2030 Espoon väestöstä 30% olisi "muun maalasia"? Ja he eivät ehkä ole Saksalaisia, Kanadalaisia, Norjalaisia tai yhdenkään muutakaan maanlaisia mitä meidän arvot edustavat. Afrikkalaisia, Lähi-Itä, Aasialaisia ja lähinnä Muslimeja. Tätäkö me haluamme? Suomessa suojellaan tajoja, metsiä ja muita kuuttuurillisia kohteita, mutta ainut asia mitä ei suojella on Suomalaisuus?
2030 tulevaisuus
Anonyymi
5128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eurooppalaisen, valkoisen ihmisrodun hävittää valkoisten oma tyhmyys ja varomattomuus.
Elämisen kamppailussa selvitymisen keinoja, heimoyhteisöjen normaalia itsesuojeluvaistoa kielletään eurooppalaisilta lain voimalla käyttämästä.
Muille on tarjottava ja annettava rajoituksetta ja veloituksetta kaikkea sitä, mitä muut eivät omissa maissaan ikinä lahjoittaisi meille, eurooppalaisille tulijoille.
Miks espoo rakenta koko suomel helvetii, josa laumoin kuletaan ilmaisuuta vaatien ja omia päähänpistoja hyväks käytäen, siis tuhoisat tyylit valtaavat espon
- varojen rakenteet ujutautuvat näin sekaamme ilmaiselämillään, näin helpokos on suomalaisen pistää matalaksi
Tuhoisuus on kotoista noil aluevaltaajille.
Miten tuo kuulostaakin enemmän suunnitelmalta kuin ennustukselta?
Espoon kotihoidon tuki taitaa olla pääkaupunkiseudun parhain. Se ja lapsilisät näkyy kun rouvilla pyörii lapset jaloissa ostoksilla käydessä.