Aihe

Jeesus ei syntynyt joulukuussa

Anonyymi

Talousneuvos Reijo Telaranta on laskenut väärin Jeesuksen syntymäajan. Telarannan mukaan Jeesuksen sikiämis- ja kuolinpäivämäärä on sama, koska sellainen legenda oli tulevasta profeetasta, mitä ei ilmoiteta Raamatussa. Raamatun todistus kertoo muuta. Jeesus syntyi syksyllä juutalaiskalenterin 7. kuukaudessa, eikä missään nimessä joulukuun lopussa. Jeesuksen syntymäpäivämäärä voidaan laskea Johannes Kastajan isän Sakariaksen palvelusvuorosta ja siitä tiedosta, että Johannes Kastaja sikisi puoli vuotta ennen Jeesusta.

50

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Reijo Telaranta kirjoittaa:

      "Jeesuksen kuoleman ajankohta on hyvin selvillä. Se tapahtui juutalaisen kuukalenterin mukaan Nisan kuukauden 14. päivänä. Kun tämä siirretään Roomassa käytettyyn juliaaniseen kalenteriin, saadaan 25. maaliskuuta. Lähi-idän kansojen keskuudessa ihmisen syntymäpäivillä ei ollut suurta merkitystä. Tärkeämpi juhlinnan aihe oli hänen kuolinpäivänsä. Lisäksi juutalaisuudessa ajateltiin, että profeetta kuolee joko sikiämisensä tai syntymänsä päivänä. Kun Jeesuksen kuolinpäivä ja tämän ajattelun mukaan samalla myös sikiämisensä päivä oli 25. maaliskuuta, niin yhdeksän kuukautta myöhemmin oli silloin hänen syntymänsä päivä. Tuo päivä on juuri 25. joulukuuta."

      Raamatussa ei lue sellaista, että Jeesus sikisi ja kuoli samaan vuodenaikaan. Reijo Telaranta on laskenut Jeesuksen syntymäajan väärin.

      Telaranta ei myöskään käsittele ollenkaan niitä evankeliumeissa olevia tietoja, mistä Jeesuksen syntymäajan voi laskea melko tarkkaan. On syytä ihmetellä, miksi hän ei osannut niitä tietoja ottaa huomioon? Joka tapauksessa on niin, että talousneuvos Reijo Telanranta on laskenut väärin Jeesuksen syntymäajan.

      • Anonyymi

        Jeesus syntyi syysuussa juutalaiskalenterin 7. kuukauden aikana.

        Paimenet olivat vartioimassa yöllä laumaa enkelin ilmestyessä heille. Joulukuussa Jeesuksen aikaan oli kylmää ja sateista sekä joinakin talvina jopa lunta ja vähän pakkasta öisin. Joulukuun aika ei voi olla tämän todisteen mukaan Jeesuksen syntymän ajankohta, sillä siihen aikaan joulukuussa oli liian kylmää paimenille olla yöllä vartioimassa lammaslaumaa.

        Verollepanon tähden sekä lehtimajanjuhlan tähden ei Jeesuksen perheelle ollut sijaa majatalossa, koska juhlan tähden kaikki majatalot olivat täynnä juhlaväkeä. Jumala oli käskenyt Israelin kansaa kokoontumaan yhteen kolme kertaa vuodessa juhlimaan juhlia, joista yksi juhla oli lehtimajanjuhla. Tämä asia myös puoltaa syksyn juhlien ajankohtaa.

        Luukkaan evankeliumista käy ilmi, että Jeesus syntyi puoli vuotta Johanneksen jälkeen. Johannes Kastajan isä Sakarias oli pappi Abian osastosta, ja kun Sakariaan palvelusvuoro temppelissä oli ohi, niin hän meni kotiinsa ja hänen vaimonsa Elisabeth tuli raskaaksi niiden päivien jälkeen kun Sakariaan palvelusvuoro päättyi temppelissä. Tapahtui niin kuin Herran enkeli oli ilmoittanut Sakariaalle. Elisabeth tuli raskaaksi ja kantoi kohdussaan Johannes Kastajaa Herran lupauksen mukaan.

        Herra Jumala sääti Israelin kansan papeille kaksikymmentä neljä pappien palvelusvuoroa, jolloin heidän tuli palvella temppelissä. Jokainen pappien palvelusvuoro kesti yhden viikon, joka alkoi sapattina ja päättyi seuraavana sapattina. Israelin kansan pappien palvelusvuorot temppelissä käsitti kaksi kertaa vuodessa yhden viikon aikaisen palvelusvuoron sekä kaikki papit palvelivat temppelissä kolmen pääjuhlan aikaan (pääsiäinen, helluntai, lehtimajanjuhla). Pappien tuli tarkasti noudattaa omia palvelusvuorojaan, koska Herra sääti papeille temppelin palvelusvuorot.

        Juutalaisten kalenteri eroaa meidän kalenteristamme siten, että juutalainen kalenteri alkaa maaliskuusta (Nisan kuukausi) ja se perustuu kuun kiertoon, jonka takia kalenteriin lisätään kuukausi muutaman vuoden välein. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että Abian osaston ensimmäinen palveluvuoro oli myöhään toukokuussa tai aikaisin kesäkuussa. Tämän tiedon mukaan Sakarias olisi palvellut temppelissä myöhään toukokuussa tai aikaisin kesäkuussa. Elisabeth tuli raskaaksi Sakariaan palveluvuoron päätyttyä ja Maria tuli raskaaksi kuusi kuukautta Elisabethin jälkeen. Elisabeth tuli raskaaksi juutalaisen kalenterin mukaan neljännessä kuussa (kesä- heinäkuu) ja meidän kalenterin mukaan kesäkuun alussa, ja Maria tuli raskaaksi juutalaisen kalenterin mukaan kymmenessä kuussa (joulu-tammikuu) ja Jeesus syntyi yhdeksän kuukauden päästä, eli juutalaisen kalenterin seitsemännessä kuussa (syyskuu).

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä Helluntaikirkossa ei jakseta kiistellä Jeesuksen syntymäpäivästä, iloitsemme että hän on tänne syntynyt meidän Vapahtajaksemme. Jo Jeesuksen aikana ja ennenkin oli samanlaista kiistelyä joistakin juhlapäivistä ja hetkistä ja sehän vain johti ihmiset kauemmaksi Elävästä Jumalasta.
        Olemme ilmoisia siitä että koko Suomi pysähtyy juhlistamaan Jeesuksen syntymäjuhlaa, ihan vaikka joka päivä.

      • Anonyymi
        Helluntaikirkko kirjoitti:

        Iloitseekohan Jumalakin siitä, jos uudestisyntymättömät syntiset juhlistavat Vapahtajan syntymää? En usko. Vaikka koko Suomi menisi jouluna kirkkoon, ovat he silloinkin matkalla ikuiseen eroon Jumalasta.

        Pitäisköhän palata Jeesuksen lähetyskäskyyn ja alkaa julistamaan parannuksen evankelimia eikä jouluevankelimia, jota ei Raamatusta löydy? Alkaen Jerusalemista eli helluntaikirkon sisältä.

      • Anonyymi
        Helluntaikirkko kirjoitti:

        Meillä Helluntaikirkossa ei jakseta kiistellä Jeesuksen syntymäpäivästä, iloitsemme että hän on tänne syntynyt meidän Vapahtajaksemme. Jo Jeesuksen aikana ja ennenkin oli samanlaista kiistelyä joistakin juhlapäivistä ja hetkistä ja sehän vain johti ihmiset kauemmaksi Elävästä Jumalasta.
        Olemme ilmoisia siitä että koko Suomi pysähtyy juhlistamaan Jeesuksen syntymäjuhlaa, ihan vaikka joka päivä.

        >>Meillä Helluntaikirkossa ei jakseta kiistellä Jeesuksen syntymäpäivästä, iloitsemme että hän on tänne syntynyt meidän Vapahtajaksemme.<<

        Tuo on tekopyhä kommentti. Teoillanne julistatte joulua, joka ei ole edes lähellä Jeesuksen oikeaa syntymäpäivää.

      • Anonyymi

        No nyt meni vituilleen!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja teillä on oma vapahtaja Amerikkalainen v.1800 nainen:)) Kasveja pitää syödä:)))
        Sitten on saatan sunnuntait:)) ja xxxx.. miten harha voi olla vahvaa?

        Sinä taidat olla juovuksissa. Sekoilet pahasti lähteistäsi, et tiedä, mistä edes kirjoitat.

    • Anonyymi

      Joosef ja Maria eivät olisi saaneet yösijaa eläintallista, jos Jeesus olisi syntynyt joulukuun 25. päivä. Silloin on Israelissa kylmä talvi ja syyssateiden takia maa vetinen sekä pehmeä. Karja on tuotu talveksi eläintalleihin ja siellä ei olisi ollut tilaa Joosefille ja Marialle.

      Verolle pano on talvella käytännössä mahdotonta joulukuussa, koska tiet ovat huonossa kunnossa talven takia. On kumma asia, ettei talousneuvos Reija Telaranta ymmärtänyt tätäkään asiaa.

      Syyskuussa lampaat ovat kedolla ja silloin on yöt vielä lämpimiä, joten paimenet saattoivat yöpyä kedolla. Majatalot olivat täynnä, koska silloin oli juutalaisten pyhinvaellusjuhlat ja Betlehem oli niin lähellä Jerusalemia, että majatalot olivat arvatenkin täynnä pyhinvaeltajia.

      Monet raamatuntutkijat ovat sitä mieltä, että Jeesus syntyi syksyllä eikä joulukuun lopulla. On syytä hylätä luterilainen maallikkosaarnaaja Reijo Telaranta ja usko totuus joulusta.

    • Anonyymi

      Joulu on suora jatke talven pakanallisista sadonkorjuujuhlista, joissa uhrattiin sika epäjumalille, mistä tulee myös perinne syödä joulukinkkua. Yule on muinainen germaanien talvijuhla. Kuukalenterin vuoksi yulen paikka vaihteli joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä Yulen sisältö korvattiin kristillisellä sisällöllä, mutta juhlan nimi säilyi Yulesta suomennettuna jouluna.

      Kun Herra Jeesus tulee, saastaisen kinkun syöjät eivät pelastu. Tämäkin lukee uuden liiton säännöissä. Sikaa ei saa syödä.

      2 Tess 1:7 kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta
      8 tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.

      Jes 66:15 Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. [2. Tess. 1:8; 2. Piet. 3:7]
      16 Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä:
      17 nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra.

      2 Kor 6:17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
      18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
      7:1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.

      Yulea viettävät nykyisin monet uuspakanat ja wiccalaiset. Juhlan ajankohta on tällöin pohjoisella pallonpuoliskolla talvipäivänseisauksen mukaan noin 21. joulukuuta.

      Englannin kielessä sanaa yule käytetään nimityksen Christmas (”Kristusmessu”) rinnalla tai asemesta. Suomessa kaikki keskitalven juhlaperinteet ovat olleet joulu-nimellä. Suomen kielen sana joulu on skandinaavinen lainasana, joka juontuu keskitalven juhlan muinaisgermaanisesta nimestä.

      Uuspakanat ja wiccat juhlivat yulea muun muassa polttamalla kynttilöitä ja muita tulia auringon paluun vertauskuvana. Kotia saatetaan koristella vihreillä koristeilla ja voidaan valmistaa yule-halko. Luonnonuskovien juhlatavat on muodostettu vanhoista perinteistä kullekin yksilölle sopivaksi. Jotkut wiccat viettävät yulea ja talvipäivänseisausta perhejuhlana, toiset taas pitävät sen uskonnollisena juhlana ja viettävät perhejuhlaa jouluaattona. Wiccalaisten vuodenkierron juhlamenojen tarkoituksena on auttaa ihmistä tuntemaan yhteyttä luonnon kiertokulkuun ja juhlistaa sen käännekohtia.

      Raamatussa ei ole käskyä viettää joulua. Joulu on pakanallinen juhla, joka ei kuulu kristinuskoon. Sitä ei saa kristityt viettää.

      • Anonyymi

        Joki ikinen viikonpäivä on omistettu jollekin epäjumalalle ja joka ikisenä vouden päivänä on maailmassa tehty joku kauheus. Joulu ei ole muita vuoden päiviä pahempi, mutta ei myöskään pyhempi.
        Kristityt voivat viettää joulua: pitää vapaata ja levätä, vietää aikaa perheittensä kanssa, kutsua sukulaisia vierailulle, julistaa sanomaa Jeesuksesta. Ylipäätään, mikä katsotaan joulun vietoksi ja mikä ei? Onko joulun aikaan vapaan pitäminen joulun viettämistä, niin että kaìkkien kristittyjen pitää ankeä töihin jouluksi?

        >>Kristityt voivat viettää joulua:<<

        Eivät voi. Se on syntiä. Joululla ei ole mitään tekemistä Jumalan Pojan syntymäpäivällä eikä muutenkaan Raamatun käskyjen kanssa. Joulu perustuu pakanallisiin juhliin, mistä kristinusko on saanut vaikutteita. Todelliset kristityt eivät vietä joulua.

      • Anonyymi

        Kun Herra Jeesus tulee, saastaisen kinkun syöjät eivät pelastu. Tämäkin lukee uuden liiton säännöissä. Sikaa ei saa syödä.

        2 Tess 1:7 kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta
        8 tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.

        Jes 66:15 Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. [2. Tess. 1:8; 2. Piet. 3:7]
        16 Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä:
        17 nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra.

        2 Kor 6:17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
        18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
        7:1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.

      • Anonyymi

        Ääliö!

        Raamatussa ei ole käskyä viettää joulua. Joulu on pakanallinen juhla, joka ei kuulu kristinuskoon. Sitä ei saa kristityt viettää.

        Kristityt TOTTAKAI juhlistaa Herramme syntymää!! Pidä sinä pääsi pensaassa mutta tollasii ei pidä huudella lahkolainen.
        Lahjat tarkoitaa samaa,kuin he itämaan tietäjät antoi mirhamia ja kultaa Kristukselle tuoden tervehdyksen ja rakkautta!
        Kuusi on periaatteessa Sakasalainen perinne,joka ei siten kuuluisi Krsituksen syntymä juhlaan.
        Joulu EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE PAKANALLINEN,KUIN LAHKOILLE !
        Me iloitsemme Armon ja Rakkauden Kristuksen syntymää,oli se nyt miten te haluatte tai me.Tärkeintä on kunnioittaa Rauhan Ruhtinasta joka soi meille anteeksi annon !
        Te haluatte pilata sen ihmiskunnalta omineen määräyksineen,että ihmiset jotka uskoo edes vähän Kristukseen saisivat toivon ja elämän kipinän.
        Monelle se teidän tuomitseminen on vaikeata mitä lahkonne tekee,se ei ole Rakkaudesta!
        Ei Adeventismi,ei Lestit x 3,Jehowat ja mitä muita lahkoja on..
        Te kaikki,tuomitsette Jumalan luoman IHMISEN ERILLAISEKSI JA PAHAKSI !
        Vaikka, me ja he Rakastetaan Isää luojaa..
        Joskus kannattaa miettiä oletekko Roomalaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Kristityt voivat viettää joulua:<<

        Eivät voi. Se on syntiä. Joululla ei ole mitään tekemistä Jumalan Pojan syntymäpäivällä eikä muutenkaan Raamatun käskyjen kanssa. Joulu perustuu pakanallisiin juhliin, mistä kristinusko on saanut vaikutteita. Todelliset kristityt eivät vietä joulua.

        >>Kristityt voivat viettää joulua:<<

        Eivät voi. Se on syntiä. Joululla ei ole mitään tekemistä Jumalan Pojan syntymäpäivällä eikä muutenkaan Raamatun käskyjen kanssa. Joulu perustuu pakanallisiin juhliin, mistä kristinusko on saanut vaikutteita. Todelliset kristityt eivät vietä joulua.

        On jännää,kun joku voi sanoa mikä on syntiä?
        Kuka on todellinen Kristitty? Ei ainakaan joka kirjoittaa pahaa Joulusta.
        Olet kyllä viisas,kun tiedät mikä on syntiä,olet synnin määritelmien orja näköjään.
        Kovin on elämäsi tiukka,et soisi lapsille tätä Rakkautta,et ihmisille mitä ylitämme ja juhlimme,että meidän Vapahtajamme on syntynyt ja vapauttanut meidät.
        Ystävällisesti pyydän,hevon turpa kiinni lahkolainen.
        Sinä voit vaikka hypätä narua mutta me ylistämme ja juhlimme Jeesuksn Kristuksen syntymää !
        Oli se milloin vain mutta meille on annettu 24.12 ja sitä juhlimme !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Herra Jeesus tulee, saastaisen kinkun syöjät eivät pelastu. Tämäkin lukee uuden liiton säännöissä. Sikaa ei saa syödä.

        2 Tess 1:7 kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta
        8 tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.

        Jes 66:15 Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. [2. Tess. 1:8; 2. Piet. 3:7]
        16 Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä:
        17 nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra.

        2 Kor 6:17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
        18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
        7:1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.

        Kun Herra Jeesus tulee, saastaisen kinkun syöjät eivät pelastu. Tämäkin lukee uuden liiton säännöissä. Sikaa ei saa syödä.

        Muslimien sääntö.. Oletko muslimi?
        Ei siinä ole kyse mistää pelastuksesta..:))))

        Ruoka ei lähennä Jumalaan.

    • Anonyymi

      Eräät raamatuntukijat ja tähtitietelijät mm. teologian lisenssiaatti ja kirkkoherra Risto Tähtinen ovat sitä mieltä, että Jeesuksen syntymäpäivä on ilmoitettu näissä jakeissa.

      "Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. Hän oli raskaana ja huusi tuskissaan synnytyspolttojen vaivaamana. Toinenkin tunnusmerkki näkyi taivaalla: suuri tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa seitsemässä päässä. Pyrstöllään se pyyhkäisi pois kolmanneksen taivaan tähdistä ja sinkosi ne maahan. Lohikäärme asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy. Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo," (Ilm 12:1-5)

      Juutalaisten kalenteri perustuu kuun kiertoon ja maatalouteen. 12 tähteä ja aurinko tähdistössä viittaa neitsyen tähtikuvioon juutalaisten seitsemännessä kuussa, jolloin auriko on tähdistössä. Neitsyen tähdistössä on 12 tähteä ja ne piirtävät kruunun ja naisen kuvan. Kuu jalkojen alla oli pasuunansoiton juhlan aikana vuonna 3 eaa. Jeesuksen todellinen syntymäaika ja ehkä myös juhlakin on Jom Teruah, jota juutalaiset kutsuvat myös nimellä Rosh Hashanah. Tämä juhla löytyy juutalaisten suurten sapattien jokosta ja se juhla aloittaa syksyn trumpettijuhlien ajan.

      "Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: -- Sinun Jumalasi on nyt kuningas! Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon, ja kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Herra palaa Siioniin. " (Jes 52:7-8)

    • Anonyymi

      Emme voi tietää Jeesuksen tarkkaa syntymäaikaa. Vanhat kirkkoisät kyllä penkoivat kaiken mahdollisen tiedon roomalaisten pöytäkirjoista ja tulivat tähän johtopäätökseen:

      Myös itse henk. koht. uskon, että oikea päivä on 25. joulukuuta tai ainakin hyvin lähellä. Jos ei ole, joka tapauksessa juhlin sitä tänä päivänä.

      Siitä on ihan turha kiistellä ja itseasiassa juuri kristinuskoa vastustavat lahkolaiset ovatkin tehneet asiasta valtavan riita-asian. Kristityille tämä on rauhan aikaa. Ette voi riistää uskoamme. Mutta mitään teillä ei myöskään ole tarjota nk. Joulun sijaan.

      UT ei "käske" viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa, sillä rakkautta ei tarvitse käskeä. Synnyinjuhla syntyy kristityillä spontaanisti. Mutta koska ei ole erillistä "käskyä", ette siedä puhettakaan Jeesuksen synnyinpäivästä, sillä teistä puuttuu rakkaus.

      Rakkaudettomille Jumala juuri säätikin Lain, jottette vihassanne aivan riehaantuisi.

      • Anonyymi

        >>>Emme voi tietää Jeesuksen tarkkaa syntymäaikaa. Vanhat kirkkoisät kyllä penkoivat kaiken mahdollisen tiedon roomalaisten pöytäkirjoista ja tulivat tähän johtopäätökseen:<<<

        Raamatun evankeliumeissa on tietoa riittävästi määrittämään Jeesuksen syntymän ajankohta. Katolisen kirkon teologit eivät tehneet työtään vilpittömästi vaan kirjoittivat tekosyitä, miksi kreikkalais-roomalaista Saturnaliaa voi edelleen viettää joulukuun lopussa.

        >>>Myös itse henk. koht. uskon, että oikea päivä on 25. joulukuuta tai ainakin hyvin lähellä. Jos ei ole, joka tapauksessa juhlin sitä tänä päivänä.<<<

        Kun Jeesuksen syntymäpäivä lasketaan evankeliumeissa olevien tietojen perusteella, niin se ajoittuu noin syyskyyhun. Et tainnut ollenkaan lukea tämän keskustelun ensimmäisiä kommentteja, jossa asia on selitetty.

        Joulun viettäminen on syntiä, koska Raamatussa ei ole siitä annettu käskyä, koska juhla perustuu pakanallisiin rituaaleihin, eikä joulu muutenkaan ajoitu Jeesuksen todellisen syntymäpäivän kohdalle.

      • Anonyymi

        Väärin sekin on, että aletaan tuomitsemaan meitä, jotka emme halua viettää joulua. Raamatusta löytyy ehtoollisasetus ja uskovien upotuskaste, joita tulee noudattaa. Jouluasetusta ei sieltä löydy.

        Ei minun rakkauteni Jeesusta kohtaa riipu yhtään joulukysymyksestä. Kysessä on uskonnollinen traditio, kuten muutkin kirkkokalenterin traditiot. Esimerkiksi ehtoollista voi viettää milloin tahansa, eikä pelkästään mm. pääsiäisenä.

        Jos löydän Raamatusta viitteitä joulunviettoon, harkitsen asiaa. Mutta en ole löytänyt. Opetuslapset saivat olla Jeesuksen seurassa kolme vuotta. Ei mainita, että he olisivat juhlineet Jeesuksen syntymäpäivää. Myöskään Paavalin kirjeissä ei mainita asiaa. Siksi tässä antijouluevankeliumi Saarnaaja 7:

        1 (2) Hyvä nimi on parempi kuin kallis öljy,
        ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä.

        2 (3) Parempi kuin pitotaloon on mennä surutaloon,
        sillä siinä on kaikkien ihmisten loppu,
        ja elossa oleva painaa sen mieleensä.

        3 (4) Suru on parempi kuin nauru,
        sillä sydämelle on hyväksi, että kasvot ovat murheelliset.

        4 (5) Viisaitten sydän on surutalossa,
        tyhmien sydän ilotalossa.

        5 (6) Parempi on kuulla viisaan nuhdetta,
        kuin olla kuulemassa tyhmien laulua;

        Summa summarum. Jeesus asetti rakkauden käskynsä, joka vahvistetaan kirjeissäkin. Ei siis pitäisi uskovien Hengen yhteyttä häiritä tälläkään asialla.

        ...vielä lisäyksenä, että rukoilen ja etsin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa. Sitähän Jeesus on tällä hetkellä.

        >>Väärin sekin on, että aletaan tuomitsemaan meitä, jotka emme halua viettää joulua.<<

        Joulun viettäminen on syntiä. Se on totuus.

        >>Ei minun rakkauteni Jeesusta kohtaa riipu yhtään joulukysymyksestä. Kysessä on uskonnollinen traditio, kuten muutkin kirkkokalenterin traditiot. <<

        Miten ankarasti Jeesus nuhteli niitä, jotka noudattivat Jumalan käskyjen vastaisia traditioita, siis perinnäissääntöjä.

        Markus 7:
        6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. [Jes. 29:13+]
        7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.
        8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
        9 Ja hän jatkoi: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne.
        10 Mooses on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'.
        11 Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban*: olen luvannut sen uhrilahjaksi', [Heprean sana merkitsee 'temppelilahja'. Sellaisen lupaamisesta ks. 4. Moos. 30:3 ja 5. Moos. 23:21.]
        12 te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi.
        13 Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista."

        >>Ei minun rakkauteni Jeesusta kohtaa riipu yhtään joulukysymyksestä.<<

        Kyllä riippuu.

        Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä noudattamista. Koska sinä et noudata käskyjä, sinulla ei ole aitoa rakkautta Jeesusta kohtaan.

        Joh 15:10 Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.

        1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Väärin sekin on, että aletaan tuomitsemaan meitä, jotka emme halua viettää joulua.<<

        Joulun viettäminen on syntiä. Se on totuus.

        Joulun viettäminen on syntiä. Se on totuus.

        Näin hänen mielestä ei saisi olla Rakkautta!
        Meidän pitäisi olla lahkon orjia, kuunella jotain vanhaa ukkoa joka määrää:)
        Hän kirjoittaja on kaukana Rakkaudesta noilla ihmeellisillä komenteillaan.
        Joulu on Rakkaus !
        Rakkaus Jeesus Kristusta kohtaa ja hän kirkautensa syntymää kohtaan!
        Sekä lapsille ilo jota Jeesus Kristus rakastaa,mikään näistä ei ole syntiä!
        Joka ei vietä edes sydämmessän Kristuksen syntymä juhlaa,on eksynyt ja köyhä sielultaan!
        Tule sinäkin ja elä iloa, Jeesuksen syntymää juhlistaen !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Ei minun rakkauteni Jeesusta kohtaa riipu yhtään joulukysymyksestä. Kysessä on uskonnollinen traditio, kuten muutkin kirkkokalenterin traditiot. <<

        Miten ankarasti Jeesus nuhteli niitä, jotka noudattivat Jumalan käskyjen vastaisia traditioita, siis perinnäissääntöjä.

        Markus 7:
        6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. [Jes. 29:13+]
        7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.
        8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
        9 Ja hän jatkoi: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne.
        10 Mooses on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'.
        11 Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban*: olen luvannut sen uhrilahjaksi', [Heprean sana merkitsee 'temppelilahja'. Sellaisen lupaamisesta ks. 4. Moos. 30:3 ja 5. Moos. 23:21.]
        12 te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi.
        13 Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista."

        Juutalaiset viettävät Puurimia, josta ei ole mitään Jumalan käskyä olemassa. Kuitenkin tämän juhlan vieton alku on kirjattu Raamattuun! Mutta ei Jumalan käskynä, vaan juutalaisten päätöksenä.

        Joulusta en ole kuullut mitään ihmiskäskujä tai perinnäissääntöjä, joissa olisi mitään opillista.

    • Anonyymi

      Niin? Joulu on Jeesuksen syntymän muistojuhla.

      ST

    • Anonyymi

      Ap.t.13:33 niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt. Ps.2:7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Hebr.5:5-6 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin; niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. Ps.110:4. Hebr.7:17

    • Anonyymi

      Tiedoksi teille, jotka joka Joulu tietoisesti hyökkäätte esim. nyt kristinuskon alle merkityllä "Helluntailaisuus"- tai muilla kristillisiksi merkityillä foorumeilla kristittyjen, 25. joulukuuta viettämää Joulua vastaan.

      https://www.minilex.fi/a/uskonrauhan-rikkominen-loukkaa-uskonnon-harjoittajia

      "Uskonrauhan rikkominen loukkaa uskonnon harjoittajia

      Uskonrauhan rikkominen on rikos, jossa joku julkisesti loukkaa kirkon tai uskontokunnan pyhänä pitämiä asioita. Myös meluaminen, uhkaava käytös tai jumalanpalveluksen muu häirintä täyttää uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkit. Kyse ei tarvitse välttämättä olla jumalanpalveluksesta. Vastaavia rikoksen tarkoittamia tapahtumia ovat hautajaiset, muut kirkolliset toimitukset ja muu uskonnon harjoitus.

      Rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeusrangaistus. Vankeuden pituus määrätään neljäntoista päivän ja kuuden kuukauden väliltä."

      "... ja muu uskonnon harjoitus", kuten tämä foorumi ja sen, erityisesti tiettyjä, perinteisiä kristillisiä uskonkysymyksiä käsittelevät ketjut ja näiden loukkaaminen.

      On selvää, että myös esim. ateisteille kuuluu sama oikeus uskonrauhaan, en ole rasisti.

      Mikäli helluntailaisuus ei kuulu kristillisiin kirkkokuntiin ja on todistetusti koko olemassaolonsa ajan vastustanut kristillisiksi tunnustettujen kirkkojen oppeja ja tapoja, tulee tämä, Helluntailaisuus, vähintäänkin poistaa tuon, "Kristinusko" osion alta omaksi uskontokunnakseen.

      Muutoin käsittääkseni kyseessä on rikos johon, eli jonka mahdollistaen, myös S24-foorumi syyllistyy.
      ~

      • Onhan niitä sellaisia paljon, jotka loukaantuvat turhaan milloin mistäkn. Varsinkin itsekeskeiset kunniansa nostajat ja riidanhakuiset pikkusieluiset.

      • Välva kirjoitti:

        Onhan niitä sellaisia paljon, jotka loukaantuvat turhaan milloin mistäkn. Varsinkin itsekeskeiset kunniansa nostajat ja riidanhakuiset pikkusieluiset.

        Kommenttini klo 12:38 meni vääaään paikkaan. Tarkoitin turhaa päivämäärän saivartelua. Päivämäärä voi olla niinkuin se on nykyisinkin. Olisi tarpeetonta siitä hakea riitaa.
        Olkoon Joulu joka päivä sydämessämme ja juhlitaan sitä jouluna.

    • Anonyymi

      Raamattu ei kehota juhlimaan tai edes muistelemaan Jeesuksen syntymää lainkaan vuosittain, tiettynä ajankohtana. Syntymäajankohdasta ei ole mitään selvää jaetta raamatussa, vaan ajankohta pitää päätellä muista asioista. Siitä tietää, ettei syntymästä olisi pitänyt koskaan tehdä mitään kristikunnan suurinta juhlaa.

      Ristintyö on se, josta Jeesus tulee muistaa, josta kertoa ja jota juhlistaa.

      Joidenkin mukaan Jeesus olisi sekä syntynyt pääsiäisenä, että kuollut n. 30 vuotta myöhemmin pääsiäisenä. Näin uskotaan siksi, koska karitsoita syntyy luontaisesti keväällä. Sen takia olisi merkillistä, jos Jumalan Karitsaksi kutsuttu Jeesus olisi syntynytkin syksyllä tai jouluna.

      "Normaalissa vuosikierrossa, joka on lampaalle luontaisin, uuhi karitsoi kerran vuodessa, astutukset tapahtuvat syksyllä ja karitsointi keväällä. " Lähde: lammaswiki

      Jeesuksen syntymän ajankohdasta ei siis yksimielisyyttä tule koskaan syntymään kristikunnassa. Joten yhtä hyvin asian voi jättää omaan arvoonsa ja keskittyä juhlimaan sitä, mitä Herra raamatussa suoraan kehottaa juhlimaan.

      • Anonyymi

        Kun heprealaiset tekivät Exoduksen oli kevät, pääsiäisen aika, ja heitä käskettiin uhraamaan vuoden vanha uroskaritsa, joka on esikuvaa Jeesuksen uhrista.

        Raamattu kertoo itse, että karitsat syntyvät pääsiäisenä, koska ne kerran olivat vuoden ikäisiä pääsiäisenä.

        "Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenisäntä itsellensä karitsan, yhden karitsan joka perhekuntaa kohti. Mutta jos perhe on liian pieni koko karitsaa syömään, niin ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan, henkilöluvun mukaan. Karitsaa kohti laskekaa niin monta, että voivat sen syödä. Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa. Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta teurastakoon sen iltahämärässä. "

    • Jumalan pojan sentymäpäivää ihmisen lapseksi vietetään aivan oikein jouluna.
      Sillä ei ole mitään väliä, onko se jonkun mielestä juuri sama hetki vuodesta, kuin Hän syntyi ihmisen pojaksi Jesukseksi. Jotkut saivartelevat turhaan.

      PÄÄASIA ON, ETTÄ SITÄ VIETETÄÄN KERRAN VUODESSA JA KUNNIOITETAAN JEESUSTA JA HÄNEN SYNTYMÄÄNSÄ.

      Tottakai on oikein iloita Hänestä monin tavoin, mitä silloin tapahtui, seimi, paimenet, idän viisaat miehet jne.

      Joulu on toinen pyhin juhlamme ja toinen on pääsiäinen.

      • Anonyymi

        >> PÄÄASIA ON, ETTÄ SITÄ VIETETÄÄN KERRAN VUODESSA JA KUNNIOITETAAN JEESUSTA JA HÄNEN SYNTYMÄÄNSÄ. <<

        Raamattu ei tue sinun väitettäsi.

        Osoita sieltä sanoillesi jae, jossa sanotaan, että on pääasia, että Jeesusta ja hänen syntymäänsä vietetään ja kunnioitetaan kerran vuodessa.

        Pääasia on Kristuksen ristintyö raamatun mukaan.

    • Anonyymi

      Kuka on väittänyt, että Jeesus syntyi 24.12?

      • Anonyymi

        Joulupäivää pidetään Jeesuksen syntymäpäivänä. Evlut, ortodoksit, katoliset ja moni vapaissakin suunnissa uskoo näin. Juuri katsoin eri suuntien jouluvideoita, joista kaikista usko jouluna syntyneeseen Vapahtajaan ilmeni selvästi. Siksi kirkotkin pitävät jouluyön messun, koska uskovat Jeesuksen silloin syntyneen eli 25.12. yöllä.

        Mitään pyhää ja raamatullista joulussa ei ole, vaan se on puhtaasti maallista alkuperää. Kuusijuhla, valon juhla, sikajuhla ja pakanajuhla ovatkin sille ihan oivia nimityksiä, koska niitä se juuri on.

    • Anonyymi

      Itse kristittynä tykkään viettää joulua sen tunnelman takia, vaikka tiedostankin sen pakanalliset juuret. Ei Herra itseäni ainakaan ole käskenyt lopettamaan joulun viettoa pakanajuurten takia, koska en sitä Jeesuksen syntymäpäivänä juhli, enkä myöskään Saturnaliana.

      Itselleni suurin juhla on pääsiäinen. Silloin juhlin sekä Jeesuksen syntymää että ristintyötä, koska itse pidän raamatun pohjalta loogisimpana vaihtoehtona sitä, että Jeesus Jumalan Karitsa syntyi ja uhrattiin pääsiäisenä niin kuin maalliset uhrikaritsat.

    • Anonyymi

      2Moos.12:46 Samassa talossa se syötäköön, älköön mitään siitä lihasta vietäkö talosta ulos, älkääkä siitä luuta rikkoko. 4Moos.9:12 Älkööt he jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta rikkoko. Kaikkien pääsiäistä koskevien käskyjen mukaan viettäköön. Joh.19:36 Biblia (1776) Sillä nämät ovat tapahtuneet, että Raamattu täytettäisiin: ei teidän pidä luuta rikkoman hänestä.

      • Anonyymi

        antti pilkkaamassa Jumalaa.

    • Anonyymi

      Välttämättä Telaranta ei laske väärin. Kyse on Jeesuksen syntymän juhlimisesta. Telaranta kuvaa juuri antiikinaikaista ajattelutapaa, jolloin Jeesuksen syntymän juhliminen osuu aivan kohdalleen 25. joulukuuta.

      Se, että ajankohtaa ryhdytään laskemaan nykypäivän ajattelutavan mukaisesti, päästään siitä helposti väittämään (täysin turhaan) kristillisiä elämäntapoja pakanallisiksi lainoiksi. Taustalla on tällöin "YKSIN RAAMATTU" -ajatus, jossa kaiken pohjauduttava Raamattuun ja ellei siitä ole siellä mainintaa, juttu on epäraamatullista. Just. Tuo on peräisin kalvinistisesta ajattelutavasta. Toinen protestanttinen tapa on pohtia Raamatun olevan ylin ohje, muttei ainoa, ja antaa tilaa sellaisellekin, mikä on ihan ok eikä ole Raamatussa kielletty, muttei toimi Raamattua vastaankaan. Siitä ei ole haittaa mitenkään.

      Raamattu yksi on voi johtaa yksinäiseen Raamattuun, tai Raamattu yksin voi pitää Raamattua ylimpänä ja tärkeimpänä, ja antaa kunnioitus varhaisen kristikunnan opetuksille, jolloin kristillisen uskon sanalliset ilmaisut olivat muotoutumassa. Kristillinen traditio kantaa valtavaa ja syvää hengellistä opetusta. Yksinäisen Raamatun kannattajat tuppaavat lakaisemaan sen kaiken roskana menemään ja lopputuloksena on välillä kuin "yritettäisiin keksiä pyörä uudelleen" kristillisen opetuksen kanssa.

      -DeadManWalks

      • Anonyymi

        Raamattu nimenomaan osoittaa asian. Siksi on epäraamatullista, jos väittää joulua Jeesuksen syntymäajankohdaksi.

        Totuus on, että enemmistö kristityistä ei ole koko asiaa edes miettinyt ja hakenut raamatusta, vaan joulunvietto perustuu vanhoihin perinteisiin, joita on jatkettu asiaa sen kummemmin tutkimatta. Se on ainut syy, miksi joulua vietetään yhä Jeesuksen syntymäjuhlana.

        Antiikin aikakauden kristityt toimivat oman ymmärryksenä mukaan ja ajattelutapansa mukaan, ja heille se meni kuten edellä kuvasin. Jeesuksen syntymäjuhlan ajankohta ei näytä olleen kristityille mikään ongelma ensimmäisinä vuosisatoina.

        Nyt se on ongelma.

        -DeadManWalks

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä kannattaa lukea tämä artikkeli.

        (https://www.areiopagi.fi/2013/12/onko-joulu-sittenkin-alunperin-kristillinen-juhla/#top)

        Tässä keskusteluketjussa tehtyjen laskujen mukaan varhaiset kristityt olivat välittömästi epäraamatullisia.

        Kieltämättä, minua rupeaa vain hihityttämään koko asia...

        -DeadManWalks

        Jeesuksen opetuslasten ei kerrota viettäneen joulua Kristuksen kuoleman jälkeen. He veivät evankeliumia, nauttivat ehtoollista, paransivat ym., mutta kertaakaan ei UT kerro joulujuhlista tai Kristuksen synttäreiden vietosta.

        Mutta jos joku joulua Kristuksen syntymäpäivänä haluaa juhlia, niin ei se minulta pois ole. Ihmetyttää vaan se, jos ei raamattuaan uskovat sen vertaa ole lukeneet, että olisivat huomanneet, ettei siellä ole yhtäkään mainintaa joulusta tai Jeesuksen vuosittaisista synttärijuhlista.

        Uuden testamentin tekstit ovat syntyneet kirkon alkuvaiheessa, jolloin sen organisaatio virat ja jumalanpalvelus olivat vasta muotoutumassa. Kristillistä oppia myös samanaikaisesti muotoiltiin. Kyse oli siis alkuvaiheesta, ei mistään valmiista tuossa vaiheessa. Paavalin tekstitkin on kirjoitettu seurakuntien ongelmatilanteisiin ja niissä haetaan ratkaisua ja järjestystä. Selvästi kyse on tapauskirjoituksista, ei mistään jo valmiina taivaasta tipahtaneista määräyksistä. Teksteistä on luettavissa selvästi inhimillinen jälki: Paavali sanelee tekstiä kirjurille ja hänen ajatuksensa heittelehtivät sanelun kulkiessa (kuten ihmisillä nyt yleensä), esim. tekstissä on tarkennuksia ja korjauslausumia asian perässä. Mikään ei silti vie niiden pyhyyttä Raamatun teksteinä.

        Raamatussa mainitut kristityt jakaantuvat karkeasti kolmeen ryhmään: juutalaiskristityt (eli Juudean juutalaisia, kuten Pietari, Johannes ym. Jeesuksen oppilaat), hellenistijuutalaiset (eli hellenistisen kulttuuripiirin alueella eläneet kristityiksi kääntyneet juutalaiset, mm. Stefanos ja Paavali edustivat heitä) ja pakanakristityt (muista kansoista kääntyneet kristityt). Teksteistä on luettavissa konflikteja heidän kesken. Seurakuntia oli vasta nousemassa, eivät ne olleet valmiina.

        Eli tällainen ympäristö oli kyseessä. Mitään varsinaisesti vakiintunutta jumalanpalvelustapaa taikka juhlakalenteria ei vielä ollut, kuin erinäisiä yhdistäviä asioita - kuten kokoontuminen seurakuntien yhteisiin kokouksiin ja niissä ruokailu, leivän murtaminen (siis ehtoollinen), opetus, laulu, rukous... Juutalaiskristityt vaativat tiukimmillaan vielä Mooseksen lain noudattamista ja ympärileikkausta, ja mukana myös jonkinlaista juutalaista juhlakalenterin viettämistä, tähän taasen hellenistijuutalaiset suhtautuivat vapaammin, pakanakristityt olivat asiasta ymmällään...

        Että oliko mitään mainintoja esimerkiksi joulun juhlimisesta? Ei, vain sunnuntai, eli Kristuksen ylösnousemuksen päivä, oli käytössä. Se oli Herran päivä. Myöhemmin kun kristillinen identiteetti vakiintui ja alkoi tiukempi kamppailu ympäristön pakanauskontojen kanssa, alkoi ilmetä tarkemmat piirteet uudelle uskonnolle, kristinuskolle. Hiljalleen alkoi ilmestyä kristillisiä juhlia, joissa muisteltiin Jeesuksen elämäntapahtumia, niiden joukossa hänen ihmeellinen syntymänsä, koska ilman sitä ei pelastustakaan olisi. Niin, ilman joulua ei pelastus olisi mahdollinen - joulun viesti ja tapahtuma on Jumalan ja ihmisen tuleminen osallisiksi toisistaan Jeesuksessa. Ilman tätä ei olisi myöskään Jumalan kuolemaa Golgatan ristillä, ei kuoleman kukistumista ihmisessä, ei syntien kukistamista ihmisen lihasta ja korvautumista jumalallisella pyhyydellä.

        Luulisi, että ainakin tästä syystä joulunvietolla on perustelunsa.

        Siunattua Jeesuksen syntymäjuhlaa!

        -DeadManWalks

    • Anonyymi

      Joululla ei ole raamatullisia perusteita. Joulujuhla on täysin ihnhimmillistä alkuperää, kulttuuria. Herran juhlat taas on kaikki raamatussa mainittu, ja sen takia jumalallista alkuperää, ei ainoastaan jotain juutalaista kulttuuria.

      Hyvää ja rauhaisaa joulua silti, kuka sitä sitten viettääkin. Ja miten sitten viettääkin. Sillä rauhan ja hyvän tahdon juhla se on varmaan monelle, niillekin, jotka eivät sitä Kristuksen syntymän ajankohtana pidä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Halla-aho: Emme halua, että punavihreä hallitus jatkaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html Alkaa olla nykyhallituksella lopun ajat.
      Maailman menoa
      493
      5702
    2. Mikäs emäntä se joka listi lapset ja itsensä?

      Oli muhokselta,ouluun saakka piti mennä toteuttamaan tuokin asia. Onneksi ei silti rekan alle ajanut. Ei nimiä, toki ne tulee minfoon. Mutta niillä ei
      Muhos
      99
      5682
    3. Riinan oudot selitykset

      Riina sanoo iltiksen haastattelussa että avioliiton ongelmat johtuvat siitä ettei häntä katsottu tai hänestä kiinnostuttu kun liikkuivat Kallen kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      4971