26.12.2009

Elämäni käännekohta tapahtui 26.12.2009, kun ystäväni R. tuli ovesta. Olin itse käymässä ulkona, kun kuulin eteisestä ryskettä, ja naureskelin, että "joo-o, on miehellä kiire ;)" istuskelin rauhassa hetken ja luin novellia, jonka oli kirjoittanut Danny, toinen ystäväni. Teksti oli käsinkirjoitettua, ja paperi vaaleanvihreää, tahrojen peitossa, ja kirjoitettu pieneen kirjaan.

R. tuli luokseni, nosti minut ilmaan tuolilla, jolla istuin, ja pussasi ystävyyden merkiksi. "Hömötiainen," minä sanoin. Ja hän kertoi nähneensä harjulla pyrstötiaisen. Hän sanoi, että Pahis-Jari on tulossa harjulle tänään.

Lähdin kävelemään seitsemän kilsaa harjulle ihan huvikseen kyydistä kieltäytyen, ja röntsäsin pitkin pusikoita kellarikuusikkoon, jossa on vuosia majaillut kettu. Eräs metsäläinen asusti siinä kuusikossa about 15 vuotta, ja lähti sinä vuonna käymään kaupungissa, kun oli 2008, kun hän tykkää ratsastaa hevosilla.

Kuusikko oli kostea talvellakin, kuten aina ennen, ja kiipesin sen läpi ylös koivikkoon. Ketutti, etten nähnyt suppilovahveroita, ja Pahis-Jarin musta mökki törötti kaukaisuudessa. Kävin katsomassa sen luota, oliko mustavahakkaita jäljellä; ei juuri, oravanpuremia vain. Mökki oli hiljainen, ei noussut kuin savua vähäisesti piipusta. Itse pöhköilin laukkuni kanssa, syöden jotain marjojentapaista, hermostuksissani puhalsin nyrkkeihini sepelkyyhkykutsun.

Pahis perhana kuuli sen. Hän juoksi luokseni kuitenkin vasta vartin päästä, kun olin päässyt kuusikkoon häpeilemään takaisin. Jurotin puunrungolla, joka - romahti. "Prrrse," minä tuhahdin. Kaivoin omat savut taskusta, ja sytytin violetilla liekillä.

Joku lintu sanoi: "kuuiiii!", ja havahduin.

En pelästyksestä, vaan että väsytti, ja kuin olisin nukahtanut, kaaduin maahan vähän matkan päässä, ryyppäsin hetken viskiä, ja rentouduin. Sillä lähellä ei ole juuri asutusta, ei kaupunkeja; ja kylä on hitonmoisen matkan päässä, uskalsin vain sanoa itselleni:

Voi tuota maailmaa.

Jari perhana :D en ollut nähnyt miestä vähään aikaan. Viikkoja en ollut laskenut, mutta jostain syystä kuulin metsään, että herra R. sadatteli puhelimessa jonkun kanssa. Hän huusi mulle: "Petteri ja Maski-Mika on puhelimessa. Joo hei, Petteri ja Mika, me ei olla kotona."

Vajosin mietteisiin. Suljin silmät. Makoilin vaan maassa selälläni, ja kasvoilleni satoi kivasti vettä.

Kunnes jotain ihmeellistä tapahtui.

Mustat hiukset kutittelivat kasvojani. Ei ollu omat! :)
"No hei<3..:)", hän sanoi!

Apua. Oli tuossa äijässä katsomista. Jari oli hiippaillut metsän poikki ihan vaan, päälleni :D, heh :)
"Koskas viimeksi me tällaisia puuhattiin? ;) mä kysyin..
"Joskus melkein, kun taidettiin vaan vuosikausia "vain" nukkua toistemme sylissä ;)"
"Ei suatana. Aiotko sä rakastaa mua vähän rajumminkin vai? :D"
"Aionpa, aion ;)"

Ei hemmetti - se oli menoa. Tottahan minä hänen huumaavan tuoksunsa tunnistin, vaikka hän näytti naamansa perusteella ihan siltä, että olisi just örissyt lavalla possessed by Satan tai jotain vastaavaa, vaikkei bändiin kuulukaan...

Siis äijä otti mut metsässä. Huh, kun ihanaa.

Miksi tämä oli käännekohta?

Kerron. Muistin, että olin yläasteella piirtänyt tästä tilanteesta kuvan, vaikken vielä tuntenut Jaria silloin. Ja nyt muistin kuvan. Joku oli kuulemma lähettänyt sen hänelle. Tutustuimme "textaillen", joskus 10 vuotta sitten.

En jaksa selittää mitään unelmien toteutumisesta,
Mutta tämä käännekohta osoitti, että näkymättömyys tulee näkyväksi - unelma ihmeellisesti todeksi, juuri silloin kun on toivonut unohtavansa, että unelmat ovat yhä olemassa, ja joku muistaa ne. Sataa ihan maan prrrkeleesti, taivaalta, hänestä, minusta, sammaleinen maa uppoaa kullanvaaleaan hohteeseen, ja hän huutaa kanssani, että "...we're so possessed..."

Mutta miten se laulu tehtiin? Uumoilen, että mustavalkoinen kissa örisee ja korppi päyskyttää rumpuja siivillään ja varpaillaan. Maabasso soittaa kitarat, ja Hauhon Grace ilmestyy Taivaan Isänä jotenkin sen nauhoittamaan. Risti väärinpäin menee vinoon poikkipuolastaan, ja hauholainen huutaa, "perhana soikoon. Mitä tuota korjaamaan, sanoo Lilith myös. :)", ja Grace maalaa vesiväreilläni kuvan siitä.

Kuvani on maalattu. Jari, palautit itsetuntoni. Mun nimi on Craftian, Amoadan Craftian. :)

Forever Love, friends forever, forest forever, lust forever.
Sormeni kääntyvät pirunnyrkkiin, ja niiden välissä on jotain, mikä siihen juuri mahtuu. "Pink, long, beautiful," sanon silloin, kun olen Samantha keltaisissa ja valkoisissa lempivaatteissani. Tosin hampaissani ei ole ruusu, vaan korallinvärinen helmi. Olen ihana hepsankeikka Dioreissani, kasvoni saavat vihdoin hengittää vapaasti ilman meikin häivääkään. Ei tarvitse olla musta goottityttö, jotta miehet tykkäävät. Mitä yhteyttä tällä on outouksiin nimeltä August Dereleth ja H.P.Lovecraft? -to craft Love, and to Keep a mystery, that is August Moon, where are You? Sillä; elokuun Kuu voi olla jotain, mitä minä olen. Kuuma, lämmin ihminen, todellinen Hottistytsy.
story retold by Amoadan&Danny..