Vuonna 2016 amerikkalainen gynekologi ja kansanterveystutkija Lisa Littman havaitsi, että hänen kotikaupungissaan ilmaantui hyvin nopeasti suuri määrä sukupuolidysforiasta kärsiviä teini-ikäisiä tyttöjä. Asiassa oli outoa paitsi tapausten täysin poikkeuksellinen kasvuvauhti myös sukupuoli. Väärään sukupuoleen syntyneeksi kokeneet ovat yleensä olleet miehiä. Lisäksi oireet levisivät samoissa kaveriporukoissa muoti-ilmiöiden tavoin. Samanlainen äkillinen transsukupuolisuuden nousu tyttöjen keskuudessa oli tapahtunut muuallakin USA:ssa, samoin myös Kanadassa, pohjoismaissa ja eräissä muissakin maissa.
Lisa Littman ryhtyi tutkimaan asiaa lähemmin. Hän halusi selvittää oliko ilmiö alkanut jo kyseisten tyttöjen lapsuudesta, kuten yleensä sukupuolidysforiasta kärsivillä vai oliko se murrosikään liittyvää oireilua kuten masennus ja anoreksia. Haastattelemalla vanhempia kävi esiin, että tyttöjen nopeasti kasvanut transsukupuolisuus oli tullut yleensä täytenä yllätyksenä ilman mitään lapsuudesta asti jatkuneita oireita. Littman julkaisi aiheesta tutkimuksen, jossa hän oletti kyseessä olevan villityksen kaltaisen joukkopsykologisen ilmiön, minkä vuoksi peruuttamattomasti vaikuttavia kirurgisia toimenpiteitä ja hormonihoitoja tulisi välttää näiden tyttöjen kohdalla.
Littman joutui tutkimuksensa vuoksi valtavan vainokampanjan kohteeksi transaktivistien ja heidän tukijoidensa toimensa. Amerikan nykyistä kulttuuri-ilmapiiriä kuvaa se, että hän sai taakseen vähemmän puolustajia kuin aktivistien vaatimuksiin taipuvia. Hänen oma yliopistonsa, Brown, julkaisi tiedotteen, jossa tutkimus todettiin epäpäteväksi ja painostuksen kohteeksi joutunut Littmanin klinikka erotti hänet työstään.
Sama ilmiö toistui tänä vuonna, kun toimittaja Abigail Shrier julkaisi aihetta käsittelevän kirjan Irreversible Damage: The Transgender Craze Seducing Our Daughters. Schierin mustaamiseksi noussut vaino on ollut totaalista ja se on saanut jopa monet suuret mediatalot taipumaan hänen vaientamisyrityksiinsä. Tosin myös puolustajia on alkanut nyt ilmaantua kuten The Economist lehti.
Suomi ei valitettavasti ole näiden ilmiöiden ulkopuolella. Täälläkin käydään keskustelua siitä, pitäisikö nopeasti kasvaneelle teini-ikäisten transsukupuolisten joukolle taata lääketieteellistä hoitoa aina kun he itse sitä vaativat, koska potilaan tuntemukset ovat ensisijaisia sukupuolen määräytymisessä. Pitäisikö äkillisistä dysforiaoireista kärsivien nuorten ja heitä yllyttävien aktivistien saada määrätä se, kenelle annetaan hormonihoitoa ja kirurgisia toimenpiteitä sukupuolen korjaamiseksi? Tukijoita aktivistien kannalle näyttää täälläkin riittävän varsin arvovaltaisilla tahoilla. Mikä on suomalaisten yliopistojen, toimittajien ja ministerien vastuu tässä asiassa?
Onko tyttöjen sukupuolidysforia ohimenevää vai kirurgia vaativaa?
8
124
Vastaukset
- Anonyymi
Tuolla on aiheelle sopiva LGBT- palsta mene sinne ihmettelemään. Aihe ei kuulu feminismin piiriin.
- Anonyymi
Miten niin ei kuulu. Nuorten tyttöjen ongelmien pohtiminen, silloin kun ne koskevat sukupuoi-identiteetin manipulointia , on yksi osa oleellisimpia asioita naiseuden suhteessa yhteiskuntaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei kuulu. Nuorten tyttöjen ongelmien pohtiminen, silloin kun ne koskevat sukupuoi-identiteetin manipulointia , on yksi osa oleellisimpia asioita naiseuden suhteessa yhteiskuntaan!
Eiköhän tuo aloitus nyt kuitenkin koske enemmän transsukupuolisuuden problematiikkaa kuin naiseutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuo aloitus nyt kuitenkin koske enemmän transsukupuolisuuden problematiikkaa kuin naiseutta.
Jjos on aihetta epäillä, että kyseessä ei olisi syntymässä saatu ominaisuus, vaan identiteetin omaksumisesta , niin asialla ei ole mitään tekemeistä transsukupuolisuuden kanssa.
- Anonyymi
Sukupuolidysforian lietsominen on yksi äärifeministien tapa tuhota nuorisoa ja yhteiskuntaa. Kun harhautetut nuoret kemikalusoidaan ja / tai mutiloidaan, on heidän elämänsä pilattu lopullisesti.
Feminismiuskonnossa patriarkaalinen yhteiskunta tuhotaan hävittämällä sukupuolen käsite. Nuoret ovat ensimmäiset uhrit.
Äärifemimintijärhestöt tulee tuomita ja kieltää uusnatsien ja rikollisorganisaatioiden tapaan.- Anonyymi
Hömpsön pömpsön. Edelleenkin lgbt- asiaa, ei suinkaan feminismiasiaa.
- Anonyymi
Huomatkaa, kuinka huolestuttiin VAIN tyttöjen sukupuoli- sekoilusta!?
Mikä todistaa kyseen olevan taas kerran feminismistä...- Anonyymi
Tutkimus koski kai sitä, että ilmiö nousi tyttöjen keskuudessa. Huolissaan tässä pitäisi olla siitä, että transsukupuolisuutta tulisi kunnioittaa synnynnäisenä ominaisuutena. On varmasti heitä loukkaavaa, jos siitä tehdään muoti-ilmiö, joka voidaan omaksua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809