Aihe

KONTROLLOIDUT sivustot ja YKSI TOTUUS!

Anonyymi

Rokotemyönteisten usko "kaikkeen hyvään" perustuu kontrolloitujen sivustojen antamaan yhteen ja ainoaan "totuuteen".

Muut sivustot ovat aivopestyille ja eliitin asettamissa "kaulapannoissa ja talutusnuorissa talutettaville", "huuhaasivustoja" ja oliko se vielä "foliohattu" ja "salaliitto" -sivustoja.

"Youtubea"vastaavat eliitin kontrollissa olevat sivustot, joista poistetaan kaikki se aineisto, joka ei ole eliitille ja pyrkimyksilleen eduksi, on kuitenkin omaa tahtoa vailla oleville, kuljetettavissa oleville "rokoteuskovaisille" tie, totuus ja elämä.

Jotka ajattelevat omillakin aivoillaan, ottavat kaiken tiedon, "pureskelevat" sen itse, ja tekevät omat päätöksensä objektiivisesti, ja oman "seulansa" eli ajattelunsa kautta. Ei uskomalla kontrollin alaista, ylhäältä johdettua mediaa, joka yleensä valehtelee kansalaisille silmät ja suut täyteen omaa etuaan ajaessaan.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Youtuben omistus kuuluu samoille kymmenelle maailman rikkaimmalle, joihin kuuluu myös Bill Gates.

      Youtube oli suljettuna puoli tuntia ennen joulua, kun siivosivat sieltä kaiken rokotteidenvastaisen pois.

      Voidaan siis todeta, että Youtubessa oleva hypetys myrkkyjen puolesta ei ole uskottavaa totuuksiksi.

      Lääkäreillä on aivan omat "tubensa" joissa keskinäistä kommunikaatiota vaihdellaan lääkäreiden kesken kansainväliselläkin tasolla. Kutn varmaan arvannetkin, kanava ei ole Youtube.

      Joku suomalainen koodari pääsi ja löysi kyseiselle kanavalle, ja jakaa sieltä kopioimaansa tietoa, itse perustamallaan kanavalla, ja suomentaa aineiston.

      En kerro mikä tämä lääkäreiden "tube" on, enkä myöskään kerro tämän suomalaisen koodarin "tubea".

      Tämä tuotiin esille siksi, että useimmat lukijat kuuluvat siihen ihmisryhmään, jolle Youtube ja Facebook ovat ainoita kanavia internetissä.

      Voin kertoa, että kanavia on myös muita, joita ammattipiireissä käytetään, eikä sinne toistaiseksi "Bill Gates" -tyyppinen oman edun nimissä tapahtuva sensurointi henkilökohtaisen edun nimissä toistaiseksi ulotu.

      Jos joskus ulottuu, siirrytään taas uudelle alustalle. Maapallo pyörii Eskoseni, ettekä voi asialle mitään.

    • Anonyymi

      Mutta ollakseen maanisesti rokotevastainen, täytyy kyseenalaistaa koko lääketiede, kaikki maailman tutkijat, viranomaiset ja media. Koska suurin osa noista on sitä mieltä, että korona on vaarallinen tauti ja sitä vastaan täytyy taistella ja rokote on loistava keksintö, joka pelastaa meidät koronalta ja pääsemme taas elämään normaalia elämää.

      Ei vaikuta uskottavalta, että kourallinen salaliittohörhöjä YouTubessa valheineen ja höpöhöpöjuttuineen olisi oikeassa. Sanot, että ajattelet itse, mutta millä tavalla pureskelet tai käsittelet näiden julistajien sanomaa? Tajuatko, että monet heidän väitteistään ovat terveellä järjellä ajateltuna hömpötystä eivätkä tieteellisesti tosia?

      Vai etkö vain usko tieteelliseen tietoon? Millä päätät sen mikä on totta?

      • Anonyymi

        Listaan myöhemmin tosiseikkojen ja epäkohtien listaa, mutta pääpiirteittäin ensin kerätään kaikki olemassaoleva tieto, tarkistetaan onko asiassa perää, ja laitetaan kokonaisuus yhteen.

        Faktaahan on, että ainakin menneessä maailmassa, jossa ei oltu vielä "maailman herruutta" aktiivisesti tavoittelemassa, oli tiedeväkeä, jotka aidosti tutkivat ja kehittivät oikein hyviä rokotteita, jotka aikakaudellaan ovat pelastaneet ihmiskuntaa.

        Nyt on liikakansoitusta, tarvetta "harventaa" rivejä, ym.
        Jatkan myöhemmin listalla olevia asioita joita on esillä. Nyt ei kerkeä kun on vieraita talossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Listaan myöhemmin tosiseikkojen ja epäkohtien listaa, mutta pääpiirteittäin ensin kerätään kaikki olemassaoleva tieto, tarkistetaan onko asiassa perää, ja laitetaan kokonaisuus yhteen.

        Faktaahan on, että ainakin menneessä maailmassa, jossa ei oltu vielä "maailman herruutta" aktiivisesti tavoittelemassa, oli tiedeväkeä, jotka aidosti tutkivat ja kehittivät oikein hyviä rokotteita, jotka aikakaudellaan ovat pelastaneet ihmiskuntaa.

        Nyt on liikakansoitusta, tarvetta "harventaa" rivejä, ym.
        Jatkan myöhemmin listalla olevia asioita joita on esillä. Nyt ei kerkeä kun on vieraita talossa.

        Rivit harvenee tehokkaimmin kun annetaan koronan levitä vapaasti. Suomestakin lähtee 40 000 kerta kaakista, ei tuohon mitään rokotteita tarvita


    • Anonyymi

      Eivät luvanneet ettei rokotettu sairastu, eivätkä ettei rokotettu tartuta tautia muihin. Joten, se et ottaako rokotteen tai ei on yksilön päätös. Se ei vaikuta muihin.
      Eivät tosiaan varmuudeksi luvanneet mitään, eivät rokotteen suojaa, eivät tartuntasuojaa, ja maskin käyttökin jatkuu...

    • Anonyymi

      salailu vähentää uskottavuutta siinä kokopresetti kannattaako ottaa.

      • Anonyymi

        Kokopresetti?


    • Anonyymi

      Elohopeaa on myös aineluettelossa tiesi joku tänään lukea tuoteselosteesta

    • Anonyymi

      Kannattaa hankkia tietoa "tietosi" tueksi ja lisäksi muualtakin kuin kontrolloiduilta, eliitin omistamilta rokotehuijausta tuputtavilta sivustoilta.

      Oma ajattelu, selon otto, ja omien ratkaisujen tekeminen itse kokoamiesi tietojen pohjalta, saattaa tässä tapauksessa pelastaa jopa henkesi, ja ainakin ehkäistä vammautumisesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Henkirikos Tohmajärvellä

      En ole paikkakuntalainen joten jääköön arvailut tekijöistä sikseen, vaikka tiettyyn suuntaan ne on syytä yhdistääkin.. Poliisi sai lauantaina aamuyöl
      Tohmajärvi
      26
      1588