Kuin 1970-luvulla
Jälleen subjektiivisena arvionani on, että vihreät on nykyisin hyvin kurinalainen joukko tai oikeammin perhe, joka italialaiseen tapaan aina puolustaa omiaan. Myös vihreiden oikeudellinen tulkinta on Puolan nykyisen valtapuolueen tapaan hyvin tavoitteellista. Hyvä poliittinen tavoite mahdollistaa oikeusnormien joustavan tulkinnan ja jopa rikkomisen ns. kansalaisaktivismin nimissä. Oikeuslaitoksen ja viranomaisten painostaminen on tapa pyrkiä ”oikeisiin” ratkaisuihin esim. maahanmuuttokysymyksissä. Arvostelu ja poliittinen painostus ovat aina jonkinasteinen uhka oikeusvaltiolle.
Kun sen sijaan Puolaa hallitsee konservatiivisia arvoja edustava puolue, eikä sen linjaan voi vaikuttaa maan sisäisin demokraattisin keinoin, käyttöön kelpaavat oikeudelliset argumentit, joilla mahdollisimman paljon pyritään rajoittamaan hallituksen toimintavapauksia. Eli se mitä itse tehdään Suomessa, ei tietystikään olisi hyväksyttävää Puolassa.
Usein politiikassa toimitaan selkäydinreaktiolla eli tunteen varassa. Jokaiselle itselleen on hyödyllistä analysoida niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ratkaisuun. Ja vielä mukavampaa on arvioida muiden ratkaisujen motiiveja, kuten tässä artikkelissa. Mieleeni tuleekin, että vihreiden oikeudellinen ajattelu alkaa muistuttaa 1970-luvun vasemmistoaallon ajattelua.
ote verkkouutiset
Kimmo Sasi muistuttaa vihreet kuulat stop
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979