Mikä on, kun Ruotsin kerroin laskee koko ajan? Tällä hetkellä Suomen kerroin on Veikalla 2.74 ja Ruotsin 1.42. Ruotsillahan kuulemma oli maalivahtiongelma, mutta silti pelikansa tuntuu pelaavan sitä pää märkänä. Ei Ruotsia enää kehtaa vetäistä noin minimaalisella kertsillä, joten kohta voisi iskeä Suomipoikaa sisään. Ville Heinolakaan ei ilmeisesti ole kovin vakavasti loukkaantunut, joten luulisi, ettei Suomi kaadu poissaoloihin. Pleijareissahan pelataan verenmaku suussa, eikä säästellä, joten normaalia tiukempi peli on luvassa, eikä jatkoaika olisi mikään mahdottomuus. Jatkoerässähän voikin sitten tapahtua mitä vain. En ole juniorikiekon asiantuntija, mutta kolmea lähentelevä kerroin kyllä kiinnostaa näissä arvokisoissa.
U20 MM-kisat FIN-SWE
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273553- 412389
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352218Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71997Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431552- 381429
- 1271282
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591230Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451205- 131189