USA:n vaalit

Joe Biden yrittää jatkuvasti kaapata valtaa median sekä laittomien äänien avulla lailliselta presidentti Trumpilta.

Hyi mitä touhua.

Toivottavasti Suomessa kukaan ei osallistu tuollaiseen vääryyteen.
Suomi ei tunnusta eikä onnittele etukäteen median ja massahysterian mukana Bidenia, vaan odottaa kiltisti oikeuden päätöstä ja vahvistusta asiasta ja tiedoitusta asiasta valkoisesta talosta.

Media ei maailman asioista ja äänestyksistä päätä.

Trump on USA:n laillinen presidentti.
Biden ei ole USA:n presidentti, kuinka vaikeaa se on ymmärtää?
Hävetkää nyt edes vähän te kurjat hyväuskoiset hölmöt, joita media on vetänyt höplästä.
59116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Äänestäjät kaappasivat törkeästi vaalit Trumpilta. Ja ääntenlaskijat sallivat sen tapahtua. Näin koskaan tapahtuisi Venäjällä tai Valko-Venäjällä.

Äänestä
  • Juu kyllä tässä tapahtui todellinen vääryys. Äänestäjien valitsema ehdokas Joe Biden vahingossa voittikin vaalit ja Trump jäi yhden kauden presidentiksi huolimatta kaikista etukäteisvalmisteluistaan. Käsittämätöntä tunarointia istuvalta presidentiltä, joka kaatui omaan ylimielisyyteensä.

    Kansa äänesti väärin. Kyllä nyt pitää vaihtaa kansa.

    Trump voisi lukea mitä New York Post hänelle opastaa. Mutta ei, hän jatkaa Twitterissä itkupotkuraivareitaan ja hourailee kuvittelemastaan vaalivoitosta. Samaan aikaan hänen omat joukkonsa yrittävät saada hänelle järkeä päähän mutta turhaan.

    https://www.breitbart.com/politics/2020/12/28/new-york-post-urges-donald-trump-end-dark-charade/

    Kahdeksan päivän kuluttua on 6.1.2021 eli USA:n kongressissa tapahtuva ääntenlaskenta, jolloin näemme viimeistä edellisen näytöksen draamakomediasta USA:n presidentinvaalit 2020. Viimeinen näytöshän on 20.1.2020 klo 19:00 Suomen aikaa.

    Trumpin syytesuojan loppuesssa 20.1.2020 alkaa seuraava näytelmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu kyllä tässä tapahtui todellinen vääryys. Äänestäjien valitsema ehdokas Joe Biden vahingossa voittikin vaalit ja Trump jäi yhden kauden presidentiksi huolimatta kaikista etukäteisvalmisteluistaan. Käsittämätöntä tunarointia istuvalta presidentiltä, joka kaatui omaan ylimielisyyteensä.

    Kansa äänesti väärin. Kyllä nyt pitää vaihtaa kansa.

    Trump voisi lukea mitä New York Post hänelle opastaa. Mutta ei, hän jatkaa Twitterissä itkupotkuraivareitaan ja hourailee kuvittelemastaan vaalivoitosta. Samaan aikaan hänen omat joukkonsa yrittävät saada hänelle järkeä päähän mutta turhaan.

    https://www.breitbart.com/politics/2020/12/28/new-york-post-urges-donald-trump-end-dark-charade/

    Kahdeksan päivän kuluttua on 6.1.2021 eli USA:n kongressissa tapahtuva ääntenlaskenta, jolloin näemme viimeistä edellisen näytöksen draamakomediasta USA:n presidentinvaalit 2020. Viimeinen näytöshän on 20.1.2020 klo 19:00 Suomen aikaa.

    Trumpin syytesuojan loppuesssa 20.1.2020 alkaa seuraava näytelmä.

    "Kahdeksan päivän kuluttua on 6.1.2021 eli USA:n kongressissa tapahtuva ääntenlaskenta, jolloin näemme viimeistä edellisen näytöksen draamakomediasta USA:n presidentinvaalit 2020. Viimeinen näytöshän on 20.1.2020 klo 19:00 Suomen aikaa.

    Trumpin syytesuojan loppuesssa 20.1.2020 alkaa seuraava näytelmä."

    Venäjällä on Aleksej Navalnyj -näytelmä.
    Valko-Venäjällä Aleksadr Lukasenko -näytelmä.
    Unkarissa..., ...
    Suomessa? Mitä näytelmiä täällä on meneillään tai ollut meneillään?
    --Tärkein on aviopari "Mielivalta ja pakkovalta" ---

    Kahta en vaihda! Sehän on kirjattu jo vallan kolmijaon oppiin vallan ehdottmasta jaosta. Joista kahdella on demokraattinen mandaatti ja vastavoima. Yhdellä ei.

    Kansalaiset alistukaa ehdoitta tai... Jos ei ammuta aamunkoitteessa, niin elämä ainakin tuhotaan.

    Se, mitä tilalle jos mallista luovutaan, onkin sitten jo oikeusvaltioperiaatekysymys!

    Onneksi asumme kuitenkin Suomessa. Uskon, että täällä ainakin osaksi pyritään löytämään kohtuullisia ratkaisuja.

    Äänestä

Tammikuu vain lähenee ja Trump kannetaan ulos Valkoisesta Talosta.

Tälläkertaa Gallubit ja Vaalien tulos olivat sama.

Biden sai 8 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump

1Äänestä
  • Törkeästi äänestetty Trumpin kehotuksen vastaisesti.

    Äänestä

  • Biden potkaistaan kellariin mätänemään

    Äänestä

  • Veikko Vennamo kannettiin myös ulos parlamentista aikanaan kun kertoi liikaa mielipiteitään köyhän oikeuksien halventamisesta ja herrojen ... En muista. Mutta jotakin tuohon suuntaan se oli.

    Että jos Trumpkin kannetaan ulos, niin kunniakuja mediaa on varmasti paikalla. Voi tosin olla, että monilla vaahto valuu suupielistä kuin vampyyrilla veriorgioissa. Saalis on makoisa?

    -Kumpikin ovat kiisteltyjä hahmoja politiikassa. Trump ei tosin ole vielä sanonut viimeisiä sanojaan.

    Toivottavasti kuitenkin rauha voittaa ja helmikuussa alkavat muuttolinnut hengissä palata myös tänne maailman parhaaseen maahan. Eikö Suomi ole paras kaikin puolin? -No mikä, ettei. Sehän on nyt mitattu niin moneen kertaan?!

    Todellinen huoli on nyt monella tietenkin siitä, että suosittu populisti, Covid-19 Sars-2, ainoa vierailija kodissa aiotaan sekin tappaa. Kuka ihmisiä sen jälkeen enää muistaa enää tavata henkilökohtaisesti?

    No paha löytää aina tiensä ihmisten elämään. Monille on suurin onni kun saa kiusata kanssaihmisiä valtuuksiensa nojalla?! Siinä on ripaus vallan humalluttavaa hegemoniaa ja ehdotonta valtaa ihmisten kukistamiseksi ja alistamiseksi. -No onneksi ihminen kuolee vain kerran. Paitsi tietenkin joidenkin tarkkaan määriteltyjen kriteerien valossa voi ihminen kuolla kahdestikin. Jopa syntyä uudelleen. Mutta se on ihan eri tarina.

    Riemukasta uutta vuotta 2021 kaikille lukijoille.!
    Lienee aika laittaa pillit pussiin ensi vuonna ja muuttaa "Kanarialle"?
    Ei tämä maailma paremmaksi muutu.

    Äänestä

Kongressin republikaanit kääntyivät ensi kertaa Trumpia vastaan – täystyrmäys tärkeässä puolustuspaketissa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46aca9ea-8c1e-4619-851e-0bf7a39b4189

Trumpin kannattajat järjestävät protestin tammikuussa - pyrkimyksenä estää vaalivoiton vahvistaminen
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4c808c28-2f4b-4481-ba92-3b80ff9c2988

Jänniä päiviä tlee olemaan tammikuun 6. ja 20. Saa nähdä millainen lähtö Trumpetille tulee valkoisesta talosta, voi olla että pakkopaita ja suukapula on trumpetin asusteina silloin. Varmaa kuitenkin on että lähtö tulee 20.1.

1Äänestä

Jopa Trumpin suosikkilehti New York Post ohjeisti Trumppia tänään lopettamaan tämän perusteettoman salaliittoteorioiden levittämisensä.

https://yle.fi/uutiset/3-11717260

Trumpia vahvasti tukenut konservatiivilehti vaatii häntä lopettamaan vaalivilppipuheet – "Herra presidentti, lopettakaa järjettömyys"

New York Postin mukaan presidentti Trumpin linja johtaisi epädemokraattiseen vallankaappaukseen.

1Äänestä
  • Onneksi täällä on myös järkeviä ihmisiä.Kiitos.

    Äänestä

Trump on huono häviäjä.
Syyttää äänestäjiä.

Äänestä
  • Trump: Lopettakaa ääntenlaskenta. (Lopettakaa demokratia ja kansan tahto)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trump: Lopettakaa ääntenlaskenta. (Lopettakaa demokratia ja kansan tahto)

    Niin. Ääntenlaskenta lopetettiinkin oikeasti, kun huomattiin Trumpin ylivoimainen johto jota ei edes tietyille kertoimille ohjelmoidut Dominion ääntenlaskukoneet voineet "korjata". Niinpä laskenta keskeytettiin aamuyöllä ja simpsalapimpsa aamulla tulos oli sopiva.

    Heko heko.Demokratia toimii huolimatta annettujen äänien laskutavasta.

    3.11. puoliltaöin Trump johti 112 022 äänellä Wisconsinissa, 293 052 äänellä Michiganissa, 555 189 äänellä Pennsylvaniassa ja 356 945 äänellä Georgiassa.

    Näitä on tässä neljä ... pysäyttäneitä vilppivaltioita piti olla viisi. Mikä on viides?

    Mielenkiintoisia videotodisteita tässä:
    https://drive.google.com/file/d/1gM4HZEiuqkkHK89okfa6l8kIPBFeqvnx/view?usp=sharing
    Kohdassa 4:20 luetaan ääneen jätesäkistä kaivettuja äänestyslippuja

    Taas näitä "videotodisteita" buahhaahhaahhaa.... Se siis oli räkäinen nauru hölmöille, joilta Runk jymäyttää rahaa oikeuskampanjointiinsa, oikeasti siis oman pankkitilinsä täytteeksi.

    On se jännää kuinka todisteita mukamas löytyy hurutsemykke mutta USA:n oikeuksissa kun niitä pyydettiin esittämään ei mitään kelvollista ollutkaan. Ei edes sellaista, jonka republikaaninen Trumpin itsensä nimittämä tuomari olisi hyvällä tahdolla voinut yhtään uskottavasti hyväksyä oikeudessa kelpaavaksi vaikka halua olisikin ollut.

    Tyhjästä on vieläkin paha nyhjästä. Salaliittoteorioita varten on oma palstansa, hus sinne.

    Nevadassa 42 282 äänestänyt vähintään kahdesti. 1506 kuollutta äänestänyt .
    Rekisteröitymisissä 8000 olematonta osoitetta, 15 000 liikekiinteistön tai 90 päivää tyhjillään olleen talon osoitetta. 3987 kansalaisuutta vailla olevaa oli äänestänyt

    Mitäs lisätodisteita näistä tarvitaan sokeille tuomareille?
    Ilmenevät julkisista asiakirjoista. Postiäänikuoret, äänestysliput, äänestäjärekisteri, väestökirjanpito.

    Haloo, onko ketään kotona?? Ei taida olla.

    Sellaiset republikaani - tuomarit joilla oli suuri henkilökohtainen kiitollisuuden velka Trumpille joutuivat USA:ssa toteamaan että nuo "todisteet" olivat kelvottomia. Jos nuo tuomarit olisivat mitenkään voineet hyväksyä "todisteet" edes hieman kelvollisiksi menettämättä uskottavuuttaan niin aivan varmasti olisivat niin tehneet. Kun siis oli suuri tarve miellyttää Trumppia. Vaan kun todisteet olivat arvottomia ja roskaa niin heilläkään ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hylätä ne.

    Mutta kuten sanottu, tyhjästä on paha nyhjästä. Koskee mitä ilmeisimmin myös salkkareille esitettyjä pyyntöjä käyttää edes hetken aikaa aivojaan sen sijaan että toistelee Runkin hänystelijöiden laatimia videoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nevadassa 42 282 äänestänyt vähintään kahdesti. 1506 kuollutta äänestänyt .
    Rekisteröitymisissä 8000 olematonta osoitetta, 15 000 liikekiinteistön tai 90 päivää tyhjillään olleen talon osoitetta. 3987 kansalaisuutta vailla olevaa oli äänestänyt

    Mitäs lisätodisteita näistä tarvitaan sokeille tuomareille?
    Ilmenevät julkisista asiakirjoista. Postiäänikuoret, äänestysliput, äänestäjärekisteri, väestökirjanpito.

    >> Ilmenevät julkisista asiakirjoista. Postiäänikuoret, äänestysliput, äänestäjärekisteri, väestökirjanpito. <<

    Julkista olivat myös ääntenlaskennan väliaikatiedot.
    Niihin öisin "jostain" ilmestyi Biden-ääniä kuusinumeroisesti.
    Pahin Pennsylvaniassa. Yhtäkkiä tuli 570 tuhatta Bidenille, 3200 Trumpille.

    Minuutin tarkkudella kerrottiin Michiganista.
    Klo 6:32 tuli yhtäkkiä 149 772 ääntä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> Ilmenevät julkisista asiakirjoista. Postiäänikuoret, äänestysliput, äänestäjärekisteri, väestökirjanpito. <<

    Julkista olivat myös ääntenlaskennan väliaikatiedot.
    Niihin öisin "jostain" ilmestyi Biden-ääniä kuusinumeroisesti.
    Pahin Pennsylvaniassa. Yhtäkkiä tuli 570 tuhatta Bidenille, 3200 Trumpille.

    >...Pennsylvaniassa.+Yhtäkkiä+tuli+570+tuhatta+Bidenille,+3200+TrumpilleOsoittaa+että+joku+Dominion-verkkoon+kirjautuneena+siirtää+tai+väärentää+suuren+määrän+ääniä.+Siis+kahden+jatkuvan+vääristelyn+lisäksi:-+"flippaus"+eli+koko+ajan+4%+Trumpin+äänistä+siirretään+Bidenille-+"kertoimet"+eli+Trumpin+ääni+lasketaan+0,77:nä+ja+Bidenin+ääni+1,23:na

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heko heko.Demokratia toimii huolimatta annettujen äänien laskutavasta.

    Mutta ei monistettujen lipukkeiden ja ohjelmoitujen koneiden osalta.

    Äänestä

qanon foliohattu se jaksaa

Äänestä
  • On se rankkaa.

    Äänestä

Äänestäjät valitsivat ja päättivät presidentin.

Äänestä
  • Näin juuri. Runk on huono häviäjä sen lisäksi että on osoittautunut kiinnostuneemmaksi kaikesta muusta paitsi amerikkalaisen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Juuri nyt Runk yrittää mahdollisuuksiensa mukaan estää kansalliseen turvallisuuteen liittyvien tietojen välittymistä seuraavalle presidentille Joe Bidenille.

    Koronaan turhaan USA:ssa kuolleiden määrä on syytä kirjata Runkin ansioksi. Aikanaan 911 tapahtuneet kuolemat vastaavat nyt yhden päivän aikana koronaan USA:ssa kuolleiden määrää. Ei vähä mitään.

    Äänestä

Onneton tapaus tuo Bidee . Tunnetaan omituisesta kiinnostuksesta lapsiin ja muuten vanhuudenhöpörö ukkeli.

Äänestä
  • Ei se Biden täysi nolla ole.
    Kivat lahjusrahat sai Kiinasta varapresidenttiaikanaan.

    Äänestä

  • Trumpetti on vielä omituisempi kun väittää voittaneensa vaalit vaikka hävisi. Mitähän vielä lopuksi itkupotkuraivarin lisäksi keksii, voi olla jotain sellaista josta voi saada maanpetossyytteen ja tuomionkin, siihen kyllä löytyy sitten todisteita. Syytesuoja ainakin katoaa 20.1. ja sitten sen nähdään kuinka äijjän käy, kova tulee olemaan trumpetin kohtalo mutta ei säälitä yhtään.

    Äänestä

Nixon oli hyvä tikanheittäjä.

Äänestä

Trump haukkui Amerikan kansan.

Äänestä
  • Oletko ihan tosissasi ette noissa blogeissa on "Totuus"?

    Vain tyhmimmät uskoo mitä internettiin on kirjoitettu. Olet sinä yksi heistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko ihan tosissasi ette noissa blogeissa on "Totuus"?

    Vain tyhmimmät uskoo mitä internettiin on kirjoitettu. Olet sinä yksi heistä?

    Parempi uskoa senaattien kuulemis tilaisuuksia, kuin palstan Pidettäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko ihan tosissasi ette noissa blogeissa on "Totuus"?

    Vain tyhmimmät uskoo mitä internettiin on kirjoitettu. Olet sinä yksi heistä?

    Vaalivilpin kieltäjät ovat pönöttäviä puhuvia päitä. Oletko sinä yksi heistä?
    Vaalivilpin paljastajat esittävät todisteita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko ihan tosissasi ette noissa blogeissa on "Totuus"?

    Vain tyhmimmät uskoo mitä internettiin on kirjoitettu. Olet sinä yksi heistä?

    Moni USA:n kansalainen noihin uskoo ja lahjoittaa vähistään rahaa Trumpin tileille "vääryyden" korjaamiseksi. Tämä on Operaatio Iltalypsy.

    Äänestä

Rollator Biden kamala

Äänestä

Moinitoiminn kansalaisjärjestö Amistad soitti suurelle joukolle äänestäjiä.

Kymmenien tuhansien äänet eivät olleet menneet äänestetylle ehdokkaalle.
Sadat tuhannet äänestyspaikalla kuulivat jonkun toisen postiäänestäneen puolestaan

Äänestä
  • Tuo jälkimmäinen kohdistui myös Bidenin äänestäjiin.
    Tuossa tilanteessa voi fuskuäänen saada kumotuksi mutta on aika vaivalloista.
    Oppivathan bideniläisetkin konkreettisesti vaalivilpin olemassaolon.

    Äänestä

On se vaan niin hyvä, ettei nazi-Putinista ole tullut USA:n presidentti.

Kärsiköön Venäjä.

Äänestä

Trump voisi vaatia äänet uudelleen tutkittaviksi, mutta ne on kiireesti tuhottu. Lopputulos on siis varma.

Mutta entä jos 80 miljoonaa Trumpin kannattajaa ei hyväksy ääntenlaskutietojen pimittämistä ja ääntenlaskukoneiden tyhjentämistä todellisuudessa tarkastettaviksi puolueettoman ja riippumattoman tahon toimesta esim. tieteellisin menetelmin. Onko se demokratian vastaista toimintaa.

Tosi asiassa kukaan ei voi olla varma siitä, kuka sai lopulta enemmän rehellisillä tavoilla laskettuja ääniä. Pilkallinen huutoäänestys Trumpia vastaan ei varmasti laannuta vastustusta ja tulevaisuuden vastatoimia? Rehellinen ulkopuolinen tarkistaja olisi sen tehnyt. Miksei sitä sallittu?

Amerikassa eletään nyt erikoisia viikkoja. Olen huolissani siitä, että entä jos Nasvillen rajähdys ja gigantti hakkerihyökkäys olivat vasta varoituksia. Koko läntinen maailma on uhattuna.

Onneksi amerikkalaiset ovat järki-ihmisiä ja loppujen lopuksi ehkä rauhoittuvat ja alkavat valmsitautua seuraaviin vaaleihin.

Nyt olisi jatkettava tunnustusten ja suojan antamista Trumpille ja hänen joukoilleen. Muuten on vaarana sisällissota. Eikä se valitettavasti ole lainkaan leikkimielinen ajatus.

Toivon viisautta nyt erityisesti Bidenin porukoilta. Tilanne on todella uhkaava ja tarvitaan erityistä diplomatiakykyä ja joustavuutta.

Mutta toinen visio on, että kun Trumpin syytesuoja raukeaa, hän on täysin aseeton mielivaltaa ja väkivaltaa vastaan kotimaassaan. USA:ssakin oikeus on näyttänyt todellisen karvansa jo monissa näennäisen korrekteissa Trumpin vahingoittamishankkeissa. Silloin voi olla paha irti ja tulee paluu todelliseen Villiin Länteen.

Äänestä
  • Kenelle oikein luulet kirjoittavasi? Lukijasi ovat pääasiassa Suomessa asuvia suomalaisia, joilla ei ole äänioikeutta USA:n vaaleissa. Heidän mielipiteensä vaaleista on merkityksetön lopputuloksen kannalta katsottuna.

    Kirjoitat ikäänkuin ohjeistaen lukijoitasi tietynlaiseen toimintaan. Ilmeisesti joku on suomentanut suoraan Trumpin kampanjaväen kirjoitelmia ja nyt sitten niiden kopioita täällä jakelee väärälle yleisölle.

    Onko USA:n vaaleissa äänestäviä? Juna män justiinsa ja Joe Biden voitti vaalit.

    Äänestä

Tomariksi hirttotuomari Roy Bean.

Äänestä

Onko Mr Bean hänen jälkeläisensä suoraan alenevassa polvessa. Noin taiteellisesti asiaa tarkastellen. ))

Äänestä
  • Putin on tehnyt temput jonkun alushousumiehen kanssa ja saanut aikaiseksi mister Beanin?

    Kyllä Kremlin paidattoman pellen kaksoisolennolta se näyttää.

    Äänestä

Parasta on se, ettei nazi-Putinista tullut USA:n presidenttiä.

Kärsiköön Venäjä.

Äänestä

Biden rollator horisee omiaan aiheuttamaan kaaoksen

Äänestä
  • Hyvä että suomalaisetkin varautuvat Trumpin jatkokauteen.

    Äänestä

Niin sekava vaalijärjestelmä toivottavasti uusitaan tähän päivään

Äänestä
  • Jos lukuisat vaalivilppimahdollisuuet poistetaan, ei demokraatilla ole menestystä

    Äänestä

Kyllähän usa kahteen osaan menee

Äänestä

Biden rollator puhuu kansalle koittaa rauhoittaa

Äänestä

Biden heittää bensaa liekkiin

Äänestä

Usa demokratia hyvin haurasta

Äänestä
  • USA:n demokratia ei tuohon kaadu, vaikka Trump ja republikaanien äärisiipi olivatkin valmiita väkivaltaiseen vallankaappaukseen.

    Äänestä

No nyt niitä oikeuden päätöksiä on tullut vaikka miten paljon ja kaikissa tapauksissa Trumpin syytteet vaalivilpistä ovat kaatuneet.
Eilen sokopää yllytti kannattajansa poliittiseen terrorismiin ja vasta tyttärensä ja esikuntansa taivuttelemana suostui lähettämään terroristeille rauhoittumaan kehoittavan viestin. Trump on seonnut lopullisesti ja minkä nopeammin hänestä päästään eroon, sen parempi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Joe Biden yrittää jatkuvasti kaapata valtaa median sekä laittomien äänien avulla lailliselta presidentti Trumpilta.

Hyi mitä touhua.

Toivottavasti Suomessa kukaan ei osallistu tuollaiseen vääryyteen.
Suomi ei tunnusta eikä onnittele etukäteen median ja massahysterian mukana Bidenia, vaan odottaa kiltisti oikeuden päätöstä ja vahvistusta asiasta ja tiedoitusta asiasta valkoisesta talosta.

Media ei maailman asioista ja äänestyksistä päätä.

Trump on USA:n laillinen presidentti.
Biden ei ole USA:n presidentti, kuinka vaikeaa se on ymmärtää?
Hävetkää nyt edes vähän te kurjat hyväuskoiset hölmöt, joita media on vetänyt höplästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu