Sputnik V rokote

Anonyymi

Sputnik V ei toimikaan. Venäjän rokotteen saaneita sairastunut koronaan. Rokotteen toimivuudesta ei ole todisteita, mutta toimimattomuudesta on.

Venäjän koronarokotteen saaneita on sairastunut virukseen. Siperian paikallisviranomaisiin viittaavien Venäjän medioiden mukaan tartunta on todettu ainakin kolmella rokotteen saaneella terveydenhoitoalan työntekijällä Altain alueella.

Venäjä ei ole itse edes kehittänyt koko Sputnik V lääkettä. Lääkkeen tiedot on hakkeroitu Saksalaisen lääkeyhtiöin tiedostoista ja valmistettu niiden tietojen pohjalta. Tutkijoiden mukaan, lääkkeen ei pitäisikään toimia. Hakkeroitu tieto, ei ollut lopullinen versio lääkkeestä. On arvioitu, että kyseessä oli toimimaton syötti.

Tässä taas nähdään, Venäjän rehellisyys.

3

96

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Radulov sanoo olleensa ystävänsä omistaman pankin asiakas jo yli 10 vuotta. Kiekkoilija talletti pankkiin suurimman osan tuloistaan ja kertoo pitäneensä itsellään vain sen verran, mitä hän on tarvinnut päivittäisiin kuluihin.

      Nyt on käynyt ilmi, että kyseinen pankki menetti toimilupansa jo vuonna 2015, eli sen jälkeen pankkia ei periaatteessa ole ollut olemassa. Radulovin mukaan hän on joutunut petetyksi, eikä ole saanut rahojaan.

      – En saanut tietää pankin toimiluvan menettämisestä niiltä ihmisiltä, jotka olivat ystäviäni, vaan kolmannelta osapuolelta. Menin puhumaan heille (pankkiin). He sanoivat palauttavansa kaiken, että kaikki on hyvin ja että olemme ystäviä. Mitään ei ole vielä palautettu, Radulov sanoi Russia 24:n haastattelussa.

      Iso osa ansioista

      1,5 miljardia ruplaa vastaa yli 20 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Radulovin mukaan häneltä on siis huijattu merkittävä osa hänen uransa ansioista. NHL-urallaan Radulov on ennen veroja tienannut arviolta 34,9 miljoonaa dollaria. Lisäksi hän on pelannut KHL:ssä vuosina 2008–16.

      Navalnyitä ei kuulema myrkytetty....Mutta lopulta tekijä tunnusti.

      Krimillä ei ollut venäläisiä sotilaita ja kans haki itse Venäjään liittymistä ja suurin osa kannatti äänestyksessä sitä.

      Mainilan laukaukset valehdeltiin suomalaisten ampimaksi...

      --Luotatko yhä venäläisiin totuuksii ja henkilöihin?--

    • Anonyymi

      Miksi en luottaisi? Käännät vain kaikki väitteet päinvastaisiksi totuuksiksi, niin suurella todennäköisyydellä olet oikeassa?

      Venäjä on iso maa ja siellä on myös paljon oikeitakin totuuksia.

      Kuulin tuossa mm. sen, että Luterilaisen kirkon Pietarin seurakunnat eivät ole lähteneet muuttamaan kirkkoaan, vaan ovat pitäytyneet Lutherin mukaisessa Raamatullisessa opissa.

      Moskova on Euroopan suurin kaupunki. Oletettavasti siellä on paljon myös rehellisiä ihmisiä. Mitä nyt rehellisyydellä missäkin tarkoitetaan!?

      ...Liittyvätkö rehellisyys ja totuus käsitteellisesti yhteen vai ei?

      Hakekaa totuuttaviimeiseksi vastakkaisten intressien totuudenpuhujien kuppikunnista ja "nuotiotulilts" ja teepöydistä ja vihollisten leireistä, vaikka tuomioistuimissa. Kuloinkin hyväksytty "totuus" on tässä maailmassa siellä, missä majaiee mielivalta ja väkivallan mahti.

      Tie, totuus ja elämä pyritään ristiin naulitsemaan viimeistään pääsiäisenä. Tänäkin aikana!

    • Anonyymi

      Tehdäänkö testi?

      Totuuden sijaan kerrotaan jokin valeuutinen ja aletaan seuraamaan sitä, koska se tulee uutisena tai jonkun tutun kertomana sinun korviisi?!

      Valeuutinen: "Kyllä sitä koronarokotetta nyt monihaluaa pian ottaa. Mutta jos totuus tulisi siitä ilmi.... Moni ei tiedä, että vaikka venäläiset antimainostivat muita kuin Venäjällä lanseerattua Sputnik-5 rokotetta, että länsimaisista rokotteista tulisi ihminen muuttumaan apinaksi, niin se ei tietenkään pidä paikkaansa. Eikä sekään pidä paikkaansa, että rokotus sinällään vaikuttaisi ihmisiin kuin sen kuuluisan sirun istuttaminen tai, että se rokote Cov Sars-2 virusta vastaan ehdollistaisi ihmiset hallinnalle jne. Mutta kukaan ei ole kertonut, että se lyhentää ihmisen elinajan odotetta.

      Riittääkö tuo vale, vi lisäätäiskö siihen, että rokote lyhentää eliniän odotetta noin 12 vuodella.

      No niin, nyt aletaan odottamaan milloin tuo informaatio alkaa tulla uutisissa, ns. keltaisissa lehdistöissä, valemedioiden levityksissä ja lopulta joku kertoo sen sinulle luotettavana tietona. Siis tuon valheen.

      ehostaaksemme "totuutta", voimme kirjoittaa "valheen".

      Ihmiset uskovat valheita ja juoruja, jos ne ovat pahoja, mutta vain aniharvat uskovat hyviin tietoihin ja totuuksiin. Niitä pidetään yleisesti naiiveina, kriittisen reflektion älylliseksi hegemonioittamassa maailmassa.

      Usko hyvään on harvojen etuoikeus?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1213
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      945
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe