Ruotsin kielen asema Suomessa on vastoin oikeusvaltioperiaatetta!

Anonyymi

Se on vastoin kansalaisten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta, eikä mahdollista eri kieliryhmien yhdenmukaista kohtelua!

EU -lainsäädännön mukaan kaikkien kieliryhmien, myös venäjän ja viron kielten tulisi saada viranomaisissa ja koulutuksessa ruotsin kielen aseman kanssa tasa-arvoinen kohtelu.

23

54

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Perustuslaki ei edellytä koko suomenkielisen kansan pakkoruotsia.

      MITEN tähän on tultu?

      RKP:n ja SDP:n Koiviston vuoden 1968 poliittinen lehmänkaupan seurauksena pakkoruotsi ilmestyi koko maan peruskouluihin 1970-luvun kuluessa.

      Opetusviranomaiset ja muut asiantuntijat olivat suosittaneet englantia kaikille pakolliseksi vieraaksi kieleksi, kuten oli mm. Ruotsissa.

      Yllättyneet rehtorit alkoivat käännellä kiviä ja kantoja löytääkseen ruotsia taitavia joutilaita kotirouvia ja ylioppilaita ruotsin opettajiksi. Päteviä opettajia oli liian vähän.

      Pakkoruotsin laillisuusprosessi on kyseenalainen.

      On mm. löytynyt kaksi liki identtistä peruskoululakia. Kumpi vietiin eduskunnan perustuslakivaliokunnan tarkasteluun vaiko molemmat tai ei kumpaakaan?

    • Anonyymi

      Uudistusta kaipaa kielipykälä.

      Ruotsin oikea status on virallinen vähemmistökieli tai alueellinen virallinen kieli.

      • Anonyymi

        Sekin riittää ja onnistuu eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.

        Ensin joka tutkintoon ujutetut pakolliset ruotsin virkatutkinnot on muutettava vapaaehtoisiksi tai kumottava kokonaan.

        Pakolliset ruotsin virkatutkinnot on säädetty pelkillä asetuksilla, joten ne on kumottavissa asetuksilla eivätkä edellytä edes eduskuntaäänestystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin riittää ja onnistuu eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.

        Ensin joka tutkintoon ujutetut pakolliset ruotsin virkatutkinnot on muutettava vapaaehtoisiksi tai kumottava kokonaan.

        Pakolliset ruotsin virkatutkinnot on säädetty pelkillä asetuksilla, joten ne on kumottavissa asetuksilla eivätkä edellytä edes eduskuntaäänestystä.

        Vapautukset voisi ottaa käyttöön heti - koska ulkomaisetkin vapautetaan.


    • Anonyymi

      Ihan järjettömän pönkitetty ja väärähän se ruotsin asema on.

    • Anonyymi

      Kyllä meillä Suomessa niinkuin kaikissa muissakin kansallisvaltioissa omat kansalliskielet ja omat vähemmistökielet ovat ne, joita tuetaan ja ylläpidetään. Emme voi alkaa tukemaan 150 maahanmuuttajakieltä antamalla niille kansalliskieliasema tai vähemmistökieliasema.

      Maahanmuuttajien lapset saavat kuitenkin koulussa lakisääteisen määrän oman äidinkielensä opetusta viikossa, ja tämä on mielestäni hyvä tapa tuke heidän kielensä säilymistä ja kulttuuria.

      • Anonyymi

        Kansalliskielellä ei ole käsitteenä juridista merkitystä toisin kuin olisi virallisella kielellä ja esim. alueellisella virallisella kielellä tai vähemmistökielellä.

        Kansalliskieli on käsitteenä epämääräinen, onhan myös kansalliskukkaa, kansallislintua, kansallisteatteria, kansallispukua ym.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansalliskielellä ei ole käsitteenä juridista merkitystä toisin kuin olisi virallisella kielellä ja esim. alueellisella virallisella kielellä tai vähemmistökielellä.

        Kansalliskieli on käsitteenä epämääräinen, onhan myös kansalliskukkaa, kansallislintua, kansallisteatteria, kansallispukua ym.

        RKP halusi perustuslakiin kansalliskielinä suomen ja ruotsin.

        Tätä RKP perusteli kahdella eri kansalla, joilla kummallakin oli eri kieli, mutta nämä eri kansat asuivat samassa valtiossa.

        Kaksi kansalliskieltä hyväksyttiin perustuslakiin vasta neljännessä äänestyksessä 1919, kun SDP lipesi sitä kannattamaan.


    • Anonyymi

      Yhdistelmä RKP SDP on tehnyt koko itsenäisyyden ajan korvaamatonta vahinkoa suomenkielisille ja koko Suomelle vientikauppa mukaan luettuna.

      SDP hävisi eduskuntaäänestyksen Suomen itsenäisyydestä 6.12.1917 ja aloitti heti summittaisen aseellisen terrorin ja sisällissodan 1918 saatuaan asetäydennystä Venäjältä.

      SDP hävisi myös sisällissodan.

      Senkö takia SDP lyöttäytyi kannattamaan RKP:n kahden kansalliskielen vaatimusta perustuslakiin? - Suomenkielisille "lahtareille" harmia?

      Kaksi kansalliskieltä hyväksyttiin perustuslakiin vasta eduskunnan neljännessä äänestyksessä vuonna 1919 SDP:n tuella.

    • Anonyymi

      Suomessa edustuksellinen demokratia on rikki.

      Kansanedustajat ovat saaneet valtakirjat kansalaisilta.

      Heidän oletetaan edustavan KANSAA, mutta enemmistön tahdon vastaisesti pakkoruotsia on vahvistettu ja laajennettu vuodesta toiseen.

      Pakkoruotsista olisi suora kansanäänestys paikallaan.

      • Anonyymi

        Mitään kansanäänestyksiä ei pidä järjestää näin isoista kysymyksistä. Jos ruotsin pakollisuus poistuu, samalla poistuu suomen pakollisuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään kansanäänestyksiä ei pidä järjestää näin isoista kysymyksistä. Jos ruotsin pakollisuus poistuu, samalla poistuu suomen pakollisuus.

        Vaalikoneet 2015 näyttivät niin monen kansanedustajan kannattavan pakkoruotsin poistoa, että kansalaisaloite vapaan kielivalinnan puolesta voisi hyvinkin mennä läpi.

        Eduskunnan äänestystulos osoitti, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Kansanedustajat eivät äänestäneet etukäteen ilmoittamansa kannan mukaisesti.

        Äänestyksen yhteydessä ehdotettiin kuitenkin pienimuotoista kielikokeilua ilman pakkoruotsia, ja asia pantiin työlistalle.

        Mitä tapahtui?

        Kokoomuslaisen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen väitetään vesittäneen kielikokeilun jatkuvalla viivyttelyllä. Ent. kansanedustaja Kimmo Sasi olisi kehunut suorassa TV-lähetyksessä onnistunutta vesitystä.

        Sitten tuli uudet vaalit ja hallitus vaihtui.

        Monien yllätykseksi meillä on edelleen pakkoruotsi ja nykyhallitus aikoo laajentaa sitä entisestään.

        Pakkoruotsi on hiertänyt vuosikymmeniä. Suora kansanäänestys olisi ratkaisu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään kansanäänestyksiä ei pidä järjestää näin isoista kysymyksistä. Jos ruotsin pakollisuus poistuu, samalla poistuu suomen pakollisuus.

        Suomen ja ruotsin rinnastaminen on harhaa.

        Suomi on harvinaisen yksikielinen maa, joten Suomessa ei pärjää ilman suomen kieltä Ahvenanmaata ja länsirannikon muutamaa ruotsienemmistöistä kuntaa lukuun ottamatta.

        Pakkosuomen voisi silti poistaa, kuten Ahvenanmaalla jo tehtiin. Samalla poistetaan pakkoruotsi.

        Manner-Suomessa suomen oppii muutenkin. Vanhempien päätettäväksi jäisi vahvistetaanko koulussa heidän lastensa suomen taitoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ja ruotsin rinnastaminen on harhaa.

        Suomi on harvinaisen yksikielinen maa, joten Suomessa ei pärjää ilman suomen kieltä Ahvenanmaata ja länsirannikon muutamaa ruotsienemmistöistä kuntaa lukuun ottamatta.

        Pakkosuomen voisi silti poistaa, kuten Ahvenanmaalla jo tehtiin. Samalla poistetaan pakkoruotsi.

        Manner-Suomessa suomen oppii muutenkin. Vanhempien päätettäväksi jäisi vahvistetaanko koulussa heidän lastensa suomen taitoa.

        Tähän lisäys, että äidinkielen opetuksen tulee tietysti olla pakollista.


    • Anonyymi

      Kolmen yliopiston yhteistutkimuksessa (2014) suomalaiset kannattavat maan kaksikielisyyttä. Ruotsin kielen katoaminen maastamme koettaisiin suurena vahinkona.

    • Anonyymi

      Miten voisi olla mahdollista, että kielet, jotka eivät ole Suomessa kansalliskieliä tai vähmmistökieliä, voisivat saada saman aseman kuin esim. suomi ja ruotsi - ??

      Missä maassa on maahanmuuttajakielille annettu tällainen asema -??

      • Anonyymi

        Todellisuus ei tue suomen ja ruotsin rinnastamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuus ei tue suomen ja ruotsin rinnastamista.

        Suomen ja ruotsin rinnastaminen on väärämielistä rienausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ja ruotsin rinnastaminen on väärämielistä rienausta.

        Suomenruotsi on heikossa hapessa, hiipuva huonokuntoinen reliikki valtiovallan erityissuojelussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomenruotsi on heikossa hapessa, hiipuva huonokuntoinen reliikki valtiovallan erityissuojelussa.

        Ja "suojelu" maksaa vähintään kaksi miljardia joka vuosi.


    • Anonyymi

      Pakkoruotsi järjenvastaista!

      • Anonyymi

        Turha enää pehmoilla.
        Asioista alettava puhua niiden oikeilla nimillä.
        Pakkoruotsi on hukkaruotsi ja riesa, elinikäinen vahinko.


    • Anonyymi

      RKP on vastoin oikeusvaltioperiaatetta.

      "RKP perustettiin rasistisen Freudenthalin oppien innoittamana.
      Freudenthal piti suomenkielisiä alempiarvoisina. F:n mukan suomenkielisten uhkaa vastaan tuli taistella aktiivisella vastarinnalla ja separatismilla.
      RKP:n puolueohjelma totesi vielä 1956, että puolueen tarkoituksena on ajaa ruotsalaisen rodun etuja.
      Rotu-sana korvattiin sanalla "ruotsinkielisten" siis vuonn 1956."

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe