Aihe

Trumpin tekkitiimi murtautui dominion koneeseen Georgian kuulemisen aikana

Anonyymi

Valkohattuhakkerit Trumpin teknologiatiimistä onnistuivat murtautumaan Dominion Voting Systemsin laitteeseen Georgian kuulemistilaisuuden aikana.

Koneeseen, jossa ei pitänyt olla wifi yhteyksiä eikä mitään muutakaan keinoa päästä kommunikoimaan laitteen kanssa ilman erilistä yhteyskaapelia, saatiin aikaiseksi kaksisuuntainen yhteys juuri samaan aikaan kun Georgian viranomaiset olivat kuulemassa muita todisteita havaituista vaalipetoksista.

Teknologiatiimin hakkerit ilmoittivat päässeensä järjestelmään sisään eli heillä oli mahdollisuus muokata laitteessa olevaa dataa kuten laskureiden lukemia ja skannattujen äänien tiedostoja.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lukuisilla osaavilla tai tehtävään koulutetuilla ihmisillä on ollut vaalipäivänä ja sen jälkeen pääsy Dominion Voting Systems -järjestelmän tietoihin ja mahdollisuus siis muokata laskettujen äänien lukumääriä ja poistaa tai vaihtaa skannattuja lipukkeita ehdokkaalta toiselle.

43

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Systeemillähän on vaalitulostakuu.

      • Anonyymi

        Kuuban upseerien kautta on kuultu Chavezin pojan vakuuttelu että "ei voi hävitä vaaleja kun isä on investoinut niin paljon äänestyskoneisiin."

      • Anonyymi

        Tarjouskilpailuissa on kolme: ES&S, Hart InterCivic ja Dominion

        Dominionin valttina "uudelleenvalintatakuu" sen koneita äänestäneille.
        Tähän tai muuhun liittyen senaattoriehdokkailla on järjstelmässä 35 tuhatta ääntä jo ennenkuin yhtäkään ääntä on annettu.

      • Anonyymi

        Sen ovat antaneet vain 4D:n entiteetit, alien 90 odottaa.

    • Anonyymi

      Hiljaista on ollu Bidettäjien kommentointi. Tosiaankin vaalikoneisiin on saatu kaksisuuntainen etäyhteys, vaikka se ei pitäisi olla mahdollista. Sen jälkeen kaikki muokkaaminen on mahdollista.
      Tätäkään suorassa lähetyksessä demostroitua hakkerien todistetta jos ei huomioida, niin jossain on paljon mätää.

      • Anonyymi

        No mitä noihin aivottomiin salaliittohörhöilyihin voisi edes sanoa? Hihhuleiden juttuihin on vain yksi oikea suhtautuminen: Niiden jättäminen huomiotta.

    • Anonyymi

      > ... onnistuivat murtautumaan ...

      Pah. Eräs arvioi oli että defcon-hakkeri pääsee sisälle sekunneissa ja alakoululainenkin seitsemässä minuutissa.
      Ääntenlaskentahuoneiston ukopuolella pysäköidyssä autossa kesti 2 minuuttia päästä äänetyskoneisiin.

      • Anonyymi

        Miksi pitää keksiä pyörää uudelleen ?
        Dark Web'issä Dominionin salasanat ovat vamiiksi murrettuina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitää keksiä pyörää uudelleen ?
        Dark Web'issä Dominionin salasanat ovat vamiiksi murrettuina.

        Ja silti hehkutetaan että vaalit oli rehelliset ja väärennöksen mahdollisuuksia ei ole.

    • Anonyymi

      No miksei FBI TUTKI jos on vilppiä??

      • Anonyymi

        Siksi että dominoin serverit löytyi Saksasta CIA:n tiloista.

    • Anonyymi

      Odotetaan ylen kommenttia asiasta ja senaattoreiden kuulemis tilaisuuksista. Sitten vasta uskon.

      • Anonyymi

        Kyllähän Yle on CNN

    • Anonyymi

      Ylen m ja muidenkin medioiden mukaan todisteita ei ole vilpistä. Mitenkäs tämä senattoreiden kuulemistilaisuudet ja demostraatio laskentakoneiden haltuun otosta?

    • Anonyymi

      Taas todiste siitä että hujareita ovat Trumpin joukkiot kun kerta pystyivät murtautumaan vaali koneisiin eikö Trumppi pitäisi panna linnaan vaalivilpistä.

      • Anonyymi

        Näin kai se menee jos todistat vääryyden olet vastuussa itse vääryydestä. No kuitenkin on todisteet siitä miten koneet muokkasivat ääniä ja kenen hyväksi. Ja tietenkin äänestyslipuke juttu on toinen mielenkiintoinen teatteri.

    • Anonyymi

      Georgiassa käytettiin paperisia äänestyslipukkeita, ei Dominion äänestyskoneita.

      • Anonyymi

        Peter Navarro, tohtori Harvardin yliopistosta, on koonnut 36 sivuisen kansantajuisen raportin todisteista 2020 presidentinvaaleissa tapahtuneista vaalipetoksista. Navarro on erittäin arvostettu analyytikko, jonka laatimia talousraportteja muut asiantuntijat käyttävät lähteinään.

        Navarro luettelee kuusi eri kategoriaa, joista on todisteita kuudessa vaa'ankieli osavaltiossa:
        - Suorat vaalipetokset kuten lipukkeiden väärennökset
        - Äänestyslipukkeiden laiton käsittely
        - Laittomuudet vaalien järjestämisessä ja säännöissä
        - Rikkomukset tasavertaista äänten suojelua vastaan
        - Äänestyslaitteisiin liittyvät petokset
        - Erittäin merkittävät tilastolliset mahdottomuudet

        Raportissa on myös taulukko, josta ilmenee Bidenin "etumatka" ja kuinka monta laitonta ääntä arvioidaan kyseisessä osavaltiossa olevan:

        osavaltio: "etumatka" laittomat äänet
        - Arizona 10 457 yli 100 000
        - Georgia 11 779 yli 400 000
        - Michigan 154 188 ei tiedetä vielä
        - Nevada 33 596 yli 100 000
        - Pennsylvania 81 660 yli 600 000
        - Wisconsin 20 682 yli 200 000

        Peter Navarron kiinnostuksen herätti vaaliyönä tapahtunut käänne, jossa oli selvät vaalipetoksen merkit kaikkialla. Trumpin selvä ylivoimainen johtoasema kaikissa neljässä tärkeimmässä vaa'ankieliosavaltiossa vaali-iltana, jonka jälkeen ensimmäisen kerran historiassa äänten laskenta keskeytettiin samaan aikaan kaikissa niissä ja valvojat ajettiin pois tiloista, jonka jälkeen laskenta jatkui valvomatta ja epämääräisiä lipuke-eriä tuotiin sisään joissa kaikissa Bidenin osuus oli tilastollisesti täysin järjetön. Tämä tapahtui neljässä demokraattien hallitsemassa kaupungissa. Kaikkialla muualla Biden pärjäsi kaikkia odotuksia heikommin, mutta näissä neljässä demokraattien hallitsemassa kaupungissa peitettyjen ikkunoiden takana ilman valvontaa, Biden "yllättäen" pärjäsi yli kaikkien mahdollisuuksien rajojen.

        Raportissa on taulukko Trumpin johdosta vaali-illan päättyessä 3.11.2020 ja Bidenin "johdosta" 15.12.2020:

        osavaltio: Trump 3.11. Biden 15.12.
        - Georgia: 356 945 11 779
        - Pennsylvania: 555 189 81 660
        - Michigan: 293 052 154 188
        - Wisconsin: 112 022 20 682

        Georgiassa vuonna 2016 postiäänten hylkäysprosentti oli noin 6%. Vuoden 2020 vaaleissa hylkäysprosentti oli käytännössä 0% vaikka postiäänten lukumäärä kasvoi räjähdysmäisesti. Pelkästään tämä yksi tekijä, eli jos postiäänten tarkastus olisi oikeasti tehty ja hylkäysprosetti edes lähellä normaalia tasoa, riittäisi kääntämään Georgian voiton Trumpille. Pelkästään tämä yksi tekijä vaikka mitään muita lukuisia todisteita petoksista ei edes huomioitaisi.

        Älykkäät ihmiset, jotka ymmärtävät luvuista ja matemaattisista malleista jotain, huomasivat petoksen jo 4.11.2020 avoimesti saatavilla olleesta vaalidatasta. Vasemmistomedia päätti vaieta kaikesta, koska heillä oli vain yksi sama tavoite kuin viimeiset neljä vuotta: Trumpin syrjäyttäminen vallasta.

      • Anonyymi

        Dominion koneet laskivat lipukkeet.

      • Anonyymi

        Tässä huomaa hyvin näiden vihervasureiden älykkyyden, kun ei edes ymmärrä mihin niitä koneita käytettiin :D
        Siis ääntenlaskemiseen, ei äänestämiseen.

        Mistä näitä aivottomia lampaita vielä löytyy.

        Dominion voting system on elektoroninen äänestyskone. Paperisten äänestyslipukkeiden laskemiseen käytettiin Georgiassa ns. Optical Scanning Voting Systems -teknologiaan perustuvaa skanneria.

        Niinpä sekin on todistettu etteivät skennerit eroittaneet samoja äänilipukkeita ja tulostettuja lipukkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dominion voting system on elektoroninen äänestyskone. Paperisten äänestyslipukkeiden laskemiseen käytettiin Georgiassa ns. Optical Scanning Voting Systems -teknologiaan perustuvaa skanneria.

        No hyvä. Nyt siis on huijjattu monella eri tapaa.

    • Anonyymi

      Ja kun ne Georgian äänet tarkastus laskettiin käsin kolmeen kertaan ja nämä saatanan Trumpistit höpöttävät jostain vitun hakkereista,,

      • Anonyymi

        No hyvähän monistettuja ääniä on laskea. Jenkeissä on tapana värittää ruutu ruksaamisen sijaan ja muste ruuduissa on massiivisesti ollut tulostettua. Ja aidot lipukkeet oli merkitty tietyllä tapaa muutenkin. Tästäkin on todisteet. Hauska vaan nähdä mikä oikeusaste on ensimmäinen joka uskaltaa ottaa todisteita käsiteltäväksi.

      • Anonyymi

        Nimen omaan rullasivat jopa kymmeneen kertaan laskukoneen läpi samaa lipuketta. ja siitäkin on videokuvaa todisteena senaattoreiden kuulemisessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimen omaan rullasivat jopa kymmeneen kertaan laskukoneen läpi samaa lipuketta. ja siitäkin on videokuvaa todisteena senaattoreiden kuulemisessa.

        Älä yritä siirtää maalitolppia sekoittamalla Doninion äänestyskone ja paperisten äänestyslipukkeiden laskussa käytettyihin laskukoneisiin.
        Toisekseen toisella laskemiskerralla Georgian lipukkeet laskettiin käsin, tulos 99,9% sama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yritä siirtää maalitolppia sekoittamalla Doninion äänestyskone ja paperisten äänestyslipukkeiden laskussa käytettyihin laskukoneisiin.
        Toisekseen toisella laskemiskerralla Georgian lipukkeet laskettiin käsin, tulos 99,9% sama.

        Maalitolppia on siirretty puuttumalla äänestämiseen laittomin keinoin. Se on pääasia ja niistä on todisteet.
        ihan sama miten paperiäänet laskettiin tietyissä osavaltioissa. Kuitenkin jos äänten laskenta keskeytetään aamuyön tunteina ja tietyt henkilöt poistetaan rakennuksesta. Ja kuitenkin on pitävä todiste video siitä poistamisesta ja sen jälkeen laskennan jatkamisesta paikalle tuotujen lipukke nippujen syöttämisestä koneisiin.

        Ei ole mitään pitäviä todisteita. Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvähän monistettuja ääniä on laskea. Jenkeissä on tapana värittää ruutu ruksaamisen sijaan ja muste ruuduissa on massiivisesti ollut tulostettua. Ja aidot lipukkeet oli merkitty tietyllä tapaa muutenkin. Tästäkin on todisteet. Hauska vaan nähdä mikä oikeusaste on ensimmäinen joka uskaltaa ottaa todisteita käsiteltäväksi.

        "Jenkeissä on tapana värittää ruutu ruksaamisen sijaan ja muste ruuduissa on massiivisesti ollut tulostettua."

        Se on kuule ovaaliympyrä joka väritetään, eikä ruutu. Ja voin äänestäjänä sanoa, ettei se oli mikään kovin iso ovaaliympyrä, että siihen voisi kovin paljon sitä mustetta läträtä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään pitäviä todisteita. Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

        No odotellaan käyvätkö videot ja tulostetut lipukkeet todisteiksi. Samoin dominion koneiden logitiedostot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jenkeissä on tapana värittää ruutu ruksaamisen sijaan ja muste ruuduissa on massiivisesti ollut tulostettua."

        Se on kuule ovaaliympyrä joka väritetään, eikä ruutu. Ja voin äänestäjänä sanoa, ettei se oli mikään kovin iso ovaaliympyrä, että siihen voisi kovin paljon sitä mustetta läträtä.

        Omituinen pointti onkin usein "liian siististi" mustattu soikio.
        Selvästi painokonejälkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään pitäviä todisteita. Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

        Todisteeksi eivät kelpaa lähes sadan tuhannen kuolleen äänestämiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään pitäviä todisteita. Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

        Mitään ei todista se, että äänestysvilkkaus on yli 120%
        (Vaaleissa koko maan 67%)

        "... there are 643 precincts in Michigan with a voter turnout above 80%, which is a little bit anomalous. There were 21 precincts that were over 90%, 10 precincts that had exactly 100% voter turnout and 6 precincts that were over 120% voter turnout."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalitolppia on siirretty puuttumalla äänestämiseen laittomin keinoin. Se on pääasia ja niistä on todisteet.
        ihan sama miten paperiäänet laskettiin tietyissä osavaltioissa. Kuitenkin jos äänten laskenta keskeytetään aamuyön tunteina ja tietyt henkilöt poistetaan rakennuksesta. Ja kuitenkin on pitävä todiste video siitä poistamisesta ja sen jälkeen laskennan jatkamisesta paikalle tuotujen lipukke nippujen syöttämisestä koneisiin.

        > .. video siitä poistamisesta ja sen jälkeen laskennan jatkamisesta

        https://www.oann.com/poll-worker-in-fulton-county-ga-caught-scanning-same-stack-of-ballots-multiple-times/

        Sinipuseroisen skannaajan nimi on Ruby Freeman.
        Videon lopussa näytetään kertymäpiikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen pointti onkin usein "liian siististi" mustattu soikio.
        Selvästi painokonejälkeä.

        Seli seli.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään pitäviä todisteita. Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

        No todisteet on ja mites se sinulla? onko todisteita ettei todisteita ei ole?

    • Anonyymi

      Mistä tiedät asian. Mitä todisteita sinulla on tästä "tietomurrosta" yhtään sen enempää kuin tästä Corona "Covid-19" viruksesta?

      • Anonyymi

        https://youtu.be/tPmw0PnrvBM on lyhyt video Georgian senaatista 30.12.

        Ei ole vielä murtoraporttia ollut julkisuudessa.
        Hakkerointihetkessä oli demokraattien edustahiakin paikalla.

      • Anonyymi

        Hakkerien olisi pitänyt jättää muutama "Kilroy was here" -teksti koneisiin.

    • Anonyymi

      Kyseessä ei ole todiste...vaan puhtaasti poliittinen kannanotto. En usko...ennenkuin saan teknisen vakuutuksen kattavassa PDF-raportissa...että Dominion koneissa edes oli tekninen mahdollisuus Wifi-liittymään!

      Kuulostaa muuten ihan vaan propagandalta jonka tarkoituksena on saattaa maa sisällis-sotaan!

    • Anonyymi

      olisikohan uudet vaalit paikallaan. Video laskennan kera.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      19499
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      323
      5636
    3. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      264
      3038