Maksattavat Suomen kansalla hirmuhintaisia lentoja ja kymmenien ylipalkattujen virkamiesten lisähankkeita asialla, jonka olisi voinut tehdä bussi-kyydillä.
Vihreät Öyhöttää Parista terrosisti akasta
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vihreät paisuttelevat ja valehtelevat asioita, joita voitaisiin tehdä murto-osa hinnalla.
Vihreät ovat tuhlareita, minkä taksisuharit on vuosien saatossa osoittanut todeksi.
Vihreillä on hirvittävä tarve tehdä kaikki näyttävästi. Luulevat ettei Suomenkansa näe läpi heidän rikoksiaan ja mädännäisyyttään.
On siinä meillä "ympäristöpuolue"- PtHyi helv*tti.
YLE on masinoitu mukaan vihreiden rikoksien puolustamiseen. YLE on täynnä näitä punavihreitä mädättäjiä, jotka laittavat verorahat oman ideologian ja rikollisuutensa puolustamiseen.
YLE:n joutuu maksamaan niin PerusSuomalaiset kuin kokoomu, kepu, rkp, kd, liike nyt ym. älypuolueet.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko(PS) kertoo Lännen Medialle, että hän sai tiedon lasten ja äitien palauttamisesta Suomeen perjantaina ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.)
– Asia hoitui, kuten oli sovittu. Kun kotiuttamisesta tiedetään, niin siitä ilmoitetaan ulkoasiainvaliokunnalle, Niikko kommentoi.
Vih-reiät on homppelipuolue !!!