Narrin laulut

Entisaikoina kuninkaiden hoveissa oli virka narrillekin.
Sellaiseksi joku syntyi tai niitä tehtiin.
Se tapahtui niin että lapsen päätä pidettiin kylmässä, se lähes palellutettiin.
Seurauksena outo aivojen toiminta ja ruumiillinenkin rujous.
Ja eloonjääneiden käytös oli sitten täysin poikkeavaa ja puheet sen myötä, eli outoa hupia joillekin.
Mutta siitä voi jäädä pelko pään paleltumisesta ja siitä johtui että narrilla mieluisin päähine oli karvalakki. Minkä suurempi, sen turvallisempi olo pikku narrilla.
1872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyl koko hallitus on nykyinen narreja, mitä eu-saksa ja maahan tunkeutujat pyöritävät

Äänestä

Valetta. Kuninkaiden aikaan ei persuja ollut!! Nykyään kyllä ovat narreina EK-saleissa.

Äänestä

Onko lakki iso vai pää pieni, kas sepäs tässä dilemma.

Äänestä

Narrin tunnistaa paitsi karvareuhkasta, myös hoitamattomasta pitkästä parrasta ja jatkuvasta tyhjän nauramisesta.

Äänestä
  • Ok, räkänokastakinmies, mut ei hekottajasta.

    Äänestä

Narrin mielestä sen jutut on niin hauskoja että se nauraa niille itse.
Muut nauraa sille, vaikka hupsulle ei pitäisi nauraa.
Ei vaikka se sitä huomionkipeänä haluaakin.

Äänestä
  • tuli aloitukseta mieleen parin vartin perskeikkaa naurua

    Äänestä

Onko Nurmeksessa ollut 60-luvulla kovia pakkasia?

Äänestä

Huomautan. Satuvertaus.

Mamukriitikko on kuin se rehellinen lapsi, joka julisti keisarin olevan ilman vaatteita!

Muu eliitti ja kansa teeskentelivät näkevän vaatteet keisarin päällä.

Kiihkomamuttajat ovat se huijariräätäli.

Äänestä
  • Juu, hokevat velkaaottaessaan kiihkoissaan että "me tienataan tällä".... ja muut tietää että perikato odottaa🤦‍♀️

    Äänestä

VW ja jääkansi

Äänestä

hahahhahahhahahahperskeikkaa kolme varttia

Äänestä

kebabbia

Äänestä

purraan lujaa

Äänestä

hih

Äänestä

hih

Äänestä

maahanmuutto suomi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Entisaikoina kuninkaiden hoveissa oli virka narrillekin.
Sellaiseksi joku syntyi tai niitä tehtiin.
Se tapahtui niin että lapsen päätä pidettiin kylmässä, se lähes palellutettiin.
Seurauksena outo aivojen toiminta ja ruumiillinenkin rujous.
Ja eloonjääneiden käytös oli sitten täysin poikkeavaa ja puheet sen myötä, eli outoa hupia joillekin.
Mutta siitä voi jäädä pelko pään paleltumisesta ja siitä johtui että narrilla mieluisin päähine oli karvalakki. Minkä suurempi, sen turvallisempi olo pikku narrilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu