Yhdysvallat antoi lahjan Kiinalle ja Venäjälle

Yhdysvalloissa kongressi antoi perjantaina väistyvälle presidentille Donald Trumpille nöyryyttävän takaiskun, kun senaatti kumosi puolustusmäärärahojen lakipakettia koskevan Trumpin veto-oikeuden. Potkut lähenee, voimat vähenee.

Republikaanienemmistöinen senaatti hyväksyi äänin 81–13 yli 740 miljardin dollarin arvoisen puolustusmäärärahan eli äänesti käytännössä samalla nurin Trumpin yrityksen käyttää veto-oikeuttaan.

Trump on yrittänyt estää puolustusmäärärahojen lakipakettia menemästä läpi, mutta jo maanantaina demokraattienemmistöinen edustajainhuone kumosi äänin 322–87 Trumpin veto-oikeuden. Trumpin vetoa vastaan äänesti 109 republikaania.

Sekä edustajainhuone että senaatti hyväksyivät lakipaketin jo aiemmin joulukuussa suuren enemmistön turvin, mutta Trump ilmoitti 29. joulukuuta käyttävänsä veto-oikeuttaan.

Trump on kutsunut lakipakettia "lahjaksi" Kiinalle ja Venäjälle ja sanonut sen estävän hänen mahdollisuutensa vähentää yhdysvaltalaisjoukkoja Afganistanissa, Etelä-Koreassa ja muualla. Trump vastusti myös muun muassa sitä, että lakiesitys oli vaihtamassa useilta sotilastukikohdilta nimet, jotka ovat peräisin vuosien 1861–1865 sisällissodassa orjuutta puolustaneiden etelävaltioiden kenraaleilta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisikohan kunniakkaampaa nimittää esitetyt rahat hyökkäys ja miehitysmäärärahooiksi.

Äänestä
  • Kallista+lystiä,+mutta+natojohtajalla+on+siihen+varaa.+Vain+20%+kansasta+elää+köyhyydessä.

    Äänestä

NATO vetäytyy.

Äänestä

USAn sodat senkun leviää pitkin maailmaa kun demit pääsee valtaan eikä vetäydy mistään. Imperiumi jatkaa taisteluaan siirtomaistaan entiseen malliin ja NATO peesaa

Äänestä

Myanmarista kehkeytyykin hiukan yllättäen uusi Kauko-Idän sota Yhdysvalloille. Sitä vaatii jo maan filmi- ja aseteollisuuskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvalloissa kongressi antoi perjantaina väistyvälle presidentille Donald Trumpille nöyryyttävän takaiskun, kun senaatti kumosi puolustusmäärärahojen lakipakettia koskevan Trumpin veto-oikeuden. Potkut lähenee, voimat vähenee.

Republikaanienemmistöinen senaatti hyväksyi äänin 81–13 yli 740 miljardin dollarin arvoisen puolustusmäärärahan eli äänesti käytännössä samalla nurin Trumpin yrityksen käyttää veto-oikeuttaan.

Trump on yrittänyt estää puolustusmäärärahojen lakipakettia menemästä läpi, mutta jo maanantaina demokraattienemmistöinen edustajainhuone kumosi äänin 322–87 Trumpin veto-oikeuden. Trumpin vetoa vastaan äänesti 109 republikaania.

Sekä edustajainhuone että senaatti hyväksyivät lakipaketin jo aiemmin joulukuussa suuren enemmistön turvin, mutta Trump ilmoitti 29. joulukuuta käyttävänsä veto-oikeuttaan.

Trump on kutsunut lakipakettia "lahjaksi" Kiinalle ja Venäjälle ja sanonut sen estävän hänen mahdollisuutensa vähentää yhdysvaltalaisjoukkoja Afganistanissa, Etelä-Koreassa ja muualla. Trump vastusti myös muun muassa sitä, että lakiesitys oli vaihtamassa useilta sotilastukikohdilta nimet, jotka ovat peräisin vuosien 1861–1865 sisällissodassa orjuutta puolustaneiden etelävaltioiden kenraaleilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu