Hylkäävätkö palanneet isis-naiset sairaan ideologiansa?

Anonyymi

Eivät hylkää, eivät tule hylkäämään edes täyskaapujaan, se on epätodennäköistä. Naiset halusivat tänne vain koska isis hävisi pelinsä, täällä voi kivasti elää muiden kustannuksella.

Esim. Ruotsin Maahanuuttoviraston virkailija kertoi, että kaikki Ruotsiin tulleet isis-naiset ovat tulleet paluulennolla täydessä islamilaisessa tällingissä. Hän kertoo, että jos naiset olisivat olleet helpottuneita siitä, että ovat saaneet palata ”kotiin” ja ”vapauteen”, niin viimeistään lentokentällä säkki olisi lähtenyt päästä. Mutta yksikään ei tee niin. He päinvastoin haluavat pitää islamiin liittyvät säkit päällänsä ja osoittaa kanssaihmisille, että ovat aitomuslimeja.

Yksikään isiksestä Eurooppaan palannut isis-nainen ei ole heittänyt tunnuksellisuutta pois vaan päinvastoin, he ovat kantaneet ylpeänä niitä tunnuksia, joita isiksessäkin on vaadittu.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmettelen vaan kovasti kun ennen duunareiden puolustaminen oli demareiden ykkösasia, mutta nykyään terroristiäitien etujen ajaminen on ajanut tuosta kirkkaasti ohi.

    • Anonyymi

      Siksi natomaat eivät näitä edes ota. Suomi leikkii jotain homoritaria ja tuo pahamaineisia akkoja levittämään sairasta ihmisvastaista propagandaansa veronmaksajine maksamilla välineillä.

    • Anonyymi

      Kai se on päivänselvää, etteivät antaneet pelkästään lapsia hakea, koska haluavat itse kasvattaa lapset oman ideologiansa mukaan jatkossakin. Kurditkin, jotka niin kovasti vastustavat lapsien erottamista äideistä, ovat islamin uskoisia.

      Olisikohan niin, että isis-vaimoille olisi annettu ministeri tason syytesuoja? Vapaudu vankilasta ja elä vapaasti niinkuin haluat lastesi kanssa. Voi saada myös miehensä kotiin. Ihmisoikeuksilla, Suomen perustuslakia soveltaen ja viattomat-lapsi-parat-kortilla.

    • Anonyymi

      Tänne sujahtivat, heti koteihinsa, ei dnatestejä lapsista, ei mitään. Ensimmäisenä alkaa verkostoituminen muiden hullujen akkojen kanssa. Ja uuden aviomiehen etsiminen, koska raskaus pelastaa aika monelta asialta.

    • Anonyymi

      Täällähän noitten isis-akkojen on hyvä kasvattaa äpäristään tappajia. Saavat vihervasemmiston tukeman varallisuuden siihen ja muutenkin ilmaisen loppuelämän. Rauhassa voivat opettaa erilaisia tapoja iskeä suomalaisen turvallisuuden ytimeen ja järkyttää kansaa. Supo saa ihan yksinään huudella varoituksia, ei niitä kukaan kuuntele.
      Erityiskiitos superkaksikolle Haavisto&Ohisalo sekä vihervasemmiston tukijoukoille.

    • Anonyymi

      Miettikääpä kuinka nuo voivat kulkea naamioituneina missä vain? Eikös naamioituminen ole kiellettyä julkisilla paikoilla?

      No, laki ja asetukset joustaa aina kun kysymyksessä erään uskonnollisen viiteryhmän edustajat, näinhän se menee.

    • Anonyymi

      Isis-naiset vaihtavat sairaan ideologiansa toiseen sairaaseen ideogiaan, halla-aholaisuuteen.

    • Anonyymi

      Onko sairasta tappaa Natolaisia jotka tappaa siviilejä .

      • Anonyymi

        Häh!? Mitä ihmettä taas joku vasuri sekoilee...


      • Anonyymi

        Jesidilapset on natolaisia? Kyllä on sairasta tämä hallituksen propaganda.


    • Anonyymi

      Naisten tarkoitus oli lisätä kalifaatin väkilukua nopeasti. Sama taktiikka oli natseilla Norjassa, jossa nimenomaisilla lisääntymisleireillä natsiupseerit ja valikoidut norjalaisnaiset synnyttivät arjalaislapsia.

    • Anonyymi

      Suljetulle alueelle ikuisesti ja kaikki, kaikki yhteydet poikki

    • Anonyymi

      Onko moge jo kääntynyt islamiin.

    • Anonyymi

      Kanelipullantuoksuiset Isis äidit pelkäävät Ruotsidemokraatteja, siksi ne pukeutuvat Islamin mukaisiin siveisiin vaatteisiin....

    • Anonyymi

      Eihän ne miksikään muutu! Tulivat lataamaan akkuja ja radikalisoitumaan lisää sekä rekrytoimaan uusia jäseniä....

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä hylkäisivät! Eihän kukaan vaadi edes sellaista? Elävät Islamin mukaisessa Isis rinnakkaisyhteiskunnassaan vastikkeettomalla ikuisenelatuksen statuksella juuri niin kauan kuin haluavat. Valitsevat vain palvelut joita tarvitsevat ja rekrytoivat uusia jäseniä ihan niin paljon kuin haluava...jne... Koska kukaan ei voi puuttua siihen, muuten rasismi, uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan....jne.... Isnshallaah! Allaahakbar! Maashallaah!....

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe