Ajattelu itsemurhaa lähes päivittäin

Anonyymi

Jotenkin tuntuu, että on kadottanut koko elämänhallinan kokonaan itseltään, jos sitä joskus on edes ollutkaan. Elämääni on kuulunut lähimmäisten sekä perheen, että kavereiden itsemurhia jne. tällä hetkellä tuntuu, että on kadottanut itsensä kokonaan. Tuntuu ettei kukaan kuuntele tai välitä sama, kun sanoisi kenellekkään mitään edes lääkärille tai kaverille. Kukaan ei välitä tai kuuntele. Olen huomannut itsestäni, että juominen on lisääntynyt kaikki stressaa, ärsyttää, töiden haku, laskun tippuminen postilaatikosta, se ettei kaveri tule käymään, se että pitää huolehtia toisista ihmisistä vaikkei omat asiat ole kunnossa. Se ettei ole rahaa, tekee mieli vaan juoda ittensä hengiltä vaikka miettii ettei siinä ole mitään järkeä, mutta onko elämässä ylipäätänsä mitään järkeä. Ei. , mutta silti on pakko yrittää ja jatkaa eteenpäin vai onko? olisi edes joku numero johon soittaisi jos on paha päivä muttei ole sellaista tunnu olevan sellaista numeroa tässä yhteiskunnassa. Terapiakin maksaa ., miten voi olla töissä jos ei ole työkykyinen no ei helvetti mitenkään. Siinä on riskinä itsensä ja muiden terveys.

8

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moi, mitä sulle tänään kuuluu ja miltä kirjoittamasi tuntuu ljkea uudestaan. Lisäisitkö jotain tai painottaisitko lisää jotain asiaa?

      Voisiko olla mahdollista ajatella aloittaa alusta, vaihtaa maisemaa se voisi auttaa tai ainakin tuoda jotain sisältöä.

      Toinen helpompi ajatus olisi lähteä muutaman tunnin metsäretkelle, otat eväät mukaan ja lähdet kävelylle. Se on hyvin terapeuttista ja maadoittaa mukavasti, katselet ympäriinsä ja yrität nähdä muitakin eläimiä ja yrität ymmärtää mikä elämässä on oleellista, kun ymmärrät ei enää ahdista ainakaa niin paljoa...

      Voit alkaa sähköposti kirjeen vaihtoon, mahdollisesti tästäkin voisi olla apua kahdellekkin samaa aikaa?

      • Anonyymi

        Anteeksi ei oo kyllä tähän hätään musta semmoseen


    • Anonyymi

      Jooh meni aika pahaksi koko touhu ja alkoholi pahensi asiaa entisestään. Parempi jättää se alkoholi kokonaan pois, mutta tarvitsisi sen numeron johonkin tyypille joka vastaa tai kuuntelee. Ei tosiaan mikään sosiaalitantta joka on elämäänsä kyllästynyt, vaan joka oikeasti osaisi ohjata oikealle polulle. No ehkä huomenna saa sen puhelinsoiton tai jotain konkreettista vai meneekö se taas siihen että saa itse olla soittamassa joka helvetin paikkaan

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tilanteestasi tänne! Joskus pelkkä kirjoittaminen helpottaa ja selkeyttää ajatuksia. Ulkopuolinen tuki voi olla myös hyvä voimavara. Asioista keskusteleminen voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja helpottaa jaksamista. Etenkin itsetuhoiset ajatukset kannattaa ottaa puheeksi.

      Kaipasit numeroa mihin voisi soittaa, kun on paha päivä. Laitan tähän muutamia paikkoja mihin voit halutessasi olla yhteydessä joko puhelimitse tai netin välityksellä.

      - Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä, myös näin joulunaikaan. Osassa palveluista edellytetään anonyymiä rekisteröitymistä ja kirjautumista palveluun.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan myös paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      Kannattaa opetella ajatusten pysäyttämistä. Keskityt siihen että pysäytät mielenjuoksun. Keskityt siihen että hiljennät mielen niin hiljaiseksi kuin pystyt.

      Itselläni tietoinen mielen pysäyttäminen ja hiljentäminen on auttanut eteenpäin ahdistavien ajatusten kanssa. Se ei tarkoita sitä etteikö ahdistavia ajatuksia enää tulisi päähän mutta niihin voi reagoida tavoilla jotka vähentävät ahdistavien ajatusten synnyttämän ahdistuksen intensiteettiä.

      Maailma on täynnä ahdistavia ja oksettavia ihmisiä sekä ilmöitä, joka päivä joutuu kohtaamaan uusia pettymyksiä.

      Hiljenemisen harjoitteleminen on itselleni ollut asia joka on auttanut minua pääsemään eroon jatkuvasta ahdistuksesta

      • Anonyymi

        Täytyy harjoitella itsehillintää enemmän. Vähän kerrallaan se tekee muttei päihteet ole se kanava eikä välttämättä uskonto. Luontoon muuttaminen ja siellä asuminen voisi olla, tai ulkomailla. Menee tai tietää


    • Anonyymi

      Ap kirjoitti että on kadottanut itsensä täysin.
      Itsensä uudelleen löytäminen on täysin mahdollista ja se on oikeastaan mielenkiintoistakin.

      Alkoholin runsas juominen ei ainakaan auta asiaan, päinvastoin.
      Toki silloin tällöin voi ottaa kunhan ei ala käyttää sitä lääkitäkseen pahaa oloaan, siitä alkaa sellainen kierre josta on vaikea päästä irti.

      Jos itsemurha-ajatukset vaivaa jatkuvasti niin voisit yrittää miettiä miksi ne vaivaa ja voisiko niille yrittää tehdä jotain.
      Voisi listata ns. elämän plussat ja miinukset, on kuitenkin juttuja jotka on ollut hyviäkin ja varmasti niitäkin tulee vielä lisää.

      Elämässä tapahtuu paljon sellaista mikä saattaa tuntua kurjalta, ja tuntuukin, mutta ei niiden takia kannata luovuttaa.
      Pieni uteliaisuus tulevasta on hyvä pitää mielessä koska ikinä ei voi tietää mitä kaikkea on vielä edessäpäin, varmasti paljon hyvääkin.

    • Anonyymi

      itsellä oli keski vaikea masennus vuosia niin paraneminen vasta alkoi kun selvisi mikä masentaa alitajuntaan perustuvassa aura some väri analyysi tise valikoidusta väreistä,

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 538
      8868
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      8
      3782
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2252
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      176
      1355
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      1016
    6. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      60
      840
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      827
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      772
    9. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      764
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      37
      682
    Aihe