Aihe

Uusi sopimus ja suomalaiset

Anonyymi

Kaupan esteetön jatkuminen on hyvä asia myös suomalaisyhtiöille.

Suomelle on ollut erityisen tärkeää myös se, että lentoyhteydet jatkuvat saumattomasti EU-eron jälkeen. Kauttakulkuoikeus Britannian kentille on ollut merkittävä etu esimerkiksi lentoyhtiö Finnairille.

Britanniassa asuvan yli kolmen miljoonan EU-kansalaisen – ja samalla myös noin 20 000 suomalaisen – asemasta sovittiin jo erosopimuksessa, joka tuli voimaan tammikuun lopulla. Samalla taattiin Suomessa ja muissa EU-maissa jo asuvien brittien asema.

Koska Britannia jättää EU:n sisämarkkinat, lakkaa suomalaistenkin oikeus muuttaa vapaasti Britanniaan. Ensi vuoden alusta lukien Britannian uusi maahanmuuttolaki edellyttää EU-maidenkin tulijoilta tarpeeksi suuria tuloja tai esimerkiksi tohtorintutkintoa.

Uusi sopimus turvaa ainakin osittaisen pääsyn terveydenhuoltoon ja muihin sosiaalietuihin niille EU-kansalaisille, jotka muuttavat Britanniaan vuonna 2021 tai sen jälkeen. Sama koskee vastavuoroisesti EU:maahan muuttavaa brittiä.

Turistina Britanniaan saa matkustaa jatkossakin vapaasti. Oleskella saa kerralla puolen vuoden ajan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauppasopimus avaa briteille ovet EU:iin vain osittain.
      Sisämarkkinat pysyvät kiinni, vaikka tullit jäävätkin pois.
      Samoin palvelut on selvästi rajoitettu pois sopimuksesta.

      Johnsonin riemu on ymmärrettävä, joskin osin aiheeton.
      Britannialla oli jäsenmaana samat edut kuin muillakin.Nyt ne ovat pois,tosin myös jäsenmaksut.

      • Anonyymi

        Britannia välttänee vapaakauppasopimuksen avulla kaikkein pahimman talouskaaoksen.

        Ongelmia riittää silti,kuten rekkaliikenteen pysähtyminen todistaa.

        Itselleenhän britit vahingon tekivät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      432
      5037
    2. Talouselämä-julkaisu tykittää kovaa tekstiä Usan taloudesta

      "Joe Biden nousee velkaantuvan valejättiläisen johtoon – Yhdysvaltain budjettivajeet repeävät ja velkavuori kasvaa" https://www.talouselama.fi/uutis
      Maailman menoa
      129
      2087