Kaikki valtamediat pullollaan ikävästä asiasta.
Jos tekijät olisi uussuomalaisia olisi kaikki ihan hiljaa, myös ohisalo.
Koskelan murha
10
88
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, nythän hiljaa ovat vain persut!
- Anonyymi
Aivan, jos tekijät olisivat olleet aloittajan tarkoittamia ns. uussuomalaisia, ei aiheesta tehtyjen keskusteluketjujen määrästä olisi puutetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, jos tekijät olisivat olleet aloittajan tarkoittamia ns. uussuomalaisia, ei aiheesta tehtyjen keskusteluketjujen määrästä olisi puutetta.
Ja viralliset valtamediat vaikenisi täysin
- Anonyymi
Murhaajien itseviha on ulkoistettu ulkopuoliseen. Heikko on valittu uhriksi.
Ihan äärimmäisen järkyttävää. Pahin mahdollinen teko, josta tekijät eivät tule selviämään ikinä.- Anonyymi
Niin olisivat Koskelan teinimurhaajat miettineet ennen tekoa, miltä tuntuisi jos joku rääkkäisi ja kiduttaisi heitä noin hirviömäisellä tavalla. Jos ei ole tunneälyä käsittää asiaa, voisi ajatella järjellä tekemisaikeitaan.
Tuostakin julmasta murhasta seuraa paljon surua, harmia ja kaikkea pahaa niin monelle. Kannattaako tehdä tuollaista hetken huvin ( jota on normaali tunneälyllä vaikea ymmärtää) vuoksi?
Kuinka joku voi saada jotakin kiksiä rääkkäämällä ja kiduttamalla kuoliaaksi toisen ihmisen! Keskittäisi tekeminen HYVÄN TEKEMISEEN, josta saa iloa itselle ja monelle muulle ja se saa aikaan vain hyvää.
- Anonyymi
Tässähän on hyvä syy miksi Suomessa on tarpeen suorittaa kansanvaihto. Suomalaisnuoret tappavat ja kusevat uhrin päälle
- Anonyymi
truy
- Anonyymi
Aivan samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Mitenkäs uutisointi Kaivopuiston pahoinopitelymurhan osalta? Siinä tummaihoiset nuoret iso porukka potki kuoliaaksi suomalaisnuoren ilman mitään syytä.
Ei ole näkynyt, eikä kuulunut paljon aiheesta?
Helsingissä useita uussuomalaisten jengejä, jotka Ryöstävät ja pahoinpitelevät muita nuoria. Nuoret tietävät kyllä tämän.
Poliisit kiistävät tämän ilmiön. Ohisalo siellä pääjehuna näiden puolustelijana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Mitenkäs uutisointi Kaivopuiston pahoinopitelymurhan osalta? Siinä tummaihoiset nuoret iso porukka potki kuoliaaksi suomalaisnuoren ilman mitään syytä.
Ei ole näkynyt, eikä kuulunut paljon aiheesta?
Helsingissä useita uussuomalaisten jengejä, jotka Ryöstävät ja pahoinpitelevät muita nuoria. Nuoret tietävät kyllä tämän.
Poliisit kiistävät tämän ilmiön. Ohisalo siellä pääjehuna näiden puolustelijana.Osaako persu käyttää googlea? Haepa sillä Kaivopuiston tapauksesta tietoa, sitä löytyy kyllä ”valtamediasta” vaikka millä mitalla.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722729Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252478Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422171Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132006Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101492- 1671353
- 521032
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28974IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16798Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99781