Uneni Trumpista

Uneni Trumpista

Näin 28.12.2020 unta Trumpista. Olin menossa ulos ovesta, kun huomasin yhtäkkiä takaani tulevan vanhemman miehen kaatuvan maahan eikä hän näyttänyt pääsevän ylös.

Menin miehen luo ja nostin hänet ylös, jonka jälkeen mies käveli odottavan taksin luo, joka ajoi pois.

Mies oli Donald J. Trump, joka näytti unessa väsyneeltä ja tosiaan niin heikolta, että hän ei päässyt itse maasta ylös. Mietin unessani, mahtaako taksikuski tietää, kuka hänen kyydissään oikein on, koska Trump näytti unessa hyvin rähjäiseltä ja uupuneelta eikä todellakaan Yhdysvaltain presidentiltä.

En ole koskaan ennen nähnyt unta Trumpista. Koska uni ei voi olla kirjaimellinen, sen täytyy olla symbolinen eli minä ja muut ihmiset voimme jotenkin auttaa vaalipetoksen kohteeksi joutunutta Trumpia, jota on muutenkin lyöty Demokraattien ja valtamedian taholta maan rakoon jo neljän vuoden ajan.

Mitä tämä apu voisi olla? Lähinnä mieleeni tulee esirukoukset. Minä rukoilen joka päivä useita kertoja Trumpin puolesta ja tiedän, että lisäkseni on monia muitakin esirukoilijoita. Raamattu sanoo, että vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

Uskon, että kaikesta vastustuksesta huolimatta muka hävinnyt Trump nousee vielä ylös näiden presidentinvaalien oikeana voittajana.

Mutta autetaan Trumpia voittoon rukouksiemme kautta.

19

118

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pokeri- ja bussiunetko paljastuikin sitten valheiksi vain?

      Kaikkitietäväistä Jumalaa ei muuten rukoilulla pidä häiritä, sillä Hän on jo aikojen alussa päättänyt, miten kaikki menee.

    • Anonyymi

      Mitähän seuraavaksi? Seuraavassa unessa Jouko pääsee Donaldin kanssa samaan vanhustenkeskukseen dementiaosastolle?

      • Anonyymi

        ano 18:15 ei kai jokke linnaan joudu rumpin seuraan?


    • Anonyymi

      Ja sitä seuraavassa jatkosarjaunessa Donald kiidätetään pillit punaisina sairaalaan. Jouko jää vanhustenkeskukseen lukemaan Aku Ankkaa eikä usko, kun hoitajat sanovat, että nyt ei ole 50-luku eikä talvisota.

    • Anonyymi

      Don-unet ovat nyt epidemiana. Näin unen vanhasta huonon värisestä miehestä. Olisiko ollut maksavaivoja, kun oli niin kovin keltainen kasvoiltaan. Mies makasi maassa ja halasi irtonaista ovenkarmia, saranapuolelta. Ihmettelin sitä ja kysyin voinko auttaa. Vanha mies sanoi värisevällä äänellä "olen Don Floridasta, vihaan kaltereita", eikä sanonut muuta, vaan puristi yhä lujemmin. Ketään muuta ei näkynyt olevan paikalla. Heräsin tähän.

    • Anonyymi

      Trump on vuoden ihanneimmun:
      httpss://www.wnd.com/2020/12/president-trump-named-admired-ends-obamas-tenure-top-poll/

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      JP ainakin pudottaa lopullisesti maskinsa nyt ja se ei olekaan Jumala joka haluaa Trumpin voittavan vaan Piho itse.

      Kohta alkaa tulemaan pyyntöjä pienistä rahalahjoista "Trumpin pelastamiseksi"...

    • Anonyymi

      Jouko Piho, etkö tajua Trumpin olevan suuri valehtelija ja elävän valheessa. Viimeisin tuo vihjaus, että olisi saanut Nobelin rauhanpalkinnon.

    • Anonyymi

      Otetaanpa tämäkin "uni" taas esille, jotta uneksijan tuotetta voidaan arvioida.

    • Hyvin rehellinen uni selvästi.

      Unessa Trump menee taksiin. Jos olisi presidentti, ei varmaan menisi taksilla, vaan virka-autolla.

      Joten uni selvästi kertoo, että kaikki toivo Trumpilla oli jo mennyt.

      • Tulkitsin unen tuolla tavalla perustuen ikivanhaan Artemidoroksen unikirjaan.
        Se on erehtymätön ja aina oikeassa.


      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tulkitsin unen tuolla tavalla perustuen ikivanhaan Artemidoroksen unikirjaan.
        Se on erehtymätön ja aina oikeassa.

        Senhän pitäisi kertoa jotain Artemidoroksen kyvyistä, koska autoja hän ei muistaakseni ennustanut vaikka rautaisen siittimen kyllä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Senhän pitäisi kertoa jotain Artemidoroksen kyvyistä, koska autoja hän ei muistaakseni ennustanut vaikka rautaisen siittimen kyllä...

        Artemidoroksen aikaan olisi tietysti uneksittu vaunuista tai kärryistä, ja Pihodoros olisi nähnyt unen jossa vanha ja väsynyt kuningas menee jonkun sontakärryn kyytiin kuninkaallisten vaunujen sijaan.


    • Mr Trumpin pitäisi vaan nyt tulla Elävään Uskoon, tunnustaa kauheat syntinsä, niin ehkäpä saisi Taivaallisen Armon.

      Sitä maallista tuskin nimittäin on enää luvassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe