Frankincense öljy eli olibaanihartsi, on hyväntuoksuinen suitsuke, jota tietäjätkin veivät Marialle ja Joosefille lahjaksi. Viimeisimmät arkeologiset löydät paljastavat, että Israelin Jumalan temppelin kaikkein pyhimmässä, sivualttarin päällä oli jäämiä eläinrasvasta ja frankincense öljystä. Läheisellä toisella alttarilta taas löytyi jäämiä kannabiksesta. Tutkijat arvioivatkin, että papit olivat huumeen vaikutuksen alaisena temppelissä työskennellessään.
Mielenkiintoista, mitä kaikkea arkeologia voikaan kertoa meille muinaisista asioista.
Mielenkiintoista, mitä kaikkea arkeologia voikaan kertoa meille muinaisista asioista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vai että on oikein löytynyt kaikkein pyhimmän alttarilta tällaisia jäämiä. Rakennuksesta, joka on täydellisesti tuhottu maantasalle jo melkein 2000 vuotta sitten!!!
Eipä ollut ainoa Israelin Jumalan temppeli tuo Israelin pääpaikka.
Temppeli oli nimenomaan yhdessä paikassa ja temppelin kaikkein pyhin oli vain siinä yhdessä temppelissä. Muut mahdolliset temppelit ovat muiden kansojen epäjumalan temppeleitä.
Matt.2:11 Biblia (1776) Ja menivät huoneeseen, löysivät lapsen äitinsä Marian kanssa, maahan lankesivat ja rukoilivat häntä, ja avasivat tavaransa, ja lahjoittivat hänelle kultaa ja pyhää savua ja mirhamia.
Jer.8:14 Miksi istumme alallamme? Kokoontukaa! Menkäämme varustettuihin kaupunkeihin, ja siellä hukkukaamme! Sillä Herra, meidän Jumalamme, hukuttaa meidät ja juottaa meille myrkkyvettä, sillä me olemme syntiä tehneet. Jer.9:15 sentähden sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, näin: Katso, minä syötän heille, tälle kansalle, koiruohoa ja juotan heille myrkkyvettä. Jer.23:15 Sentähden, näin Herra Sebaot profeetoista: Katso, minä syötän heille koiruohoa ja juotan heille myrkkyvettä; sillä Jerusalemin profeetoista on jumalattomuus levinnyt koko maahan.
Kyllä se tiede vaan niin ihmeellisen edistynyttä on! Että ihan maan tasalle tuhotun temppelin armoistuimesta, joka on ollut kadoksissa sen jälkeen tuhansia vuosia, on saatu kuitenkin näytteitä nykytutkijoitten toimesta!
Kuka puhui jotain armoistuimesta?