Kyllä minua hävettäisi jos olisin persu tai kd

(sama asia tietysti aika pitkälti), kun näiden epäisänmaallisten puolueiden äärioikeistojohtajat eivät vaan saa kannatusta nousuun. Päinvastoin, HaIIa-aho on komeasti romuttanut persujen kannatuksen, eikä Sari ole edes koskaan saanut jeesustelijoita nousuun.

Nauretaan tälle:)
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onpas omituinen höpöttäjä tuo aloittaja.

Äänestä

Ei ole kummallakaan porukalla mitään tulevaisuutta Suomen politiikassa. Suomessa on päätetty ottaa aimo harppauksia vasemmalle, ja siihen yhtälöön ei äärioikeat puolueet mahdu.

Äänestä

Eikö aloittajalle löydy hoitopaikkaa?

Äänestä

Kyllähän se ketä vaan hävettäisi.

Äänestä

Mää häpeäisin jos olisin sä. Työtävierukseva Haaviston kannattaja. Hyi hyi.!Menisit sinäkin ansio duuniin ja veroeuroin pitämään tasavaltaamme pystyssä.

Äänestä

Kummasti muut puolueet osaavat kommunikoida ihmisiksi, eivätkä ole jatkuvasti syytteessä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai muusta vihapuheesta.

Äänestä
  • Mikään puolue Suomessamme uskalla muuta kuin liverrellä sitä sun tätä maahanmuuttopolitiikasta. Mutta vielä tulee eteen päivä kun kaikki laulut on loppuun laulettu.Tot noin vaan. Kattelin tapaninpäivänä Ylen kanavilta. Täällä pohjantähden alla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

(sama asia tietysti aika pitkälti), kun näiden epäisänmaallisten puolueiden äärioikeistojohtajat eivät vaan saa kannatusta nousuun. Päinvastoin, HaIIa-aho on komeasti romuttanut persujen kannatuksen, eikä Sari ole edes koskaan saanut jeesustelijoita nousuun.

Nauretaan tälle:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu