Brittinuoret haluavat pysyä EU:ssa!

Anonyymi

Britit eivät saa enää vuodenvaihteesta alkaen muuttaa vapaasti EU:n alueelle. Opiskelu- ja työmahdollisuudet kaventuvat, mikä iskee etenkin nuoriin.

Nuorten ylivoimainen enemmistö äänesti unionissa pysymisen puolesta. Vuoden 2016 kansanäänestyksen jälkeen EU:n kannatus nuorten parissa on noussut entisestään. Joulukuun puolivälissä tehdyssä kyselyssä vain 12 prosenttia alle 24-vuotiaista piti Britannian EU-eroa oikeana päätöksenä.

Myös vanhemmat ihmiset voivat kärsiä muuttomahdollisuuksien heikkenemisestä.

Moni britti joutuu hautaamaan haaveensa esimerkiksi eläkevuosien viettämisestä Ranskassa. EU-maihin vuodenvaihteen jälkeen muuttavilla on lähtökohtaisesti oikeus oleskella EU:n alueella vain kaksi kuukautta puolen vuoden ajanjaksolla. Pidempi oleskelu riippuu maakohtaisista säännöistä.

Samalla EU-kansalaisten muutto Britanniaan vaikeutuu. Se voi aiheuttaa jopa työvoimapulaa etenkin matalapalkkaisilla aloilla.

8

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan sellaiset jupit jotka ovat koulutettaja ja pääsevät purjuamaan ympäri eurostoliittoa hienoihin pankin hommiin tai muihin sellaisiin. Tavallinen rahvas noituu koko riistosysteemiä.

      • Anonyymi

        Juuri tavallinen rahvas hyötyi eniten EU-jäsenyydestä.
        Ja nuoret.

        Varakkaat ja hyvin koulutetut pärjäävät aina,on järjestelmä mikä hyvänsä.

        Nyt Britannia on kuin perhe,joka siirtyy väljästä asunnosta ja suurista yhteistiloista pienempään ja muista erilliseen.
        Ovatko kaikki muutokseen tyytyväisiä? Se nähdään muutaman vuoden kuluttua.


    • Anonyymi

      koska myssypipojen "kama"kulkee eu.ssa paremmin #

    • Anonyymi

      Britannia lähti brexitiin valekampanjalla ja maksaa nyt siitä.

      EU heitti vapaakauppasopimuksen pelastusrenkaaksi,johon britit tarttuvat nyt kouristuksenomaisesti.
      Jos brexti oli upea voitto,niin miksi tarvittiin vapaakauppasopimus hengenpitimiksi?

      • Anonyymi

        Briteillä on ankeat ajat edessään.

        Kaaos Calaisissa ja Doverissa on jo alkanut.
        Pian se leviää kaikkialle Britanniaan. Ja vauhdilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Briteillä on ankeat ajat edessään.

        Kaaos Calaisissa ja Doverissa on jo alkanut.
        Pian se leviää kaikkialle Britanniaan. Ja vauhdilla.

        Ankeaa on myös brittinuorisolla.

        Helpot,halvat ja hauskat Euroopan lomat aurinkorannoilla ovat mennyttä,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ankeaa on myös brittinuorisolla.

        Helpot,halvat ja hauskat Euroopan lomat aurinkorannoilla ovat mennyttä,

        Viimeisin gallup todistaa nimenomaan brittinuorison tyytymättömyyden brexitiin.
        Valekampanjallahan se ajettiinl läpi.


    • Anonyymi

      Yllättäen rekkaralli Britannian ja EU:n välillä loppunut.

      Mistä briteille ruokaa?

      EU:sta se on tuotu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1339
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe