Lapualle uusi sähköverkko

Lapualle tulisi rakentaa vapaasti kilpaileva kuluttajien ja kotitalouksien omistama sähkönjakeluverkko, jotta EU-direktiivi toteutuisi ja lapualaiset saisivat sähkönsä edullisesti omakustannushintaan. Näin ei voi jatkua, että ulkolaisessa omistuksessa ja monopoliasemassa oleva Elenia riistää lapualaisia.
Oli suuri virhe myydä Lapuan Sähkö Oy ulkomaalaiselle toimijalle. Kuka ottaa vastuun sähköyhtiömme myynnistä?
781185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Lapuan Tasa-Sähkö Oy

Äänestä
  • oma sähköverkko on ivestointi tulevaisuuteen ja maksaa itse itsensä,ja tuo myös huomattavasti uusia yrityksiä halvan enerkian myötä,niin kuin VAASAAN ja SEINÄJOELLE,joilla on oma sähköyhtiö ja verkko

    Äänestä

Aloitetaan lähettämällä jokaiselle asiakkaalle sadan tuhannen euron lasku ja katsotaan saadaanko sillä edes tarvikkeet?

1Äänestä
  • Jospa Kreikka, Espania ja Italia antavat EU-tukea Lapuan uuden sähköverkon rakentamiseen?

    Äänestä

  • kuinka suuren laskun saivat virkiäläiset, uusien kymmeniä miljoonia maksaneiren pallohallien vuoksi, joka koskee vain murto osaa asukkaista, kun taas sähköverkko koskee kaikkia,virkiän ei tuota kuin häpeää ja tappiota,oma sähköverkko hyöryttäisi kaikkia, ja eniten pienellä eläkkeellä olevia vanhuksia, joilla olisi varaa asua elämänsä loppuunasti kodissaan

    Äänestä

  • Niin eihän meirän Virkiävetoinen hallitus ja valtuusto suosi mitään etuja tavallisille kuntalaisille,virkiä ja omat taskut on aina etusijalla,eikö tuollaisen tekeminen onnistu tai kuulu sitten kunnan tehtäviin,siinä kuin paruuna areena, simpsiö, kymment pallokentät hallit, kerkkä,miksei kunta kustannan veronmaksajille omaa yleishyöryllistä sähköverkkoa,3 kouluakin piti saara että niihin saatiin virkiälle lisää ulko ja sisäkenttiä yli kymmenen kappaletta,uusi miljoona bussikin piti saara pelimatkoihin ja kaupunki maksaa viulut hotelleissa majoitukset pelireissuilla syömisineen ja ryyppäämisineen niin pelaajille kuin näitten vosuille

    Äänestä

virkiä on saanut kymmenien miljoonien palloilu hallit(niin sanotut koulut) ja miljoonia muita avustuksia,ja valtuuston hyväveli kerho antoi 2,500000e kultaisen kären puristuksen puolue kaverilleen niin sanottuna ritavuori kauppana,korjattiin kaliakuppilaa 350000e ostettiin konkurssi kypsä simsiö 2kertaan, niin kuin seinäjoella vitsaillaan että halvalla sain tuumas lapualainen kun omansa osti,yksityisen eli kahren valtuutetun rakentama jäähalli ostettiin ylihintaan kun se oli menossa konkurssiin,ja näitä kähmintöjä lapualla piisaisi kertoa vaikka kuinka paljon,että eiköhän olisi aika tehrä jotakin asukkairenkin hyväksi ja rakentaa oma sähköverkko kieroilemalla vieryn entisen tilalle

Äänestä
  • Heh, heh, heh. Tyhmä.

    Äänestä

jos+koulussa+on+90%+pallottelu+kenttää+ja+10%+opiskelutilaa+niin+kumpi+se+on+koulu+vai+urheiluhalli,ja+niitä+on+tehty+pienessä+ajassa+3++patruuna+areena+1+ulkokenttä+eli+yhteensä++7+kpl,täysimittaisia+pallokenttiä+entisten+lisäksi+lapualaisten+rahoilla,+niillä+miljoonilla+olisi+tehnyt+vaikka+2+sähköverkkoa+ja+rahaa+olisi+vielä+jäänytkin,lapualla+on+3+sukua+joilla+oma+tasku+on+lähenpänä+kuin+asukkairen+hyvinvointi,se+nähtiin+viime+päätöksessäkin+kun+perusturva+jäi+ilman+tarvitsemaansa+rahaa+ja+vanhukset+jätettiin+heitteille

Äänestä

Katainen myi Fortum Oy:n kantaverkon halvalla alihintaan ulkomaalaiselle Carunalle ja kepu pettää aina kansaa. Tosin Käteinen väittää olevansa kokoomuslainen. Väliäkö sillä, mutta halvalla meni ja sähkönsiirtohinnat lähtivät kaupan myötä hurjaan nousuun. Maksajina olemme me.

Äänestä
  • Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa.

    Äänestä

  • Tekijät on Vapaamuurareita toimivat yhteistyössä yli puolue rajojen korkeimmat kuitenkin Kokoomuslaisia.

    Äänestä

Jos muu ei auta, niin Lapuan sähkönjakeluverkko tulee pakkolunastaa sähkönkuluttajien ja lapualaisten kotitalouksien omistukseen. Se olisi todellista kansankapitalismia. Kapitalismi on parasta köyhäinhoitoa ja ylisuuret ja kohtuuttomat sähkönsiirtomaksut ajavat lapualaiset köyhällistöön.

Äänestä
  • Ei se ole mitään kapitalismia vaan sosialismia ja kommunismia, kun pakkolunastetaan toisen omaisuutta.
    Helpoin tie on muuttaa sähkömarkkinalakia jos jotain muutosta halutaan.

    Äänestä

Jos postinjakelu ensin kuntoon. Valtakunnallinen lehti, viikon myöhässä. Kirjeet katoaa.
Sitten sähköverkon kimppuun. Sähkö tulee aika tasaiseen pistorasiasta.

Äänestä
  • Posti Oy:n hallituksessa on sateenkaariväkeä.

    Äänestä

Sama jengi äkkiä kasaan, joka osti 4,3 miljardilla Saksasta ilmaa. Sonera lahjoitti jokaiselle sakemannille 1000 euroa eikä vastalahjana saatu mitään. Työlläkin elää mutta kauppa se on joka kannattaa.

Äänestä

lapualla on kaivettu joka talouteen viemäri putki,miksei samaan monttuun laitettu sähkökaapelia,ja jos kerran viemäri tuoraan väkisellä kaikille niillekin jotka eivät sitä eres halua,niin miksei sähkökaapelia,ja alkujaan se oli vaikeanpaa kun pystytettiin sähköpaaluja, nyt sen saa purottaa monttuun ja unohtaa sinne,meillä on tuulivoimaloita eikö siitä olisi hyvä aloittaa,se olisi hyvää mainosta lapualle jos enerkian kulku olisi halpaa, sellainen aina kiinnostaa uusia tulijoita ja toisi yrityksiä lapualle

Äänestä
  • Ei sitä 40-luvulla arvattu panna, kun meille viemäri kaivettiin.

    Äänestä

eikä 100 vuotta sitten osattu tehrä viemäriäkään

Äänestä

seinäjoella+on+oma+sähköyhtiö+ja+verkko+miksi+siis+yritysten+kannattaisi+tulla+lapualle+kun+täällä+on+enerkia+kustannukset+100%+suurenmat+kuin+seinäjoella,pääkatukin+on+tukittu+on+vain+tyhjät+liikehuoneistot+jäljellä,jopa+monet+kirpputoritkin+ovat+muuttaneet+pois,lapualle+ei+kertakaikkiaan+kannata+rakentaa+taloa+koska+sitä+ei+saa+myityä+jos+tahtoo+muuttaa+pois,ja+jää+panttivankiksi

Äänestä
  • Mitenkäs se Hellanmaan viemäri toimii, vai onko se jo toiminnassa?

    Äänestä

kiitos+vaan+taaskin+lapuan+rosvolaumat+ja+niitten+valtuuston+kätyrit,1+KUUKAUREN+SÄHKÖLASKU,SÄHKÖ,+27,50E+JA+SIIRTO,72,14E++rakentakaa+nyt+viimeinkin+tänne+oma+sähköverkko,kyllä+täällä+jo+on+liikaakin+virkiän+pallokenttiä+joihin+on+tuhlattu+kymmeniä+miljoonia,nimi+vain+on+vaihrettu+hienosti+niin+sanotuiksi+kouluiksi,mutta+opiskelutilaa+on+10%+ja+90%+pallottelu+kenttää

Äänestä
  • Sulla on pienet sähkölaskut. Mulla siirtolasku oli 200 ja sähkölasku vähä vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulla on pienet sähkölaskut. Mulla siirtolasku oli 200 ja sähkölasku vähä vähemmän.

    olekko huomannut että siirtolasku on 1kk, ja sähkölasku on 2kk,eli sähkö on yli puolet halvenpaa,seinäjoella oma verkko siellä hinta on toisin päin,siellä 1kk,lasku olisi yhteensä lämpöpunpun käyttäjällä yhteensä noin 35-45 e,1kk

    Äänestä

Kaivetaan sitä tarpeettomanpiakin, kuten valokaapeleita ja muuta hömppää.

Äänestä
  • Miksei silloin pantu niitä kaapeleita samaan monttuun? Kuka niitä valokaapeleita yleensä kaivoi? Sähkön myynti olisi sillekin varmempaa bisnestä.

    Äänestä

taitaa olla niin lapualla että ainoa joka vastustaa oman sähköverkon rakentamista on kaupungin valtuusto, ja eniten ne valtuutetut jotka olivat sitä myimässä, ja siitä kaupasta eniten hyötyneet sisäsiittoiset suvut,eivätkä tavalliset lapualaiset jotka joutuvat siitä hullunteosta maksamaan sukupolvesta toiseen maailman tappiin asti

Äänestä

kuukauren sähkön siirto 83,87e sähkö 20e, kannattaako enään lapualla asua,seinäjoella näitä maksuja ei ole

Äänestä

seinäsähkön siirto on puolet halvenpi

Äänestä
  • Ja+yösähkönsiirto+on+ääsjoella+vielä+tuostakin+halvempaa.Yöllä+lämpene+varaaja+sekä+laatta+lattiat+joissa+lattialämmitys.Pöivällä+ei+tarvi+paljoo+sähköl+lämmittää.Yö+ja+päivä+energian+kulutus+50P%Koko+vuoden+sähköt+145+neliön+ok+talo+siirtoineen.veroineen+1600+euroa4+mottia+klapeja+a+40+eur+motti.

    Äänestä

eikö+se+olisi+tärkeänpi+lapualle+oma+sähköverkko+kuin+virkiän+uuret+pelikentät,kun+pienenmistä+eläkkeistä+menee+25-45%+pelkästään+sähkönsiirtoon,eikä+eläkkeet+nouse+niin+nopeasti+perässä+kuin+siirtomaksut,pian+on+kaikki+lapuan+eläkeläiset+sosiaali+luukulla,tuleeko+se+sitten+halvemmaksi+kuin+oma+sähköverkko,ja+ohan+meillä+jo+muutama+tuulivoimala,+muutama+lisää+ja+verkko+niin+oltaisiin+omavaraisia,mikä+olisi+erinomaista+mainosta+lapualle+eikä+niinkuin+luuseri+virkiä+joka+ei+tuota+kuin+häpeää+ja+huonoa+mainosta

Äänestä

Ei muuta kun purkujohtoja ostamaan niitä saa nyt halavalla oikeelta siirtoyhtiööltä

Äänestä
  • Ei kun perustamaan kunnallista kaapelitehdasta.

    Äänestä

HINNANKOROTUS PAINEITA SÄHKÖN SIIRROSSA ON AAMUN UUTINEN

Äänestä

Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa.

Luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Luonnollista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun.

Carunan yhteydessä näin tehtiin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa.

Lähde >> https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

Vesi ja viemäröinti on sama asia. Ei pidä olla voittoja tavoittelevien yhtiöiden hallussa. Varmasti löytyy lisää esimerkkejä. Sähkön siirtohinnat lähtivät nousuun tuosta yllä mainitusta kapuasta. Kiitokset tästä Kokoomus ja Vihreät.

Äänestä

kunta vaaliis on varma läpimenijä se puolue ja ehrokas joka tekee esityksen lapualle rakennettavasta omasta sähköverkosta

Äänestä
  • Minä ainakin äänestä sitä jolla on järki päässä eikä houraile mitään uusia sähköverkkoja. Ota nyt selville mitä sellainen verkon rakentaminen maksaa ja kysy maanomistajilta haluaako ne lisää sähkölinjoja metsiin ja pelloille. Hommatkaa oma agrekaatti jos tuntuu nykysähkö liian arvokkaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ainakin äänestä sitä jolla on järki päässä eikä houraile mitään uusia sähköverkkoja. Ota nyt selville mitä sellainen verkon rakentaminen maksaa ja kysy maanomistajilta haluaako ne lisää sähkölinjoja metsiin ja pelloille. Hommatkaa oma agrekaatti jos tuntuu nykysähkö liian arvokkaalta.

    sinnehän sen kaapelin voi laittaa kuraputken viereen maahan,kenen tiellä se tienreunassa on,kyllä jokainen maanomistajakin haluaa halvenpaa sähkönsiirtoa nehän sitä enenmän käyttävätkin kuin kotitalouret,jatkuvastihan viljelijät puhuvat kohonneista kustannuksista,niin kuin sekin hulluus kun myitiin apulantatehras norjaan,samantien ostaja nosti apulannan hinnan 3 kertaisiksi

    Äänestä

kyllä se sähköverkon rakentaminen on kannattanut eleniallekin samoin carunalle ja monella muulle,ilosta hihhuen veivät niin verkot kuin sähköyhtiönkin lapualta kun tyhmät paskiaiset sen myivät,ja rahansa ovat saaneet moninkerroin takaisin,katsokaa seinäjokea miljoona voitot joka vuosi siltikin voivat asukkailleen antaa enenmän kuin puolet halvenpia siirtohintoja ja sähköä

Äänestä
  • Seinäjoella onkin ryöstöhinnat sähkönsiirrolle. Verkkoa varmaan vain kolmasosa asiakasta kohti Carunan tai Elenian verkkomäärästä ja silti perii vain puolta pienempiä siirtomaksuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjoella onkin ryöstöhinnat sähkönsiirrolle. Verkkoa varmaan vain kolmasosa asiakasta kohti Carunan tai Elenian verkkomäärästä ja silti perii vain puolta pienempiä siirtomaksuja.

    seiverkon voitot käytetään kaupunkilaisten hyväksi,lapualaisten elenialle maksamat sähkönsiirron rosvo hinnat ja rahat menevät veroparatiisisaarelle eikä eres verotkaan jää suomeen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjoella onkin ryöstöhinnat sähkönsiirrolle. Verkkoa varmaan vain kolmasosa asiakasta kohti Carunan tai Elenian verkkomäärästä ja silti perii vain puolta pienempiä siirtomaksuja.

    se oli lapuan historiaan jäävä musta vuosi 1995, silloin lapuan kaikkien aikojen typerin valtuusto myi sähköyhtiön,ja kaupungi taantui pimeyteen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se oli lapuan historiaan jäävä musta vuosi 1995, silloin lapuan kaikkien aikojen typerin valtuusto myi sähköyhtiön,ja kaupungi taantui pimeyteen

    Sinä+se+jaksat+valehdella+tai+onko+hienompaa+sanoa,+että+levittää+valeuutisia.+Lapuan+kunnalla+ei+ole+koskaan+ollut+sähköyhtiötä,+oli++vain+pieni+alta+10+%:n+osuus+yksityisten+ihmisten+omistamasta+5-10+kunnan+alueella+toimivasta+yhtiöstä.

    Äänestä

seiverkkoa ei aikoinaan myyty siinä seinäjoen valtuusto teki viisaasti,eikä niin kuin lapualla missä se myitiin asukkairen vastustuksesta huolimatta,ja siitä hyötyivät muutamat veljeskerholaiset jotka olivat miehittäneet valtuuston häntyreillään ja sukulaisillaan,on julkista tietoa että seiverkon hinnat ovat puolta halvenmat kuin lapualla elenian,sen voi tarkistaa vaikka i-p lehren no.11,12,2020 ,ja siitäkin huolimatta että asukkaat saavat puolet halvenpia siirtohintoja niin seinäjoki saa yhtiöstään vuosittain miljoonien voitot,ja kun kaapeli on kerran maahan laitettu se on lähes huolto vapaa elikkä siitä ei ole sen jälkeen kustannuksia vain pelkkää voittoa

Äänestä

ritavuoreen ei kukaan taloansa rakenna tätä miljoonien vahinkoa voisi laimentaa kun rakennetaan sinne tuulivoimapuisto,ja siitä sähköverkko joka talouteen,näkeehän jokainen kerran kuukauressa laskussaan kuinka siirtoyhtiöt rosvoaa asiakkaitaan,siirto maksaa puolet enenpi kuin sähkö jonka tuottamisessa syntyy kustannuksia toisin kuin siirrossa, joka tuottaa pelkkää voittoa koska kuluja ei ole,kuinka esim,sähkön perusmaksu on 3e,kuussa ja elenian jolla ei ole mitään kuluja se on 19,67e

Äänestä

kun menette äänestämään niin ottakaa elenian lasku joukkoon niin osaatte valita ehrokkaanne kun muistatte ketkä alotti lapuan alasajon,eiköhän suurin syyllinen ole kokkeli ja niitten kätyrit kepusta,sama paskasakki jätti nytkin vanhukset ilman rahaa ja sitämyöten heitteille ilman hoitoa,virkiälle kyllä on jakovaraa samoin bonuksiin

Äänestä

aamu tv,LINTILÄ myöntää itsekin että suomi ei saa ulkomaisia investointeja kalliin enerkian vuoksi,vaikka on purottanut uusien yritysten osalta veron minimiin,ja niinhän se on entisetkin lähtee pois,vaikka eihän sähkö ole kallista kilpailun vuoksi,vaan siirto on kallista monopoli aseman vuoksi,ja tulee lapualla pysymäänkin kun kok ja kepu pitää siitä huolen että investoinnit suuntautuu vain virkiän uusiin pallokenttiin eikä uuteen sähköverkkoon ja 13 uuteen vanhusten palvelutalo paikkaan

Äänestä

nyt olisi hyvä alottaa oman sähköverkon rakentaminen lapualle, kun kerran löytyy yli kymmenen miljoonaa irtonaista, rahaa joka aiotaan sijoittaa toiseenkin uimahalliin,rahalla saisikin jo pitkänpätkän sähkölinjaa,ja sitten jatkaa siitä kun linja alkaa tuottamaan voittoa,työvoimasta ei ainakaan ole puutetta,kun kaikki kaupungin lapiomiehet komennetaan viimeinkin töihin palkkansa eteen

Äänestä

Ilossa on tänään hyvä varoitus, ettei kannata sitten rakentaa avolinjoja, kun sitä kilpailevaa verkkoa rakennetaan. Ne kun ei kestä mitään.

"Maalahdessa Kolinantiellä paloi myös maastoa. Palo oli saanut alkunsa kaatuneesta sähkölinjasta, joka oli kaatunut linnun törmättyä siihen. Hälytys tehtiin puoli kahdeksan aikaan."

Äänestä
  • "Palo oli saanut alkunsa kaatuneesta sähkölinjasta, joka oli kaatunut linnun törmättyä siihen. " Siis HÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    "Palo oli saanut alkunsa kaatuneesta sähkölinjasta, joka oli kaatunut linnun törmättyä siihen. " Siis HÄ?

    Mitä hän? Useinhan nuo kaatuu, kun iso lintu törmää lankoihin tai paaluun.

    Äänestä

Eikö sitä sähköä tule pistorasiasta ?

Äänestä

Suomalainen lainsäädäntö kieltää kilpaoleva, rinnakkaisen sähköverkon, kuin entisessä Neuvostoliitossa.
Suomalainen on ryssän ja ihmisen välimuoto.

Äänestä

Ei kiellä se on vain luonnollinen monopoli,se voitaisiin tehrä mutta valtuustossa ei ole halua sitä tehrä,koska virkiän porukka siellä enenmistönä sitä vastustaa,syytä en tierä mutta yleensä syynä on raha.

Äänestä

Keskihinta sähkön maakapeloinnille on 55 000euroa kilometriltä,Lapualla koko työ maksaisi 15 620000euroa, ja kun linjat on jo valmiina viemäröinnin ansiosta niin yllätyksiltäkin vältyttäisiin.

Äänestä
  • Sähkönsaamiseen pitää olla paljon muutakin kuin pelkkä maan alla kulkeva johto.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sähkönsaamiseen pitää olla paljon muutakin kuin pelkkä maan alla kulkeva johto.

    Eikä mikään voivottelemalla valmistu, siirto on kumminkin se joka eniten maksaa, sähköä voi kilpailuttaa tai ottaa pörssisähköä, jossain vaiheessa kun rähinät loppuu sähkö taas halpenee,kun siirron hinta vain nousee.

    Äänestä

Ei mitään iloa olis rakentaa kaupungin alueelle omaa verkkoa kun se jokatapauksessa pitäis kytkeä valtakunnan verkkoon ja ostaa sähkö sieltä, voitte uskoa että sieltä suunnalta saattaa sit lävähtää jonniimoinen lasku myös. Paikallinen verkko vaatis myös paikallisen sähköntuotannon, mitä pitäis olla niin reilusti että siitä riittäis myydä ylimääräistä valtakunnan suuntaan.

Äänestä
  • Entäs sitten,ei Eleniallakaan ole omaa sähköntuotantoa,ainoastaan siirtoverkko ja hyvin on omistajat pärjänneet,olisiko-ollut 100-150milj jakaa osinkoja omistajillee vuosittain,eikä Seinäjoellakaan ole omaa sähköntuotantoa ja sekin pärjää mukavasti voitot on kymmenissä miljoonissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Entäs sitten,ei Eleniallakaan ole omaa sähköntuotantoa,ainoastaan siirtoverkko ja hyvin on omistajat pärjänneet,olisiko-ollut 100-150milj jakaa osinkoja omistajillee vuosittain,eikä Seinäjoellakaan ole omaa sähköntuotantoa ja sekin pärjää mukavasti voitot on kymmenissä miljoonissa.

    Väärin.
    Seinäjoen Energia tuottaa sähköä pääasiassa omissa voimalaitoksissaan Seinäjoella, hyödyntäen uusiutuvia energialähteitä kuten puupolttoaineita. (wikipedia)

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Väärin.
    Seinäjoen Energia tuottaa sähköä pääasiassa omissa voimalaitoksissaan Seinäjoella, hyödyntäen uusiutuvia energialähteitä kuten puupolttoaineita. (wikipedia)

    Entäs Elenia,missä sen omat voimalat on,ei se ainakaan minulle ole itse sähköä kaupannut ainoastaan siirron?

    Äänestä

  • Aivan, ei se oma verkko mitään pyllistä ellei ole ostanut liittymää valtakunnan verkkoon ja rakentanut liittymälinjat omaan verkkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Aivan, ei se oma verkko mitään pyllistä ellei ole ostanut liittymää valtakunnan verkkoon ja rakentanut liittymälinjat omaan verkkoon.

    No mikä ongelma,eikö Lapualla ole samaa osaamista enää kuin oli 1921 kun Lapuan sähkö ensimäisen kerran perustettiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    No mikä ongelma,eikö Lapualla ole samaa osaamista enää kuin oli 1921 kun Lapuan sähkö ensimäisen kerran perustettiin ?

    Lapualla taitaa olla pari vesivoimalaa.. Hourunkoski ja Mäkelänkoski, muttei wikipedian mukaan Elenia niitä omista, vaan ilmeisesti Koskienergia Oy omistaa nuo voimalat https://fi.wikipedia.org/wiki/Koskienergia

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Lapualla taitaa olla pari vesivoimalaa.. Hourunkoski ja Mäkelänkoski, muttei wikipedian mukaan Elenia niitä omista, vaan ilmeisesti Koskienergia Oy omistaa nuo voimalat https://fi.wikipedia.org/wiki/Koskienergia

    Onhan kaupungin oma Lapuan Energian voimala, jossa on tehoa kaksi kertaa enemmän kuin Hourus ja Mäkeläs yhteensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Onhan kaupungin oma Lapuan Energian voimala, jossa on tehoa kaksi kertaa enemmän kuin Hourus ja Mäkeläs yhteensä.

    Siinähän sitten tilaat kaukolämpöyhtiöltä sähköt mutta taitaa vaan olla nottet saa sähköä wattiakaan kas kun niistä putkista virtaa taloosi kuumaa vettä, ei sähköä.

    Äänestä

Oleko tosiaankin noin tietämätön ?
etkö tierä että sähkö ostetaan kantaverkkosta,tuskin monellakaan sähköyhtiöllä on omaa sähköntuotantoa, vain sähköverkko ei sähköntuotantoa Lapualle.

Äänestä
  • Ja sä pölvästi luulet että jos kaupungissa on oma paikallinen verkko niin välltyt siirtomaksuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ja sä pölvästi luulet että jos kaupungissa on oma paikallinen verkko niin välltyt siirtomaksuilta.

    Ei vaan reilu hintakilpailu,silloin Elenia ei voi mielivaltaisesti vetää hintoja tappiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ei vaan reilu hintakilpailu,silloin Elenia ei voi mielivaltaisesti vetää hintoja tappiin.

    Se olisi kätevää kun joka taloon tulisi kaksi sähkölinjaa niin saisi kytkimellä valita kumpaa käyttää.
    Ja kun kerran kaivetaan kaapelioja, niin samassa sinne upottaa vaikka vielä kolmannenkin kaapelin, niin olisi todellista kilpailua!

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Se olisi kätevää kun joka taloon tulisi kaksi sähkölinjaa niin saisi kytkimellä valita kumpaa käyttää.
    Ja kun kerran kaivetaan kaapelioja, niin samassa sinne upottaa vaikka vielä kolmannenkin kaapelin, niin olisi todellista kilpailua!

    Hyvä ajatus,mutta kuhan nyt siunattuun alkuun-päästäisiin,mutta tuntuu ettei ole päättäjillä haluja eikä teknisellä puolella osaamista oman sähköverkon rakentamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Hyvä ajatus,mutta kuhan nyt siunattuun alkuun-päästäisiin,mutta tuntuu ettei ole päättäjillä haluja eikä teknisellä puolella osaamista oman sähköverkon rakentamiseksi.

    Suomen kuntien sähköverkot taitaa enimmäkseen olla jo satavuotta sitten perustettuja, Jylhän sähköverkkoyhtiö kauhavalla esim. on perustettu v. 1921,
    - vai ootko kuullut että 2000-luvulla johonkin kuntaan olisi pistetty pystyyn oma verkkoyhtiö?

    Äänestä

Miks rakentaa uutta jos kerta verkko jo olemassa, ostetaaan se Elenialta pois.

Äänestä

Joopa joo, rakentaa uusi sähköverkko, oikeen oma. Sitten kuitenkin sen tarttee mennä pörssiin, ilman ei pärjää. Ja sitten kuitenkin, ei ole mitään takeita, etteikö se päädy sijoittajille, jne. Sitten ollaan taas samassa jamassa.

Äänestä

Vanha viisaus käärinliinoissa ei ole taskuja,mutta kun kunnia on mennyt niin maine jää.

Äänestä

Kyllä tämä saadaan tehtyä, jos vain tahtoa löytyy.

Äänestä

kukkuu lapua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lapualle tulisi rakentaa vapaasti kilpaileva kuluttajien ja kotitalouksien omistama sähkönjakeluverkko, jotta EU-direktiivi toteutuisi ja lapualaiset saisivat sähkönsä edullisesti omakustannushintaan. Näin ei voi jatkua, että ulkolaisessa omistuksessa ja monopoliasemassa oleva Elenia riistää lapualaisia.
Oli suuri virhe myydä Lapuan Sähkö Oy ulkomaalaiselle toimijalle. Kuka ottaa vastuun sähköyhtiömme myynnistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu