julistetut 64 parantumista sopivat hyvin sattumahaarukan sisään - olipa osa sitten sattumia tai ei. Samaan ihmeparantumisen kannalta aika masentavaan suuntaan viittaavat hiukankaan kontrolloidut tutkimukset.
Niinpä ei Miettisen käteen jää mitään todellista parantumista, vaan hän joutuu selittämään ihmeparannusilmiön yksilöiden psykologisina piirteinä, usein oman viiteryhmän käsitysten ja rituaalien vahvistamana.
Eipä ihme että Miettinen sai kaksi kiloa vihapostia plus kääreitten paino, ja puhelin rinkasi ensimmäiset viikot helvettiä ja jumalan kostoa sekä syvää hätää Miettisen sielunelämän puolesta. Ryöpystä saivat Tampereen yliopiston rehtori ja Kirkon tutkimuskeskuksen johtajakin omansa.
Oman tutkimuksensa lisäksi esittää Miettinen pienoisen katsauksen parantamisen ja ihmeparantamisen historiaan, luonnehtii katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon sekä herätysliikkeiden suhtautumista siihen.
Neutraalisuutensa vuoksi on kirjanen luettavan arvoinen, sillä uskon Miettisen lähtökohdan ja lopputulemankin olleen sangen lähellä neutraalia, eli hänen lähtökohtansa olleen avoimen uteliaisuuden eikä kouristuksenomaisen tarpeen kieltää kaikki tieteellisen kritiikin nimissä. Vanhana parahurjana täytyy minun sanoa, että vuosikymmenien aikana omat äärimmäisen epätieteelliset vaikutelmani ovat yhä enemmän alkaneet lähentyä Miettisen saamia tuloksia, vaikka niin mielelläni olisin jotain todellisempaakin nähnyt. Mutta tutkimukseni kulkikin päinvastaiseen suuntaan: näinkin terveiden sijasta sairaita, korviensa välissä pilvilaivat mahtavasti purjehtien. Niiden ei koskaan oltu nähty laskeutuneen arkisen maan karulle kamaralle.
löydät varmaan tämän tutkian ,en epäile yhtään etteikö antaisi haastattelua ,kun olet noin innoissasi,eikö niin ,sillä kyllähän sinä tahdot jumalan löytää, eikö?
semmosta vielä mietin oletko ollut rukous tilausuuksissa ,missä tapahtuu parantumisia,siis paikan pällä?
Eiköhän rehelliset TUTKIJAT ole olleet myös paikanpäällä. Näytöt puuttuu edelleen.
Pitää osata hallita mielikuvitus.
Sinä pelottelet lähimmäistäsi viestilläsi. Haluaisiko Jeesus pelotella toista ihmistä kadotukseen? Höpsistä pussiin. Jeesus antoi anteeksi. Nyt on jotenkin epäolennaiset ja olennaiset menneet sekaisin. Sinun pitäisi osoittaa rakkautta.
Uskovan ihmisen tulee sydämessään olla ystävällinen ilkeille ja pahoille, jolloin he joutuvat katumaan ajatellen "olinpas minä väärässä" ja uskovan pitää osata antaa anteeksi, koska Jeesuskin teki niin. Pelottelu ei ole oikeaa uskoa ja on pyhän hengen vastaista työtä.
Muutenkin raamatussa on paljon vertauskuvia. Vanhan testamentin puolelta mieleeni tulee Nooan arkki ja luomiskertomukset. Nehän eivät estä samanaikaisesti tieteellisten selitysten oikeassa olemista. Sen sijaan kaikilla näillä tarinoilla on opetus. Se on tärkeintä. Taas maallikko miettii, en minä usko, että vettä on satanut niin, että ihmisiä hukkui. Ehkä tuo koko Nooan arkin kertomus onkin vertauskuva tai satu, jolla halutaan opettaa ja kertoa jotakin.
Onko kaikkeen lähestyttävä niin, että ne ovat todella tapahtuneet? Ehkä Jumala halusi kirjoittaa satuja jollakin, jotta ihmiset ymmärtäisivät, kuinka tulee elää. Sen sijaan opetukset ja toiminta raamatussa on täysin oikeaa. Ihmisen tulee olla hyvä ja oppia asioita.
Jeesus käveli vetten päällä. Opetuslasten piti myös kävellä, mutta siellä usko loppui. Piti huutaa Jeesusta apuun. Samalla tavalla meillä ihmisillä voi hukkaantua usko elämään ja joudumme pyytämään apua. Ehkä Jeesus ei oikeasti kävellytkään veden päällä, vaan hän kertoi vertauskuvan, miten vahvaa uskon tulisi olla, jotta ei elämässä vajoaisi. Uskon tulee olla vahvaa. Sanassa on opetus tärkein ja rakkauden ajatukset ei se, kävelikö Jeesus vetten päällä vaan se, mitä se symbolisoi.
Jos lukee satukirjoja, voi ymmärtää, mitä niissä halutaan opettaa. Kuitenkaan sen henkilöt eivät ole millään tavalla totta. Lapselle halutaan opettaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämän asian oppiminen on rakkautta, koska meidän kohdeltava lähimmäisiä rakkaudella ja hyvyydellä. Raamattua voisi nimittää aikuisten satukirjana, joka opettaa rakkautta sekä sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Kun oppii tämän rakkauden, onkin jo lähellä Jumalaa, sillä hänhän on rakkaus.
Ihmisen kyky uskoa Jumalaan ja Jeesukseen katkeaa yleensä, kun jää pohtimaan jotain epäolennaista. Onko joku vetten päällä kävely todella tapahtunut vai ei? Mitä sillä tänä päivänä on merkitystä? Sen sijaan opetuksilla on merkitystä ja sillä kuinka suhtaudumme toisiin ihmisiin. Vaikka käytän nimistystä aikuisten rakkauden satukirja en kuitenkaan kiellä mitään kirjan tapahtumista. Ne voivat olla totta ihan konkreettisesti, mutta kun en ole nähnyt enkä voi nähdä 2000 vuotta taaksepäin.
Sen sijaan opetukset voin nähdä ja löytää niistä rakkauden. Rakkaus on yhtä totta tänään kuin 2000 vuotta sitten. Se on koko homman ydin. Ihmeitä kyllä tapahtuu tänäkin päivänä.
Uskon.
Maailmassa on paljon satukirjoja, uskomuksia ja myyttikokoelmia. Raamatun tekee kuitenkin ainutlaatuiseksi se, että se on maailmankaikkeuden Luojan ilmoitusta ihmiselle, Hänen pyhää sanaansa ja kokonansa totuus. Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen ohjauksessa ja tarkoitettu uskossa vastaanotettavaksi. Siellä kerrotaan mm. kuinka synti tuli maailmaan ja kuinka Jeesus Kristus kuoli ristinkuoleman meidän syntiemme vuoksi, että saisimme Häneen uskomalla iankaikkisen elämän.
Raamatun kuvaileminen satukirjaksi riisuu Raamatulta pyhyyden ja arvovallan. Raamattu on paljon enemmän. Kadotus ja taivas ovat molemmat todellisuutta, ja rakkauden evankeliumin julistukseen kuuluu myös julistaa, MILTÄ Jeesus meidät pelastaa.
Liberaaliteologiassa esitellään meille pyhyydestä riisuttu Raamattu, jossa monet kokonaisuudet ovatkin vertauskuvallisia myyttejä. Silloin ihminen itse nousee Raamatun auktoriteetin yläpuolelle ja latistaa Jumalan ilmoituksen ihmislähtöisiksi kertomuksiksi. Jos Raamattua aletaan ajatella satukirjana, ihminen jää epävarmuuteen ja hyllyvälle alustalle, ja kadottaa totuuden.
Sä taidat tosissasi uskoa tuohon satuun. Pitäisikö sinun mennä lääkärin juttusille, sillee pikaisesti. Jooha! Nyt kiltisti vaan, kyllä se jumalasi (mikä lie) odottaa sinua tovin.
Jos tällä palstalla jonkun pitäs mennä lekuriin se olet sä Mirka mikä lienetkin! Ja pikaisesti! Älä mieti liian pitkään sillä sut haetaan valkotakkisten voimin..!
Syy on varmaan siinä kun en usko teidän täysin todistamattomia höpötyksiänne.
HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...
Tehän todistatte uskollanne aivopesun toimivuuden ja tehokkuuden.
Apua sinä Mirka parka todella tarvitset!! Ja pian!! Eiköhän kaikki rukoilla suurella joukolla Mirkan puolesta et sen silmät aukaistaisiin?!
rakas taivan isä tuomme huolemme mirkasta luoksesi, auta häntä näkemään totuus sinun rakkudesta meitä ihmisiä kohtaan,taphtukon tahtosi.
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.
Rukouksenne eivät toimineet tälläkää kertaa ...
PUAAAHHHHHHH ... HEH HEH HEH ...
olet vaan niin malttamaton,sen takia saatkin odottaa!
Onkohan tämä Mirka se sama häirikkö joka riekkui jippiillä?
Täytyy vain rukoilla, Mirkalla on kova hätä koska hän hakeutuu aina uskonnollisille keskustelusivuille.