Hallitus näpertelee ja esittää huolehtivaa, mutta leipäjonot kasvavat!

Anonyymi

Leipäjonot eivät johdu koronasta, koska 40% jonolaisista on eläkeläisiä. Eivät he ole lomatettuja eikä irtisanottuja. Koronan syyttely on usvaa, jonka taakse yritetään piiloutua ottamalla sikamaisesti lainaa, jakamalla rahaa kavereille, olla tekemättä työllisyyspäätöksiä, nyt tehty vasta 15.000 työllisestä, vaikka tarvitaan 80.000. Hei koronarokotukset ovat alkaneet, eikä sekään ole hallituksen ansiota. Rokotukset alkoivat samaan aikaan ympäri EU;ta, eikä siitä päättänyt Marinin hallitus!

Rinteen vaalimainoskikka Vappusatanen tarkoitti eläkeläisille, jollekin 20 euroa käteen, joillekin vähemmän käteen. Sillä ei paljon leipää saa. Esimerkiksi kykypuolue Kokoomus esitti takuueläkkeen nostoa tuhanteen euroon. Se olisi ollut jotain, oikeasti eikä mitään demarinäpertelyä. Ihmiset vaan ovat kusetettavissa.

Hallitus nostaa veroja 2021. Pahimmin nousee pienituloisten taakka. Sitä se sosialidemokratia on, sosialisointia. Veronkorotuspuolueet SDP ja vasemmistoliitto lisäävät tuloeroja, Sitä veronkorotukset tutkitusti ovat Suomessa tehneet. Kenen asialla?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä esitä väärää ja keksittyä tietoa, vaan koita pitäytyä tosiasioissa.

      Antti Rinteen mainitsemasta vappusatasesta on jo tänä vuonna tullut 45 euroa lisää kuukausieläkkeeseen.

      Leipäjonot johtuvat siitä, että ihmisillä ei ole sairauden, työttömyyden ja pienten tulojen takia mahdollisuutta ostaa perheelleen ruokaa. Tietysti sinne ruokajonoon tulee aina joku "paremman väen" edustajakin, joka ensin jättää citymaasturinsa sivukadulle ja pukeutuu repaleiseen toppapukuun ja menee jonottamaan muiden "yhtä huonosti toimeentulevien" ihmisten kanssa.

    • Anonyymi

      onkos mamuja leipäjonossa?

    • Anonyymi

      Hallitus jakoi joululahjarahaa mutta Hurstille ei, tietoinen arvovalinta köyhiä suomalaisia kohtaan. Ihmisarvon priorisointia ei pidemmälle voisi enää viedä, hallitus näytti kuinka eliitti halveksii köyhiä.

    • Jos hieman vilkaiset työttömien työnhakijoiden määrää niin viimeksi näin luvun noin 250'000 eli sen verran tarvitaan uusia työpaikkoja mutta SS ei niihin tarvittavia työelämän muutoksia kykene edes esittämään, koska sylikoira ay mafian varpaille tai hännälle pitäisi siinä astua.

      Ay mafia on sosialistille kansaa tärkeämpi, koska se rahoittaa vaalikuluja!

    • Anonyymi

      Kokoomuksen kansanedustaja sanoi eilen lehdessä, että leipäjonoja on ja tulee olemaan aina, koska ilmaiselle tavaralle on ottajia, oli tilanne mikä hyvänsä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe