Mitä on tapahtunut, onko pelkästään koronan syytä vai mistä se johtuu, että ravintoloissa ei viime aikoina ole ollut kuin muutama asiakas? Missä kaikki ovat?
Lieksan ravintolat ammottavat tyhjyyttään
Anonyymi
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minä en lähde Lieksan ravintoloihin vaikka maksettaisiin. Lieksan ravintoloita ovat vain Puustelli ja Ukko-Koli. Muut ovat juottolabaareja, joissa on ollut koronatapauksia. Lieksan baarit pitäisi sulkea kokonaan muutamiksi kuukausiksi. Kolilla voin piipahtaa ensi kesänä, jos se on silloin koronavapaata aluetta.
Onhan fbubissa porukkaa. Toiseen ei kukaan enää viiti mennä.
Eihän se ole mikään ravintola! Sinne en mene vaikka ei olisi koronaakaan.
Noo. Saihan yksi pubi korona-avustusta valtiolta 100 000 euroa. Kyllä sillä summalla kotvan pyörittää tyhjiä tiloja.
Kepuministeri Lintilä jakoi surutta rahaa.
Eikös valtio voi vaatia rahoja takaisin, jos niitä ei ole käytetty tarkoitetulla tavalla, ei kai niillä ihan mitä vaan voi tehdä?
Muistan erään lieksalaisen demarinaisen sanoneen, että paikkakunnalle on saatava lisää porukkaa, joka ei käytä alkoholia.
Harvinaisen viisaasti sanottu.
Ravintoloissa voi myös syödä, eikä vain juoda. Tosin se juova on tuottavampi kuin syövä.
Ihan fiksuja ihmisiä, kun pysyvät poissa ravintoloista tällaisina aikoina. Ehtiihän sitten ryypätä baarin tiskillä, kun ajat ovat normaalit, jos ovat milloinkaan.
Onko demareissa noin viisaita. Taidankin vaihtaa puoluetta. Meillä vasemmistoliitossa taas suositaan juoppoutta.
En ikipäivänä ole enkä tule olemaan demari. Olen valitettavasti Persu.
Minäpä olen poliittisesti sitoutumaton enkä äänestä mitään puoluetta, ja nyt vielä vähempi lähtisin äänestämään kun on koronaa sielläkin äänestyspaikoilla.
Ei sinun tarvitsekaan olla demari, pääasia, että olet itse ymmärtänyt, että on todellakin valitettavaa olla persu, pisteet siitä sulle.
Lieksalaisia demarinaisia on kyllä pidetty harvinaisen tyhminä jopa demarinaiseksi.
Mieluummin persu kun sosialisti tai kommari.
Kotona on edullisempaa ja siistimpää juopotella kuin jossakin lieksalaisessa räkälässä ja taudinpesässä.
Kelan asukkaat saavat "tilinsä" vasta maanantaina.
Väärin, kelan antama golden gard toimii jokapäivä, kysy vaikka mamuilta.
Tätä golden gardia ei annetakaan kenelle hyvänsä, vain käsin valikoidut Kelalaiset saavat sen.
Ensiksikin on oltava ummikko Suomen kielen suhteen, toiseksi on oltava erittäin tärkeä henkilö, joka on ihan suojeltu ja turvassa pidettävä, ettei vain satu mitään eikä käy kipeästi.
Kolmanneksi hlö kuuluu erikoiskoulutettaviin, joita Suomi tarvitsee, ei tiedetä milloin, mutta taatusti tarvitsee, jos ei nykyistä niin ehkä seuraavan sukupolven aikaan.
Jos täyttää nämä kriteerit, saa kultakortin perstaskuunsa. Se pelittää aina.
Sulla on ihan sama gold gard taskussa. Ei oo mamun syy jos ryyppäät omat tukesi niin että sitä ei riitä muuhun.
Eli on oltava koneinsinööri, muuten ei korttia saa.
Kuuleppas kultaseni! En ole ryypännyt kuuna päivänä, ei ole ikinä ollut joutavaa rahaa moiseen. Toiseksi, minua ei ole ikinä kukaan eikä mikään tukenut enkä ole mistään ilmaista rahaa saanut enkä pyytänyt. Ihan ite olen palkkani ansainnut. Onko se niin mahdotonta uskoa. Ei täällä jokaikinen sentään ole elätettävä niinkuin matut. Jonkun on maksettava veroakin, että riittää eliittiporukalle lompsan täytettä.
Olet välkky, ihmisten ei tarvitse syödä pienistä tuloistaan, vaan juoda jatkuvasti. Ei ole koulunkäyntisi sivistänyt sinuakaan.
Kuka tarttee juottoloita kiljua voi valmistaa kotona
Minusta nähden juottolat saa olla kiinni vaikka maailmanloppuun asti, en kaipaa niiden palveluja. Silloin jos otan olutta tai viinaa saan sitä alkosta eikä tarvitse ostaa kalliilla juottolasta, sitäpaitsi en pidä juottoloiden rötinäporukka meiningistä.
Mähkön baariin ryyppäämään!