Evoluution mahdottomuus

Evoluution mahdottomuus

Evoluutiossa ei synny mitään uutta, joten se kumoaa jo itsensä. Otetaan esimerkiksi ihminen. Ihmisssilmä ei ole itsestään voinut tulla. Ihmissilmä on suoraan aivoihin yhteydessä ja sekunnissa voi ihminen tehdä näön vuoksi monta reaktiota sekunnissa. Kuulo on hyvin monimutkikas aisti. Ei voi syntyä itsekseen. Myös muut aistit haju, maku ja tunto ne ovat yhteydessä aivoihin. Tunto on monimutkikas aisti toimii aivoissa, mutta ihminen tuntee esim. isonvarpaan kivun isossavarpaassa. Puhuminen on myös monimutkikasta. Aivojen hallinnan mukaan ihmisellä toimii kielen käyttö ja huulten käytön ja hengityksen. Tämä e iole sattumalta tullut ihmiseen. Apina ei voi sanoa yhtään edes alkeellisintakaan sanaa ja ihminen oppii puhumaan paljon eri kieliä. Ihminen on samanlainen koko maapallolla, vain ihon väri ja kosmeettiset seikat ovat erilaisia. Aivojen koko on sama ja muut elintoiminnot. Tämä ei olisi evoluutiossa mahdollista.

Eläimissä esim. kirahvi on erikoinen. Sillä on voimakas sydämen pumppaus, jotta veri pääsee aivoihin asti ja kun kirahvi kumartuu vaikka juomaan silloin painetta säätelee mekanismia mikä laskee verenpainetta aivoihin menevää verta. Tämä ei voi olla mahdollista evoluutiossa. Linnuilla on mangneistinen suuntavaisto, millä ne voivat lentää pitkiäkin muuttolentoja. Pääskynen voi lentää yöllä pimeässä. Kaloilla on myös sama mangnetistinen suuntavaisto. Vaelluskalat ja ankerias voivat vaeltaa pitkiä matkoja. Ankerias on ankeriaiden heimoon kuuluva käärmemäinen kalalaji. Ankerias on katadrominen vaelluskala, eli se viettää pääosan elämästään makeavetisissä sisävesissä mutta vaeltaa suolaisiin merivesiin kutemaan. Ankeriaat kutevat Sargassomerellä ja elävät luontaisesti Euroopan ja Pohjois-Afrikan joissa. Lepakolla on tutka, millä sokeana lentävä voi väistellä esteitä esim. puita. Tutka ei ole voinut syntyä evoluutiossa. Hämähäkki voi rakentaa seitin pyydystämään syötävää. Mehiläinen tekee hunajaa, mikä on ihmiselle parempi lääke moneen asiaan kuin mitä on antibiootit.

Myös marjat ja hedelmät. Ovatko ne voineet tulla sattumalta. Ei voi. Hedelmissä on paljon vitamiinia ja muita terveydelle tärkeitä aineita ja tätä on myös marjoissa. Mustikka ei ole voinut tulla metsään itsellään. Ei puut ja muut. Eivät nämä ole voinut syntyä sattumalta.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Evoluutio ei tähtää mihinkään lopputulokseen se on vain tapahtumien ketjua josta syntyy seuraus.

      Järjettömin idea on keksiä siihen lisäksi joku joka vielä tekee nämä systeemit, se asettaisi kokonaisuudelle selaisen kertoimen jota ei ole olemassa millään perusteella.
      Eikä olla myöskään mikään simulaatio jossain pelissä.

      Olemme nyt evoluution tässä hetkessä ja hyvin suurella todennäköisyydellä seuraavan 10 000v.- 100 000v. päästä mitään pienintäkään merkkiä meidän olemassa olostamme.

      Evolutiossa on kuollut miljardeja lajeja tähän mennessä. Laskennallisen arvion mukaan maapallolla on myös elänyt tähän mennessä 100mrd ihmistä joista nyt elossa 7,8mrd. Nyky ihmisen ja alkuihmisen ero on melkoinen eli evoluutio on kehittänyt ihmistä enemmän kuin monia muita lajeja suhteessa lajin määrään olemassa olemisen aikana.
      Maailmassa puhutaan luonnollisina kielinä vähintään 3000 erikieltä. 2005 on määräksi laskelmoitu 7000. Evoluutio kehitti ihmisen puhumaan joka taas omalla evoluution haaralla sai aikaan keskinäsen ymmärryksen/kehityksen nopeutumisen.

      Koronan evoluutio on nopeaa nykyhetkellä vaikka korona on alkanut 1800-luvulla kehityksensä. Ihmisen kehityksen evoluutio saa tämän vitsauksenkin aikanaan taltutettua siedettäväki, koska ihmisen sisäinen evoluutio kehittyy ja muutuu! Sitä kehitystä taas tiede nopeuttaa.

      Ilman evoluutiota ei olisi elämää maapallolla. Evoluutio kuitenkin lopulta romuttaa tämän kaiken meistä välittämättä vaikka yritämme sitä hidastaa...luotonto jatkaa aikansa ennen omaa loppuaan.

      Kuollut planeetta tästä aikoinaan tulee väistämättä. Paratiisi ajat on ohi jos missä sellaista ollutkin. Ihmiset tuhoaa toisensa ylikansoittumalla omaa typerää ajattelemattomuuttaan ja uskontojen syystä.

      • Anonyymi

        Evoluutio ei tosiaankaan tähtää mihinkään lopputulokseen, koska evoluutio ei tee yhtään mitään, johtuen siitä, että evoluutio nimistä voimaa ole olemassa.

        Evoluutio, joka on pelkkä todennettavissa oleva muutos, kätkee sisäänsä voiman (oli sen nimi sitten kasvuvoima, elämänvoima, vetovoima, luova voima, tai kaikki nämä yhdessä) sen sijaan tähtää monimutkaisimpaan yhdistelmään, johon sillä on mahdollisuus kyseisessä lokerossa, vuorovaikutussuhteessa tai kentässä.

        Jos puhutaan evoluutiosta ikään kuin aktiivisena toimijana (luojan korvikkeena), joka synnyttää uutta, syrjäyttäen kaikki luovat voimat, niin ollaan pihalla kuin lumiukot. Evoluutio ei myöskään romuta mitään, koska se ei ole voima, ei siis myöskään romuttava voima. Voi ainoastaan todeta, että kasvuvoima, elämänvoima, vetovoima, luova voima tms. on ehtynyt, eikä kyseisessä lokerossa tai kentässä synny enää elämää, eikä siis ole havaittavissa evoluutiota, eli muutosta.


      • Maapallon ja aurinkokuntamme iäksi esitetään yleisesti noin 4560 miljoonaa vuotta. Tämä lukema perustuu Nebular-hypoteesiin koskien aurinkokuntamme syntyä ja muodostumista. Huomioi, että kyseessä on hypoteesi.
        Hypoteesi on spekulointia ja tässä tapauksessa kyseessä on spekulointi siitä mitä olisi saattanut tapahtua havaitsemattomissa olevassa menneisyydessä – kun taas Raamatussa meille annetaan silminnäkijäkuvaus tapahtumista. 4560 miljoonan vuoden määritelty ikä ja Nebular- hypoteesi pitää sisällään useita ongelmia.
        Samalla tapaa kuin maapallon alkuajankohdan tapahtumiin ja ajoitukseen liittyy paljon todistamattomia ja todistettavissa olemattomia oletuksia, koskevat saman tapaiset olettamukset myös useita käytetyistä ajoitusmenetelmistä.



        Olemme listanneet sivustollamme muutamia asioita, jotka viittaavat mm. maapallon nuoreen ikään.2 Varsinkin heliumin määrä zirkoniumsilikaattikiteissä, maapallon magneettikentän kokonaisenergian heikkeneminen, C14-isotoopin löytyminen kivihiilestä ja timanteista ja yleensäkin lähes kaikesta hiilipitoisesta materiaalista ja mannerten olemassaolo nopeasta eroosiosta huolimatta ovat aika vakuuttavia todisteita.


      • MERIVEDEN SUOLAPITOISUUS ON LIIAN ALHAINEN
        Joet ja muut lähteet kuljettavat meriin vuosittain yli 450 tonnia natriumia, joka, kuten tunnettua, on ruokasuolan toinen komponentti. Vaikka merisuolaa kerätään suuria määriä, sen seurauksena poistuu vain 27% vuosittaisesta kertymästä. Ellei merivedessä aluksi ollut lainkaan suolaa, nykyisen suolapitoisuuden kertymiseen olisi riittänyt vähemmän kuin 42 miljoonaa vuotta, mikä on oleellisesti vähemmän kuin yleisen käsityksen mukaiset 3 miljardia vuotta. Tätä ristiriitaa on yritetty selittää olettamalla suolan kertymisen olleen ennen vähäisempää tai sen hävikin jostain syystä suurempaa. Parhaimmillaankin laskelmat ovat kuitenkin antaneet suolapitoisuuden maksimaaliseksi kertymäajaksi vain 62 miljoonaa vuotta. Monet laskelmat ovat antaneet vielä huomattavasti pienempiä arvoja.


         BIOLOGINEN MATERIAALI HEIKKENEEN LIIAN NOPEASTI
        Luonnon radioaktiivisuus, mutaatiot ja muut rappeuttavat tekijät huonontavat DNA:ta ja muuta biologista materiaalia nopeasti. Äskettäiset mitokondrionaaliseen DNA:han kohdistuneet mittaukset ovat saaneet tutkijat korjaamaan 'mitokondrionaalisen Eevan' eli nykyihmisen laskennallisen esiäidin ikää teoreettisesta 200 000 vuodesta alimmillaan jopa 6 000 vuoteen. DNA-asiantuntijat katsovat, ettei DNA:ta ole voinut esiintyä luonnossa 10 000 vuotta kauemmin. Se seikka, että DNA:n osasia on löytynyt mm. neanderthalilaisten luista, meripihkaan säilöytyneistä hyönteisistä, dinosaurusten fossiileista ja 250 miljoonan vuoden ikäisiksi oletetuista bakteereista, viittaa siihen, etteivät ne olekaan niin vanhoja kuin on uskottu. Tutkijoita ovat hämmentäneet myös dinosauruksen jäännöksistä löytyneet verisolut ja pehmeiden kudosten jäänteet. Kaikesta päätellen perinteiset arviot niiden iästä ovat pahasti pielessä.


        HALOKUVIOT KUTISTAVAT "AIKAKAUDET" VUOSIKSI
        Radioaktiivinen säteily muodostaa kallioiden mineraalikiteisiin ns. halorenkaita. Ne ovat ikään kuin fossiilisia todisteita radioaktiivisesta hajoamisesta. Polonium- halorenkaat osoittavat mm. , että Colorado-laatan Jura-, Trias- ja Eoseenikauden kerrostumat ovat syntyneet vain muutamien kuukausien välein, ei satojen miljoonien vuosien kuluessa, kuten on oletettu.


      • MINERAALEISSA LIIKAA HELIUMIA (RATE)
        Kallion sisällä syntyy helium-atomeja uraanin ja toriumin hajotessa. Syntynyt helium "tallentuu" mm. zirkonium-kiteisiin. Kevyenä jalokaasuna helium pakenee vaivatta kivistä. Journal of Geophysical Research -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti kuitenkin, ettei tämän prosessin syvissä ja kuumissa esikambrisissa kerrostumissa tuottamalla heliumilla ole ollut riittävästi aikaa poistua kallioista. Tästä huolimatta, radioaktiivista hajoamista mittaavat testit olivat ajoittaneet näytteet 1.5 miljardin vuoden ikäisiksi. Mittaamalla uraniumin ja "säteilevän lyijyn" määrää näissä zirkonium-kiteissä, voitiin saatujen arvojen pohjalta laskea, että mikäli näiden aineiden hajoamistahti on ollut vakio niin aikaa on täytynyt kulua noin 1.5 miljardia vuotta jotta kyseisen kaltaisiin mitattuihin arvoihin on päädytty. (Tämä on yhdenmukainen tulos zirkonien alkuperänä toimineen graniitin geologisen "ajoituksen" kanssa.)
        Kuitenkin, zirkonit sisälsivät vielä merkittävän määrän heliumia tuon  "1.5 miljardin vuotta jatkuneen" hajoamisen jälkeen. Tämä tulos saattaa olla yllätys pitkiin ajanjaksoihin uskoville, johtuen siitä kuinka helposti heliumin (jolla on pienet, kevyet ja reagoimattomat atomit) kaltaisen aineen odottaisi pakenevan kristallirakenteen sisältä. Tältä pohjalta ei odottaisi heliumia juurikaan enää löytyvän.
        Minkäänlaisten johtopäätösten tekeminen edellä mainituista seikoista on luonnollisesti riippuvainen varsinaisista mittauksista joilla voidaan selvittää millä nopeudella heliumi itseasiassa pakenee zirkoneista. Niinpä otetut näytteet lähetettiin maailmanluokan eksperteille. Suoritetuissa mittauksissa saadut tulokset osoittivat, että heliumi todellakin tihkui nopeasti ulos näytteistä laajan lämpötila skaalan sisällä. Itseasiassa kokeissa ilmeni, että  zirkonit sisälsivät vielä niin runsaasti heliumia, että saatujen tulosten pohjalta kristallien iäksi määriteltiin 5680 /-2000 vuotta. Toisin sanoen, vain muutamassa tuhannessa vuodessa on tapahtunut "1.5 miljardin vuoden" edestä (nykypäivän arvojen mukaan) radioaktiivista hajoamista. Tämä tulos viittaa siihen, että radioaktiivisessa hajoamisnopeudessa on ollut yksi tai useampia kiihtyneen
        hajoamisen jaksoja vain muutama tuhat vuotta sitten, millä puolestaan on vaikutusta nykyisiin mittaustuloksiin.. Mittausten pohjalta näytteille saatu 5680 /-2000 vuoden ikä istuu hyvin Raamatun kuvaukseen maapallon iästä.


        . SYVISSÄ KERROSTUMISSA LIIAN PALJON HIILI-14-ISOTOOPPIA
        Hiili-14 atomin puoliintumisaika on vain 5 730 vuotta, mistä johtuen sitä ei pitäisi olla enää yhtään jäljellä hiilipitoisessa näytteessä, jonka ikä on yli 250 000 vuotta. on osoittautunut mahdottomaksi löytää jääkautta edeltäneistä kerrostumista yhtään sellaista hiilen lähdettä, josta ei olisi löytynyt merkittäviä määriä hiili-14 isotooppia. Tämä siitä huolimatta, että niiden oletetaan olevan miljoonien tai miljardien vuosien ikäisiä. Tämä on ollut yleisesti tiedossa jo 1980 -luvulta lähtien ja kyseiselle ilmiölle on yritetty löytää selityksiä, jotka mitätöisivät sen. Asia on kuitenkin vahvistettu tarkoissa tutkimuksissa, joissa kaikki kontaminaation (saastumisen) mahdollisuudet on suljettu pois. Tämä viittaa vahvasti siihen, ettei Maan ikä ole miljardeja vaan ainoastaan tuhansia vuosia.
        EI TARPEEKSI KIVIKAUTISIA LUURANKOJA
        Yleisen evolutionistisen käsityksen mukaan nykyihminen oli ollut olemassa jo vähintään 185 000 vuotta ennen kuin alkoi viljellä maata. Tuona aikana väestön on arveltu pysyneen karkeasti ottaen vakiona jossain 1 ja 10 miljoonan välillä. Arvio on tietysti 'hatusta vedetty', mutta jos näin olisi, ihmiset olisivat tuon ajan kuluessa haudanneet vähintään 8 miljardia vainajaa ja heidän mukanaan myös mahdollisia kultti- ja käyttöesineitä. Luulisi siis löytyvän melkoinen määrä heidän fossiloituneita luitaan ja erilaisia esineitään. Kuitenkin vain muutama tuhat luurankoa on löydetty. Ns. kivikausi näyttää siis olevan huomattavasti lyhyempi kuin on kuviteltu, joillakin alueilla ehkä vain muutama sata vuotta.


      • MAANVILJELYN ALKUAJANKOHTA LIIAN MYÖHÄINEN
        Evolutiivisesta näkökulmasta ihmisen tavallisesti kuvaillaan olleen metsästäjä ja keräilijä noin 185 000 vuoden ajan ennen kuin hän keksi maanviljelyn n. 10 000 vuotta sitten. Viime aikaiset arkeologiset todisteet osoittavat kuitenkin kivikauden ihmisen olleen yhtä älykäs kuin me nykyään olemme. Tuntuu mahdottomalta ajatella, ettei yksikään noista oletetuista kahdeksasta miljardista ihmisestä olisi 185 000 vuoden aikana keksinyt, että kasveja voi kasvattaa siemenistä. Paljon uskottavampi ajatus on, että ihminen eli ilman maanviljelyä vain hyvin lyhyen ajan vedenpaisumuksen jälkeen (johtuen tuolloisista olosuhteista).


         HISTORIA LIIAN LYHYT
        Kirjoitettu historia kattaa vain 4000 - 5000 vuotta. Silti esihistoriallinen ihminen rakensi megaliittisia monumentteja, teki taidokkaita luolamaalauksia ja piti kirjaa kuun vaiheista. Miksi hän olisi odottanut lähes 200 000 vuotta ennenkuin alkoi soveltaa samoja taitoja historiansa muistiinmerkitsemiseen? Raamatullinen aikataulu on tässäkin paljon todennäköisempi.


      • Tiedemiehet puhuvat vain ketjuista evoluutiossa. Mutta ei sitä kuinka on tapahtunut. Evoluutiossa ei synny mitään uutta, joten se tuhoutuu omaan mahdottomuuteensa.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        MAANVILJELYN ALKUAJANKOHTA LIIAN MYÖHÄINEN
        Evolutiivisesta näkökulmasta ihmisen tavallisesti kuvaillaan olleen metsästäjä ja keräilijä noin 185 000 vuoden ajan ennen kuin hän keksi maanviljelyn n. 10 000 vuotta sitten. Viime aikaiset arkeologiset todisteet osoittavat kuitenkin kivikauden ihmisen olleen yhtä älykäs kuin me nykyään olemme. Tuntuu mahdottomalta ajatella, ettei yksikään noista oletetuista kahdeksasta miljardista ihmisestä olisi 185 000 vuoden aikana keksinyt, että kasveja voi kasvattaa siemenistä. Paljon uskottavampi ajatus on, että ihminen eli ilman maanviljelyä vain hyvin lyhyen ajan vedenpaisumuksen jälkeen (johtuen tuolloisista olosuhteista).


         HISTORIA LIIAN LYHYT
        Kirjoitettu historia kattaa vain 4000 - 5000 vuotta. Silti esihistoriallinen ihminen rakensi megaliittisia monumentteja, teki taidokkaita luolamaalauksia ja piti kirjaa kuun vaiheista. Miksi hän olisi odottanut lähes 200 000 vuotta ennenkuin alkoi soveltaa samoja taitoja historiansa muistiinmerkitsemiseen? Raamatullinen aikataulu on tässäkin paljon todennäköisempi.

        "kivikauden ihmisen olleen yhtä älykäs kuin me nykyään olemme." Jos Artoa käytetään mittana niin olivat einsteineja joka iikka.


      • Anonyymi

        gdes taas lähti räyhä-hihun avauksia suututtaako?


    • Anonyymi

      Evoluutiossa ei ole kyse sattumasta. Siinä on kyse siitä että se mikä sopeutuu parhaiten tuottaa yleensä myös enemmän jälkeläisiä, joista taas se mikä sopeutuu parhaiten tuottaa enemmän jälkeläisiä jne jne. X miljoona sukupolvea.

      • Anonyymi

        Kyllä kyllä, mutta se ei kerro MIKSI kaikki on. Tiede ymmärtää vain seurauksen, muttei syytä. Pitää mennä filosofian puolelle, jos haluaa pohtia asioita syvemmin. Olemassaoloa itseään. Aina voidaan kysyä että MITÄ kaikki on. Mitä materia on, jne. Kun kaikki pilkotaan yhä pienempiin osiin ja mennään yhä syvemmälle... Lopulta saavutaan ymmärrykseen että kaikki on valoa... Mutta ihmiskunta ei ole vielä valmis tähän ymmärrykseen. Olemme siinä kehitysvaiheessa, että uskomme maailmkaikkeuden olevan fyysinen, vaikka oikeasti koko fyysinen todellisuus on pelkkä illuusio...


    • "Eläimissä esim. kirahvi on erikoinen."

      Kyllä, kirahvin kurkunpäähermo on erityisen erikoinen. Miksi se kulkee kurkunpäästä alas sydämeen, tekee mutkan aortan kautta takaisin aivoihin. Hermo tekee noin 4,5 metrin turhan mutkan. Tämä kertoo järjettömästä suunnittelusta. Evoluutioteoria kykenee selittämään tämän ilmiön täysin ristiriidattomasti. Kirahvin kurkunpäähermo reitittyy täsmälleen samalla tavalla kuin selkärankaisten esi-isillä kaloilla. Kun selkärankaisille alkoi kehittyä kaula (mikä oli huomattava evolutiivinen etu) ja sydän painua alemmas rintakehään, joutui samalla tavalla reitittyvä hermo venymään typeräsit jopa 4,5 metrin turhan mutkan. Älykäs Jumala olisi nipsaissut tuon hermon poikki ja reitittänyt sen uudelleen. Samalla evoluutioteoria olisi kumoutunut.

      "Myös marjat ja hedelmät. Ovatko ne voineet tulla sattumalta. Ei voi"

      No eivät ole tulleet sattumalta, mutta eivät ne ole älykkään luojan suunnitteluakaan. Vai mitä mieltä olet esimerkiksi madagaskarilaisesta tähtikämmekästä, jossa on noin 30 cm syvä kannus, johon mikään hyönteinen ei ulotu imemään mettä...paitsi täsmälleen yksi perhoslaji Xanthopan morgani. Tämä kertoo älyttömästä suunnittelusta, mutta evoluutioteoria kykenee selittämään näiden kahden lajin koevoluution täysin ristiriidattomasti.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Tähtikämmekkä

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Xanthopan_morgani

    • Anonyymi

      Peppi Pitkätossu on Kongon demokraatin kanssa aivan samanlaisia ei evoluution muokkaamia olosuhteisiin.

    • "Ihmisssilmä ei ole itsestään voinut tulla. Ihmissilmä on suoraan aivoihin yhteydessä ja sekunnissa voi ihminen tehdä näön vuoksi monta reaktiota sekunnissa."

      Juuri näin, ihmissilmä ei ole itsestään tullut. Se on kaikkien kaksikylkisten yhteisen polveutumisen tulos. Silmän kehitystä säätelee kaikilla kaksikylkisillä saman PAX6 -geenin tuottama PAX6 -proteiini. Madoilla, kärpäsillä, hämähäkeillä, ahvenilla, hiirillä ja ihmisillä silmä kehittyy täsmälleen saman proteiinin vaikutuksesta alkionkehityksessä. Tämä todistaa vastaansanomattomasti yhteisen polveutumisen ja kumoaa lajeittain erikseen luomisen ja sen, että ihminen olisi erillinen "luomakunnan kruunu".

      https://en.wikipedia.org/wiki/PAX6

    • Anonyymi

      " Puhuminen on myös monimutkikasta. Aivojen hallinnan mukaan ihmisellä toimii kielen käyttö ja huulten käytön ja hengityksen. Tämä e iole sattumalta tullut ihmiseen. Apina ei voi sanoa yhtään edes alkeellisintakaan sanaa ja ihminen oppii puhumaan paljon eri kieliä."


      Tuo väite ei pidä paikkaansa jo raamattu kertoo puhuvista eläimistä ja varsinkin puhuvasta aasista ottaen huomioon aasin turvan hampaiston ja kielen hallinnan mahdollisuudet sekä ääntämisen on puhe varmaankin ollut hyvää ja selkeää myöskin papukaijat pystyvät nykyeläimistä puhumaan.

      • Hyvä huomio ja jos miettii esimerkiksi Raamatun puhuvaa käärmettä, jolla ei ole kunnon kaulaa, äänihuulia, rintakehää ja keuhkoja kunnollisen syvän ja kuuluvan puheäänen tuottamiseen...lisäksi käärmeen kaksihaaraisella kielellä ihmiskielen lausuminen voi olla vaikeaa, samoin käärmeen aivot ovat ymmärtääkseni melko pienet puheen tuottamiseen... Raamatun aivan ensimmäisten myyttien puhuvan käärmeen jälkeen en pitäisi puhumista lainkaan monimutkaisena.


      • Anonyymi
        Friendlyatheist kirjoitti:

        Hyvä huomio ja jos miettii esimerkiksi Raamatun puhuvaa käärmettä, jolla ei ole kunnon kaulaa, äänihuulia, rintakehää ja keuhkoja kunnollisen syvän ja kuuluvan puheäänen tuottamiseen...lisäksi käärmeen kaksihaaraisella kielellä ihmiskielen lausuminen voi olla vaikeaa, samoin käärmeen aivot ovat ymmärtääkseni melko pienet puheen tuottamiseen... Raamatun aivan ensimmäisten myyttien puhuvan käärmeen jälkeen en pitäisi puhumista lainkaan monimutkaisena.

        Kuten antiikin Kreikassa, demokratian ja sivistyksen kehdossa näemme.
        Seksuaalinen vapaus on yksi ehto, jotta ihmiskunta jalostuu vilkkaasti oikeasti viisaaksi eläinlajiksi.
        Heteroseksistinen pakkopulla heikentää luovuutta, jopa taannuttaa kansoja diktatuureihin.
        Esim. Mussolini, Hitler, Mooses, Stalin, Kim dynastia, Trump.

        Islam Juutalaisuus Kristinusko

        -Tutkija-


    • Anonyymi

      Jeesus ei pysty lentämään pimeässä, sillä häneltä puuttuu evoluution puuttumisen takia siivet. Jumala ei pysty puhumaan, koska evoluution puuttumisen takia häneltä puuttuu äänihuulet. Enkelit eivät pysty olemaan olemassa, koska evoluution puuttumisen takia niitä ei ole. Juutalaisilta ei puutu mielikuvitusta, koska evoluution takia sitä heillä riittää.

      • Anonyymi

        Homot eivät pysty lisääntymään, joten tämä evoluution vääristymä johtaa väistämättä ihmisen kaltaisen olion sukupuuttoon siinä sukuhaarassa jossa tätä seksuaalisista puolta esiintyy. Parisuhteiden tulisi olla aina naara- uros, jos halutaan suvun jatkumista. Evoluutio perustuu aina parhaiden yksilöiden jalostumiseen ja huonomman aineksen sukupuuttoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homot eivät pysty lisääntymään, joten tämä evoluution vääristymä johtaa väistämättä ihmisen kaltaisen olion sukupuuttoon siinä sukuhaarassa jossa tätä seksuaalisista puolta esiintyy. Parisuhteiden tulisi olla aina naara- uros, jos halutaan suvun jatkumista. Evoluutio perustuu aina parhaiden yksilöiden jalostumiseen ja huonomman aineksen sukupuuttoon.

        Siinä on se hyöty näkökanta eli jälkeläisiä on enemmän kuin yksi, eli he auttavat sisaruksiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homot eivät pysty lisääntymään, joten tämä evoluution vääristymä johtaa väistämättä ihmisen kaltaisen olion sukupuuttoon siinä sukuhaarassa jossa tätä seksuaalisista puolta esiintyy. Parisuhteiden tulisi olla aina naara- uros, jos halutaan suvun jatkumista. Evoluutio perustuu aina parhaiden yksilöiden jalostumiseen ja huonomman aineksen sukupuuttoon.

        Raamatun mukaan itse Jumalakin vihasi luomiaan ihmisiä niin, että hukutti heidät vedenpaisumukseen. On siis vain hyvä, etteivät mokomat syntisäkit lisäänny. Jumala itsekin on pelkkä homo, koska ei ole edes vihkiytynyt kirkossa kenenkään kanssa.


    • Anonyymi

      ihmisen evoluutiossa varmaankin tapahtuu siirtyminen telepaattisuuteen ja tämä arvio perustuu ainoastaan extraterrestaalien, muukalaisten, toisten tähtijärjestelmien asukkaisiin ja havaintoihin heistä.

      Kaikissa näissä tapaamisissa yhteinen tekijä on kielellinen " puhumattomuus" ja samanaikaisesti kommunikointi ajatusten voimalla = telepaattisuus.
      Vahva lukusuositus juuri ilmestynyt kirja (Yossi Ronen Israel) -ONE Face to Face Contact-a human consciousness evolution- . Missä Ronen tieteellisesti kertoo 1981 tapaamisesta. Ihmisen aistit nousevat vastaanottajana samalle tasolle, kun vastassa toinen osapuoli kommunikoi telepaattisesti. https://www.youtube.com/watch?v=I6TQPUn8dUE
      Samalla omat aistit muuttuvat yhdeksi aistiksi, ne siis sekoittuvat vrt. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2003/04/22/synestesia
      joka kehitys lienee ihmiskunnalla edessä. Nythän voidaan tehdä jo "BrainHack" harjoituksia milloin ihminen alkaa näkemään värejä silmät suljettuina ja uskomatonta myös näkemään, eli ohittamaan silmät. Tämä on näille muukalaisille jo tuttua, eli kehitys on pitkällä.

    • Anonyymi

      Todellisuus "luo" itse itsensä miten haluaa... Se avautuu kuin serpentiini erilaisiin muotoihin.

    • Anonyymi

      Ihminen loi valheen, jotta muut pitäisivät valetta totena.
      Tämäkin on evoluutiota, kannattaa valehdella, jos siitä on hyötyä eikä jää kiinni valheesta.

    • Anonyymi

      Ajattelemisen mahdottomuus. En tiedä miksi hihhulit aina haluavat todistaa sen, mutta voi pojat miten väkevästi sen aina todistavatkin. Ja vain sen.

    • Anonyymi

      Aloittaja esitti kiistattomat todisteet. Omasta typeryydestään. Miten noin laaja-alaiseen yleissivistymättömyyteen voikaan päätyä.

      • Anonyymi

        Se on helppoa, ilmottautuu kodin indoktrinaation jälkeen opiskelemaan Käviän katuma seuran tieteelliseen kaatumisopistoon!!


      • Anonyymi

        Tynnyrissä kasvaneen uskistollon aivot hylkivät kategorisesti kaikkea asiallista tietoa ja koska vähäisinkään järjen ääni ei ole typötyhjässä kuupassa analysoimassa mitään kriittisesti, niin kaikkein idioottimaisinkin hölynpöly ja huuhaaroska uppoaa sinne aina esteittä. Sokea usko vaatii sokean typeryksen joka ei koskaan vahingossakaan ajattele. Mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tynnyrissä kasvaneen uskistollon aivot hylkivät kategorisesti kaikkea asiallista tietoa ja koska vähäisinkään järjen ääni ei ole typötyhjässä kuupassa analysoimassa mitään kriittisesti, niin kaikkein idioottimaisinkin hölynpöly ja huuhaaroska uppoaa sinne aina esteittä. Sokea usko vaatii sokean typeryksen joka ei koskaan vahingossakaan ajattele. Mitään.

        Hän on kopioinut jonkun kristillisen ajatushautomon retoriikka tekstiä 😁


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe