Aihe

Jos kirkon avioliittokäsitys ei kelpaa, perustakaa oma kirkkonne ja vihkikää ketä lystäätte

Anonyymi

Evl.kirkon pelastaa vain liberaalien irtautuminen omaksi kirkokseen, saavat sitten tehdä siitä mieleisensä ja vihkiä ketä lystäävät.

Ruotsissakin kirkon jäsenmäärä romahti kun alkoi vihkiä homoja se on jo reilusti alle 50%.

Lopettakaa kirkon repiminen libaraalit ja perustakaa oma mieleisenne kirkko niin näette miten oppianne kannatetaan

193

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomeen valtion kustantamalla yksityishenkilön noudettu Isis Sanna naitti 13-vuotiaan tyttärensä 5-kymppisille Isis-soturille.
      Onko hän sinusta kelpo henkilö äidiksi ja Suomen kansalaiseksi?

      • Anonyymi

        Suomen kansalaisuus ei perustu maineeseen. Suomalaisuus ei ole yhtä kuin hyveellisyys. Isis-Sanna on syntyjään etninen suomalainen, ja saanut kansalaisuuden siten. Vaikka olisi minkälainen ihmishirviö, niin kansalaisuutta ei oteta pois. Mutta en pidä häntä kelpona äitinä, kun ei ymmärrä, ettei 13-vuotias ole kypsä naimisiin, eikä lapsia pitäisi viedä sota-alueelle. Pihallahan tuo eukko oli jos luuli, että Syyriassa on rauhallista ja turvallista idyllistä elämänmenoa. Fanaatikko mikä fanaatikko.

    • Anonyymi

      Suomessa on jo toimiva kirkko, jonka papeilla on vihkimisoikeus. Suomen lakien mukaan vihkimisoikeuden saaneet voivat vihkiä myös mies- ja naispareja. Asia on selvä ja niin hyvä. Te jotka ette tähän tyydy, teidän pitää erota ja perustaa oma kirkkonne, jos kerran olette niin yksinkertaisia.

      • Anonyymi

        Samaa sukupuolta olevien vihkiminen on vastoin kirkon ja Raamatun vaataista joten hintikat voivat mennä maistraattiin.

      • Anonyymi

        Itse olet yksinkertainen, kun et ymmärrä, että Suomessa on uskonnonvapaus ja kirkko on uskonnollinen yhdyskunta, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen liitto. Perusteena tähän on Raamatun sana, Raamatun, joka on koko kirkon olemassaolon perusta. Kyse ei ole ihmisten omista mielipiteistä ja toiveista, vaan ylemmän määräyksestä.
        Jumalan tahdon vastaisesti toimiminen tässä on epäjumalanpalvontaa. Siinä oikea Jumala tahtoineen laitetaan syrjään ja otetaan tilalle ”minun jumalani”, jolta odotetaan siunausta.

        Muut voivat hyvin mennä naimisiin maistraatissa, eikä missään uskonnollisessa yhteisössä, jonka oppiin eivät usko eivätkä halua sitä kunnioittaa.
        Niskuroivat sateenkaaripapit rikkovat virkavalaansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samaa sukupuolta olevien vihkiminen on vastoin kirkon ja Raamatun vaataista joten hintikat voivat mennä maistraattiin.

        Raamatussa ei vihitä ketään, eikä ole ohjetta vihkimiseen.

        Jumala antaa kyllä ohjeen niille, jotka ottavat toisenkin vaimon.

        Raamattu ei tunne edes saunaa, joka on meidän elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet yksinkertainen, kun et ymmärrä, että Suomessa on uskonnonvapaus ja kirkko on uskonnollinen yhdyskunta, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen liitto. Perusteena tähän on Raamatun sana, Raamatun, joka on koko kirkon olemassaolon perusta. Kyse ei ole ihmisten omista mielipiteistä ja toiveista, vaan ylemmän määräyksestä.
        Jumalan tahdon vastaisesti toimiminen tässä on epäjumalanpalvontaa. Siinä oikea Jumala tahtoineen laitetaan syrjään ja otetaan tilalle ”minun jumalani”, jolta odotetaan siunausta.

        Muut voivat hyvin mennä naimisiin maistraatissa, eikä missään uskonnollisessa yhteisössä, jonka oppiin eivät usko eivätkä halua sitä kunnioittaa.
        Niskuroivat sateenkaaripapit rikkovat virkavalaansa.

        Olen tasan samaa mieltä.

      • "Te jotka ette tähän tyydy, teidän pitää erota ja perustaa oma kirkkonne, jos kerran olette niin yksinkertaisia."

        Ei heidän edes tarvitse perustaa, sillä niitä on ihan valita asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa sukupuolta olevien vihkiminen on vastoin kirkon ja Raamatun vaataista joten hintikat voivat mennä maistraattiin.

        Juuri näin!

      • Anonyymi

        On kuule ajat sitten perustettu ns.kotikokoukset .Ei tässä maassa kohta enää viitsi muualla kokoontua.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Te jotka ette tähän tyydy, teidän pitää erota ja perustaa oma kirkkonne, jos kerran olette niin yksinkertaisia."

        Ei heidän edes tarvitse perustaa, sillä niitä on ihan valita asti.

        Miksei?

    • Anonyymi

      >Ruotsissakin kirkon jäsenmäärä romahti kun alkoi vihkiä homoja se on jo reilusti alle 50%.

      Haku sanoilla "svenska kyrkan statistik" ja siinähän se:

      https://www.svenskakyrkan.se/statistik

      Tasa-arvoisen avioliittolain säätäminen Ruotsissa vuonna 2009 ei ole aiheuttanut eropiikkiä kirkon tilastojen mukaan. Eikä myöskään samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen, päätös asiasta tehtiin jo samana vuonna.

      Päästätte meidät aina aivan liian helpolla pas*aa suoltaessanne, tuonkaan perättömän väitteen tarkastamisen ei mennyt edes minuuttia.

      -a-teisti-

      • Anonyymi

        Vuonna 2009 on 0.4% kasvu edelliseen vuoteen jonka jälkeen eroluvut vakioituvat taas vuosiksi. Tuo voitaneen laskea kirkkovihkimisten piikkiin. Piikki on kuitenkin pieni, Räsänenkin on saanut vaikutuksiltaan suurempia haloita aikaan.

        -a-teisti-

      • Kun uskova on se, joka eniten valehtelee.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Kun uskova on se, joka eniten valehtelee.

        Vain sinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä.

        En ole sanonut, että Ruotsin kirkon jäsenmäärä riippuu homojen kirkkohäistä.

        Valheita kuulee uskovilta.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Samat ne on kuin eilenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Saisit itse hävetä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisit itse hävetä!

        Harvemmin tunnen myötähäpeää, mutta puolestasi voisi hyvinkin hävetä.
        Parempi, toimivampi käytäntö kuitenkin, että häpeäisit itse ja tekisit parannusta käytöksestäsi.
        Kirjoittelet selkeästi palstan sääntöjen vastaisesti keskittyen toisen haukkumiseen hänen henkilökohtaisen elämän asioista, jotka eivät liity keskusteltaviin asioihin mitenkään.
        Käytöksesi ilmentää empatiakyvyttömyyttä ja sitä, ettei kaikilla ihmisillä olisi sama ihmisarvo, eivätkä kaikki ansaitse mitään kunnioitusta.
        Päivi Räsänen on syyttä tutkittavana vihapuheesta, johon itse taas selvästi syyllistyt.
        Olen laittanut ylläpidolle viestiä roskapostittelustasi tällä palstalla, mutta siitä ei taida olla juuri hyötyä. Torre voisi kai halutessaan tehdä rikosilmoituksenkin solvaamisestasi koskien Torren henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita, mikäli kokee sen häiritsevänä, kun et ymmärrä sitä muuten lopettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Itsekin olen kerran nähnyt muutamia Torren kuvia. En alkanut seuraamaan, enkä muista nimeänsäkään enää.
        Niissä ei ollut mielestäni mitään ihmeellistä. Epänormaalia käytöstä muutenkin kokea tarpeelliseksi ja oikeutetuksi alkaa haukkumaan toisen jakamaa henkilökohtaista sisältöä.
        Haukkumisen syynä on muutenkin tosiasiassa se, että Torre aiheuttaa teissä kirjoittelullaan ärsytystä, ei hänen FB:ssä jakamansa sisältö.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Kun uskova on se, joka eniten valehtelee.

        Rehellisen ihmisen ei tarvitse todistella valehtelemattomuuttaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisit itse hävetä!

        Mitä?

    • Pelastaa miltä?

    • Anonyymi

      Turhia aloituksia, ei ota "tulta" tälläkaan kertaa. Hyvästi!

    • Anonyymi

      Kohta "junakutsu" kaikuu alttarilta.

      • Anonyymi

        Kukaan ei vaan halua olla veturi...

    • Anonyymi

      Jos ei kirkon nykyaikaan päivitetty avioliittokäsitys kelpaa niin erotkaa ja perustakaa uusi kirkko, uskonyhteisö, tai liittykää olemassaolevaan vanhoilliseen sellaiseen . Kehitystä ei voi estää.
      Kirkon 'virallinen' avioliittokäsitys on vielä vähemmistön sanelemana ajastaan jäljessä, mutta käytännössä muutos on jo tapahtunut, ja tapahtuu jossain vaiheessa virallisestikin kirkolliskokouksen päättämänä.
      Luetko edelleen ensimmäistä Raamatun suomennosta? Tai jopa alkukielistä versiota? Tuskin.

      • Jos kirkko on sama kuin suomalaiset, niin homojen avioliitot kirkossa ovat kohta totta.

    • Anonyymi

      "Lopettakaa kirkon repiminen libaraalit ja perustakaa oma mieleisenne kirkko niin näette miten oppianne kannatetaan"

      Tarkasti ottaen liberaalit ovat jo eronneet kirkosta ja myös Jumalan tahdosta, kun tekevät tekoja, joita kirkko eikä Jumala hyväksy.

    • Anonyymi

      Kyllä kirkon tulee ottaa siipiensä suojaan kaikki ihmiset hyveineen ja paheineen. Kaikki me olemme samanlaisia ja tasa-arvoisia. Ketään ei pidä paheksua ja tuomita. Se on yksin Jumalan tehtävä. Kaikki vaan rakentamaan kirkkoa kaikessa ystävyydessä. Mitään erillistä kirkkoa ei tarvita; kaikkien pitää sopia sinne toisiaan kunnioittavina.

      • Anonyymi

        Pitää sellainen toiminta tuomita kirkossa, joka on Hänen sanansa vastaista, eli ei kunnioita Jumalaa, Hänen tahtoaan - Mikä ”kirkko” se muuten olisi. Olisi epäloogista, jos sillä ei olisi mitään väliä kristillisen kirkon toiminnan suhteen mitä kirkon tunnustama Jumala, kirkon ylin auktoriteetti, on asioista Sanassaan ilmoittanut.
        Ihmiset tulee taas hyväksyä mukaan erilaisine vajaavaisuuksineen, joita kaikilla on.
        Nämä asiat on osattava erottaa toisistaan.

        <<Pitää sellainen toiminta tuomita kirkossa, joka on Hänen sanansa vastaista, eli ei kunnioita Jumalaa, Hänen tahtoaan - Mikä ”kirkko” se muuten olisi.<<

        Hyvä kysymys, mutta pitää myös huomioida, että kenen Jumalan yhteydessä nyt kristinuskossa käytetään Jumala-nimeä - ja se ei ole Jeesuksen puhuma taivasten valtakunnan Isä, vaan nimenomaan se Jumala oppeineen, jota Jeesus itse vastusti, eli VT:n Jahve, tulivuoren Jumala rituaaleineen ja Jeesus uhrilahjoineen hänen omalla verellään.

        Tällainen oppi on Jeesuksen herjaamista ja hänen taivasten valtakunnan Isän, joka opissa (Augsburgin tunnustus) on nimetty Tosi Jumalaksi, joka oli uhri Jumalan (Jahven) vihan lepyttämiseksi.

        Jumala teki itsensä kautta sovinnon ihmisten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala teki itsensä kautta sovinnon ihmisten kanssa.

        Jumalan ei tarvinnut tehdä mitään sovintoa itsensä kautta, koska Jumala ei ole mitän pahaakaan tehnyt, eikä paratiisissa ollut mitään syntiinlankeemusta edes.

        Ei mene opin mukaan, edes noin, koska tosi Jumala on uhrilahja vihaisen Jumalan lepyttämiseksi, Se on kristinuskon tunnustus, jossa nimenomaan käytetään sanaa UHRI. Ja kun uhrataan, niin uhri lakkaa hyödyttämästä ihmisiä, ja tässä tapauksessa tosi Jumala oli uhri - joten ei ole mitään sovintoa mistään, mutta liitto on Jeesuksen verellä vihaisen Jumala Jahven kanssa kyllä.

        Ei siis mitään armoa synneistä, kuten Luther sanoo. Olette luonnostanne vihattavia. Ja kuten Paavali sanoo, teidän loppunne onkin tulenliekeissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala teki itsensä kautta sovinnon ihmisten kanssa.

        TAJUATKO, ETTÄ JUMALAN PARATIISISSA EI VOI OLLA SYNTIÄ EIKÄ SIELLÄ ASU SAATANA?

    • Anonyymi

      "perustakaa oma mieleisenne kirkko"
      aloittajalle
      Niin että sinä saat pitää mieleisesi kirkkon? Kun Et Mahdu syntisten kanssa saman katon alle, koska Sinä olet niin PYHÄ?? Niiiin Pyhä?

      Ja kuinka kauan jaksatte jauhaa homoista TE mielestänne pyhät tätä jatkatte vaikka muuta väitätte, saatteko te tahtonne kenties läpi tuolla loputtomalla marinalla ja sittenkö ei enää huolta homoista teillä jos olisi eri kirkko, minne se teidän huolenne homojen ijäisyys kohtaloista sillä katoaisi että simsalabimkö?

      Se on varmaan teillä niin vain että kun on poissa silmistä niin on poissa mielestä ja siitä "huolestanne" mukame josta välillä puhutte että kun muka niin huolettaa homojen kohtalo, voi voi, ettekö tajua että tuo näkyy kyllä läpi että mikä siinä oikeasti risoo, mutta ee-i kun te ette välitä siitäkään vaikka fuulaus näkyy läpi - luulis sen hieman edes nolottavan kun kaikki huomaa mikä oikeasti korpeaa.

      Kuinka semmonen muka voi huolettaa jonka huolen saa pois mielestään lakaisemalla asian maton alle eli pois omista silmistään?

    • Anonyymi

      Eiköhän sen seurakunnan/kirkon perustanut Jeesus ja eikö se perustu Jeesukseen, joten kyllä kai sen pitäisi sitten myös noudattaa Jeesuksen opetuksia ja näkemyksiä taivasten valtakunnasta, joka on meissä ja meidän ympärillämme, jota oppia hän itse opetti?

      • Anonyymi

        Liberaalit eivät edes usko Jeesuksen olevan Jumala.

      • "Eiköhän sen seurakunnan/kirkon perustanut Jeesus..."

        Eipä tainnut, tarkalleen ottaen se oli Paavali.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liberaalit eivät edes usko Jeesuksen olevan Jumala.

        Koska Jeesus ei sanonut olevansa Jumala, vaan parantaja.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Eiköhän sen seurakunnan/kirkon perustanut Jeesus..."

        Eipä tainnut, tarkalleen ottaen se oli Paavali.

        Olet tietämätön. Jeesus sanoi Pietarille, tälle kalliolle MINÄ perustan seurakuntani.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Koska Jeesus ei sanonut olevansa Jumala, vaan parantaja.

        Kyllä Jeesus Getsemanessa sanoi kiinniottajilleen MINÄ OLEN (Jumalan nimi) .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Jeesus Getsemanessa sanoi kiinniottajilleen MINÄ OLEN (Jumalan nimi) .

        Minä olen myös.

        Onko nimeni siis Jumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liberaalit eivät edes usko Jeesuksen olevan Jumala.

        No se nyt tästä vielä puuttuisi, jos hekin uskosivat tätä pölkkypäistä tarinaa, tai kuten uskovainen sanoi tästä syntiinlankeemusjutusta, kun sen karrikoin, että se on oikea aivopieru. Jos Jeesus olisi Jumala, niin tämä olisi nyt uhrilahjana todellakin kuollut. Ja tätähän te yritätte nyt toimittaa jopa ehtoollisen kera.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Eiköhän sen seurakunnan/kirkon perustanut Jeesus..."

        Eipä tainnut, tarkalleen ottaen se oli Paavali.

        Älä valehtele! Jeesus sanoi Pietarille:Tälle kalliolle m i n ä perustan seurakuntani!

    • Anonyymi

      On patavanhoillista, että avioliittoon vihkiminen kuuluu kirkolle. Avioliitto on taloudellinen yhteenliittymä, lähempänä osakeyhtiötä, jossa osakkaat lupaavat vastata yhdessä kaikesta. Vihkimisoikeus pitää ottaa pois kirkolta ja antaa muulle virastolle, esim. maistraatille, jolle muutkin rekisteröintiasiat kuuluvat.
      Missä viipyy se eduskunta ja hallitus joka säätää tämän ?
      Uskovaiset saavat olla omissa oloissaan siellä mihin kerhoon kuuluvatkin.

      • Juu.

        Eikä aviolittoon liity uskonnollisuus yleensä mitenkään.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Juu.

        Eikä aviolittoon liity uskonnollisuus yleensä mitenkään.

        Miksi sinut sitten vihittiin kirkossa naisen kanssa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinut sitten vihittiin kirkossa naisen kanssa?

        Kirkossa vihitään, aviolitto on kahden ihmisen elämää yhdessä.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Kirkossa vihitään, aviolitto on kahden ihmisen elämää yhdessä.

        Miksi halusit kirkkoon vihille jos et halunnut mitään uskonnollista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi halusit kirkkoon vihille jos et halunnut mitään uskonnollista?

        Olin uskossa vuonna 1985.

        Itse aviolitto ei ole uskonnollinen asia.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Kirkossa vihitään, aviolitto on kahden ihmisen elämää yhdessä.

        Miehen ja naisen.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Olin uskossa vuonna 1985.

        Itse aviolitto ei ole uskonnollinen asia.

        Ja silti väität, ettei kirkkohäil ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
        Elämäsi on todella tylsää kun sinulla ei ole muuta kuin täällä länkyttäminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja silti väität, ettei kirkkohäil ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
        Elämäsi on todella tylsää kun sinulla ei ole muuta kuin täällä länkyttäminen.

        Avioliitto on virallinen tapa elää yhdessä.

        Uskonnollisuus on hengellinen asia.

        Mikä tässä on sinulle liian vaikeaa?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Avioliitto on virallinen tapa elää yhdessä.

        Uskonnollisuus on hengellinen asia.

        Mikä tässä on sinulle liian vaikeaa?

        ÀvioIiitto tietenkin míéhen ja naisen vâIinen.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Avioliitto on virallinen tapa elää yhdessä.

        Uskonnollisuus on hengellinen asia.

        Mikä tässä on sinulle liian vaikeaa?

        Sinulle näyttää olevan vaikeaa kaikki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle näyttää olevan vaikeaa kaikki.

        Että minun on vaikeaa ymmärtää, että uskonnollisuus on hengellinen asia?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Kirkossa vihitään, aviolitto on kahden ihmisen elämää yhdessä.

        Eihän ole aina!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ole aina!

        Että joskus aviolitto on yhden ihmisen elämää itsensä kanssa?

    • Anonyymi

      Miksi perustaa uusi kirkko, kun tämänhetkinen käytäntö on oikein hyvä? Eli kenelläkään ei ole velvollisuutta vihkiä mutta kirkko ei näköjään jaa sanktioita vihkivillekään.

      Näin siis tällä hetkellä. Tilanne voi tietenkin jonkin hiippakunnan osalta muuttuakin jossakin vaiheessa, vaaleillahan piispat valitaan ja osa tuomiokapitulinkin jäsenistä, suoraan tai epäsuorasti.

      Yleinen kehitys on kuitenkin täysin selvä: kirkko liberalisoituu. Edelleen.

      -a-teisti-

      • Anonyymi

        Homoille ei nykyisen kirkon avioliittokäsitys näytä kelpaavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoille ei nykyisen kirkon avioliittokäsitys näytä kelpaavan.

        Kirkolla ei ole mitään omaa avioliittokäsitystä. Kirkolliskokous ei ole tehnyt mitään päätöstä asiasta. Tuomiokapitulit voivat päättää asiasta aivan mielivaltaisesti, eikä se sido muita hiippakuntia. Kirkon jäsenten suuri enemmistö pitää yhteiskunnan lakien mukaista avioliittoa oikeana.

        Piispainkokouksen suositus näyttää kuitenkin ohjaavan tuomiokapituleja, eli käytännössä se muodostaa kirkon linjan.

      • Anonyymi

        Luterilaiset kirkkokunnat ympäri maailmaa kehittelevät omia teorioitaan ja käytäntöjään ja erkaantuvat perinteisestä kristinuskosta, mutta maapallon valtakirkot, katoliset ja ortodoksit jatkavat jo noin 2000 vuotta sitten Jeesukselta saamiensa oppien mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkolla ei ole mitään omaa avioliittokäsitystä. Kirkolliskokous ei ole tehnyt mitään päätöstä asiasta. Tuomiokapitulit voivat päättää asiasta aivan mielivaltaisesti, eikä se sido muita hiippakuntia. Kirkon jäsenten suuri enemmistö pitää yhteiskunnan lakien mukaista avioliittoa oikeana.

        Kyllä se ihan selvä on. Avioliitto on yhden miehen ha yhden naisen liitto.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihan selvä on. Avioliitto on yhden miehen ha yhden naisen liitto.

        Sinulla on asia kovin epäselvää.

        Et ymmärrä mitä avioliitto tarkoittaa kahdelle ihmiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihan selvä on. Avioliitto on yhden miehen ha yhden naisen liitto.

        Juuri näin. Piste.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Sinulla on asia kovin epäselvää.

        Et ymmärrä mitä avioliitto tarkoittaa kahdelle ihmiselle.

        Kerro mitä 21-vuotinen avioliittonne tarkoitti sinulle ja Päiville.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mitä 21-vuotinen avioliittonne tarkoitti sinulle ja Päiville.

        Avioliitto tarkoitti yhdessä elämistä. Vaimolle se tarkoitti lopulta olla illat pitkät hengellisissä kokouksissa.

        Se oli avioliiton loppu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mitä sepostat? Kukaan ei taida tajuta.

        Vaimoni eli uskonnosta. Kun olen vieraillut siellä niin sama on jatkunut. Uusi mies huolehtii vieraista, niin ex vaimoni on hengellisissä kokouksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihan selvä on. Avioliitto on yhden miehen ha yhden naisen liitto.

        VT:ssa vaimojen suuri lukumäärä katsottiin Jumalan siunaamaksi asiaksi. Jeesus ei kritisoinnut tätä käytäntöä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihan selvä on. Avioliitto on yhden miehen ha yhden naisen liitto.

        Ja sekin on selvä, että Jumala antoi tarkat ohjeet niille miehille, jotka ottivat toisenkin vaimon.

        Ja että poika ei saanut maata kenenkään isänsä muiden vaimojen kanssa.

        Raamattu ei taida olla meille tarkoitettu.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Ja sekin on selvä, että Jumala antoi tarkat ohjeet niille miehille, jotka ottivat toisenkin vaimon.

        Ja että poika ei saanut maata kenenkään isänsä muiden vaimojen kanssa.

        Raamattu ei taida olla meille tarkoitettu.

        Torre, esittäisin sinulle ystävällisen pyynnön jos sopii? Jos et selvästikään kykene hahmottamaan mistä kussakin ketjussa keskustellaan, niin et viitsisi täyttää palstaa merkityksettömillä väli-spiikki-hölinöilläsi. Katsos, ei ketään kiinosta pelkkä älämölösi jossa ei ole mitään ajatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Piste.

        Juuri noin! Yhden miehen ja yhden naisen liitto on avioliitto on samanlainen liitto kuin samaa sukupuolta olevien välinen avioliittokin.

        Edelleenkään kukaan ei ole kumonnut Mooseksen ja Paavalin Kirjoituksissa seksin olleen luonnollista ja hyväksyttävää vain lisääntymistarkoituksessa myös miehen ja naisen välisessä avioliitossa.
        Nykyään uskovatkin hyväksyvät ehkäisyn avulla ilman lisääntymismieltä tapahtuvan seksuaalisen nautiskelun miehen ja naisen välillä, kyse on samasta fyysisestä ja psyykkisestä nautiskelusta samaa sukupuolta olevien välillä kuten myös avioliiton ulkopuolella...
        Tai ainahan voit Raamatun sanoin osoittaa minun olevan väärässä, voisit vaikka aloittaa Paavalin antamasta ehkäisyneuvonnasta kuuluisan lausahduksensa yhteydessä:
        -Parempi naida kuin palaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torre, esittäisin sinulle ystävällisen pyynnön jos sopii? Jos et selvästikään kykene hahmottamaan mistä kussakin ketjussa keskustellaan, niin et viitsisi täyttää palstaa merkityksettömillä väli-spiikki-hölinöilläsi. Katsos, ei ketään kiinosta pelkkä älämölösi jossa ei ole mitään ajatusta.

        Hyvä vetoomus!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä vetoomus!

        Että totuus ei kiinnosta?

        Sen olen kyllä huomannut.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Että totuus ei kiinnosta?

        Sen olen kyllä huomannut.

        Kiinnostaa, siksi sinä ET!

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Että totuus ei kiinnosta?

        Sen olen kyllä huomannut.

        Sinusta totuus on kaukana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta totuus on kaukana.

        Ja pystyt todistamaan ilkeät sanasi?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Ja pystyt todistamaan ilkeät sanasi?

        Ethän sinäkään koskaan mitään todista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostaa, siksi sinä ET!

        27.12 kello 17.51.

        Totuutta siitä mitä Raamatussa sanotaan.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        27.12 kello 17.51.

        Totuutta siitä mitä Raamatussa sanotaan.

        Höpöhöpö! Sinun totuutesi on aina asioiden vääristelyä ja valetta!

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Ja pystyt todistamaan ilkeät sanasi?

        Totuus on sinulle ”ilkeää sanaa”?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Sinun totuutesi on aina asioiden vääristelyä ja valetta!

        Etkö usko mitä Raamatussa Herra sanoo?

        Minä uskon.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Etkö usko mitä Raamatussa Herra sanoo?

        Minä uskon.

        Pötyä.

        Vääristelet ja herjaat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pötyä.

        Vääristelet ja herjaat.

        Kun sanon mitä käskyjä, ohjeita ja kieltoja Jumala on Raamatussa sanonut, niin se on sinulle vääristelyä ja herjaamista.

        Sinä olet toivoton tapaus.

        3.Moos. 18. Et saa maata kenenkään isäsi muiden vaimojen kanssa. Se on kielto. Mutta saat pitää niin monta vaimoa kuin haluat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Totuuden kertominen on sinulle itsensä munaamista.

        Todella erikoinen käsitys. Mutta totta, että Raamattu ei ole meille sopiva, joten ymmärrän, kun sinä vieroksut sitä.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Totuuden kertominen on sinulle itsensä munaamista.

        Todella erikoinen käsitys. Mutta totta, että Raamattu ei ole meille sopiva, joten ymmärrän, kun sinä vieroksut sitä.

        Sinulta en ole totuutta lukenut.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Totuuden kertominen on sinulle itsensä munaamista.

        Todella erikoinen käsitys. Mutta totta, että Raamattu ei ole meille sopiva, joten ymmärrän, kun sinä vieroksut sitä.

        Sinusta on totuus todeIIa, todella kaukana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta on totuus todeIIa, todella kaukana.

        Mitäpä sitä turhaa, kun et tiedä mikä on totta.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Mitäpä sitä turhaa, kun et tiedä mikä on totta.

        Tietysti tiedän, mutta sinä et.

    • Anonyymi

      Oikeassa olet. Jumala ei siunaa kirkkoa joka ei noudata Jumalan omaa sanaa. Ilman Jumalaa jää Jumalan palveluspaikat vain tyhjiksi seiniksi joissa ei kuule Jumalan puhdasta totuuden sanaa.
      Toinen vaihtoehto on lähteä luterilaisesta kirkosta mutta onko yhtäkään seurakuntaa jossa ei vääriä valintoja tehdä. Ihmiset erehtyy mutta Jumala ei erehdy. Jumalalla on maailmassa uskovia eri karsinoissa ja viimeisenä aikana hän puhdistaa puimatantereensa ja erottaa oikeat ja väärät. Sillä Jumala ei salli mitään väärää, hän on itse puhdas ja PYHÄ, Iankaikkinen maailman ja taivaan valtias.

    • Anonyymi

      Opetelkaa kielioppi. Edellinen kirjoitus apukoulutasoa, jos sitäkään!

    • Anonyymi

      Tämä on ainoa ratkaisu ongelmaan!

    • Anonyymi

      Kaikki vaan saman kirkon yhteyteen. Kirkko on mennyt oikeaan suuntaan. Kaikkien pitää olla ystäviä keskenään.

      • Anonyymi

        Missä Raamatussa niin sanotaan, että kaikkien pitää olla ystäviä keskenään?

      • Anonyymi

        Myös Jumalan ystävä tulee haluta olla, ihan ensisijaisesti, ja pitäytyä Hänen käskyissään; etenkin siinä mitä tulee kirkon oppiin ja käytäntöihin. Ihminen lankeaa, mutta oikeasta opista on tärkeää pitää kiinni.

        Nimenomaan oppi pitää olla muuttumaton ja kaikki tekeminen perustuu oppiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan oppi pitää olla muuttumaton ja kaikki tekeminen perustuu oppiin.

        Kuka on nämä opit antanut? Mihin lakiin perustuu?

    • Anonyymi

      homojen on lähdettävä kirkosta!

      • Sinun määräyksestä?

        Eikö muiden mielipiteitä kysytä?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Sinun määräyksestä?

        Eikö muiden mielipiteitä kysytä?

        Jos kerran eivät hyväksy kirkon oppia niin sehän on itsestään selvää, etteivät ole kirkossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kerran eivät hyväksy kirkon oppia niin sehän on itsestään selvää, etteivät ole kirkossa.

        Mitä kirkon oppia kaikkien pitää hyväksyä?

    • Anonyymi

      Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

    • Anonyymi

      Kirkon ei pidä asettaa rajoja. Sinne pitää kaikkien olla tervetulleita. Se on Jumalan huone, eikä kellään ihmisellä ole lupa estää sinne kenenkään pääsy. Siihen ei ihmisellä ole oikeutta vain Jumalalla. Jumala tuntee jokaisen ihmisen ja antaa kaikille mahdollisuuden. Jotka sen kieltävät heidän sisimmässään ei asu Jumalan henki. He ovat pöyhkeitä ja itserakkaita omassa "pyhyydessään", joka on kauhistus.

      • Ketä on estetty 😺❓

      • Anonyymi
        aitoIainen kirjoitti:

        Ketä on estetty 😺❓

        Ei ketään.

    • Anonyymi

      Tässä on edellisissä viesteissä selkeästi nimetty ryhmiä, jotka eivät heidän mielestään ole tervetulleita kirkkoon. Sellainen kirjoittelu on väärin ja epäkristillistä.

      • Anonyymi

        Vihille ovat tervetulleita vain mies ja nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihille ovat tervetulleita vain mies ja nainen.

        Niin se on luonnollista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin se on luonnollista.

        Toisten pitäminen poissa on luonnollista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Miksi solvaat ikuisesti, että kaksi miestä ei voisi olla avoliitossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Eihän ne ole edes miehiä!

    • Anonyymi

      Kirkolla ei ole oikeutta sulkea oviaan keneltäkään. Vain Jumala tietää ihmisten aivoitukset, siihen ei kukaan muu pysty.

      • Anonyymi

        Toistat tuota päivästä toiseen mutta et koskaan kerro, keneltä on suljettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistat tuota päivästä toiseen mutta et koskaan kerro, keneltä on suljettu.

        Se on yksitoikkoinen levyn soittaja, ulkopuolella muista, ei se osaa keskustella.

    • Anonyymi

      Mitään erillistä kirkkoa ei tarvita. Kaikkien on mahduttava samaan kirkkoon tasavertaisina.

      • Anonyymi

        <<Nimenomaan oppi pitää olla muuttumaton ja kaikki tekeminen perustuu oppiin.<<

        Kuka on tällaisen opin antanut? Mihin lakiin perustuu?

      • Anonyymi

        Tämä on keskustelupalsta.

      • Anonyymi

        Kirkkoon ei ole pakko kuulua !

    • Anonyymi

      Minä ehdotan, että tämä kina ratkaistaan kirkon oman näkemyksen mukaan ja Luther saa olla tuomarina, kaikki luonnostaan vihattavat ihmiset, jotka eivät ole armoa ansainneet, joutuvat pihalle. Kirkko jää niille ei vihattavilla, jotka eivät tee koko ajan vain pahaa. Tässä Lutherin referaatti Paavalin syntiopista;

      Lutheria:

      <<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHAA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!

      Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!

      Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan.

      (Luther: Sidottu ratkaisuvalta. 349, 1982.)<<

      <<Uudestisyntymätön ihminen vastustaa Jumalaa joka suhteessa; hän on KOKONAAN SYNNIN ORJA. Uudestisyntynyt sitä vastoin yhtyy sisällisen ihmisen puolesta ilolla Jumalan lakiin, mutta havaitsee jäsenissään SYNNIN LAIN, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan. SIKSI HÄN PALVELEE mielellä Jumalan lakia mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA (Room. 7:22-25). Tähän tapaan voidaan ja täytyy oikeaa käsitystä selvittää ja opettaa, perusteellisesti, selkeästi ja taiten.

      (Yksimielisyyden ohje)<<

      Mitä järkeä on pitää kirkkoa luonnostaan vihattavien ihmisen hallussa, jotka tekevät vain pahaa ja haluat palvella lihalla synninlakia? Synnittömät tilalle ja hyvää tekevät ihmiset ja vihattavat pihalle. Piste.

      • Anonyymi

        Huomioikaa kohta:

        HÄN (PAAVALI) TAHTOI MEITÄ OLEMAAN SIINÄ MIELESSÄ, ETTÄ KAIKKI SE MITÄ ME OLEMME JA TEEMME ON PELKÄN VIHAN EIKÄ MITENKÄÄN ARMOA ANSAINNUT.

        Tällaistenko hallussa te todella haluatte Jeesuksen nimissä olevan kristillisen kirkon? Kysymys on nyt pääosin papeille ja teologeille? Ja olisi tietysti mielenkiintoista saada myös vastaus.

        Minkälaiset kristilliset arvot nyt liittyvät tähän Lutherin tarkasti referoimaan Paavalin syntiopin luomaan vihattavaan ihmiseen, jonka hän hluaa tekevän kaikkea sellaista mikä on ansainnut pelkän vihan? Tämäkö on otettu nyt todelliseksi ohjenuoraksi kristillisessä, luterilaisessa kirkossa? Tällaisetko halutaan pitävän kirkon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomioikaa kohta:

        HÄN (PAAVALI) TAHTOI MEITÄ OLEMAAN SIINÄ MIELESSÄ, ETTÄ KAIKKI SE MITÄ ME OLEMME JA TEEMME ON PELKÄN VIHAN EIKÄ MITENKÄÄN ARMOA ANSAINNUT.

        Tällaistenko hallussa te todella haluatte Jeesuksen nimissä olevan kristillisen kirkon? Kysymys on nyt pääosin papeille ja teologeille? Ja olisi tietysti mielenkiintoista saada myös vastaus.

        <<HÄN (PAAVALI) TAHTOI MEITÄ OLEMAAN SIINÄ MIELESSÄ, ETTÄ KAIKKI SE MITÄ ME OLEMME JA TEEMME ON PELKÄN VIHAN EIKÄ MITENKÄÄN ARMOA ANSAINNUT.<<

        Kuka haluaa ihmisten tekevän pahaa? Saatana. Ja tämä johtuu siitä, että Jahve historiallisilta taustoiltaan on Saatana, jolle Jeesus tosi Jumalan on uhrilahja, jolloin voima on saatanalla.

        Kirkolla on nyt viimeinen hetki päättää, että aikooko se jatkossa palvoa edelleen saatanaa, vai ryhtyykö se Jeesuksen opetuksin palvomaan Jumalaa - MEIDÄN TAIVASTEN VALTAKUNNAN ISÄÄ, JOKA ON SYNTIOPIN MUKAAN UHRILAHJA JAHVELLE.

        Ja te typerykset, jotka ette ymmärrä uskonnosta ja sen oppinormistosta tai Paavalin puheista sen enempää kuin sika uudesta portista sen kun määitte vain Paavalin kielikuvan mukaisessa lammaslaumassa, kun käsketään - onhan teidän Jumalannekin teurastettu lammas Paavalin sanoin - ja vaan uskotte kun käsketään, vaikka itse saatana johtaa teitä suoraan Paavalinkin mukaan suoraan tulenliekkeihin! Teologit tietää ja heillä on nyt vastuu tässä asiassa. Kantakaa se vastuu myös.

    • Anonyymi

      Lahkolaisillahan on jo omia valmiita kirkkoja, miksi perustaa uusia. Helluntaikirkko esim. ja lahkosaarnaajien temppeleitä ympäri Suomea, hihhuloikoot niissä millä tavoin tahansa.

    • Anonyymi

      Voitko aloittaja yksilöidä mitä muita vaatimuksia asetat Kirkolle?
      Palstaa lukiessa itselleni välittyy kommenteista sellainen viesti, ettei Kirkkoon olisi asiaa muuta kuin uudestisyntyneillä jotka kertovat ymmärtävänsä Raamatun Kirjoituksia meitä tavallisia ihmisiä paremmin...
      Onneksi Kirkko ei sellaisia vaatimuksia ole asettanut ja tehnyt Kristillisyydestä niin vaikeaa, ettei tavan ihmisillä olisi sinne asiaa.
      Minusta sellaisen ihmisen joka kieltää toiselta Kirkon jäseneltä Kirkkoon Jumalanpalvelukseen pääsyn, pitäisi itse olla ovella ovimikkona valikoimassa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin.

      • Anonyymi

        Ei kukaan aseta vastimuksia kirkolle vaan siellä toimiville liberaali piispoille ja papeille, että voivat perustaa oman kirkkonsa missä vihkimät ketä haluavat ja lopettavat kirkon repimiseen väärillä opeillaan.

      • "Onneksi Kirkko ei sellaisia vaatimuksia ole asettanut ja tehnyt Kristillisyydestä niin vaikeaa, ettei tavan ihmisillä olisi sinne asiaa."

        Näin on, onneksi vielä tavalliset krisityt saavat tulla kirkkoon.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Onneksi Kirkko ei sellaisia vaatimuksia ole asettanut ja tehnyt Kristillisyydestä niin vaikeaa, ettei tavan ihmisillä olisi sinne asiaa."

        Näin on, onneksi vielä tavalliset krisityt saavat tulla kirkkoon.

        Liberaalit ja homottajat ette ole kristittyjä ollenkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan aseta vastimuksia kirkolle vaan siellä toimiville liberaali piispoille ja papeille, että voivat perustaa oman kirkkonsa missä vihkimät ketä haluavat ja lopettavat kirkon repimiseen väärillä opeillaan.

        Ihan mahdotonta varmasti oikolukea se ehdotonta totuutta julistava viesti ja korjata virheet ennen lähetä-napin painamista, eikös olekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan aseta vastimuksia kirkolle vaan siellä toimiville liberaali piispoille ja papeille, että voivat perustaa oman kirkkonsa missä vihkimät ketä haluavat ja lopettavat kirkon repimiseen väärillä opeillaan.

        Mistä on luettavissa kirkon oikeat opit, joita mielestäsi pitäisi noudattaa?

    • Anonyymi

      Kirkko sellaisena kuin se nyt on, on hyvä. Mitään erilliskirkkoa ei tarvita. Sinne pitää kaikkien mahtua ystävinä. Vanhoillisethan tässä yrittävät repiä kirkkoa. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia; ketään ei saa hyljeksiä.

      • Anonyymi

        Miksi sitten homot eivät mahdu vaan vaativat kirkkoa toimimaan Raamattua vastaa ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten homot eivät mahdu vaan vaativat kirkkoa toimimaan Raamattua vastaa ?

        Miksi heterot ovat vaatineet kirkkoa toimimaan Raamattua vastaan? Mitä raamatullista on esimerkiksi siinä, että pappi vihkii ihmisiä kirkossa avioliittoon?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten homot eivät mahdu vaan vaativat kirkkoa toimimaan Raamattua vastaa ?

        Eivät he tietenkään mitään vaadi. Riittävästi pappeja vihkii homoja ilman minkäänlaista vaatimista. Tuskin yksikään avioituva pari edes haluaa vastentahtoista vihkipappia, joka heille inhoten ilmehtisi.

    • Anonyymi

      Sanna Ukkola mm. on samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Homot mahtuvat kirkkoon yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Se on tasa-arvoisuutta ja oikeaa kristillisyyttä.

      • Anonyymi

        Kuka on väittänyt, etteivät mahtuisi kirkkoon?
        Se ei vaadi sitä, että kirkon oppia, joka perustuu Raamattuun, Jumalan sanaan, pitäisi muuttaa tai sitä ei tarvitsisi kunnioittaa.

      • Kyllä, eikä ole mitään kristillistä perustetta heitä syrjiä.

    • Anonyymi

      >>Jos kirkon avioliittokäsitys ei kelpaa, perustakaa oma kirkkonne ja vihkikää ketä lystäätte<<

      Mahdotonta. Avioliittolaki sanelee, että vihkiä voidaan vain esteettömiä pareja.

      • Eikä Raamatussa sanota keitä saa vihkiä kirkossa aviolittoon.

    • Anonyymi

      Suomen lakien mukaan kirkoissa saadaan vihkiä myös sateenkaaripareja.

    • Anonyymi

      Homokultti haluaa rikkoa ja kiusata.Homoilla
      ei ole tarkoitus toimia lakien ja järjestyssääntöjen mukaan,näkeehän sen
      Vihreästä rikollisuudesta.Äänestystilanteissa
      ammutaan laasertykillä ja voisinpa sanoa
      että puolet eduskunnan naisista äänesti
      homoja pissanliraus housuissa.

      • Olet mikä pelle?

        Et osaa olla asiallinen? Et millään?

      • Anonyymi

        <<Homokultti haluaa rikkoa ja kiusata.Homoilla
        ei ole tarkoitus toimia lakien ja järjestyssääntöjen mukaan,näkeehän sen
        Vihreästä rikollisuudesta.<<

        Vähän kuulostaa tosiaan kuin Jeesukselta ja homohan se Jeesuskin oli - rikkoi kaikkea mahdollista, taisi jopa parantaa sapattina? - Puhumattakaan temppelissä riehumisesta ja jumala-jahven vastustamisesta, eikä kiinnostanut pätkääkään juutalaisten rituaalitkaan - kun opetuslapset kysyivät, että onko tosiaan ympärileikkaus välttämätöntä, niin Jeesus vastasi, että jos se olisi välttämätöntä niin lapset syntyisivät valmiiksi ympärileikattuina. Tiedä sitä, että miten iso herja tämäkin on silloin ollut. No tiedämme miten siinä kävi - Paavalista tuli Jeesuksen pahin vihollinen. Mitä kaikkea se Jeesus Raamatussa oikein fariseuksista sanookaa. Sellaiseta viharikoslistasta joutuisi tänä päivänäkin ilman muuta vankilaan. Pitääkin katsoa.

        Totta, tärkeää - nyt pitää uskovaisten pitää huoli, että pelkkä homojen vastustaminen ei todellakaan riitä, heidän pitää itsekin noudattaa sääntöjä.

        Matt. 9:11 Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"

        - Ei siis saa syödä publikaanien kanssa, eikä myöskään syntisten.

        9:14 Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Me ja fariseukset paastoamme paljon; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"

        - Uskovaisten kuuluu paastota paljon.

        12:2 Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina."

        - Jossakin on lista kaikesta siitä mitä ei saa tehdä sapattina. Sitä pitää noudattaa.

        Mark. 7:3 Sillä eivät fariseukset eivätkä ketkään juutalaiset syö, ennenkuin ovat tarkoin pesseet kätensä, noudattaen vanhinten perinnäissääntöä,

        - Ennen syöntiä on tarkoin pestävä kätensä.

        7:5 Niin fariseukset ja kirjanoppineet kysyivät häneltä: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissäännön mukaan...

        - Pitää noudattaa vanhinten perinnäissääntöjä.

        6:7 Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän sapattina.

        - Uskovaisten pitää muistaa, että sapattina parantaminen on kiellettyä.

        Tässä nyt nämä pikahaulla tulleet ohjeet.

        Ai niin, minun pitikin tehdä se Jeesusta koskenut viharikoslista, eikä ohjelistaa uskovaisille. No seuraavaksi se sitten.

        Nykyuskova Suomessa etsii asiaa, josta saisi Jeesuksen pilkattavaksi. Nuo esimerkit sopivat kuvaan.

        Ja sitten kun on vietetty sapatti, niin se päättyy havdalaan, jossa siunataan viini, tuosuvat yritit (mauste tai öljy), tuli ja kiitetään Jumalaa mm. siitä, että se erottaa Israelin muista kansoista.

        Mitenkähän tämä havdala on aikaisemmin mennyt, kun Israelin valtio syntyi vasta vuonna 1948? Miten ennen sitä - Israel isolla kirjaimmella - erotettiin muista kansoista, kun ei koko Israelia ollut ja Raamatussakin se on vain yhden miehen nimi, jossaoli poikia ja nämä pojat sitten olivat niitä israelilaisia. Tietysti juutalaiset ovat aikaisemmin asuneet getoissa, eli he varmasti sitten vain muuten halusivat eristäytyät muista ihmisistä ilmeisesti. Kysehän on jostakin perinnäissäännöstä tässäkin. Tiedoksi uskovaisille.

        Vähän kyllä hämää tämä viikottainen pyhä siunas- ja kiitosriitti, koska Israelin wikilinkissä sanotaan, että Euroopan Unioni puoliksi Yhdysvaltain kanssa rahoittaa Israelin valtion. Eikö tuossa kiitosrukouksessa voisi olla kiitos myös tästä Jumalalle, eikä ainoastaan siitä, ettei tarvitse muunmaalaisia katsella, jos muiden rahat kuitenkin kelpaa? Harva suomalainen varmaan tästäkään tietää.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Nykyuskova Suomessa etsii asiaa, josta saisi Jeesuksen pilkattavaksi. Nuo esimerkit sopivat kuvaan.

        En näe muutosta siellä.

        Kaikki konstit jo käytetty.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Nykyuskova Suomessa etsii asiaa, josta saisi Jeesuksen pilkattavaksi. Nuo esimerkit sopivat kuvaan.

        Kyllä, olet kerrankin oikeassa! Kristinusko on Jeesuksen pilkkaamista Jahve-Jumalalla ja Mooseksen lailla Paavalin toimesta ja Paavalin oppia seuraten, joten nämä nilviäiset saisi sulkea jonnekin leirille opettelemaan muitakin juutalaisten perimmäissääntöjä ja niiden noudattamista omaan gettoonsa omahyväisyyksineen , että saavat tulla eristetyksi muista ihmisistä, josta juutalaisetkin Jumalaa kiittävät kerran viikossa!

        Olin kerrankin oikeassa!

        Ja se on virallinen lausunto? Ja sille minä nyt nauran.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Olin kerrankin oikeassa!

        Ja se on virallinen lausunto? Ja sille minä nyt nauran.

        Mitä nauramista siinä oli, jos olit oikeassa - en nyt kyllä ymmärrä yhtään. Todella, kristinusko kaikkine näine juttuineen on todella Jeesuksen pilkkaamista.

    • Anonyymi

      Sukupuoli täytyisi olla aina katsottavissa,koska tulevaisuutemme on
      perustuttava avoimeen rehellisyyteen.
      Turhaa on terveystietoja salata,koska
      kyllä kaikilla Suomalaisilla pitää olla oikeus
      tietää kuinka henkilö on elänyt.Myös Poliisin
      tiedot täytyisi olla julkisia.Salaamalla tiedostot suojellaan rikollista tulevaisuutta.

      • Anonyymi

        Niin, ehdottomasti täytyy tehdä homorekisteri - ellei sitä muka ole jo tehty - ja julistaa heidät aidoiksi Jeesuksen seuraajiksi 'sukupuolensa' mukaan ja antaa heille heidän ehdoton valtansa määrätä muista (viittaus ilmestyskirjaan)!

    • Anonyymi

      Homoseksualistit ovat Suomen lakien mukaan suijeluksessa. Joka tätä lakia rikkoo tai solvaa homoja julkisesti, tekee rikoksen. Siinä pitää olla tarkkana, ettei saa syytettä.

      • Anonyymi

        No niin, hyvä! Niin pitääkin olla. Just edelle tästä sanoin, että mikä Raamatun mukaan on oikea järjestys Jeesuksen seuraajille - ei Paavalin seuraajille, Paavalin seuraajat siirtyvät omahyväisyyksineen omaan gettoonsa.

        Ei maailmassa ole nyt varaa jakaa uskontoja kovin moniin leireihin. Uskovaiset, jotka palvovat VT:n Jahvea kuten juutalaiset, menevät niihin jengeihin, ja kristinusko jää Jeesuksen seuraajille Jeesuksen opetuksen mukaan. Jeesus vastusti Jahvea - tämä jako on päivänselvä, ja pulinat pois.

        Ja nämä juutalaisuutta ja Jahven kulttia palvovathan on helppoa täälläkin erottaa, kun he puhuvat Israelilaisista - tarkoittaen juutalaisuutta ja Jahvea, israelilaisiahan ei ole kuin uuden valtion kansalaisina, ja he voivat uskonnoltaan olla jotakin muutakin - Jumalan omaisuuskansana. Ja se oli just sitä mitä Jeesus vastusti ja joutui jumalanpilkasta kuolemaan juutalaisten mukaan. Tämä löytyy mm. Lutherin kirjasta Juutalaiset ja heidän valheensa.

        Oletko lukenut kaikki muut kymmenet Lutherin kirjat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko lukenut kaikki muut kymmenet Lutherin kirjat?

        En ole edes tota mainitsemaani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole edes tota mainitsemaani.

        Heh, kiva kun joku päivystää, kun en itse ole ehtinyt paikalle. Juu olen sen lukenut, sehän on nettikirjana helposti löydettävissä kenelle vaan. Tuonkin kohdan voisi sieltä etsiä ja laittaa esille, mutta mitä sillä olisi merkitystä - manipuloidut päät ovat ikuisesti manipuloidut, eikä niihin mikään tieto vaikuta. Ja jos järkikään ei sano, että ei todellisuudessa tosi Jumala ja oikea uskonto kuulu millään tavalla ihmisen sukupuolielimiin tai jalkoväliin, niin ei sillekään sitten mitään voi kuin tehdä jonkinlainen psykologinen tutkimus, että mikä ihme näiden ihmisten päässä on vinksahtanut. Mutta vaatia sitä nyt uskonnon yleiseksi normiksi on jo huippua.

    • Anonyymi

      Valtakunnansyyttäjällä onkin jo yksi jäsen kiikarissa. Olisiko jo valtakunnansyyttäjän aika päättää loppunsa?

      • Räsäsen jutun ”tutkintaa” pitkitetään tahallaan. Mitä ihme siinä muuten kestää?

      • Anonyymi
        aitoIainen kirjoitti:

        Räsäsen jutun ”tutkintaa” pitkitetään tahallaan. Mitä ihme siinä muuten kestää?

        Tälllainen asian tarkka vääntely ja kääntely sekä syyt ja seuraukset ja niiden kartoittamiset ja mittava vuosien kestävän näytöksen etukäteisjärjestäminen satoine todistajineen, kun tutkitaan kristinuskon historia puuhun kirotulla Jumalalla (Paavalin sanat Gal.3:13). Ja tietysti uusien uskontopalikoiden paikoilleen asettaminen vastaamaan Jeesuksen opetuksia ja sanoja sekä suhdetta tieteeseen.

        Mites kauan Ulvilan tapauksen käsittely kesti? Kolmisen vuotta? Ja siihen sanottiin liittyneen saatananpalvonta, niin ei kai itse saatananpalvonna käsittelyyn voi mennä ainakaan yhtään lyhyempää aikaa, joten varautukaahan kestämään kaikki nekin tulevat koronavuodet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Samana päivänä, kun on julkaistu tuo uutinen Vatikaanista aloitettiin Ulvilan tapauksen oikeudenkäynnin valmisteluistunto. Tuossa vaiheessa oli jo mittava esitutkinta-aineisto jaettu kaiken kansan tarkasteltavaksi, jonka perusteella sitten tuo oikeudenkäyntinäytös vuosien ajan käytiin. Kyllä tuonkin näytöksen valmisteluun on silloin tarvittu aivan järjetön määrä aikaa ja resursseja.

      • Anonyymi
        aitoIainen kirjoitti:

        Räsäsen jutun ”tutkintaa” pitkitetään tahallaan. Mitä ihme siinä muuten kestää?

        Helsingin käräoikeus on ruuhkainen ja käsittelyajat pitkiä. Koronan vuoksi juttujen käsittelyä on myös lykätty. Räsäsen juttu on varmasti vähäpätöisyytensä vuoksi ihan jonon hännillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samana päivänä, kun on julkaistu tuo uutinen Vatikaanista aloitettiin Ulvilan tapauksen oikeudenkäynnin valmisteluistunto. Tuossa vaiheessa oli jo mittava esitutkinta-aineisto jaettu kaiken kansan tarkasteltavaksi, jonka perusteella sitten tuo oikeudenkäyntinäytös vuosien ajan käytiin. Kyllä tuonkin näytöksen valmisteluun on silloin tarvittu aivan järjetön määrä aikaa ja resursseja.

        Jää nähtäväksi, että saammeko yhtä hienon käsikirjoituksen ja yhtä mittavan esitutkinta-aineiston tähän näytökseen. Jos saadaan, niin saadaan taas mittava määrä seuraavien kymmenien vuosien ajan pyöreässä huonessa pyöriviä uskovaisia, jotka eivät tajunneet hölkäsen pöläystä, että mitä edes tapahtui.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        VaIheesi eivät ole totta, vaikka kuinka niin jankkaisit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        VaIheesi eivät ole totta, vaikka kuinka niin jankkaisit.

        Haluatko mennä paikan päälle katsomaan Seinäjoelle?

        Siinä todistat kuka on oikeassa, kuka valehtelee valehtelijaksi.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Haluatko mennä paikan päälle katsomaan Seinäjoelle?

        Siinä todistat kuka on oikeassa, kuka valehtelee valehtelijaksi.

        Olen käynyt jo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt jo.

        Oikeudenkäynti on vasta edessä.

        Eli taas menit valehtelemaan. Toivottavasti menet taivaaseen. Emme jää kaipaamaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Paikan päälle katsomaan oikeudenkäyntiä. Muuten et tiedä miten prosessi todellisuudessa menee.

        Sinäkö kun et mitään usko.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Paikan päälle katsomaan oikeudenkäyntiä. Muuten et tiedä miten prosessi todellisuudessa menee.

        Sinäkö kun et mitään usko.

        Mistä sinua tällä kertaa syytetään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinua tällä kertaa syytetään?

        En ole puhunut itsestäni.

        Et yhtään koskaan pysy perässä.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        En ole puhunut itsestäni.

        Et yhtään koskaan pysy perässä.

        En ihmettele että sinulla on tuttuja, jotka joutuvat virkavallan kanssa tekemisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ihmettele että sinulla on tuttuja, jotka joutuvat virkavallan kanssa tekemisiin.

        En minäkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ihmettele että sinulla on tuttuja, jotka joutuvat virkavallan kanssa tekemisiin.

        Moni muu ihmettelee.

        Kaiken järjen mukaan syyte raukeaa oikeudessa. Joskus on pikku pakko olla tuttu avioliiton kautta.

      • torre5
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Oikeus ratkaisee, ei syyttäjä. Ei kai ole pakko tuntea sukulaisia avioliiton kautta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Samalla logiikalla Päivi Räsänen on rikollinen, eikä syyte raukea.

        Onneksi hän ei kuulu tuttaviini.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Samalla logiikalla Päivi Räsänen on rikollinen, eikä syyte raukea.

        Onneksi hän ei kuulu tuttaviini.

        Millä logiikalla?

    • Anonyymi

      Jättäkää kirkkoavioliittolaiset rauhaan!
      Niiden liitto on taloudellinen sekä seksuaalisuutta rajoittava järkiliitto, jonka moni kokee vankilaksi, erityisesti miehet, joille ei usein lohkea seksiä tarpeeksi.

      Eikö ole jo muutenkin hankalaa, koska ne vihaavat teitä kiellettyjen juttujen toteuttamista omassa elämässään ja siksi kyttäävät teitä puusilmät kovina.
      😁

    • Anonyymi

      Kirkolla ei ole oikeutta rajoittaa ihmisten tasavertaisuutta ja jaotella ihmisiä mielensä mukaan. Kirkko kuuluu tasapuolisesti kaikille. Kirkon pitää myös noudattaa Suomen lakia. Tämä koskee myös avioliittoon vihkimistä, joka ei erota eri tavalla seksuaalisesti suuntautuneita. Lain mukaan kaikki voidaan vihkiä, joilla ei ole erikseen laissa mainittuja esteitä

      • Anonyymi

        Pitäis kyllä ottaa huomioon heteromiestenkin tunteet.
        Avioliitto on status ja merkki siitä, ettei ole homoseksuaali.
        Moni tuntee itsensä alastomaksi, luopuessaan vihkisormuksesta väliaikaisesti syystä tai toisesta ja eron tapahtuessa.

        Onneksi valtaosa miehistä on normaaleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi valtaosa miehistä on normaaleita.

        Väitteesi on kyllä matemaattisesti katsottuna jonkin verran huvittava.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäis kyllä ottaa huomioon heteromiestenkin tunteet.
        Avioliitto on status ja merkki siitä, ettei ole homoseksuaali.
        Moni tuntee itsensä alastomaksi, luopuessaan vihkisormuksesta väliaikaisesti syystä tai toisesta ja eron tapahtuessa.
        😁

        ”Pitäis kyllä ottaa huomioon heteromiestenkin tunteet.”

        Jaa, vaikka taitaa nykyään jo yli puolet elää parisuhteessa, mitä kutsutaan avoliitoksi.
        Sekä se, että melkoinen määrä miehiä ei pidä sormusta esim. työturvallisuuden vuoksi.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        ”Pitäis kyllä ottaa huomioon heteromiestenkin tunteet.”

        Jaa, vaikka taitaa nykyään jo yli puolet elää parisuhteessa, mitä kutsutaan avoliitoksi.
        Sekä se, että melkoinen määrä miehiä ei pidä sormusta esim. työturvallisuuden vuoksi.

        Voitko jotenkin perustella homoavioita Raamatun sanalla? Onko siellä homoliittoja?

    • Anonyymi

      Eivät kaikki heteromiehet ole solmineet avioliittoa.

      • Anonyymi

        Mitä sitten?

    • Anonyymi

      Historalliset kirkkorakennukset on yhteistä kulttuuriperintöä ja niihin on maksettu yhteisiä verovaroja.

      Käytännössä pitäisi suuri osa Suomen kirkkorakennuksista siirtää museoviraston hallintaan että voisi vuokrata niitä sitten seurakunnille riippumatta siitä mihin kirkkoon kuuluvat. Lisäksi kirkollisvero pitäisi poistaa ja poistaa kaikki valtion tuet, että voidaan kohdella yhdenvertaisesti kaikkia kirkkoja. Rahoitus voidaan hoitaa vaikka keräämällä pääsymaksut jumalanpalveluksista, häistä yms. menoista.

    Ketjusta on poistettu 87 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      19005
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      318
      5464
    3. Maisa otti raskauskirtin esille

      Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
      Kotimaiset julkkisjuorut
      162
      2941
    4. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      238
      2809