Pekka yritti kaiken muun kivan lisäksi harhauttaa väittämällä että presidentti-instiituutio on ollut koko ajan kaikesta täysin tietoinen mikä oli väärä todistus ja sale puuttuikin tuohon välittömästi
"Ulkoministeri Haavisto kertoi jo maanantaina 2.12.2019 tiedotustilaisuudessaan, että valtioneuvostoa on informoitu määrävälein al-Holin tilanteesta ja että myös presidenttiä on pyydettäessä informoitu.
Tähän Haaviston ilmoitukseen presidentti Niinistö älähti.
Haavisto antoi kuvan sanavalinnoillaan, että hänen toimillaan olisi ollut presidentin tuki ja hyväksyntä, mitä ei ole ennalta ollut. Siis, että presidentti Niinistö olisi ennalta hyväksynyt Haaviston toimet ulkoministeriössä al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi.
Haavisto käytti presidenttiä hyväkseen asian viestinnässä julkisuuteen. Haavisto yritti ratsastaa presidentti Niinistöllä.
” Presidentti Niinistö: Tästä ilmaisusta haluan eroon” (IS 5.12.2019).
Niinistön mukaan pitäisi tehdä ero siihen, mistä asioista presidentti on kuullut etukäteen ja mistä asioista jälkikäteen. Asia nousi jälleen esiin heti ulkoministeri Haaviston toimiin liittyneessä keskustelussa.
”Olen usean kerran virkaurani aikana törmännyt ilmaisuun ’presidenttikin on tästä tietoinen’. Tästä eteenpäin haluan esittää toivomuksen, että ilmaisija, joka näin lausuu, täsmentää, että onko presidentti tietoinen etu- vai jälkikäteen. Tässä on nimittäin pieni ero. Ilmaisusta tulee helposti kuva, että presidenttikin on osallinen johonkin toimenpiteeseen. Olisi siksi kohteliasta kertoa onko tieto kerrottu presidentille etu- vai jälkikäteen.” Niinistö totesi Ilta-Sanomissa."
puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/ulkoministeri-haaviston-salaiseksi-leimaama-al-hol-asiakirja-on-julkaistava/
P.Haavisto yritti harhauttaa presidentti-instituutiolla
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Haavistogate.
Oikeuskansleri velvoitti, Tuomas pöysti, en velvoittanut.
En painostanut konsulipäälikköä, Pasi Tuominen kyllä painosti.
Kerroin presidentille, Sauli Niinistö,ei kertonut.
Rikkoi hallintolakia, Pekka Haavisto,en rikkonut.
Rikkoi ulkoasiainhallintolakia, Pekka Haavisto,en rikkonut.- Anonyymi
Kuinka montaa asiaa voi vielä tehdä väärin ennen kuin tulee lähtö ministeripaikasta? Vai onko tietyn puolueen edustaja kaiken laillisuuden ylä- ja ulkopuolella?
- Anonyymi
Meillä on Suomen historian huonoin ulkoministeri , koko kansa saa kärsiä siitä. , rikolliset eivät.
- Anonyymi
Pekalla on kaksinkertainen suojakuori. Suuntautunut ja Vihreä. Kyseessä on positiivisen diskriminaation oikeudellinen tulkinta.
- Anonyymi
Mitä enemmän asiaan perehtyy alkaa Tuomisen lausunnot ja toiminnat kuullostamaan oudoilta. Hesarin Teittisen pitkä syväluotaava kirjoitus parinpäivän takaa tuo virkamiehestä ei niin mairittelevia asioita.
- Anonyymi
Pekka on hallituksen epäsuosituin ministeri.
Istuu vain paikallaan ja haaveilee presidentin virasta!
Siihen on aivan eri ehdokasasetelma kuin viimeksi. Eli puolueiden ykköspyssyt pannaan laulamaan. Pitääkö vihreät kiinni Pekasta?
Muuan erittäin suosittu Ville palloilee nykyään Brysselissä... - Anonyymi
Arvoisat vihreät, haluatte kaikinkeinoin syyllistää Tuomista, mutta ette näytä ymmärtävän ettei Tuomista ole edes epäilty lainrikkomisesta. Ette näytä ymmärtävän että mikäli virkamies syyllistyy virkavirheeseen, syytekynnystä ei käsitellä perustuslakivaliokunnassa. Virkamiehiltä vaaditaan lakien noudattamista, toisin kuin ministereiltä.
Suomen kannalta on valitettavaa että ulkoministerinä toimii lainrikkoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729