Valo voittaa pimeyden

Valo ja pi­meys ovat vas­ta­koh­ta­pa­ri, joka esi­tel­lään jo Raa­ma­tun al­ku­sa­nois­sa. Raa­mat­tua voi­daan lu­kea ku­vauk­se­na va­lon ja pi­mey­den tais­te­lus­ta, joka päät­tyy tai­vaal­li­ses­sa Je­ru­sa­le­mis­sa lois­ta­van kirk­kau­den voit­toon. Se on sa­mal­la ku­vaus­ta Ju­ma­lan kan­san elä­mäs­tä, jos­sa maal­li­nen ja hen­gel­li­nen to­del­li­suus li­mit­ty­vät toi­siin­sa.

Usein Ju­ma­lan kan­san elä­mäs­sä on ol­lut ah­dis­tus­ta ja vai­vaa. Näin oli myös ai­ka­na, jol­loin Is­ra­e­lin hei­mo­ja joh­ti­vat eri­lai­set so­ta­pääl­li­köt ja pro­fee­tat, joi­ta kut­sut­tiin tuo­ma­reik­si. Yk­si heis­tä oli nuo­ri Gi­de­on, jol­le Her­ran en­ke­li il­mes­tyi kes­ken vil­jan­puin­nin. Gi­de­on sai teh­tä­väk­seen ku­kis­taa Is­ra­e­lia sor­ta­neet mi­di­a­ni­lai­set. (Tuom. 6:11–16.)

Seit­se­män vuo­den ajan mi­di­a­ni­lai­set oli­vat hyök­käil­leet is­ra­e­li­lais­ten kimp­puun, polt­ta­neet hei­dän pel­to­jaan ja ryös­tä­neet kar­jaa. Is­ra­e­li­lai­set huu­si­vat avuk­seen Her­raa ja sai­vat pro­fee­tal­ta nuh­teet sii­tä, et­tä he oli­vat pal­vo­neet vie­rai­ta ju­ma­lia. Hei­dän kur­juu­ten­sa oli syn­nin seu­raus­ta. (Tuom. 6:1–10.)

Gi­de­on aloit­ti teh­tä­vän­sä ra­ken­ta­mal­la alt­ta­rin Her­ral­le ja uh­raa­mal­la sen pääl­lä isän­sä par­haan son­nin. Sa­ma­na yö­nä hän repi ja polt­ti uh­ri­pai­kat, joil­la myös hä­nen isän­sä oli uh­ran­nut. Aa­mul­la pai­kal­li­set suut­tui­vat, mut­ta isä pu­hui Gi­de­o­nin puo­les­ta. (Tuom. 6:24–31.)

Myös mo­net muut liit­tyi­vät Gi­de­o­nin jouk­koi­hin, joi­den mää­rä nou­si kol­meen­kym­me­neen­tu­han­teen. En­nen vi­hol­li­sen koh­taa­mis­ta Gi­de­on sai kui­ten­kin Her­ral­ta oh­jeen kar­sia so­ta­jouk­ko kol­meen­sa­taan mie­heen. Näin kun­ni­an voi­tos­ta sai­si Ju­ma­la, ei­vät ih­mi­set. (Tuom. 7:2–7.)

Seu­raa­va­na yö­nä mi­di­a­ni­lai­set sai­vat näh­dä, mi­ten hei­dän lei­ri­ään ym­pä­röi­vään pi­mey­teen syt­tyi valo, kun Gi­de­o­nin so­tu­rit pal­jas­ti­vat eväs­ruuk­kui­hin pii­lo­te­tut soih­tun­sa. Yh­täk­kiä hei­dän ym­pä­ril­lään kai­kui tor­ven­soit­to ja huu­to: ”Her­ran ja Gi­de­o­nin miek­ka!” Is­ra­e­li­lai­set sai­vat seis­tä pai­koil­laan, kun kau­his­tu­neet mi­di­a­ni­lai­set kä­vi­vät pi­me­äs­sä tois­ten­sa kimp­puun. (Tuom 7:8–22.) Valo oli voit­ta­nut.

Myös pro­feet­ta Je­sa­jan ai­ka­na Is­ra­e­lin hei­mot oli­vat ah­taal­la syn­nin tur­me­luk­ses­sa ja As­sy­ri­an suur­val­lan ku­ris­tuk­ses­sa. Sil­loin Je­sa­ja sai näyn pe­las­tuk­ses­ta: ”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren va­lon. Niil­le, jot­ka asu­vat kuo­le­man var­jon maas­sa, lois­taa kirk­kaus. Sinä teet run­saak­si rie­mun, an­nat suu­ren ilon. He rie­muit­se­vat si­nun edes­sä­si niin kuin elon­kor­juun ai­ka­na iloi­taan, niin kuin saa­liin­ja­os­sa rie­mui­taan. Ikeen, joka pai­naa hei­dän har­ti­oi­taan, val­jaat, jot­ka pai­na­vat ol­ka­päi­tä, ja hei­dän käs­ki­jän­sä sau­van sinä murs­kaat, niin kuin murs­ka­sit Mi­di­a­nin val­lan.” (Jes. 9:2–4.)

Je­sa­jan saar­naa­ma lu­paus on täyt­ty­nyt kai­kil­le kan­soil­le Jee­suk­ses­sa, joka on an­ta­nut meil­le voi­ton syn­nis­tä ja pi­mey­des­tä: ”Sil­lä lap­si on syn­ty­nyt meil­le, poi­ka on an­net­tu meil­le. Hän kan­taa val­taa har­teil­laan, hä­nen ni­men­sä on Ih­meel­li­nen Neu­von­tuo­ja, Vä­ke­vä Ju­ma­la, Ian­kaik­ki­nen Isä, Rau­han Ruh­ti­nas. Suu­ri on hä­nen val­tan­sa, ja rau­ha on lo­pu­ton Daa­vi­din val­tais­tui­mel­la. Oi­keus ja van­hurs­kaus on sen pe­rus­tus ja tuki nyt ja ai­na. Tä­män saa ai­kaan Her­ran Se­ba­o­tin pyhä kii­vaus.” (Jes. 9:6–7.)

Mikko Pisilä