Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan, Gdańskiin. Ranska ja Britannia julistivat 3. syyskuuta Saksalle sodan Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaisesti, mikä katsotaan toisen maailmansodan alkamishetkeksi. Brittiläisen kansainyhteisön jäsenmaat Australia, Kanada, Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikka julistivat hieman myöhemmin sodan Saksalle. Ranska teki ponnettoman hyökkäyksen Saarin alueelle ja Saksa asetettiin kauppasaartoon, mutta muuten tuki Puolalle oli vain poliittista sympatiaa.
Saksa aloitti toisen maaimansodan yksinään
Anonyymi
1985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Saksa hyökkäsi uskoen 24.8. 39 NL:n kanssa solmimansa sopimuksen säikyttävän länsivallat.
Ne eivät säikähtäneetkään,eivät edes NL:n hyökätessä sopimuksen mukaan 17.9. Puolaan osuuttaan ottamaan. tosin myöhässä,mutta kuitenkin.
N-liitto meni hakemaan vain omansa pois eikä 17.9. Puolaa valtiona enää ollut. Ukrainan ja Länsi-Valko-Venäjän alueet kuuluivat N-liitolle eikä Saksalle. Miksi ne alueet olisi pitänyt jättää Saksan saaliiksi ? Siksikö kun Wehrmachtilla olisi ollut lyhyempi matka Moskovaan 1941 ?
Stallarin liikuttavaa puolustuspuhetta.
Stalin rikkoi Varsovan rauhansopimuksen vuodelta 1925.Siinä menetetyt alueet eivät olleet Saksalle menossa.
NL vetäytyi parisataa kilometriä kohti Moskovaa syyskuun lopulla tehdyssä rajarauhassa luovuttaen lähes koko Puolan alueen Saksalle ja saaden Liettuan tilalle.
Wehrmachtille avautui entistä parempi hyökkäystie valmiiksi Brest-Litovskin porteille.
Alue jonka NL miehitti Puolasta 1939 oli sovittu neuvotteluissa Saksan ja NL:n kanssa elokuussa samana vuonna.
Joten Itä-puola ei olisi voinut 'jäädä' Saksalle missään olosuhteessa.
Kaupunki oli Danzig. Gdansk on Puolaa ja kaupunki täysin uusi ja uudet asukkaatkin
Danzig oli sodan alkaessa siis itsenäinen vapaakaupunki, ei Puolan osa.
Puolan hallinnoima osaksi ja osaksi kansainliiton. Asukkaista lähes kaikki olivat saksalaisia. Saksalta ryöstetty vanha saksalainen kaupunki
Juu+ja+Danzig+kuului+Saksan+valtakuntaan+vuoteen+1919.+Asukkaista+96%+oli+saksankielisiä.+Suurin+puolue+oli+natsit.+Asukkaiden+valtava+enemmistö+halusi+alueen+liittämistä+takaisin+Saksan+valtakuntaan.
Yksinään? Oli sillä slobo kamuna.... Liittyi mukaan heti 3 viikon jälkeen!
-----NL vetäytyi parisataa kilometriä kohti Moskovaa syyskuun lopulla tehdyssä rajarauhassa luovuttaen lähes koko Puolan alueen Saksalle -----
Tuollaista ei tapahtunut, älä hvvä mies valehtele ihan sikana. Stalin ei ollut niin hölmö että tuon olisi tehnyt. Luovutettu aluekin olisi ollut moninkertainen pinta-alaltaan Liettuaan verrattuna.
"NL vetäytyi parisataa kilometriä kohti Moskovaa syyskuun lopulla tehdyssä rajarauhassa luovuttaen lähes koko Puolan alueen Saksalle "
Mielenkiintoinen tieto, olisko kirjoittajalla jotain tarkempaa tästä, linkkiä, karttaa tms.?
Vanha tieto.Se kirjattiin rajasopimukseen. NL vetäytyi pois varsinaiselta puolalaisalueelta pitäen vain Venäjän aikanaan Puolan jaoissa liitetyt osat,jotka oli luovutettu 1925 rauhassa.
Löytyy esim.2.MS:n historioista ja yleensä kartoissa,joissa on Brest-Litovsk.
Vastineeksi NLsai Liettuan,jonka myös on merkitty karttoihin.
Juutalaiset julistivat Saksalle sodan jo 1933.
Sota tarkoitti taloudellista saartoa ensi alkuun. Tarkoitus oli myös yllyttää Puola sotaan Saksaa vastaan. . Tästä syystä Puolalle annettiin takuut Englannin ja Ranskan avusta myös siinä tapauksessa että Puola on hyökkääjä. Puolalle luvattiin Saksan alueet aina Berliiniin asti.
Puolan johto käyttäytyikin täysin taipumattomasti neuvotteluissa 1939. Saksankielistä väestöä vainottiin Puolassa (n.800 000) eikä täysin saksalaisen Danzigin (n. 400 000 asukasta) asemasta haluttu neuvotella. Myös tulli ja kauttakulkumaksut Saksan valtakunnan ja Itä-Preussin välillä korotettiin monikertaiseksi. Kysymys oli kiusanteosta. Puolalaisia käytettiin hyväksi. Yllyttäjiä olivat politiikan kulisseissa kansainväliset pankki-juutalaiset.
Kun sota sitten syttyi, oli puolalaisille järkytys Saksan sotavoimien tehokkuus. He oikeasti olivat laskeneet että Englannin, Ranskan ja Puolan sotavoimat lyövät Saksan.
Millään tavalla sota ei ollut Saksan syytä, ellei sellaiseksi lasketa päätöstä olla alistumasta pankki-juutalaisten orjuuteen.
Aivan oikein!
Miten hyökkääjä voisi olla syypää sodan syttymiseen? Varsinkaan,jos jälkikäteen keksitään hyökkäyksen uhri syylliseksi.
Puolahan kaikessa kieroudessaan värväsi myös NL:n Saksan liittolaiseksi hyökkäykseen!
Samoin on selvää,että juutalaiset,joita Saksassa erityisesti suosittiin, olivat avainasemissa hyökkäyksen toimeenpanossa.
Stalinin NLiitto teki sanoinkuvaamattoman sikamaisesti hyökkäämällä slaaviveli Puolan selkään, kuin murhamies konsanaan ja.sitä se oli , kun säälimättömästi kokosi polski upseerit ja sivistyneistön Katyniin ja murhasi nuo ihmispolot niskalaukauksin kuin teuraat.
Hitler, Himmler, Goebbels ja Göring nyt ainakin olivat ilmiselvästi salajuutalaisia syöstessään rauhaa rakastaneen Saksan sotaan ja katastrofiin, joka vei puolet maasta bolsvikkihirmuvallan alle ja loputkin miehitetyksi. Eiköstä sovita näin?
Mikä ihme oli tämä "juutalaisten sodanjulistus"? Juutalaisten ainoat sotilaalliset tai puolisotilaalliset organisaatiot olivat tuolloin Psalestiinan mandaatissa, eivätkä ne julistaneet sotaa tiettävästi kenellekään 1933.
Suomi hyökkäsi marraskuussa rauhantahtoisen Neuvostoliiton kimpuun ampuen Mainilan laukaukset ja uhkasi jopa vallata Leningradin!
Urhoollinen ja rankasti alivoimainen neukku puolusti aluettaan niin tarmokkaasti, että havahtui lopettamaan vasta Viipurin edustalla!
Meiltähän tämä käy...
Königsbeg oli myös Saksaa mutta oli ongelmitta erillinen alue.