Tulvatarinat

Tulvatarinat ympäri maailmaa.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_flood_myths
Vanhan testamentin vedenpaisumustarina, on se joka on tietysti meitä lähinnä. Kun tarina on raamatussa se on juutalaisten jalostama kuten monet muutkin raamatun tarinat. Tieteellistä yhtymäkohtaa sillä on vain on se, että se tapahtui Mesopotamissa ja se että kaksoivirran maassa tulvi.

https://www.sciencemag.org/news/2018/11/massive-crater-under-greenland-s-ice-points-climate-altering-impact-time-humans
Luonnonmullistusten tapahtuma ketju alkoi vajaa 13 000 vuotta sitten jättiläismeteoriitiin iskeydyttyä nykyisen Grönlannin länsirannikolle. Tuo tapahtuma oli dramaattinen. Meteoriitti-iskusta seurasi maanjäristysten sarja joka nosti tsunamin eri puolille maapalloa. Pohjoisessa jättiläistsunami ja meteoriitiin rähjähdys tuhosi pohjoisesta koko ihmis- ja eläin populaation. Jäämeren rannikot pitkälle sisämään täyttyivät liejusta ja roinasta minkä jättiläisaallot työnsivät edetessään.Tuota rojua läytyy edelleen ikiroudasta Siperian rannikolta ja jokisuistoista. Siitä on löydetty myös jäätyneitä mammutteja ja muuta silloin elänettä. Meteoriitiin räjähdys ja maahansyöksy repi ilmakehän auki pohjoisesta ajolloin ilmakylmeni hetkessä jäädytti koko pallon puoliskon.

https://www.nationalgeographic.org/maps/doggerland/
Pohjoisen jäädyttyä lisää merenpinta laski. Jäätymistä ja sulamista tapahtui noin 5000 vuotta, pohjoisen lämmittyä sulamishuippu saavutetiin noin 5000..7000 vuotta eea. Sulamisen myötä meriveden pinta nousi ympäri maapallon näihin päiviin saakka. Se mikä koskettaa tulvatarinaa on Eufratin ja Tigriksen tulviminen, jokisuiston täyttyminen Hormuzin salmeen saakka. Samoin Bosborin salmen kautta vesi nousi Mustalla merellä ja täytti sen nykyiseen laajuuteen. Tuo pohjoisen jäiden sulamisen aika oli maapallolla levotonta aikaa, toki lämpimämpää kun nykyinen. Maapallon kuori haki pakkaansa vesimassojen alla Pohjanmerellä veden nousu ja merenpohjan romahdusTtsunami hukutti Dogglandin joka oli maayhteydessä, Englantiin ja Saksaan.

https://www.youtube.com/watch?v=s_fkpZSnz2I&list=LLmUqPa1Gl_gcT5R2NUe4a3g&index=259&ab_channel=TheOrientalInstitute
https://www.theguardian.com/books/2014/feb/13/ark-before-noah-irving-finkel-review
Sumerin kulttuurin ja kielen tutkija https://en.wikipedia.org/wiki/Irving_Finkel käänsi kiilakirjoituksia josta löysi Sumerin tulvatarinan joka oli pohjana juutalaisten vedenpaisumus kertomukselle. Tuo Finkelin käännös osoittautui 1000 vuotta vanhemmaksi kun tuo myöhempien aikojen juutalaisten tarina. Myös arkki ja sen tarkoitus löysi uutta sisältöä juutalaisten Genesiksessä, mutta tuo kertomus oli tarina.

Videossa Irving Finkel selittää ohjeet jonka pohjalta silloisten jokisuiston asukkaiden piti rakentaa suurempi arkiksi myöhemmin kutsuttu kelluntaväline. Tuo pallomainen vene/lautta on suo-arabeilla edelleen käytössä toki pienempänä versiona. (video) Finkel järjesti projektin jonka pohjalta valmistettiin arkki, toki pikkasen pienempänä mitä sumerilaisten ohjeet olivat. Finkel totesi että jumalien ohje oli varsin tarkka, mutta epäili, että “arkiksi” juutalaisten nimitettyä kelluntalauttaa ei koskaan rakennettu, mutta tarina jäi elämään omaa elämäänsä.

Professori Irving Finkel on älykäs ja huumorintajuinen tutkija, jota hauskutti reaktiot “raamatun uskovaisten” leireistä, koska Nooan arkkin pohjaan teki Finkel reijän.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

https://creation.com/real-noahs-ark
Irving Finkelin kiilakirjoitus käännösten mukaan tehty rekonstruktio lautasta on hiertänyt ramaattu uskovaisten mieliä.Tässä on ihan normitapaus, Raamattu ei ole historian kirja vaan on enempi historiallinen romaani. Irving Finkelin alkuperäisestä sumerilaisesta ohjeista puuttui se liirumlaarumi mitä vedenpaisumustarinaan on juutalaisten toimesta ympätty. Se miten koko tarina on paisunut amerikan raamattupiireissä on ihan oma lukunsa, kun viellä koko tarina ympätään 6400 vuoteen ollaan sellaisissa sfääreissä, että sientä on haukattu enemmän kun laki sallii.

2Äänestä

Ihan kivoja tieteellisesti todistamattomia luulemisia luettelit pitkät litaniat, hohhoijaa!

Äänestä

Tämä vaatisi hiukan lisää todisteita:

"Luonnonmullistusten tapahtuma ketju alkoi vajaa 13 000 vuotta sitten jättiläismeteoriitiin iskeydyttyä nykyisen Grönlannin länsirannikolle. (jne.)"

Ja tämä menee jo enemmänkin kuin hivenen verran järjettömyyden puolelle:

"Meteoriitiin räjähdys ja maahansyöksy repi ilmakehän auki pohjoisesta ajolloin ilmakylmeni hetkessä jäädytti koko pallon puoliskon."

Annahan kuulua.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tämä tapahtui jo ennen maapallon syntyä" https://www.sciencemag.org/news/2018/11/massive-crater-under-greenland-s-ice-points-climate-altering-impact-time-humans
    PS Oli ilmeisen kiire kommentoimaan et kerennyt lukea aloitusta. Jos asia kiinnostaa kun se on aika tuorre tällä haulla jo löytyy aiheesta juttua. Massive crater under Greenland’s ice points to climate

    Linkkisi on tieteellinen ja kiinnostava:

    "Statistically, impacts the size of [this] occur only every few million years, he says, and so the chance of one just 13,000 years ago is small."

    Vedenpaisumuksen todisteeksi se on liian vanha ja muutenkin sopimaton. Asteroidin isku tuo maahan suuren lämmönlisäyksen eikä välitöntä jäähdytysvaikutusta.

    Äänestä

>> Meteoriitiin räjähdys ja maahansyöksy repi ilmakehän auki pohjoisesta ajolloin ilmakylmeni hetkessä jäädytti koko pallon puoliskon.

Mitä tarkoitat ilmakehän auki repimisellä? Ilmakehän pimeneminen räjähdyksen nostattamasta kiintoaineesta voi aiheuttaa ilmaston kylmenemisen. Pielkkä räjähdys ei sellaista aiheuta. Avaruuden lämpötiloilla ei ole merkitystä, koska siellä ei ole käytännöllisesti mitään. Ja, vaikka ilma yläilmakehässä onkin kylmää, se on niin harvaa ja kuivaa, ettei koko ilmamassan sekoittumisestakaan seuraisi mitään superkylmää avaruuspakkasta.

Äänestä
  • Noin on. Toki asteroidin liike-energia tuottaa merkittävän, mutta ohimenevän paikallisen lämpenemisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tulvatarinat ympäri maailmaa.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_flood_myths
Vanhan testamentin vedenpaisumustarina, on se joka on tietysti meitä lähinnä. Kun tarina on raamatussa se on juutalaisten jalostama kuten monet muutkin raamatun tarinat. Tieteellistä yhtymäkohtaa sillä on vain on se, että se tapahtui Mesopotamissa ja se että kaksoivirran maassa tulvi.

https://www.sciencemag.org/news/2018/11/massive-crater-under-greenland-s-ice-points-climate-altering-impact-time-humans
Luonnonmullistusten tapahtuma ketju alkoi vajaa 13 000 vuotta sitten jättiläismeteoriitiin iskeydyttyä nykyisen Grönlannin länsirannikolle. Tuo tapahtuma oli dramaattinen. Meteoriitti-iskusta seurasi maanjäristysten sarja joka nosti tsunamin eri puolille maapalloa. Pohjoisessa jättiläistsunami ja meteoriitiin rähjähdys tuhosi pohjoisesta koko ihmis- ja eläin populaation. Jäämeren rannikot pitkälle sisämään täyttyivät liejusta ja roinasta minkä jättiläisaallot työnsivät edetessään.Tuota rojua läytyy edelleen ikiroudasta Siperian rannikolta ja jokisuistoista. Siitä on löydetty myös jäätyneitä mammutteja ja muuta silloin elänettä. Meteoriitiin räjähdys ja maahansyöksy repi ilmakehän auki pohjoisesta ajolloin ilmakylmeni hetkessä jäädytti koko pallon puoliskon.

https://www.nationalgeographic.org/maps/doggerland/
Pohjoisen jäädyttyä lisää merenpinta laski. Jäätymistä ja sulamista tapahtui noin 5000 vuotta, pohjoisen lämmittyä sulamishuippu saavutetiin noin 5000..7000 vuotta eea. Sulamisen myötä meriveden pinta nousi ympäri maapallon näihin päiviin saakka. Se mikä koskettaa tulvatarinaa on Eufratin ja Tigriksen tulviminen, jokisuiston täyttyminen Hormuzin salmeen saakka. Samoin Bosborin salmen kautta vesi nousi Mustalla merellä ja täytti sen nykyiseen laajuuteen. Tuo pohjoisen jäiden sulamisen aika oli maapallolla levotonta aikaa, toki lämpimämpää kun nykyinen. Maapallon kuori haki pakkaansa vesimassojen alla Pohjanmerellä veden nousu ja merenpohjan romahdusTtsunami hukutti Dogglandin joka oli maayhteydessä, Englantiin ja Saksaan.

https://www.youtube.com/watch?v=s_fkpZSnz2I&list=LLmUqPa1Gl_gcT5R2NUe4a3g&index=259&ab_channel=TheOrientalInstitute
https://www.theguardian.com/books/2014/feb/13/ark-before-noah-irving-finkel-review
Sumerin kulttuurin ja kielen tutkija https://en.wikipedia.org/wiki/Irving_Finkel käänsi kiilakirjoituksia josta löysi Sumerin tulvatarinan joka oli pohjana juutalaisten vedenpaisumus kertomukselle. Tuo Finkelin käännös osoittautui 1000 vuotta vanhemmaksi kun tuo myöhempien aikojen juutalaisten tarina. Myös arkki ja sen tarkoitus löysi uutta sisältöä juutalaisten Genesiksessä, mutta tuo kertomus oli tarina.

Videossa Irving Finkel selittää ohjeet jonka pohjalta silloisten jokisuiston asukkaiden piti rakentaa suurempi arkiksi myöhemmin kutsuttu kelluntaväline. Tuo pallomainen vene/lautta on suo-arabeilla edelleen käytössä toki pienempänä versiona. (video) Finkel järjesti projektin jonka pohjalta valmistettiin arkki, toki pikkasen pienempänä mitä sumerilaisten ohjeet olivat. Finkel totesi että jumalien ohje oli varsin tarkka, mutta epäili, että “arkiksi” juutalaisten nimitettyä kelluntalauttaa ei koskaan rakennettu, mutta tarina jäi elämään omaa elämäänsä.

Professori Irving Finkel on älykäs ja huumorintajuinen tutkija, jota hauskutti reaktiot “raamatun uskovaisten” leireistä, koska Nooan arkkin pohjaan teki Finkel reijän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu