Olemme ylpeitä, meillä on demokratia, sopimusyhteiskunta, hyvinvointivaltio ja kattava sosiaaliturva, edunvalvonta, vakaat olot, jne. Hyvilläkin asioilla on kääntöpuolensa. Liika hyvä kääntyy itseään vastaa. Meillä on vahvasti säännelty yhteiskunta, korkeat kustannukset ja jäykät keskitetysti hoidetut työmarkkinat. Työvoimakustannukset, suhteessa tehtyisin työtunteihin, ovat kasvaneet kilpailevia maita enemmän. Koulutus ja osaaminen kilpailuvalttina ovat sanahelinää ja illuusio. Menetämme jatkuvasti kilpailukykyämme ja työpaikkoja halvemmille maille. Suomessa ei enää kustannussyistä kannata monia kulutustavaroita valmistaa. Olen harrastuksena kerännyt vanhoja radioita. Harmikseni täytyy todeta, että sellaisia hienoja korkean teknolokien Suomalaisia merkkejä kuten Salora, Asa, Nokia jne. ovat kokonaan hävinneet. Kun olemme ajaneet maasta pois alemman palkkatason yritykset, olemme samalla asettaneet monille palkansaajille ja yrittäjille, urheilutermein, riman aloituskorkeuden liian korkealla, että sitä ei pysty ylittämään. Sosiaalituet ovatkin parempi vaihtoehto. Huoltosuhde on heikko ja edelleen heikkenee. Samalla meillä on EU:n suurimpia julkisia sektoreita, suhteessa BKT:seen. Esimerkiksi Suomessa on 5,6 M asukasta ja 723000 julkisen puolen verovaroilla katettua viranhaltijaa. Sveitsissä on 8,6 M asukasta ja vastaava määrä on 265000. Lisäksi Suomessa on kasvava määrä yksityissektorille verovaroilla tuki- tempputyöllistettyjä. Ei ole vaikea arvata, että mm. suuri julkinen sektori, kattavat sosiaaliturva edellyttävät ankaraa verotusta. Meillä onkin luotu nerokas ja äärimmäisen tehokas verojärjestelmä. On tuloverot, palkan veroluonteiset sivukulut, arvonlisäverot, yhteisöverot, pääomaverot, kulutusverot, valmistusverot, energiaverot, varainsiirtoverot, liikenteen verot, luovutusvoiton verot, kiinteistöverot, vakuutusverot, perintö- ja lahjaverot, jne, jne. Veroa veron päälle kaikesta mahdollisesta, kehdosta hautaan ja kilvan keksitään uusia. Himoverotuksesta huolimatta Suomi velkaantuu vauhdilla. Ongelma tässä on, että Suomi menettää kilpailukykyään ja yksityisen sektorin työpaikkoja vähenee. Suomi houkuttelee tulijoita, jotka hyötyvät tulonsiirroista, mutta ei kannusta investointeja eikä niitä, jotka kakkua rakentavat. Heikko kilpailukyvyn vuoksi myöskään EU elvytysmiljardit eivät toivotulla tavalla elvytä meidän teollisuuttamme. Yksityisissä keskusteluissa olen havainnut, että monet poliitikot myöskin ymmärtävät tämän vaarallisen kehityssuunnan. Ongelma vaan on, että korjausliikkeiden tekeminen olisi poliittinen itsemurha. Mielestäni Suomessa on vaan sosiaalidemokraattisia puolueita, on vaan pieniä vivahde eroja. Väärään suuntaa on ”Suomi bussia” ohjattu, hallituspohjasta riippumatta. Kansantalouden reaaliarvo on kymmen vuotta mennyt alaspäin. Jos avoimuutta ja kansainvälisyyttä halutaan toteuttaa, pitää ymmärtää huolehtia maan kilpailukyvystä. Markkinatalous kun tulee siinä kaupanpäälle, eikä sitä tosiasiaa voi ideologiolla korvata. Ruotsissa Sosiaalidemokraatin havahtuivat samaan tosiasiaan ja ymmärsivät aloittaa korjausliikkeen. Toivottavasti meillä käy samoin.
Suomen suunta?
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
Totta on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24345306Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy18510838Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 331563
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500