Keskusta haluaa että ihmiset menestyvät

On se kumma juttu että suomalaiset näköjään tykkää kurjuudesta! Ihmisten tulisi ymmärtää että vihervasemmistoa äänestäessä äänestät kurjuuden puolesta! Vihervasemmiston mielestä kansalaiset ovat valtiota varten eikä toisinpäin.. ns Porvaripuolueet haluaa että ihmiset menestyvät mutta vihervasemmisto haluaa että kaikilla on yhtä kurjaa, ja sen takia menestyksestä rangaistaan riistoverotuksen myötä..ns Purvaripuolueilla 123 kansanedustajan enemmistö, silti vasemmisto ja vihreät hallituksessa ?


Ihmettelen, ettei vihreät tipu näillä näytöillä nollille.

Yhtä paljon ihmettelen sdp:n suosiota. Olisi aika muutokselle, sillä ei viime aikoina ole kovin vahvasti mennyt. Tällä politiikilla taloutemme ja hyvinvointimme tulee kyntämään vain syvemmällä.

Onkohan meillä sama suunta...

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus ja pääministeripuolue ovat hyvin suosionsa säilyttäneet, SDP peräti vain vaaleista sitä kasvattanut.

      Toista oli edellisen hallituksen aikaan.

      Ihmiset perin juurin kyllästyivät Sipilän johtamaan PersKeKo-hallitukseen jonka suosio aloittaessaan oli n. 60% mutta taipaleensa lopussa suosio oli enää ( Huom! ei siis enään) 35%. Kansa oli perin juurin leipiintynyt kurjistavaan hallitukseen joka erilaisialla työelämäsopimuksilla ja kiky-sopimuksilla kurjisti työväen, opiskelijoiden, eläkeläisten ja sairaiden elämää.

      Rikkaat pääomatuloilla elävät elivät kissanpäiviä tuolloin mutta suurin osa kansasta halusi muutosta ja sai sen kun hallituspuolueet, varsinkin kepu kärsivät järisyttävän tappion kun kansa näytti voimansa ja Sipilä sai väistyä uuden koko kansaa ajattelevan hallituksen tieltä.

      Emme todellakaan halua porvarihallitusta, varsinkaan kepun johtamana sillä se on turmion tie, se nähtiin vuosina 2015-2019.

      Kansakunnan onneksi nyt koronakriisiä on johtanut humaani ja kansalaisystävällinen hallitus.

      Mikäli olisi ollut porvarihallitus meillä olisi 10000 koronaan kuollutta nykyisen 500 asemesta kun porvarihallitukselle olisi ollut tärkeämpää talouden pyörien täysillä pyöriminen viisveisaten korona-rajoituksista.

      Kansa tulee palkitsemaan SDP:n vielä mojovalla vaalivoitolla.

      • Anonyymi

        Marinin hallituksen vuodessa lisävelka 20 miljardia, varmasti tulee historia sen muistamaan.
        Vhreät venkoilee hallituksessa, eivät osaa demokratian pelisääntöjä, kun ministeri töppäilee silloin tulee uusi tilalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin hallituksen vuodessa lisävelka 20 miljardia, varmasti tulee historia sen muistamaan.
        Vhreät venkoilee hallituksessa, eivät osaa demokratian pelisääntöjä, kun ministeri töppäilee silloin tulee uusi tilalle.

        Lisävelkaa otetaan silloin kun on kriisi ja nyt on sotaan verrattava kriisi. Velanotto on erittäin järkevää ja tuolla rahalla saamme pelastettua paljon sellaista joka hyödyttää kaikkia kansalaisia.

        Tuo hirrrrrveä poru siitä, että maahan tuotiin 2 naista ja 6 lasta (suomalaisia) on täysin ylimitoitettua parkunaa ja tulee unohtumaan pian. Sama hallitus tulee jatkamaan koko vaalikauden ja todennäköisesti myös vaalien jälkeen. Miksi? No siksi koska kansa rakastaa hallitusta joka kukisti koronan ja pisti jälleen pyörät pyörimään koska oltiin varauduttu siihen järkevällä velanotolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisävelkaa otetaan silloin kun on kriisi ja nyt on sotaan verrattava kriisi. Velanotto on erittäin järkevää ja tuolla rahalla saamme pelastettua paljon sellaista joka hyödyttää kaikkia kansalaisia.

        Tuo hirrrrrveä poru siitä, että maahan tuotiin 2 naista ja 6 lasta (suomalaisia) on täysin ylimitoitettua parkunaa ja tulee unohtumaan pian. Sama hallitus tulee jatkamaan koko vaalikauden ja todennäköisesti myös vaalien jälkeen. Miksi? No siksi koska kansa rakastaa hallitusta joka kukisti koronan ja pisti jälleen pyörät pyörimään koska oltiin varauduttu siihen järkevällä velanotolla.

        Sallikaa mun nauraa! HAHHAHHAHAHAHHAHAHAAAAAA

        Haavistoa pitää oikein kunnolla grillata jotta äijä älyää lähteä hallituksesta lopullisesti AlHolin leirille asumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sallikaa mun nauraa! HAHHAHHAHAHAHHAHAHAAAAAA

        Haavistoa pitää oikein kunnolla grillata jotta äijä älyää lähteä hallituksesta lopullisesti AlHolin leirille asumaan.

        Että Pekka älyäisi lähteä, turha luulo, niin narsistinen luonne ja omiensa suojelussa, että turha kuvitella tuollaista, siihen kun vielä lisää Keskustan lapatossumaiset otteet hallituksessa, niin mitään ei tapahdu.


    • Anonyymi

      Homopolaarisella moottorilla ja sirppisolulääkkeillä ei kuvittelisi juuri yhteistä olevan.

    • Anonyymi

      Keskusta haluaa vaan että Keskustan virkamiehet menestyy. Muista viis. Tämän vuoksi niin moni on jo jättänyt Keskustan ja siirtynyt Persuihin, eivätkä takaisin tule

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4590
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3185
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2789
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2787
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1961
    Aihe