Onko tyttöjen sukupuolidysforia ohimenevää vai kirurgia vaativaa?

Vuonna 2016 amerikkalainen gynekologi ja kansanterveystutkija Lisa Littman havaitsi, että hänen kotikaupungissaan ilmaantui hyvin nopeasti suuri määrä sukupuolidysforiasta kärsiviä teini-ikäisiä tyttöjä. Asiassa oli outoa paitsi tapausten täysin poikkeuksellinen kasvuvauhti myös sukupuoli. Väärään sukupuoleen syntyneeksi kokeneet ovat yleensä olleet miehiä. Lisäksi oireet levisivät samoissa kaveriporukoissa muoti-ilmiöiden tavoin. Samanlainen äkillinen transsukupuolisuuden nousu tyttöjen keskuudessa oli tapahtunut muuallakin USA:ssa, samoin myös Kanadassa, pohjoismaissa ja eräissä muissakin maissa.

Lisa Littman ryhtyi tutkimaan asiaa lähemmin. Hän halusi selvittää oliko ilmiö alkanut jo kyseisten tyttöjen lapsuudesta, kuten yleensä sukupuolidysforiasta kärsivillä vai oliko se murrosikään liittyvää oireilua kuten masennus ja anoreksia. Haastattelemalla vanhempia kävi esiin, että tyttöjen nopeasti kasvanut transsukupuolisuus oli tullut yleensä täytenä yllätyksenä ilman mitään lapsuudesta asti jatkuneita oireita. Littman julkaisi aiheesta tutkimuksen, jossa hän oletti kyseessä olevan villityksen kaltaisen joukkopsykologisen ilmiön, minkä vuoksi peruuttamattomasti vaikuttavia kirurgisia toimenpiteitä ja hormonihoitoja tulisi välttää näiden tyttöjen kohdalla.

Littman joutui tutkimuksensa vuoksi valtavan vainokampanjan kohteeksi transaktivistien ja heidän tukijoidensa toimensa. Amerikan nykyistä kulttuuri-ilmapiiriä kuvaa se, että hän sai taakseen vähemmän puolustajia kuin aktivistien vaatimuksiin taipuvia. Hänen oma yliopistonsa, Brown, julkaisi tiedotteen, jossa tutkimus todettiin epäpäteväksi ja painostuksen kohteeksi joutunut Littmanin klinikka erotti hänet työstään.

Sama ilmiö toistui tänä vuonna, kun toimittaja Abigail Shrier julkaisi aihetta käsittelevän kirjan Irreversible Damage: The Transgender Craze Seducing Our Daughters. Schierin mustaamiseksi noussut vaino on ollut totaalista ja se on saanut jopa monet suuret mediatalot taipumaan hänen vaientamisyrityksiinsä. Tosin myös puolustajia on alkanut nyt ilmaantua kuten The Economist lehti.

Suomi ei valitettavasti ole näiden ilmiöiden ulkopuolella. Täälläkin käydään keskustelua siitä, pitäisikö nopeasti kasvaneelle teini-ikäisten transsukupuolisten joukolle taata lääketieteellistä hoitoa aina kun he itse sitä vaativat, koska potilaan tuntemukset ovat ensisijaisia sukupuolen määräytymisessä. Pitäisikö äkillisistä dysforiaoireista kärsivien nuorten ja heitä yllyttävien aktivistien saada määrätä se, kenelle annetaan hormonihoitoa ja kirurgisia toimenpiteitä sukupuolen korjaamiseksi? Tukijoita aktivistien kannalle näyttää täälläkin riittävän varsin arvovaltaisilla tahoilla. Mikä on suomalaisten yliopistojen, toimittajien ja ministerien vastuu tässä asiassa?