Amfetamiini laskut

Keinoja piri laskujen lieventämiseen?
Pari pvä sitten vedin kännit, parit piri linkut (parin vkon tauon jälkeen metasotkua tais seassa olla) sekä poltin pienet paukut (puolen vuoden tauon jälkeen) illan päätteeksi. Nukkumaan pääsin vasta aamulla ja nukuin n. 6h.
Herätessä ahdistus ja itseinho oli vahvasti läsnä. Taisi tulla taas puhuttua piripäissään liikaa ja luultavasti tehtyä itseni naurunalaiseksi, tai sitten itse vain ajattelen näin. Tunnen myötähäpeää itseäkohtaan. Paljon. Söin xalolin ja myöhemmin vielä opamoxin(? nimeä en kunnolla muista, kuulemma diapamiin verrattavissa), mutta eivät auttaneet sitten yhtään, mitä ihmettelen suuresti, kun ennen pelkkä loli on helpottanut oloja. Noh, sain kuitenkin syötyä ja mentyä nukkumaan illalla.
Seuraavana päivänä ahdistus yms. vieläkin läsnä! Taas yksi xalol, muutaman tunnin päikkärit ja sapuskaa, mutta ei auta oloihin ei..
Mikä näihin laskuihin oikein auttaa kun ei rauhoittavat, riittävä uni tai ruoka nesteytys? Ei ennen nämä jälkiolot näin sitkeitä ole olleet vaikka enemmänkin tullut kerralla vedettyä. Ainut vaihtoehto vain kärsiä ja odottaa? Help
88600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lisäyksenä vielä, että jos selviytymiskeino vinkkejä ei ole niin tähän saa laittaa myös omia hauskoja / noloja tarinoita mitä tapahtunut radalla ollessa, jos kehtaa! Ehkä sekin voisi helpottaa, kun tietää, että muutkin mokaa! Hah - ap

Äänestä
  • Noni. Kerran päätin amfe laskuissa käydä ostamassa naksun (mdma) laskuihin. Noh kyllähän se ensin auttoi mutta voi helvetti ek edes pysty kuvaamaan seuraavan päivän oloa ja vielä töissä piti olla. Tarinan opetus: älä missään nimessä osta ainakaan naksuja amfe laskuihin vaikka luulisin että jokainen selväpäinen ihminen sen kertomattakin tajuaa xD

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Noni. Kerran päätin amfe laskuissa käydä ostamassa naksun (mdma) laskuihin. Noh kyllähän se ensin auttoi mutta voi helvetti ek edes pysty kuvaamaan seuraavan päivän oloa ja vielä töissä piti olla. Tarinan opetus: älä missään nimessä osta ainakaan naksuja amfe laskuihin vaikka luulisin että jokainen selväpäinen ihminen sen kertomattakin tajuaa xD

    No sen verran kuitenkin niistä oloista että oli ihan kamala ahdistus eikä sillä hetkellä ollut mitään ryynejä helppaamaan + erittäin masentunut & vetämätön olo ja se tosiaan kesti parisen päivää että ei näin

    Äänestä

amfe alkoholi ni on sieltä jotku laskut tulossa. ku on hyvää piiskaa ni ei pitäs laskuja tulla.
jos ne sit tulee ni vettä/mehua ja unta yms. lääkkeitten vaikutus laskuihi aika yksilölline. oman kokemuksen pohjalta laitoin nää kaikki sitte

Äänestä

Yleensä se syy siihen miksi haukutaan pirin laskuja! Amfetamiini itsessäänhän ei pitäisi sellasia juuri aiheuttaa. Sehän on erittäin hieno ja hyvä huume. Liveilmiöt vaan tehneet siitä sellaisen maineeltaan. Mutta vauhtipäissään helposti voi juoda vaikka pari pulloa kirkast viinaa ja kori kaljaa päälle. Kyllä sellaisesta määrästä kukatahansa makaa aamulla pohkeet kipeänä kävelykyvyttömänä kuivana rusinana ja avot pelkää jne. Että tuliko juotua enemmän? Joskushan myös keho regoi alkohooliin ihan vaikka 6 tuopin darra voi olla joskus ihan sietämätön jne. Meta ja muut on eri asia, mutta hyvä piri on kyllä enemmänkin voimavara! Varovainen vaan saa olla riippuvuuden kanssa. Eikä sekään sitä varsinaisesti aiheuta mutta jos on pakko vaan olla parempi kokoajan ihmisenä niin sillon se on aika riskialtista!

Äänestä

Uni +, rauhoittavat. Eipä siihen muuta oikein ole.
Just joku nukahduslääke + unta tasaava päälle pari pamia tai rivaa niin kyllä siitä selviää. Ei ne loputtomiin kestä. Riippuu toki miten pitkä kuuri takana.

Yleensä olotila iisimpi jos ei ole Alkoa ottanut. Koska piri päissään menee helposti koppa kaljaa ja silti luulee selvä olevansa.
Siihe. Yhdistettynä valvominen niin tottakait on hermot pinna yms kireänä ja tuskaiset olot. Mut jos pelkkää amfee vedellyt niin
Lepohan siihen auttaa ja unta saa tunnetusti lääkkeillä. Itse varautunut aina Bentso arsenaalilla.

Äänestä

Yli vuoden nyt vetänyt niin millaiset olot mahtaapi tulla? Ostellut 100g kerralla ja kestää joka aamu hetkisen että on normaali olo.

Äänestä

Ostat kunnon suomikukkaa indicaa jotain vahvaa indicaa ja pistät pääl

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keinoja piri laskujen lieventämiseen?
Pari pvä sitten vedin kännit, parit piri linkut (parin vkon tauon jälkeen metasotkua tais seassa olla) sekä poltin pienet paukut (puolen vuoden tauon jälkeen) illan päätteeksi. Nukkumaan pääsin vasta aamulla ja nukuin n. 6h.
Herätessä ahdistus ja itseinho oli vahvasti läsnä. Taisi tulla taas puhuttua piripäissään liikaa ja luultavasti tehtyä itseni naurunalaiseksi, tai sitten itse vain ajattelen näin. Tunnen myötähäpeää itseäkohtaan. Paljon. Söin xalolin ja myöhemmin vielä opamoxin(? nimeä en kunnolla muista, kuulemma diapamiin verrattavissa), mutta eivät auttaneet sitten yhtään, mitä ihmettelen suuresti, kun ennen pelkkä loli on helpottanut oloja. Noh, sain kuitenkin syötyä ja mentyä nukkumaan illalla.
Seuraavana päivänä ahdistus yms. vieläkin läsnä! Taas yksi xalol, muutaman tunnin päikkärit ja sapuskaa, mutta ei auta oloihin ei..
Mikä näihin laskuihin oikein auttaa kun ei rauhoittavat, riittävä uni tai ruoka nesteytys? Ei ennen nämä jälkiolot näin sitkeitä ole olleet vaikka enemmänkin tullut kerralla vedettyä. Ainut vaihtoehto vain kärsiä ja odottaa? Help

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu