Kuin Pohojanmaan painimolskilla pullisteleva Kurhinen kurmoottaa poliittisesta petturuudesta puolue-eliitin tuella.
Ryhtiä ja rehellisyyttä vaativa Hoskonen on nyt se syntinen omaan pesään paskoja koska ei suostunut lain vastaisesti äänestämään luottamuksesta Haavistolle ..
Hoskosen toinen synti on Turveteollisuuden ja maaseudun työpaikkojen puolustaminen.
Puoluekurilla kahlitut Kepuliedustajat eivät saaneet tukea edes turpeen alasajolle vaan kaikki ne maaseudulla olevat turvetyöpaikat muuttuivat yhtäkkiä kuin radioaktiiviseksiongelmajätteeksi Saarikon esikunnan päätösten myötä.
Kurhisen ulostulo on kuin lestaadiolaisuuden pimeiltä vuosilta jossa pappikin saarnaa " Synnin palakka on ikuinen helevetti" antaen lestasaarnaajapapin maailmankuvan mukaisesti ymmärtää että kadotettu olet jo ja "Syntisi sidotaan sinuun ikuisiksi ajoiksi kiinni"...puoluejohdon toimesta julkisessa ripityksessä..
Ei siis mikään ihme,että kautta maan kuntavaaliehdokuuksia on jo peruttu ja kepun punavihertuulien tuivertama tupanen on nyt totaalisen romahtamisen vaarassa...

Vastaukset 13
Vanhimmat
voishan kepueliitille lähettää Joululahjoiksi pussukat sitä ihtiään eli Lepikon torpan multaa...
Hyvin kirjoitettu ! Vaikka kokkari olen niin alkaa ahdistaa Keskustan alamäki.
Kertoohan se Kepun kovasta paniikista, kun puolueen sisällä rivit rakoilevat ja eripuraa käsitellään julkisuudessa.
lestakepujen ydinalueella siellä missä naapurikaupungeista on jo poltettu kirkotkin kriisi on jo käsinkosketeltavan kova ja kaupunki vaarassa luisua VM:n haltuun.
Akuutti kassakriisi on syntynyt keskustan ylivallan alla tähän turvevoimalastaan kuuluun Pohjanmaan Helmeen...
Kyläpoliitikot panikoivat ja syyttelevät toisaan tulehdutetusta tilanteesta.
Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat kuin Marrakeshin torilla paikallisen imaamin tavoin ylimpänä äänenä kailottaa kepu loikkari....
Tämäkö muka on sitä rakentavaa asioidenhoitoa????
Idän kasakka hakkaa remmillä Kurvisen läskin turvan soukemmalle ja näyttää kuka on oikea atamaani eli isäntä.
Kurhinenhan on samantasoinen poliittinen pelle kuin duudsonit aikanansa..
Kysymys Suomessa oleville kurdeille jne. , aiotteko tukea Marinia tai keskustaa silti? Suomalaistunut kurdiyrittäjä Anter Yasa 22.12. Marinin terroristeja tuovasta porukasta: "Hyvät kurdit ja kotoutuneet muutkin maahanmuuttajataustaiset Lähi-Idästä. Kauanko ajattelitte mahdollistaa äänillänne hallitusta, mikä ei välitä paskan vertaa meidän ihmisoikeuksista - mikä suvaitsee ja puolustaa barbaarisia terroristeja, mutta tekee kaikkensa, että me hiljenemme?"
Keskusta on huoraajapuolue kuten RKP.
Kannatusprosentti on sitä luokkaa.
Omaa mielipidettä ei voi olla.
Seli-seli selittelijä-Saarikon esiintyminen päivän lööppilehdessä ei vakuuta.
On aivan oikeudenmukaista että kuntavaaliehdokkuuksia on peruutettu sankoin joukoin...
Kenttä kysyy kautta maan että miksi ainoa rehellinen ja suoraselkäinen Keskustan kansanedustaja Hoskonen näyttävästi rituaaliteurastetaan Kurhisen ja Saarikon luomalla poliittisella alttarilla islamisaation edistämisen siunaajien toimesta???
Onko nyt niin että keskusta on lopullisesti siirtynyt laittomuuksien tielle,kun Hoskosella on perustuslaki selkänojanaan ja tukenansa mistä syystä poliittinen rituaaliteurastus ja valiopaikan menetys rangaistustoimena toteutettaneen juuri kuntavaalien alla??
Miten Kurhinen selittää kepun urotyön turpeen alas-ajon.
Turveteollisuudessa työskentelevien työpanos ei ole lainkaan tärkeä Kurhiselle.
keskustan kokonaisvaltainen poliittinen näkemyshän on se että he ovat todellista
roskaväkeä, ympäristönsä saastuttajia ja hiilijalanjäljen levittäji'ä.
Tästä dyydta kaikki ne ovat toisen luokan kansalaisia jopa näitä maahanmuuttajia alempaa kastia .
Kepun poliittisen linjauksen mukaan kaikki turpeeseen liittyvät elinkeinot ja ansaintamahdollisuudet on perusteellisesti kitkettävä .
Suomessa riittää tukkipuuta turvekattiloihin ja kaskuturpeet voidaan tuoda ulkomailta,ettei teollisuudenhaara vahingossakaan enää työllistä Suomalaisia yrittäjiä.
Keskustajohdon peesaus ja avoin tuki tässä Marinin kailottamassa yrittäjävastaisuudessa
on Marinin varjoissa todella ovelasti naamioitu viherekologisen ilmastohypetyksen hyväksymiseksi...
Ostettiin muuten ensimmäistä kertaa ulkomaalaista sikaa ja kalaa Joulupöytään.
Ukkovaarin isän vaarin alullelaittama perinne kotimaisita Joulupöydän antimista katkaistiin,koska kulutustottumuksilla ei muka voi vaikuttaa politiikkaan...
Kurhinen selitelkööt miksi meidän pitäisi tukea kotimaista ruoantuotantoa kun me Turpeen nostajat olemme kepueliitin mielestä ympäristöongelmia aiheuttavaa roskaväkeä???
Joululahjaksi jaoin lomautuslaput Kera Kurhisen lähettämän Joulukortinkopion ja irtisanomiset alkavat heti Uuden Vuoden jälkeen..