Haapavesi on harvinaisen ankea ja surkea pitäjä!

Mitä niiden ihmisten mielessä on liikkunu, joittenka on pitäny tulla näin tylsään perähikiään asumaan. Kaukana kaikista pääteistä, eikä ole edes rautatietä!
Sitten täällä riidellään kaikenmaailman turhista jutuista, eikä kehitys kehity!
Erikoisliikkeitä tänne on kyllä yritetty perustaa, mutta aina ne ovat olleet järkiään liian surkeita ja valikoimat sanoinkuvaamattoman pieniä ja paskoja.

Miksi tänne ei voida koskaan tehdä mitään tarpeeksi suurta. Ihan turhaa sanoa, että onhan täällä tuo voimalaitos. Mitä se yksittäistä haapavetistä hyödyttää. Sähköähän se tekee myös naapurikuntien tarpeisiin. Me itse asumme täällä vain kuin herran perseessä, jossa ei ole mitään. Valtuustossakin vain riidellään ja mitään järkevää ei saada aikaiseksi. Kiitos persujen, jotka ovat pesiytyneet tänne meidänkin harmiksi!

Olen vanhemmille yrittänyt lukuisia kertoja takoa järkeä päähän, että muuttaisivat täältä ihmisten ilmoille jonnekin sellaiseen kaupunkiin, jossa on kauppoja ja vähintään rautatieasema. He ovat vain sanoneet, että kun suku nyt vain sattuu olemaan täällä. Kuka pakottaa asumaan täällä. Eikö voisi käyttää omaa järkeä ja asettua sinne asumaan, missä on elinkelpoisemmat olosuhteet? Todella moni täältä jo lähtee muualle. Miksi jotku jaksaa vielä asua tällaisessa perähikiässä?

Heti, kun minulle tulee riittävästi ikää, muuta täältä kyllä vauhdilla pois. Tämä kylä ei tarjoa nuorisolle yhtään mitään. Ei ihme, että Justimuksenkin pojat muuttivat täältä pois. Hienosti tekivät. Nostan hattua heille!
12183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vai että persujen vika täällä tämä kurjuus? Mikähän puolue se on ollut vuosikymmeniä täällä tekemässä sitä hyväveli siltarumpupolitiikkaa?
Oli kyllä todella surkea kepulainen provoytitys kerrassaan ja tuskin sinä täältä mihinkään lähdet sillä oisit jo lähtenyt.
Kepulithan muuten tykkää lisääntyä sukulaistensa kanssa ja tuloksen näämme😊

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kepu se on ollut asialla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kepu se on ollut asialla

    persulaisuus meillä panee pahaksi kaiken järkevän.

    voiha perskeles, niitä pilalle panijoita !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kepu se on ollut asialla

    Toivon kyllä, että nuorison elämää täällä yritettäisiin jotenkin piristää. Mitä se voisi olla sitten? Mitä nuoriso toivoo?
    Täältä löytyy :
    BMX pyörärata crossailuun
    On maastoja missä ajella maastopyörillä ja läskipyörillä
    On tehty useampaan paikkaan frisbee golfratoja
    On kylpyläsaari (lentopallokenttä,minigolf, uinti ja saunat ja herkkuruuat/jäätelöt
    On hiihtolatuja ja lumimaan mäenlaskupaikka
    On luistelukenttiä ja jäähalli
    On pitzeria ja kahvila
    On nuorisotalo,jonne voi kehittää toimintaa esim. lani iltoja,discoa, muuta pelailua tms.
    On uimahalli ja liikuntahalli
    Opistolla näytetään elokuvia (voiko sisältöä kehittää ja tukea nuorisoa kiinnostavaksi?)
    Jokin moottorirata alue voisi olla niille, jotka haluaisi kokeilla mopoilla tms. rälläämistä,eikös Korkatissa ole tähänkin jotain mahdollisuutta?

    Isoa kauppakeskusta tänne ei tällä väestömäärällä voi varmaan saada,mutta voihan sitä retkeillä niissä asioissa kun Ylivieska ja Oulukin ovat sopivan lähellä.

    Ehkäpä se piristys ei ole paikoista kiinni,niitä on jo runsaastikin tämän kokoiseen pitäjään.
    Ehkäpä kaivattaisiin tapahtumia nuorille, sellaista toimintaa mikä vetäisi lähikunnistakin tänne nuoria osallistumaan, esim. jotain nuorisofestareita vaikka kylpyläsaareen, sinne musiikkia ja muuta ohjelmaa. Rat Race on varmaan ihan hyvä, mutta lisäksi jotain viihteellisempääkin (sitten kun koronasta päästään). Tapahtumien tulisi olla päihteettömiä ja riittävän usein, jotta väki oppisi niissä kulkemaan ja vetäisi muutakin porukkaa tänne.
    Uimahallin kahvioon toivoisin yrittäjää kehittämään toimintaa,voisi sitten vetää väkeä,kun abc:tä ei enää ole.
    Sitten vain lasten ja nuorten vanhempia mukaan toimintaa järjestämään,nuorisotyön ohjaajat hommaa organisoimaan.Saisiko EU::lta jotain hankerahaa (maaseudun elämän elävöittämiseen ja maaseudun nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen).

    Äänestä

  • Ei pelkästään persujen, mut ne ankeuttaa tätä pitäjää entisestään. Pahimmat mokat on tehty jo ennen persuja. Täällä nimittäin ei oo ainuttakkaa valtatietä ja tiet tod paskoja. Jotai pitäs tehä, että kehitys lähtis kehittyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pelkästään persujen, mut ne ankeuttaa tätä pitäjää entisestään. Pahimmat mokat on tehty jo ennen persuja. Täällä nimittäin ei oo ainuttakkaa valtatietä ja tiet tod paskoja. Jotai pitäs tehä, että kehitys lähtis kehittyy

    Syrjässähän täällä ollaan. Huonosti kulkee myöskin bussit lähikuntiin. Junalle vaikeaa päästä Oulaisiin tai linja-autoyhteyksiin jotka menee Kärsämäen kautta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivon kyllä, että nuorison elämää täällä yritettäisiin jotenkin piristää. Mitä se voisi olla sitten? Mitä nuoriso toivoo?
    Täältä löytyy :
    BMX pyörärata crossailuun
    On maastoja missä ajella maastopyörillä ja läskipyörillä
    On tehty useampaan paikkaan frisbee golfratoja
    On kylpyläsaari (lentopallokenttä,minigolf, uinti ja saunat ja herkkuruuat/jäätelöt
    On hiihtolatuja ja lumimaan mäenlaskupaikka
    On luistelukenttiä ja jäähalli
    On pitzeria ja kahvila
    On nuorisotalo,jonne voi kehittää toimintaa esim. lani iltoja,discoa, muuta pelailua tms.
    On uimahalli ja liikuntahalli
    Opistolla näytetään elokuvia (voiko sisältöä kehittää ja tukea nuorisoa kiinnostavaksi?)
    Jokin moottorirata alue voisi olla niille, jotka haluaisi kokeilla mopoilla tms. rälläämistä,eikös Korkatissa ole tähänkin jotain mahdollisuutta?

    Isoa kauppakeskusta tänne ei tällä väestömäärällä voi varmaan saada,mutta voihan sitä retkeillä niissä asioissa kun Ylivieska ja Oulukin ovat sopivan lähellä.

    Ehkäpä se piristys ei ole paikoista kiinni,niitä on jo runsaastikin tämän kokoiseen pitäjään.
    Ehkäpä kaivattaisiin tapahtumia nuorille, sellaista toimintaa mikä vetäisi lähikunnistakin tänne nuoria osallistumaan, esim. jotain nuorisofestareita vaikka kylpyläsaareen, sinne musiikkia ja muuta ohjelmaa. Rat Race on varmaan ihan hyvä, mutta lisäksi jotain viihteellisempääkin (sitten kun koronasta päästään). Tapahtumien tulisi olla päihteettömiä ja riittävän usein, jotta väki oppisi niissä kulkemaan ja vetäisi muutakin porukkaa tänne.
    Uimahallin kahvioon toivoisin yrittäjää kehittämään toimintaa,voisi sitten vetää väkeä,kun abc:tä ei enää ole.
    Sitten vain lasten ja nuorten vanhempia mukaan toimintaa järjestämään,nuorisotyön ohjaajat hommaa organisoimaan.Saisiko EU::lta jotain hankerahaa (maaseudun elämän elävöittämiseen ja maaseudun nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen).

    Onko UIMAHALLIN KAHVIO yrittäjäpohjalla ?
    olen ollut siinä luulossa, että myös kahvio on kaupungin, kuten uimahallikin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko UIMAHALLIN KAHVIO yrittäjäpohjalla ?
    olen ollut siinä luulossa, että myös kahvio on kaupungin, kuten uimahallikin ?

    Uimahallin kahviossa ei ole yksityisyrittäjää,sitä pyörittää hallin henkilökunta. Lippujahan ei myydä vanhassa valvontakopissa, vaan siellä kahviossa. Lipunmyyjä hoitaa kai samalla kahviota.

    Äänestä

Aloitushan oli täysi provo. Esiintyy alaikäisenä joka aikoo muuttaa muualle heti kun tarpeeksi ikää. Kuinka moni alaikäinen täällä on persujen kimpussa tai kirjoittaa kauppaliikkeistä tuolla tavalla? Kyllä kirjoitus on jonkun keskustalaisen provo.

Äänestä

"Kyllä kirjoitus on jonkun keskustalaisen provo."
Ainahan ne on kepulaisten provoja, siis persujen mielestä. Kaikki, välillä myrkyn vihreä vasemmisto. Mitäs jos se olisikin niitä pikku Sisulaisia, joka oli närkästynyt.

Äänestä

Ei täällä ole pakko olla kenenkään, menkää muualle kitisemään ja natisemaan , siis muuttakaa muualle jos ette ole tyytyväisiä täällä, ei tänne tarvitse jäädä pilamaan ilmapiiriä ja tuota iänikuista tyytymättömyyttä vankumaan !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitä niiden ihmisten mielessä on liikkunu, joittenka on pitäny tulla näin tylsään perähikiään asumaan. Kaukana kaikista pääteistä, eikä ole edes rautatietä!
Sitten täällä riidellään kaikenmaailman turhista jutuista, eikä kehitys kehity!
Erikoisliikkeitä tänne on kyllä yritetty perustaa, mutta aina ne ovat olleet järkiään liian surkeita ja valikoimat sanoinkuvaamattoman pieniä ja paskoja.

Miksi tänne ei voida koskaan tehdä mitään tarpeeksi suurta. Ihan turhaa sanoa, että onhan täällä tuo voimalaitos. Mitä se yksittäistä haapavetistä hyödyttää. Sähköähän se tekee myös naapurikuntien tarpeisiin. Me itse asumme täällä vain kuin herran perseessä, jossa ei ole mitään. Valtuustossakin vain riidellään ja mitään järkevää ei saada aikaiseksi. Kiitos persujen, jotka ovat pesiytyneet tänne meidänkin harmiksi!

Olen vanhemmille yrittänyt lukuisia kertoja takoa järkeä päähän, että muuttaisivat täältä ihmisten ilmoille jonnekin sellaiseen kaupunkiin, jossa on kauppoja ja vähintään rautatieasema. He ovat vain sanoneet, että kun suku nyt vain sattuu olemaan täällä. Kuka pakottaa asumaan täällä. Eikö voisi käyttää omaa järkeä ja asettua sinne asumaan, missä on elinkelpoisemmat olosuhteet? Todella moni täältä jo lähtee muualle. Miksi jotku jaksaa vielä asua tällaisessa perähikiässä?

Heti, kun minulle tulee riittävästi ikää, muuta täältä kyllä vauhdilla pois. Tämä kylä ei tarjoa nuorisolle yhtään mitään. Ei ihme, että Justimuksenkin pojat muuttivat täältä pois. Hienosti tekivät. Nostan hattua heille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu