Poliitikkojen etuilu rokotejonossa raivostuttaa Yhdysvalloissa

Poliitikkojen etuilu rokotejonossa raivostuttaa Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa yli 600 000 on saanut koronarokotteen ensimmäisen pistoksen. Pandemiaa läheltä seuranneille sairaanhoitajille rokote on kuin valo tunnelin päässä. Heitä kuitenkin raivostuttaa se, että koronarajoituksia vähättelevät poliitikot saavat pistoksen ensimmäisten joukossa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Almaz Mussie ja Elizabeth Tse eivät hekään peittele raivoaan. Mussien mukaan on naurettavaa, että poliitikot eivät kannusta maskien käyttöön tai turvavälien noudattamiseen mutta kiilaavat jonon etupäähän rokotettavaksi.

Elizabeth Tse sanoo samaa.

– Se, että väität tätä pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäät Nooan arkkiin ensimmäisenä, on naurettavaa. Johtajien pitäisi näyttää esimerkkiä. Sen sijaan he vitsailevat, sanovat, ettei maskia pitäisi käyttää, koska se riistää vapauden, Elizabeth Tse sanoo ja jatkaa:

– Ei, riistät ihmisiltä vapauden antamalla heidän kuolla tähän pandemiaan.

Äänestä

Tällä viikolla kongressiedustajat ovat saaneet rokotepistoksen hallinnon jatkuvuuden varmistamiseksi. Poliitikkojen etuilu rokotejonossa on herättänyt sosiaalisessa mediassa raivoa, sillä moni pistoksen jo saaneista poliitikoista on itse vähätellyt turvatoimia.

Esimerkiksi kampanjatilaisuuksiin maskitta osallistunut republikaanisenaattori Marco Rubio on joutunut kritiikin kohteeksi otettuaan rokotteen.

Äänestä

Yhdysvallat neuvottelee miljoonista uusista rokoteannoksista Pfizerin kanssa
Yhdysvallat neuvottelee lääkeyhtiö Pfizerin kanssa kymmenien miljoonien koronavirusrokoteannosten hankkimisesta. Kyseessä on täydentävä määrä annoksia aiemmin sovitun lisäksi. Asiasta kertovat nimettömät lähteet New York Timesille ja uutistoimisto AP:lle.

New York Timesin mukaan Yhdysvallat on pyytänyt 100 miljoonaa lisäannosta rokotetta. Lehden mukaan sopimuksen saavuttaminen on lähellä ja siitä voitaneen tiedottaa paikallista aikaa keskiviikkona.

Ensi vuonna toimitettavien lisäannosten vastineeksi Yhdysvallat auttaa lakiteitse Pfizeria saamaan paremman mahdollisuuden hankkia tuotantotarvikkeita rokotteiden valmistamiseen, lähteet kertovat.

Pfizerin ja Biontechin kehittämä koronavirusrokote sai käyttöluvan Yhdysvalloissa aiemmin joulukuussa.

Äänestä

Suomessa kannattaa ottaakin poliitikot suoraan tv-lähetykseen, jotta näemme kuin käy, käykö kuin USA:ssa tv-läheytksessä. Tyttö odotti kiihkolla rokotetta. Ei tarvitse enää koskaan ottaa :-(

SUORA TV-LÄHETYS JA ROKOTTEEN OTTAJA KUOLEE - NOLO JUTTU MARKKINOINNILLE - JA SENSUURI PÄÄLLE JA PEITTELY !

Tennesseessähän sairaanhoitaja kuoli kun otti coronarokotteen!
15 minuuttia ja kanttuvei! Ehti kehua odottaneensakin jo innolla!
EI KEHU ENÄÄ!
Nyt on varmaan tehokkaasti yritetty piilotella tätä uutista suurelta yleisöltä.
Jos olisi selvinnyt hengissä, olisivat voineet rehellisesti näyttää olevan elossa - nyt on nolo juttu ja miljonnabisness vaarassa.

Äänestä
  • Ihanko itse keksit?

    Äänestä

Näin myös videon 4 rokotuspaikkaa alkoi antamaan haastattelua kohta pyyhki kasvojaan ja pyyteli anteeksi käveli 2m ja putosi video jatkui ei osittenut toipumusta ainakaan seuraavan 15 min aikana.
Moderna rokote on geenimuutelu firman tuotos 1 rokote jonka ovat kehittäneet tehty 5-6kk omistajat ovat maailman väestön vähentämis kannattajia.

Äänestä
  • Suomi24 "asiantuntija" kertoo mielipiteensä ilman faktan faktaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Poliitikkojen etuilu rokotejonossa raivostuttaa Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa yli 600 000 on saanut koronarokotteen ensimmäisen pistoksen. Pandemiaa läheltä seuranneille sairaanhoitajille rokote on kuin valo tunnelin päässä. Heitä kuitenkin raivostuttaa se, että koronarajoituksia vähättelevät poliitikot saavat pistoksen ensimmäisten joukossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu