Se aiheuttaa ihmisten sairastumisen ja varhaisen nuutumisen. Masentaa ja mielenvikaisuutta. Se on yksi suurmmista sirastamisen aiheuttajista. Stressaantuu ja jättää lapset heitteille. Työ on yhteiskunnan suurin paha.
Työttömyys taas lisää ihmisten hyvinvointia ja ystävällisyyttä ja lapsille on aina aikaa.
Työ pitäisi kieltää
17
54
Vastaukset 17
- Anonyymi
Neuroleptilääkityksen aloittaminen jos ajatukset että työ sairastuttaa kun päinvastoin se pitää elämässä kiinni. Työtön notkuja syrjäytyy. Lapsi saa sen käsityksen että jouten vaan olla.
- Anonyymi
Jos sinä olet syrjäytynyt, niin kannattaisi sille tehdä jotain! Miksi jäät kotiin jos ympärillä on asioita joita voit tehdä ja mihin voi mennä? On ihan oma syy jos olet syrjäytynyt.
Onhan se hyvä arvilla asioita kun ei osaa ottaa selvää. Kuin moni lapsi on iki onnellinen kun äiti on kotona. Päiväködissa lapsilla sairastuu mieli eikä saa sitä rakkautta jota kotona saavat. Säälin tarhalapsia, sanan muodossa tosi tarhalapsia, lauma kuin apinoita, ei mitään kivaa.
Kotiäiti on paras ja lapset kotona hoidettu siinä on suuri ero.
Etkö sinä tee kotona erdes kotitöitä?? Olet vaan, nyt olisi sun aika ryhdistäytyä, eikä masentua itse aiheutetusti, sinusta se on kiinni mitä kotona teet.
- Anonyymi
En ainakaa omalla kohdalla allekirjoita tota, vaikka on useampikin diagnoosi. Varsinaiset kognitiiviset kyvyt on melko hyvät, joten oma depis yms. lievittyisi työssä. Moniongelmaisena on mahdoton olla pirteä ekstrovertti, mutta sen verran on sosiaalisia kykyjä etten ainakaan pahoinvointia synnytä.
Asia erikseen, jos on törppöjä esimiehiä mikä kuormittaa. On varmaan on myös sitä ettei ihmiset ole kykyjään vastaavissa töissä. "Länsimainen hyvinvointi" selittää myös tätä nykyistä sairastumista ja työn kuormittavuutta jossain määrin.
lajijasuris - Anonyymi
Itse asiassa tutkimustulokset ovat täysin päinvastaisia.
- Anonyymi
Totta. En le halunnut olla töissä vuosiin ja paljon teveempi olen kuin olin töissä, aina olin sairaslomalla. Nyt en ole sairastanut edes flunssaa. Elämässäni olen saanut aikaan enempi nyt kotona kuin töissä ollessa, sillon ei jaksanut yhtään mitään.
- Anonyymi
Nykyään on kolmessasukupolvessa ongelmia ni repikää siitä huumoria.
- Anonyymi
No on sulla hirvee tilanne! Joskus ne asiat osuu aina samaan perheeseen ja sukuun. Hae ihmeessä apua, ei ole enää häpeä mennä ammattiauttajille. Tsemppiä, uk´skon et pärjäät ja pääset tuosta sukurasitteesta yli kun haet sitä apua. Olen niin surullinen että juuri sinuun on osunut moinen kiusa.
- Anonyymi
Aivan. Itse nuorruin 10 vuotta kun pääsin työnikeestä.
- Anonyymi
Mistä hakisit viinasi, jos kukaan ei tekisi töitä? Tai saisit ruokaa, vaatteita, matkustaisit dösällä, jos kukaan ei tekisi töitä? Terveydenhuoltoakaan ei olisi, kun kukaan ei tekisi töitä..
Mutta kannatan kymlä ajatusta kaiken työnteon lopettamisesta, koska silloin KAIKKI TUKIPUMMIEN TUET LOPPUVAT KERTAHEITOLLA!!!
Ei kukaan voi olla niin umpi-idiootti, että ei ymmärfä tukirahojen tulevan työtä tekevien maksamista veroista. Ei veronmaksajia, tukia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- Anonyymi
Missä se työ on sun mielestä ? Sähän aukoisit päätäsi kuitenkin.
- Anonyymi
Kyllä niitä kaupasta saa kuka niitä tarvii. Kaikki ei tarvi. Ruokakin ostetaan kaupasta, jos et tiennyt.
Totta työn lopettaminenhan EI TARKOITA SITÄ ETTÄ TUET LOPPUU, VAAN ETTÄ TUET ON SILLOIN SAATVAILLA, SEHÄN ON TUKEIN TARKOITUS. Aika hullu ajatus sulla että kun olet työtön tuet loppuu???? En ymmärrä.
tottakai tuet tuelvat veroista, heiltä jotka tekevät orjatöitä, mistä luulit että ne tulevat?
Ne tekee töitä jotka ovat tyhmiä ja ne jotka ei halua tehdä töitä saavat orjatyöläisten kustannuksella oman elinason.
Sehän on tukein tarkoitus, joka ei ole töissä saa etuuksia ja tukia, etkä sitä ole vielä ymmärtänyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitä kaupasta saa kuka niitä tarvii. Kaikki ei tarvi. Ruokakin ostetaan kaupasta, jos et tiennyt.
Totta työn lopettaminenhan EI TARKOITA SITÄ ETTÄ TUET LOPPUU, VAAN ETTÄ TUET ON SILLOIN SAATVAILLA, SEHÄN ON TUKEIN TARKOITUS. Aika hullu ajatus sulla että kun olet työtön tuet loppuu???? En ymmärrä.
tottakai tuet tuelvat veroista, heiltä jotka tekevät orjatöitä, mistä luulit että ne tulevat?
Ne tekee töitä jotka ovat tyhmiä ja ne jotka ei halua tehdä töitä saavat orjatyöläisten kustannuksella oman elinason.
Sehän on tukein tarkoitus, joka ei ole töissä saa etuuksia ja tukia, etkä sitä ole vielä ymmärtänyt?Joo hulluja piisaa kyllä ja työssäkäyväkin voi joutua hakee noita tyhmiä tukia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitä kaupasta saa kuka niitä tarvii. Kaikki ei tarvi. Ruokakin ostetaan kaupasta, jos et tiennyt.
Totta työn lopettaminenhan EI TARKOITA SITÄ ETTÄ TUET LOPPUU, VAAN ETTÄ TUET ON SILLOIN SAATVAILLA, SEHÄN ON TUKEIN TARKOITUS. Aika hullu ajatus sulla että kun olet työtön tuet loppuu???? En ymmärrä.
tottakai tuet tuelvat veroista, heiltä jotka tekevät orjatöitä, mistä luulit että ne tulevat?
Ne tekee töitä jotka ovat tyhmiä ja ne jotka ei halua tehdä töitä saavat orjatyöläisten kustannuksella oman elinason.
Sehän on tukein tarkoitus, joka ei ole töissä saa etuuksia ja tukia, etkä sitä ole vielä ymmärtänyt?"Kyllä niitä kaupasta saa kuka niitä tarvii. Kaikki ei tarvi. Ruokakin ostetaan kaupasta, jos et tiennyt.
Totta työn lopettaminenhan EI TARKOITA SITÄ ETTÄ TUET LOPPUU, VAAN ETTÄ TUET ON SILLOIN SAATVAILLA, SEHÄN ON TUKEIN TARKOITUS. Aika hullu ajatus sulla että kun olet työtön tuet loppuu???? En ymmärrä.
tottakai tuet tuelvat veroista, heiltä jotka tekevät orjatöitä, mistä luulit että ne tulevat?
Ne tekee töitä jotka ovat tyhmiä ja ne jotka ei halua tehdä töitä saavat orjatyöläisten kustannuksella oman elinason.
Sehän on tukein tarkoitus, joka ei ole töissä saa etuuksia ja tukia, etkä sitä ole vielä ymmärtänyt?"
Mietippä nyt uudestaan!
Kukaan ei tee töitä, niin ei ole ruokakauppoja, sähköä, lämpöä, terveydenhuoltoa, bensaa, autoja, veneitä, ei yhtään mitään. Eikä myöskään tukia, koska kukaan ei käy töissä, niin verotulojakaan ei ole!
Eli onko työnteko sinunkin elämän kannalta välttämätöntä, vaikka sitten muiden tekemänä???
- Anonyymi
Joo myös eläkkeet loppuisivat kertaheitolla ja pikavipithän loppuivat jo työttömällä
- Anonyymi
Siinä loppuisi palkanmaksukin tyäläisiltä, sitttenpä se huuto alkaa ressukoilla, kun ei saa 9 e päivässä orjatöistä. Surkeeta olla töissä 9 e pivä, työtön saa sentään 33 e päivässä???? tt tukea ja asumistukea!!
- Anonyymi
Vain hullut tekee töitä. Muut elää helpommalla. Katsokaa poliitikkoja, suuryritysten johtajia, presidenttiä,... eivät tee mitään töitä ja elää hulppeeta elämää.
Siksimekin elämme meillä hulppeesti, tekemäälä omat jutut ja saamalla siitä rahaa, on mahtavaa.- Anonyymi
"Vain hullut tekee töitä. Muut elää helpommalla. Katsokaa poliitikkoja, suuryritysten johtajia, presidenttiä,... eivät tee mitään töitä ja elää hulppeeta elämää.
Siksimekin elämme meillä hulppeesti, tekemäälä omat jutut ja saamalla siitä rahaa, on mahtavaa."
Kuules s***an vajakki. Kaikki mainitsemasi henkilöt tekevät kyllä töitä, jopa 7 päivänä viikossa ja kaikkina vuorokaudenaikoina, toisin kuin ay-aktiivi luuseri!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389