Jälleen kerran tuli mieleen, että olenkohan minä hänelle taakka, jokapäiväinen velvollisuus, yksi niiden joukossa, joista hän ahkerana ihmisenä yrittää mahdollisuuksien mukaan selvitä. Muutaman kerran päivässä ilmoittaa, mitä hänelle kuuluu.
En halua olla kenellekään velvollisuus tai pakko.
Omat ajatukseni ja vaikuttimeni tiedän, tiedän, miksi hän ei ole minulle velvollisuus. Mutta toisesta en voi tietää, ellei minulle kerrota.
Sitä rupeaa kuvittelemaan kaikenlaista.
Sanotaan, että aikansa kutakin, niinpä..
En halua olla kenellekään velvollisuus tai pakko.
Omat ajatukseni ja vaikuttimeni tiedän, tiedän, miksi hän ei ole minulle velvollisuus. Mutta toisesta en voi tietää, ellei minulle kerrota.
Sitä rupeaa kuvittelemaan kaikenlaista.
Sanotaan, että aikansa kutakin, niinpä..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saman tuli minunkin mieleeni, kun hän heitti armopalaviestillä ja häipyi viikonlopuksi. Näin käy aina, lohdutusviesti ja sitten takavasempaan. Muruja ja armopaloja joilla luulee jonkun pysyvän hengissä.
Sinä taidat olla hiukan masentunut, kun mietit tuollaisia? Jospa asia on niin, että viestikumppanisi ajattelee, ettei viitsi vaivata sinua enempää, ei halua häiritä?
Joskus sitä ajattelee, että pitää antaa ihmisille omaa rauhaa, eikä tuppautua koko ajan toisten elämään?
jos ystäväsi on arka, niin se voi olla syy?
Voihan se noinkin olla.
Ehkä tässä on kuitenkin enemmän kyse siitä, että asiat kun venyvät, ne monimutkaistuvat. Joskus tulee tunne, että mitä jos ne vaikuttimetkin muuttuvat, eikä toinen sitten kehtaakaan sanoa asioiden oikeaa laitaa, vaan jatkaa vaan, velvollisuuden tunteesta. Olet oikeassa, tämä kirjoitukseni oli harmaan päivän tuotos, joskus näkee kaiken niin synkkänä, värittömänä. Onneksi ei aina, onneksi yleensä usko voittaa :)